Viestiketju: Autottomuus elämäntapana

Autottoman elämäntavan pohdinta on hyvin aiheellista. Esittäisin, että voitaisiin nähdä kolme erilaista ja eri palvelutason sekä julkiselta liikenteeltä että kävelyltä ja pyöräilyltä vaativaa tapaa elää autottomasti.

1. Autottomuus taloudellisesta tai henkilökohtaisesta pakosta

Työttömillä, opiskelijoilla ja eläkeläisillä ei usein ole varaa omistaa autoa. Lapsilla ja nuorilla puolestaan ei ole ajo-oikeutta, ja osalla ihmisistä ei ajo-oikeutta ole terveydellisistä tai muista syistä. Suureksi osaksi tämän ryhmän ihmiset voidaan saada hyväksymään pitkät ja hankalatkin matkat, koska vaihtoehtoa ei ole. Tämä ryhmä vastaa "pakkokäyttäjiä" perinteisessä mielessä.

Suomessa joukkoliikenne on varsin suurelta osalta mielletty tämän ryhmän tarpeiden palvelijaksi. Niillä alueilla, joilla on jokapäiväinen, koko viikon ja koko vuoden palveleva joukkoliikenne, joukkoliikenteen palvelutaso riittää yleensä tämän ryhmän tarpeisiin.

2. Autottomuuteen ympäristösyistä tai henkilökohtaisen muun harkinnan takia päätyvät

Monet ihmiset haluavat liikkua ympäristöystävällisesti tai esimerkiksi tukea joukkoliikennettä olemalla sen käyttäjä, vaikka ikä, terveys ja varallisuus riittäisi autoon. Henkilökohtainen syy voi olla myös se, että haluaa kuluttaa autoon menevät rahat muihin tarkoituksiin.

Tällä ryhmällä on myös yleensä varaa ja mahdollisuus valita asuinpaikkansa hyvien joukkoliikenne- sekä kävely- ja pyöräily-yhteyksien varresta.

Tämä ryhmä vaatii joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen yhteyksiltä enemmän ja hakeutuu asumaan alueille, joilla yhteydet ovat hyvät - esimerkiksi Helsingin seudun raideliikenteen varteen.

3. Alueet, joilla joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn palvelutaso on niin hyvä, että autoilu ei ole mielekäs vaihtoehto

Joillakin alueilla joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn yhteinen palvelutaso on niin hyvä, että auton omistaminen on yksilön kannalta järjetön vaihtoehto. Samoilla alueilla lisäksi usein auton omistaminen on hankalaa, koska pysäköintipaikkoja ei ole tai ne ovat kalliita.

Tällaisessa ympäristössä autottoman elämäntavan valitsevat myös ne, jotka eivät sitä oman tietoisen valintansa takia tee.

Nähdäkseni tällaista ympäristöä nyky-Suomessa ovat lähinnä kaupunkikeskustat sekä Helsingin "kantakaupunki" sekä mahdollisesti muutamat muut, suppeahkot alueet lähinnä Helsingin raideliikenteen vaikutuspiirissä.

Omista valinnoistani:

Asun Turun keskustassa enkä omista autoa, koska toisaalta minulla on varaa maksaa haluamastani asuintasosta ja -paikasta ja toisaalta koska sekä henkilökohtaisen vakaumuksen takia että säästääkseni autoon menevät rahat, en halua omistaa autoa. Kuulun siis hahmottelemaani ryhmään 2 mutta asun alueella, jossa myös tapaus 3 on mahdollinen.

(Mikon alkuperäinen viesti oli Helsingin BEST-keskustelussa, mutta jatko sopinee paremmin tähän viestiketjuun)

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Eiköhän ole selvää, että jos päivittäinen ajansäästö on puoli tuntia, niin valitaan auto jos siihen on mahdollisuus.

Auton kannattavuutta voisi laskea vaikka tätä kautta:
- oletetaan auton itsensä kustannuksiksi 6000 e/v (Autoliiton laskelmien mukaan vuonna 2004 käytetyn auton kilometrikustannus oli 35 s/km, jos autolla ajetaan 20000 km vuodessa)
- oletetaan auton parkkimaksujen olevan yhtä suuria kuin joukkoliikenteen kausilipun hinta
- lasketaan auton säästävän vuodessa aikaa 120 tuntia (n. puoli tuntia jokaisena arkipäivänä)
=> auton säästämän ajan hinnaksi tulee 50 e/h

Tuskinpa kukaan tietysti tekee tuollaisia laskelmia, vaan valitsee kulkuvälineensä ihan vain sen mukaan miltä sattuu tuntumaan. Mutta kuten nähdään, esimerkkinä olleen laskelman tapauksessa auton säästämän ajan tuntihinta olisi aika kova. Useimpien palkka on sen verran pieni, että halvemmaksi tulisi jättää ylityöt tekemättä ja kulkea julkisilla kuin tehdä ylitöitä ja käyttää ne rahat autoon.

