Ruuhkamaksut pk-seudulla, poikittaislinjoistakin vähän

Vs: Raide-Jokeri

En ole lukenut sitä rapparia, laiskottaa eli voisiko joku kertoa mikä siinä maksaa niin rutosti? Malliin avorahastus homman voi toteuttaa niin että ajomaksu on tavalla tai toisella (kuponki, tilisiirto, kännykkä...) ja tätä sitten valvotaan tarkastuksin.

Tuohon on aika hankala vastata, ellei ensin määritellä toteutustapaa tarkemmin. Tukholmassa ongelmia syntyi toisaalta joistakin virheistä järjestelmän toteuttamisessa (transaktiot oli toteutettu siten, että pankit keräsivät maksuista merkittävän osan, lisäksi järjestelmä toteutui kalliimpana kuin oli arveltu) ja toisaalta siitä, että kyseessä oli kokeilu ja täysin uusi järjestelmä. Lisäksi esimerkiksi radiolähettimet toteutettiin, jotta Lidingöstä keskustan ulkopuolelle ajavat eivät joutuisi maksamaan maksua, mitä pidettiin kohtuuttomana (ainoa tie Lidingöstä mantereelle kulkee maksualueen läpi).

Yleisessä tiedossa on myös se, että kun Suomessa julkishallinto toteuttaa minkäänlaisen tietotekniikkaa sisältävän hankkeen - olipa se sitten sähköinen henkilökortti tai matkalippujärjestelmä -, niin kustannukset karkaavat tähtitieteellisiksi. En olisi kovinkaan toiveikas, että ruuhkamaksujärjestelmä tekisi poikkeuksen.

Kari

---------- Viesti lisätty kello 10:28 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 10:17 ----------

Henkilökohtaisesti en pidä (Helsingin) pysäköintimaksujen korottamista selvästi nykyistä suuremmaksi hyvänä ajatuksena, koska: Tämä rankaisisi mielestäni kohtuuttomasti niitä autoilijoita, joiden pitää käydä ydinkeskustassa parissa - kolmessa paikassa ja joilla on paljon tavaraa kuljetettavanaan.

Helsingin niemellä pysäköintimaksut ovat naurettavan halvat (erityisesti asukaspysäköinnin osalta), jos hiemankaan katsotaan pysäköintialueiden vievän maa-alan hintaa. Kohtuuttomasta halpuudesta kertoo sekin, että pysäköintipaikkojen puutteesta valitetaan jatkuvasti. Ja kyllä, myös virhepysäköinti on osoitus liian halvoista pysäköintimaksuista: lailliset paikat ovat kaikki täynnä.

Ja koska ylisuuri pysäköintimaksu suhteessa pysäköintivirhemaksuun ja etenkin väärinpysäköinnin kiinnijäämisriskiin ja väärinpysäköimisen seurauksiin melkein jopa houkuttelee ajamaan keskustaan ja jättämään sen autonsa sitten mahdollisimman ikävään paikkaa pariksi vuorokaudeksi.

Onko olemassa jotain näyttöä siitä, että nimen omaan pysäköintimaksujen suuruus houkuttelee pysäköimään väärin? Oma käsitykseni on päinvastainen. Ainakin omakohtaiset kokemukset viittaisivat pikemminkin siihen, että väärinpysäköintiä tapahtuu, koska kaikki lailliset paikat ovat varattuja. Ja sitäpaitsi, voihan niitä virhepysäköintimaksujakin korottaa.

Toisin sanoen pitäisin henkilökohtaisesti parempana, että Helsinkiin kantakaupunkiin tulevaa automäärää rajoitettaisiin jo nykyisestä jo kotipihalla ja tosiaan jo liikkeelle lähteminen maksaisi "jotain".

Miten toteuttaisit tämän käytännössä?

Ja miten se eroaisi siitä, että maksetaan pysäköinnistä? Kyllähän se pihalta lähtijä tietää, että keskustassa pitää pysäköinnistä maksaa.

