Mikael Aron palkka

Liittynyt
7 Elokuu 2009
Viestit
2,290
Hesari kirjoittaa, että VR:n Mikael Aron palkka on valtio-omisteisten yhtiöiden johtajista suurin. En ole juuri osallistunut viimeaikaiseen taivasteluun johtajien palkitsemisista, mutta täytyy sanoa, että katse pysähtyi tähän:

Hesari sanoi:
Rautatieliikenneyhtiön toimitusjohtaja Aro sai palkkaa ja bonuksia yhteensä 651 00 euroa, selviää Helsingin Sanomien selvityksestä.

[...]

Ero hänen edeltäjänsä Henri Kuitusen palkkatasoon on suuri, sillä Kuitunen teki töitä puolet pienemmällä 330 000–340 000 euron kokonaispalkalla.

Entisen johtajan palkka vähän yli kymmenen kertaa suomalaisten keskipalkka, uuden yhtäkkiä tuplat edeltäjään verrattuna eli 20 kertaa taviksen palkka. Johtaja siis töissä valtion kokonaan omistamassa monopolissa ja henkilöllä ei ollut alalta kokemusta ennen VR:ää. Lisäbonuksia hän sai ilmeisesti ryssitystä lippujärjestelmän uudistuksesta tai jostain.
 
Hesari kirjoittaa, että VR:n Mikael Aron palkka on valtio-omisteisten yhtiöiden johtajista suurin. En ole juuri osallistunut viimeaikaiseen taivasteluun johtajien palkitsemisista, mutta täytyy sanoa, että katse pysähtyi tähän:
Entisen johtajan palkka vähän yli kymmenen kertaa suomalaisten keskipalkka, uuden yhtäkkiä tuplat edeltäjään verrattuna eli 20 kertaa taviksen palkka. Johtaja siis töissä valtion kokonaan omistamassa monopolissa ja henkilöllä ei ollut alalta kokemusta ennen VR:ää. Lisäbonuksia hän sai ilmeisesti ryssitystä lippujärjestelmän uudistuksesta tai jostain.
Olen tehnyt duunia valtio-omisteisessa firmassa (alun perin virasto) jo yli 38 vuotta. En ole vieläkään tienannut summaa, jonka tuo jäppinen hankkii siis vuodessa :mad:.
VR:n palvelut ovat sen kuin ohentuneet noina vuosikymmeninä. Kun olin nuori, pystyi rautateitse yksityinen vaikka lähettämään perämoottorin paikasta A paikkaan B. No eihän tämä tähän liity. Mutta kuvastaa vain sitä, että ko firman palvelut on ajettu aika alas. Ehkä joskus sitten taas, kun monopolien monopoli saadaan murrettua...
 

Mielenkiintoista, kiitos linkistä. Mä en kyllä näe, miten jutun väitteet huippujohtajasta ja vilttiketjusta ja että Aro oli "joka pennin arvoinen" perustuvat yhtään mihinkään. VR muuttui Aron kaudella paljon, mutta ulkopuolelta vaikea sanoa, mikä osa oli Aron ansiosta ja mikä Arosta huolimatta. Monopolin markkinat on aika taatut joka tapauksessa. Ja ikään kuin uusi johtaja ei voisi tehdä hyvää työtä vaatimattomalla 400 000 euron halpisvuosipalkalla. Saapi nähdä, miten käy.
 
Takaisin
Ylös