Olen elänyt pari kautta aikuselämästäni autottomana.

Aluksi ollessani opiskelija, ja tämä oli jopa Helsingin seudun ulkopuolella erään itäsuomalaisen keskikokoisen kaupungin lähiössä. Autottomuutta kesti pari vuotta, ja aluksi olin valintaani tyytyväinen koska siten säästi rahaa muuhun kivaan, ja olisin pärjännyt pidempäänkin ilman autoa koska asuin opiskelijakylässä joka oli kävelyetäisyyden päässä opinahjosta. Lopulta kyllästyin kuitenkin kun bussiyhteydet kaupungille olivat hitaat ja muulloin kuin ruuhka-aikana harvat. Lisäksi matkan joutui maksamaan kilometritariffin mukaan ja vaihto-oikeutta ei ollut. Sen verran joukkoliikennefriikki olin, että auton hankittuanikin kuljin viikonloppuisin sieltä Helsinkiin useimmiten junalla, koska opiskelija-alennuksella se oli edullista ja talvisaikaan paljon mukavampaa kuin pikkuautolla liukkaila keleillä seikkailu.

Toinen jakso kesti n. vuoden oli ollessani jo työelämässä ja asuesssani eräässä luoteis-helsinkiläisessä pienehkössä lähiössä. Vanha, opiskeluaikoinani hankkimani auto oli hajonnut, ja ajattelin pärjääväni ilman. Helsingissä tietenkin liikenneyhteydet olivat hyvät, vaikka en edes asunut keskustassa eikä ollut raitiovaunua tai metroa kotiovelta. Mikä harmitti, oli ettei päässyt lähiseudun suuriin marketteihin ostoksille, vaan jouduin kaiken ruoan hankkimaan pienestä ja huonosti varustellusta lähikaupasta. Lisäksi työmatka julkisilla Espoon Kiloon oli suht hidasta koska välissä piti vaihtaa kulkuneuvoa, ja vaikka matka kilometreissä oli lyhyt, välissä oli vyöhykeraja joka tuplasi kuukausikortin hinnan. Siksi päätin ostaa auton jo n vuoden autottomuuden jälkeen, ja aloin kulkea sillä lähes kaikki matkani, koska kuvittelin että se on tässä tilanteessa edullista, pääsyy oli tietenkin laiskuus.

Sitten yhdessä vaiheessa muutin tapojani. Työmaani muutti Helsingin Valllilaan. Silloin lakkasin kulkemasta autolla töihin, koska ajansäästö oli pientä julkisillla kulkemiseen verrattuna, mutta rahansäästö sitäkin merkittävämpi. Tämä siitäkin huolimatta että jouduin vaihtamaan kulkuneuvoa parikin kertaa (bussi-juna-bussi). Suora bussikin olisi ollut olemassa mutta se kiersi mutkan kautta ja oli hitaampi. Kesällä kuljin pyörällä koska matka oli kilometreissä sopivan lyhyt. Autoa tuli käytettyä vain ostos- ja viikonloppureissuihin.

Sittemmin työmaani on muuttanut Pitäjäjanmäelle ja asuinpaikkani ensiksi Pohjois-Vantaalle ja sittemmin Keski-Espooseen. Näistä olen koko ajan kulkenut julkisilla töihin ja auto on saanut jäädä emännän käyttöön ostos- ym reissuja varten päiväksi. Nykyisin kuljen autolla töihin ainoastaan perjantaisin että saan viikonloppuostokset samalla reissulla haettua. Autoa en tarvitse varsinaisesti töissäni, asiakaskäyntini Helsingin keskustaan kuljen julkisilla.

Näihin kokemuksiin vedoten, ensimmäisenä autottomuusjaksonani olin "pakkokäyttäjä", toisena kertana kategoriassa 2.

Nykyisin liikun vapaaehtoisesti töihin ilman autoa, vaikka säästäisin autolla aikaa n 15 min/matka. Tämä siitäkin huolimatta että asemalle ja asemalta tulee kävelymatkaa 20 min/matka. Suoraa bussia kotiovelta olen myös kokeillut mutta se ei ole ollenkaan nopeampi. Siksi suhtaudun kriittisesti niihin jotka vastustavat raskasta raideliikennettä+liityntäliikennettä mm suorien yhteyksien katoamisella, koska ne eivät ole todellisuudessa niin nopeita kuin väitetään.