Mutta kuitenkin nämä ruuhkamaksut pitäisi mielestäni kytkeä joukkoliikenteen palvelutason selvään parantamiseen pääkaupunkiseudulla. Eli siis ei yksisilmäisesti vain "lisää bussivuoroja" ja lisää raskasraiteita, kun meillä on erittäin paljon käyttämätöntä potentiaalia siinä välissä!

Minä en sinänsä näe tallaiselle kytkennälle mitään perustavaa laatua olevaa syytä. Tietenkin ruuhkamaksut lisännevät joukkoliikenteen käyttöä jossain määrin, mikä käytännössä pakottaakin lisävuoroihin (ja muihin investointeihin), mutta tämä voitaneen tulkita ruuhkamaksujen haitaksi, koska joukkoliikennettä subventoidaan.

Kari
 
Laiton pysäköintikään ei ole mikään voittamaton mörkö. Kuten on Hesarissakin todistettu, Helsingin pysäköinninvalvonta on vain pahasti alimitoitettu ja maksut liian pieniä.
Olen löytänyt kantakaupungista mukavan paikan, jossa aina on tilaa. Sieltä on helppo jatkaa vaikka julkisilla eteenpäin. Viimeisen puolen vuoden aikana kotteroni on seissyt siellä yhteensä vuorokausikaupalla. Mitään ole maksanut, muttei ole tullut laskuakaan.:oops: Veroni kuitenkin maksan Hesaan.
 
Helsingin yrittäjillä on ratkaisu ruuhkaongelmiin:

http://www.taloussanomat.fi/yrittaj...at-bussit-heti-ratikkakiskoille/200920245/137

Taloussanomat sanoi:
Helsingin Yrittäjät: Bussit heti ratikkakiskoille

Pääkaupungin yrittäjäjärjestö on keksinyt omat vaihtoehtonsa Helsinkiin pohdituille ruuhkamaksuille. Yrittäjien mielestä ruuhkat helpottuvat, jos bussit komennetaan pois muuta liikennettä häiritsemästä, raitiovaunureiteille.

--

Yrittäjäjärjestö haluaa myös liikenteenohjauksen muuttamista: Mannerheimintienkin ruuhkat helpottuisivat, jos bussien käskettäisiin ajaa raitiovaunureiteillä eikä nykyisillä bussikaistoilla muiden autojen seassa.

Yrittäjien mielestä muidenkin hyötyliikenteen ajoneuvojen pitää tämän jälkeen päästä ajamaan raitiovaunureiteillä.

Tuon toimenpiteen jälkeen ei ainakaan tarvitse ihmetellä joukkoliikenteen hitautta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Noh, esim. Mannerheimintiellä rv-kaistojen yhteenlaskettu leveys on paikoin 5,6 metriä. Sinnehän ne bussit mahtuu mainiosti :lol:

Itseään jollain tavoin uskottavana pitävä media kyselisi hiukan pohjatietoja ennen kuin päästäisi tällaisia "uutisia" ulos. Pari puhelinsoittoa KSV:lle tai HKL:lle ei liene liikaa vaadittu?
 
Itseään jollain tavoin uskottavana pitävä media kyselisi hiukan pohjatietoja ennen kuin päästäisi tällaisia "uutisia" ulos.

Mutta eihän Taloussanomien uutisessa otettu mitään kantaa aiheeseen vaan ainoastaan kerrottiin Helsingin yrittäjäjärjestön mielipide. Ainakin omasta mielestäni median tehtävä ja suoranainen velvollisuuskin on uutisoida myös päättömät kannanotot, jos ne tulevat joltain vaikutusvaltaiselta tai muuten vakavasti otettavalta taholta.
 
Kuvastaako tuo Helsingin Yrittäjien kannanotto enemmän asennetta julkista liikennettä kohtaan, vaiko älyllisiä lahjoja, sitä en tiedä. Mielestäni se on jonkinasteinen trolli eli tahallaan ärsyttävästi kirjoittu, muuten en sitä ymmärrä.

Se olisikin näky, kun pysäkillään lastaavan raitiovaunun perässä olisi koko perjantai-illan klo. 17 lähteneet kaukobussivuorot sekä muuttama jakeluauto. Puhumattakaan normaaleista HKL- ja YTV-liikenteen bussivuoroista.
 
