Tarkastusmaksun suuruus

Kävin viime kesänä Tartossa ja siellä lipun voi ostaa vilauttamalla pankkikorttia lukijalla. Käsittääkseni tämän foorumin kirjoitusten perusteella pankkikortti käy myös Tampereella ja Turussa.

Ja lähitulevaisuudessa myös Helsingissä.
Mutta ydinkysymyksemme oli milloin tarkastumaksun määrääminen on "väärin". Lehtien palstoilla näkyy aina nimimerkillä kirjoitettuja valituskirjoituksia "väärin" määrätyistä tarkastusmaksuista. Vastineessa tuodaan aina esille että matkustajalla on voimassa oleva lippu silloin kun liikennevälineen sisällä.
 
Matkustajan tehtäviin kuuluu huolehtia, että hänellä on voimassa oleva lippu.

Tottakai näin. En usko, että kukaan on tästä eri mieltä. Ongelma vaan on, että jos tarkastusmaksu on kovin korkea, se on rangaistuksena kohtuuton tilanteessa, jossa se lippu on aidosti unohtunut eli lähinnä kuukausilippu sattunut menemään vanhaksi. Tarkastusmaksulaki ei tunne mitään muuta kuin yhden kiinteän maksun, mikä on sikäli vähän hassua, että jos ajat vaikkapa ylinopeutta, niin rangaistus riippuu ylinopeuden määrästä (ja muista tekijöistä).

Koska minusta unohduksen vuoksi jaettu satasen sakko on täysin kohtuuton, en voi kannattaa ajatusta tarkastusmaksun nostamisesta. En myöskään lainkaan usko, että tarkastusmaksun korottamisella on mitään merkitystä Höselin lipputuloihin. Elämäntapapummille se tarkastusmaksu voi olla vaikka tonnin, sinne samaan ulosottojonoon se päätyy summasta huolimatta eikä Höselin kassa täyty ollenkaan.

Salomaa, onko sinusta kohtuullista määrätä satasen rangaistus esimerkiksi vanhukselle, joka on matkustanut kymmeniä vuosia kuukausilipulla, mutta joka unohti, että se meni vanhaksi eilen?

Olen käynyt eurooppalaisissa kaupungeissa, missään muualla ei joukkoliikennelipun ostaminen ole turistille niin hankalaa kuin Hesassa.

Matkustelen paljon ja voin yhtyä tähän täysin. Missään ei lipun ostaminen ole yhtä hankalaa kuin meillä. Yleensä riittää, että on kolikoita taskussa, kun lähestyy joukkoliikennettä. Automaatti on pysäkillä tai vaunussa. Joissain paikoissa näin ei ole, esim. Roomassa pitää käydä ostamassa kertalippuja tupakkakaupasta. Mutta niitä on aivan joka paikassa eikä se lipun ostaminen maksa mitään. Siis lippu tietysti maksaa, mutta siihen ei lisätä mitään "palvelumaksua", kuten meillä tehdään, ainoana maailmassa.
 
Tarkastaja voi soveltaa ihan sääntöjen mukaan silloin kun kyseessä on vanhus tai lapsi. Mutta kausilippua toistuvasti työikäiselle käyttäjälle on kohtuullista kirjoittaa tarkastusmaksu, jos lippu ei ole voimassa. Ei voida lähteä rakentamaan eri tarkastusmaksuluokkia lipun puuttumisen syyn mukaan.

Helsingin joukkoliikenteen lippu on täysin kohtuullisesti hankittavissa helposti, kun etukäteen ottaa asioista selvää koskien myös matkailijoita. Foorumilla muutamalle marmattajalle ei kelpaa mikään lipun ostamistapa. Aina pitää valittaa.

Sitäpaitsi se pankkikortin lähimaksu on lähiaikoina tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Salomaa, mielestäni matkalipun ostaminen ei ole pääkaupunkiseudulla helppoa. Esimerkiksi turistilta ei voi odottaa että hän tietää monenko vyöhykkeen lipun hän tarvitsee, miten hän ostaa turistikortin voimassaoloalueen ulkopuolisille museo- y.m.s. käynneille tarvittavan vyöhykelisän, jos hän joutuu asioimaan automaatilla.
Viimeksi käydessäni keskisessä Euroopassa, huomasin jo lentoasemalla paikallisen joukkoliikennealueen lipunmyyntitiskin. siellä virkailija haastatteli minua pystyäkseen myymään minulle oikeanlaisen lipun. Lisäksi sain monikielisen esitteen jossa oli kerrottuna joukkoliikenteessä toimimisesta, kuinka ostetaan vyöhykelisä kun haluaa ulommalla vyöhykkeellä olevaan museoon. Saamani linjakarttakin oli todella selkeä, hyvä pohjakartta kadunnimineen.
Kun väität että osalle HSL-alueen asiakkaista ei mikään kelpaa, niin heillä voi olla kokemuksia ulkomailta paljon paremmasta palvelusta. Monessa maassa on jokaisella subjektiivinen oikeus saada palvelut tiskiltä, paperilla, samaan hintaan kuin itsepalvelu. Vai onko suomalainen asiakas/kuluttaja jo tottunut huonompaan palveluun, eikö hän osaa enää vaatia palvelua.
 