Harva on pääkaupunkiseudullakaan niin onnekkaassa asemassa että bussi sekä hakee kotiovelta että vie työpaikan ovelle asti. Kaikissa tilanteissa on tehtävä siirtymämatkoja kävellen, toiset pidempiä, toiset lyhyempiä. Se nyt on vain on niin että junan ja metron keskimatkanopeus on busseja ja raitiovaunuja niin paljon korkeampi, että se kompensoi kävelymatkojen pidentymisen tai vaihtoihin menevin ajan.

t. Rainer

Tästä viestiketjusta taisi tulla foorumilaisten liikkumisen blogi?

On tietenkin kiva miettiä omia valintoja, mutta varoitan yleistämästä niitä. En malta olla ottamatta tästä esimerkiksi sitä, että Rainer yleistää liityntäliikenteen suoria yhteyksiä nopeammaksi sen perusteella, että on omaa kokemusta, joka tällaista ajatusta tukee. On parempi uskoa tilastoihin ja yleiseen kokemukseen, jota on mm. Länsiväylän suunnan bussiliikenteen käyttäjillä.

Ajatukset siitä, miten ihmiset yleensä käyttäytyvät, on paras perustaa tilastolliseen kokemukseen. Se osoittaa, että ihmiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Ne, joiden mielestä vaihtaminen on kivaa tai 20 min pakollinen kävelymatka terveellistä liikuntaa, ovat marginaalinen vähemmistö.

Ihmiset ovat myös hyvin epärationaalisia. Sen sijaan he elävät mielikuvien perusteella. Ja mielikuvia onnistutaan muokkaamaan niin, että ihmiset saadaan käyttäytymään omaa etuaan vastaan luullen, että he käyttäytyvät oman etunsa mukaisesti. Yksi esimerkki tästä on, että sisätiloihin viedyt ihmiset eivät enää tajua aikaa ja paikkaa, koska niitä on vaikea hahmottaa ilman ulkotilan maamerkkejä ja päivänvalon muutosta. Toinen ja tavallisempi esimerkki on, että ihmiset uskovat tehneensä edullisia ostoksia, kun he säästävät tunnetusta tarjoustuotteesta muutaman kymmenen senttiä, mutta maksavat kaikesta muusta yhteensä monta euroa enemmän.

Jostain syystä joukkoliikenteessä on vieroksuttu sellaista markkinointia ja mainostamista, jolla ihmiset saadaan ostamaan ja käyttämään autoja. Jos haluttaisiin, joukkoliikenteen etuja ja elämäntapaa voitaisiin yhtä hyvin mainostaa yliampuvasti kuten automainonnassa. Markkinoinnilla luodaan haluttu brandi, ja niin voidaan tehdä joukkoliikenteellekin - jos tahdottaisiin.

Olisiko syy kuitenkin vain siinä, ettei joukkoliikenteen menestykseen liity ansaitsemisen intressiä kuten on autokaupan kanssa.

Hyväksyisittekö te täällä foorumilla joukkoliikenteen mainostamisen ja brändäämisen?

Antero

Korjaus: toisen kappaleen toisen virkkeen alku muotoon "En malta olla ottamatta tästä esimerkiksi".

Ai niin, jäi kertomatta. Jos jotakuta kumminkin kiinnostaisi.

Synnyin autottomaan perheeseen, mutta kun autotuonti vapautui, meistä tuli autoperhe. Kasvoin käyttämään omaa ajoneuvoa, ja mopo oli aikanaan vapauden lahja.

Opiskeluaika opetti ymmärtämään, että ilman autoa on paljon mukavampaa. Esim. matkan Helsingin ja Tampereen välillä sai nukkua. Ajalla auton ratissa oli siis suuri negatiivinen arvo ja aika junassa oli enemmän positiivinen. Puhumatta liikkumisen kustannuksista.

Lyhyt keskusta-asuminen Helsingissä oli onnen aikaa, mutta Vantaalla oli pakko olla auto. Itse kuljin töihin bussilla, mutta vaimo autolla Espooseen. Ne kehäyhteydet...