Ainakin omasta mielestäni median tehtävä ja suoranainen velvollisuuskin on uutisoida myös päättömät kannanotot, jos ne tulevat joltain vaikutusvaltaiselta tai muuten vakavasti otettavalta taholta.

Kyllä kyllä. Mutta kun lukijakunnalle saattaa jäädä uutisesta virheellinen käsitys, että tuo yrittäjien kannanotto olisi mahdollista toteuttaa. Toimittajakin varmaan luulee niin. Siksi olisi fiksua toimittaan kysellä vielä asiaa tuntevalta virkamieheltä, että mitäs sanotte tällaisesta ajatuksesta. Virkamies olisi voinut sanoa, että ottamatta kantaa hankkeen järkevyyteen voin todeta, ettei sitä ole mahdollista toteuttaa koska...
- rv-kaistojen leveys ei riitä eikä leveyttä saada mistään lisää
- rv-kaistojen kapasiteetti on täysin käytössä jo
 
Mielestäni ko. kannanottoon pitäisi saada mahdollisimman nopeasti jokin päättäjätahon vastaus asiallisilla ja asiantuntevilla perusteluilla höystettynä, jottei asia jää elämään sellaisena, että kuvitellaan tuollaisen olevan todella mahdollista. Tämä kannanotto kuvastaa myös hyvin muiden kuin joukkoliikenneammattaisten tai muuten asiaanvihkiytyneiden (esim. joukkoliikenneharrastajat) tiedon tasoa asiasta. Valitettavaa on, että sillä voidaan jopa vaikuttaa päätöksentekoon.
 
Yrittäjäjärjestö haluaa myös liikenteenohjauksen muuttamista: Mannerheimintienkin ruuhkat helpottuisivat, jos bussien käskettäisiin ajaa raitiovaunureiteillä eikä nykyisillä bussikaistoilla muiden autojen seassa.

Yrittäjien mielestä muidenkin hyötyliikenteen ajoneuvojen pitää tämän jälkeen päästä ajamaan raitiovaunureiteillä.

No eihän yrittäjät aivan hakoteillä ole. Jos raitiovaunujen kapasiteettiä lisättäisiin esimerkiksi multippeliajoon siirtymällä, suurehko osa bussiliikenteestä voitaisiin korvata raitiovaunulinjoilla. Silloin asiallisesti ottaen tapahtuisi juuri tämä mitä yrittäjäjärjestö ehdottaa: bussikaistojen liikenne siirtyy raitiovaunukaistoille, vaikkakin ilman busseja. Mitenkähän kaukana olisi saada kyseinen järjestö oivaltamaan tämä? (Tuskin kovinkaan suurta: yrittäjäjärjestöjen kannanotot tapaavat olla mitä ovat. Epäilemättä siksi, että pätevimmät ja lahjakkaimmat yrittäjät keskittyvät oman yrityksensä pyörittämiseen ja kehittämiseen, eivät järjestötoimintaan.)

Hyötyajoneuvoista en sano mitään. Ehkäpä niiden paikka olisi sitten niillä bussikaistoilla yhdessä taksien ja jäljelle jääneiden bussien kanssa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
No, noihan se on kuten Ville edellä kirjoittaa.

Tosin siinä vaiheessa, kun ratikat alkaisivat kuljettaa poistuvien bussien matkustajia, niiden tulisi tosiaankin olla täysin toista kapasiteettiluokkaa kuin nykyään. Nytkään hankittavat max. 30-metriset ratikat eivät yksinään riitä ja niinkauan kuin multippeliajosta tms. ei voi Helsingin raitioteillä puhua, ei raitioteiden kapasiteetti riitä.

Nyt vaan yrittäjät puhumaan suurempien ratikoiden puolesta, niin saadaan bussit pois henkilöautoja hidastamasta ;).
 
No, noihan se on kuten Ville edellä kirjoittaa.

