Kuntarajat ja vyöhykerajat

Kaivoinpa talven 1988-89 Vantaan aikataulukirjan esiin ja nappasin muutamasta aikataulusta Kuvan. Valitettavasti laatu on hieman heikko, mutta olennainen käynee silti ilmi. Menee jo ehkä vähän kauaksi ketjun alkiperäisestä aiheesta, mutta mielenkiintoistahan näitä on muistella...
 
Hakunila-Roihupelto -yhteydet

Aika vissiin kultaa muistot! Aikataulujen mukaan minulla on ollut noin 30 min vuoroväli (940 ja 943). Enkä muista, että se olisi ollut mikään ongelma mennä tai tulla työmatkaa. En myöskään muista, että olisin käyttänyt muuta bussia kuin sellaista, jonka päätepysäkki oli talomme vieressä. Tosin siinä ei mikään bussi seissyt, sillä 940 (kuten 740) ajoi kääntämään suuntansa Hakunilan bussivarikolle. Eli ilmeisesti edes 943:n oman pysäkin ohiajoajan vaihtelevuus ei ole ollut silloin ongelma, kun en sellaisesta muista kärsineeni.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Sitä, että pidin suurempana kiusana joutua vaihtamaan metroon kuin päästä 30 min vuorovälillä koko matka ilman vaihtoa.

Seudun virallinen joukkoliikennepolitiikka on täysin päinvastaista. Vaihtoja maksimoidaan ja (metron) vuoroväliä minimoidaan.

Äänestän edelleen oman kantani puolesta. Sitä tukee sekin, että olen havainnut ihmisillä olevan tapana käyttää samoja vuoroja säännöllisiin matkoihinsa huolimatta siitä, että valinnan varaa olisi. Ja tämä koskee myös autoilijoita. Herätään ja lähdetään töihin aina samaan aikaan, vaikka auton ylivoimainen etu on, että sen vuoroväli on nolla. Mutta auton etu on myös matkan vaihdottomuus. Onkohan virallinen joukkoliikennepolitiikka valinnut auton ominaisuuksista sen, joka ei olekaan tärkeä?

Antero
 
Takaisin
Ylös