Nykyään asun Helsingissä, koska halusin päästä eroon pakkoautoilusta. Valitettavasti jouduin kuitenkin kärsimään liityntäliikenneperiaatteesta, joka minun kokemukseni mukaan on täysin päinvastaista kuin Rainerin ajatus. Suoralla bussilla puhumattakaan esikaupunkiratikasta pääsisin nopeammin keskustaan kuin liityntäbussilla neljän aikaan metroasemalle. Tai sitten kävellen mihin hyvänsä aikaan. Mutta se siitä, tiedän, että on parempiakin liityntäyhteyksiä kuin omani.

Täysin eroon pakkoautoilusta en kuitenkaan ole päässyt. Ruokaa ei saa muuten. Hankalien liityntäyhteyksien vuoksi eivät ruokaostokset vaihdon yhteydessä innosta. Ruokakaupan pitäisi olla joukkoliikenteen ja kodin välissä, ei kesken joukkoliikennematkaa. Suurmarketeissa emme autolla ruokaa käy ostamassa, vaikka Itäkeskuksen ostohelvetti ja Citymarket ovat lähinnä. Molemmissa saa kävellä yhtä pitkään kuin ennen kodin ja lähikaupan välillä (siis 1960-luvulla). Sen lisäksi ovat autoilun ruuhkat. Ajamme pienempiin kauppoihin. Niistä saa perusruoan, erikoisuuksia ei saa ostohelveteistäkään.

Jos en joukkoliikennettä käyttäisi, ei sen täkäläinen laatu harmittaisi. Mutta kun käytän ja tiedän paremmasta, niin harmittaa. Joka matkalla.

Antero

Alunperin kirjoittanut JudgeT

Mainostoimistoja pidetään ehkä kalliina ja markkinoinnista saatavaa hyötyä joko vähäisenä tai vaikeasti mitattavana, joten mainokset laaditaan itse ja käytetään halpoja medioita. Valitettavasti tästä seuraa, että mainoksetkin ovat usein varsin keskinkertaisia ja niiden teho on mitä on.

Viime vuonna taisi olla YTV, joka halusi kampanjan joukkoliikenteen edistämiseksi. Kampanja oli tarkoitus viisaasti teettää "oikeassa" mainostoimistossa. Halukkaita tarjoajia taisi tulla vain yksi!

Tämä kertonee siitä, että joukkoliikenne on mainostoimistoväelle täysin vieras asia. Toimistonhan pitäisi osata sanoa, millä tavoin tuote pitää markkinoida, jotta se menee kaupaksi. Mutta ei varmaan osaa, jos ei ymmärrä tuotteesta mitään. Kuvitelkaa nyt, mitä voisi keksiä joukkoliikenteen mainostamiseksi sellainen copy (copywriter, mainostoimistossa se henkilö, joka keksii kampanjat, sloganit, tv-mainosten käsikset jne.), joka tulee keskutassa olevaan toiminstoonsa joka aamu autolla, koska hänen mielestään se on ainoa järkevä tapa liikkua trendikkäästi.

VR Oy:llä on ollut pitkään kivimies-kampanja, ja siitä on syntynyt paljon mukavia mainoksia, jotka ovat ilmeisesti myös tehonneet. Tämän touhun taustana on kuitenkin erikoilaatuinen kytkentä. Kivimiehet suunnitellut arkkitehti Saarinen oli kampanjaa tekevän toimiston avainhenkilön isoisä. (Jos olen tarinan oikein ymmärtänyt ja muistanut.)

Antero

Laitetaan joulun kunniaksi tällainen "hauska?" pohdinta:

Kun aikanaan olin pääkaupunkiseudulla töissä, mietittiin joskus kollegojen kanssa, että oikeastaan ainoita ihmisiä jotka autoa enemmin tarvitsevat, ovat joukkoliikenteen kuskit! Tämä varsinkin, jos menee ajamaan aamun ensimmäisisiä tai illalla viimeiseksi loppuvia vuoroja. Kun silloin ei joukkoliikenne vielä / enää kulje. Eikä hk-kuljetuksia ollut kuin HKL:lla ja STA:lla.

Dima toivottaa kaikille tämän forumin lukijoille oikein hyvää joulua!

Hyvää Joulua vaan myös täältä Kiinasta!

Oikein mielenkiintoinen pohdiskelu täällä käynnissä; tätä asiaa olen itsekin usein pohtinut.

Olen ollut aina joukkoliikennekäyttäjä, mutta en myöskään tyrmää oman auton käyttöä.