Tosin siinä vaiheessa, kun ratikat alkaisivat kuljettaa poistuvien bussien matkustajia, niiden tulisi tosiaankin olla täysin toista kapasiteettiluokkaa kuin nykyään. Nytkään hankittavat max. 30-metriset ratikat eivät yksinään riitä ja niinkauan kuin multippeliajosta tms. ei voi Helsingin raitioteillä puhua, ei raitioteiden kapasiteetti riitä.

Nyt vaan yrittäjät puhumaan suurempien ratikoiden puolesta, niin saadaan bussit pois henkilöautoja hidastamasta ;).

Fiksumpi kauppias vaatisi autot pois matelemasta todellisten asiakasvirtojen tieltä...
 
Laskeskelinpa huvikseni, että Mannerheimintietä pohjoiseen Finlandiatalon kohdalla kulkee perjantai-iltapäivänä ruuhkahuipussa noin 150 paikallis- ja kaukoliikenteen bussia tunnissa ja näiden lisäksi vielä tilausajobusseja.
 
Laskeskelinpa huvikseni, että Mannerheimintietä pohjoiseen Finlandiatalon kohdalla kulkee perjantai-iltapäivänä ruuhkahuipussa noin 150 paikallis- ja kaukoliikenteen bussia tunnissa ja näiden lisäksi vielä tilausajobusseja.
No, kyllä sinne nyt "pari" ratikkaa mahtuu sekaan. Muutama kaljarekkakin vielä.

Trolli mikä trolli; tuo kannanotto nimittäin.
 
Kyllä kyllä. Mutta kun lukijakunnalle saattaa jäädä uutisesta virheellinen käsitys, että tuo yrittäjien kannanotto olisi mahdollista toteuttaa. Toimittajakin varmaan luulee niin. Siksi olisi fiksua toimittaan kysellä...
Näinhän se juuri on. Median tulisi pyrkiä objektiivisuuteen ja informatiivisyyteen, ei muokkaamaan mielipiteitä.

Tietenkin on uutinen sinänsä, että yrittäjäjärjestö on jotain mieltä. Mutta jos vain kerrotaan, että vakuuttavalta tuntuva organisaatio on nyt jotain mieltä eikä suhteuteta mielipidettä mitenkään, silloin johdetaan lukijaa harhaan joko tahattomasti tai tahallaan.

Nykyajalle hyvin kuvaavaa on, että kuluttajatkin ovat tarkkana siinä, että tällaista tiedotteita tyhmänä toistavaa uutisointia ei saa olla, jos se koskee kuluttajatuotteita. Siis ei hyväksytä sitä, että myyjä lähettää tuotettaan kehuvan tiedotteen, ja toimittaja kopioi tiedotteen artikkeliksi. Sitä pidetään piilomainontana, ellei mukana ole jonkinlaista vertailua kilpaileviin tuotteisiin.

Tämä Helsingin yrittäjien kannanottouutisointi on täsmälleen sama asia, mutta ei tästä osata vaatia mitään vertailutietoa. Rehellistä ja objektiivista uutisointia olisi ollut kysyä vähintään jonkin liikennesuunnittelijan kantaa asiaan. Ja kirjoittaa juttu tietenkin siten, ettei lopussa toimittaja jaa omaa tuomiotaan tai lehti ilmoita omaa kantaansa – jota riippumattomalla ja sitoutumattomalla lehdellä ei edes voi olla.

Antero
 
Näinhän se juuri on. Median tulisi pyrkiä objektiivisuuteen ja informatiivisyyteen, ei muokkaamaan mielipiteitä.
Attribtuutiojournalismin moraalinen oikeutus haetaan nimenomaan jonkinlaista vinhksahtaneesta objektiivisuudesta, ikään kuin se että joku puhuu päättömiä ei olisi objektiivinen huomio, tosiassa kysymys on lähinnä ajan ja osaamiseen puutteesta. Eli Anteron kanssa käytännössä kuitenkin ihan samaa mieltä.

Ei joku foorumilaisista haluaisi ruveta toimittajaksi? Ei mitään muuta kun ottaa yhteyttä vaikka Hesariin ja tarjoaa asiallista juttua.
 
Takaisin
Ylös