Täytyy sanoa, että Helsingissä asuessani en tarvinnut/kaivannut juurikaan omaa autoa, sillä olin asunut siellä aina hyvien liikenneyhtyksien varrella. Näitä olivat Laru, Reimarla, Itä-Pasila ja Valtimontie, josta en ole ihan varma, kuuluuko sen Koskelaan vai Kumpulaan (taitaa olla aivan kummankin rajalla). Etenkin Lauttasaaresta ja tuolta Valtimontieltä on todella nopeat joukkoliikenneyhteydet keskustaan ja muuallekin. Lauttasaarentiellä kulkevat sekä HKL:n sisäiset, että YTV:n seutulinjat, jotka kaikki kelpasivat minulla ja niinpä usein hyppäsin ensimmäisenä tulevaan bussiin. Kampin uuden terminaalin valmistuttua, viime kesänä, tämä nopeus vain korostui ja YTV:n seutubusseistä tuli aivan metron veroisia kulkuneuvoja. Itse lopetin noiden hitaiden heilureiden (65A/66A) käytön kokonaan viime kesänä ja nautin Kampin toimivuudesta/mukavuudesta. Samoin Valtimontiellä ei yleensä kauaa tarvinnut odottaa bussia keskustaan. Siis ihanteellisia paikkoja asua joukkoliikenneihmiselle ja poikamiehelle . Ne harvat kerrat kun autoa tarvitsin, oli aina joku autollinen kaverini tai tuttavani auttamassa.

Mutta mitäs nyt?

Olen muuttanut pois Suomesta (jo vuonna 2002, vaikka joka kesä Helsingissä olenkin senkin jälkeen työskennellyt), olen naimisissa ja jälkikasvua on jo yksi sekä toinen tulossa. Täälläkin joukkoliikenne on halpaa, nopeaa ja mukavaa. Siis, jos matkustelet yksin tai korkeintaan vaimon kanssa. Mutta kun lapsiperhe lähtee liikkeelle ja pitäisi mennä perheen ostoksille, jonnekin harrastuksiin tai vaikkapa vähän kauemmaksi luontoa katsomaan, niin homma ei olekaan aivan niin yksinkertaista enää. Ei edes Suomessa YTV-alueella, pienemmistä kaupungeista puhumattakaan. Monista vannoutuneista joukkoliikennetuttavistani on tullut perheistymisen myötä autoilijoita. On niin paljon helpompaa ottaa se oma kärry pihasta, kun lampsia lastenvaunujen ja muksulauman kanssa jonnekin joukkoliikenneväylän varteen ja esimerkiksi odottaa bussia, jossa on jo lastenvaunupaikat täynnä. Odota siinä sitten seuraavaa. Myöskään kanssamatkustajat eivät ole, kokemukseni mukaan, aina niin myötämielisiä "meluavaa" perhettä kohtaan. Ei se ihme, että pinna alkaa kiristyä ja oman auton hankinta alkaa vakavan harkinnan kohteena. Näin on myöskin asia täällä Kiinassa.

Asun siis Fuzhoussa, joka on Fujianin maakunnan pääkaupunki ja asukkaita on noin 5 miljoonaa. Keskisuuri kaupunkin Kiinassa siis (Peking ja Shanghai yli 10 miljoonaa ja Hongkong 7 miljoonaa). Bussimatka täällä maksaa 0.10 euroa (kertamaksu, jossa ei ole vaihto-oikeutta), eli hyvin edullinen. Bussit ovat kohtuullisia, mutta minkäänlaisia kulkurajoitteisten helpotuksia ei ole, vaan esim. matalalattiabussit ovat tässä kaupungissa vielä utopiaa. Noissa suurissa kaupungeissa niitä toki on jo tullut, mutta tänne niitä saa vielä odottaa. Hieman valoa näkyy tunnelin päässä ja Fuzhouhun on kuulemani mukaan suunnitteilla pilareiden päälle rakennettava metro eli täkäläisittäin "light rail". Jos se on toiminnassa vuonna 2008-2009, kuten suunnitelmiin kuuluu, niin hyvä homma.

Meidän perheemme on ensi kesänä täkäläisittäin suurperhe ja kulku paikasta toiseen täysissä busseissa (täysi bussi täällä on todellakin TÄYSI, vrt. sardiinipurkki) on tuskallista ja niinpä auto on meilläkin todella vakavan harkinnan alla ja luulempa, että meille hankitaan moderni, ympäristöystävällinen (niin paljon kuin henkilöauto voi olla ), polttoainepihi, vähäpäästöinen, mutta riittävän tehokas ja monikäyttöinen perheauto (esim. VW Touran 1.8T) ensi vuoden aikana.
Lisäksi minun täytyy henkilökohtaisesti tunnustaa pitäväni autoilusta; olen aina viihtynyt ratin takana. Näin se elämä vain on muutanut minuakin.