Salomaa, mielestäni matkalipun ostaminen ei ole pääkaupunkiseudulla helppoa. Esimerkiksi turistilta ei voi odottaa että hän tietää monenko vyöhykkeen lipun hän tarvitsee, miten hän ostaa turistikortin voimassaoloalueen ulkopuolisille museo- y.m.s. käynneille tarvittavan vyöhykelisän, jos hän joutuu asioimaan automaatilla.
..a.

Olen eri mieltä. Matkustaessani itse ulkomaan kaupungissa otan jo suomessa selvää kuinka matkustan mielenkiintoiseen museoon, joka sijaitsee vaikkapa 20 km keskustasta. painettuja matkakirjoja on vaikka kuinka paljon jos nettiä ei halua käyttää.

Jos turisti ei hallitse sanaakan Englantia, niin sitten hän ostaa valmismatkan, jolloin hän saa palvelun oppaalta. Että se siitä.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:23 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:22 ----------

Miksei muka voitais?

Tasan tarkkaan tiedät itsekin miksi ei voida.
 
Missään ei lipun ostaminen ole yhtä hankalaa kuin meillä. Yleensä riittää, että on kolikoita taskussa, kun lähestyy joukkoliikennettä. Automaatti on pysäkillä tai vaunussa. Joissain paikoissa näin ei ole, esim. Roomassa pitää käydä ostamassa kertalippuja tupakkakaupasta. Mutta niitä on aivan joka paikassa eikä se lipun ostaminen maksa mitään. Siis lippu tietysti maksaa, mutta siihen ei lisätä mitään "palvelumaksua", kuten meillä tehdään, ainoana maailmassa.

Jotkut vitsaileekin, että ennen vanhaan koko maailmassa oli yhtenäinen joukkoliikenteen maksutapa - käteinen. Lippujärjestelmien kehittymisen myötä ei enää ole. HSL-alue ei suinkaan ole läheskään ainoita paikkoja maailmassa, jossa lippua ei saa joka pysäkiltä tai kulkuvälineestä. Toivoa sopii, että lähimaksusta tulee uusi globaali standardi joukkoliikennematkoihinkin. Ainakin se yleistyy kovasti niissä maissa, missä kortilla maksaminen on muutenkin yleistä.

Palvelumaksu HSL-lippujen ostamisesta voi olla uniikki juttu, mutta satunnaisen käyttäjän budjetin ei pitäisi kaatua pieneen palvelumaksuun. Sinänsä kyllä psykologisesti se tuntuu ostajasta pahalta. Myyntiä voisi lisätä, jos lipuilla olisikin korkeampi normaalihinta, mutta halvemmista ostokanavista saisikin alennusta.
 
Ei voida lähteä rakentamaan eri tarkastusmaksuluokkia lipun puuttumisen syyn mukaan.

Ei voida lähteä rakentamaan eri rangaistusluokkia ylinopeuden määrän mukaan. Kortti pois ja linnaa vaan.

Kaikki henkirikoksetkin voisi yhdistää, samahan se on, onko kuolemantuottamus vai murha, elinkautista kehiin.

Ymmärrätkö, Salomaa, että toisenlaisiakin näkemyksiä voi olla?

Sitäpaitsi se pankkikortin lähimaksu on lähiaikoina tulossa.

Onkohan tätä hoettu jo 10 vuotta?
 
Ei voida lähteä rakentamaan eri rangaistusluokkia ylinopeuden määrän mukaan. Kortti pois ja linnaa vaan.

Kaikki henkirikoksetkin voisi yhdistää, samahan se on, onko kuolemantuottamus vai murha, elinkautista kehiin.

Ymmärrätkö, Salomaa, että toisenlaisiakin näkemyksiä voi olla?

Vertauksesi hieman tai enemmän ontui. Ylinopeus vaikka valtuuston kokoukseen ajettaessa oli perustellumpi kuin jalkapallo-otteluun. Molemmilla autoilijoilla oli mahdollisuus lähteä ajoissa. Mutta molemmat vaaransivat liikenneturvallisuutta. Sama lipunostossa, esim lukijalle näytettäessä näkyy kauden viimeinen voimassaolopäivä. Kun se on loppumassa, lukija muistuttaa siitä. Tässä nähdään että joukkoliikenteen käyttäjä on tyytyväinen olemassa olevaan tilanteeseen.

Toisenlaisia näkemyksiä on, mutta niitä esittävät aina samat foorumilaiset. Oleellista on että tarkistaja voi käyttää harkintaa ja jättää erityisistä syistä määräämättä tarkastusmaksun. Mutta ymmärrätkö 339-DF kauden äskettäinen loppuminen ei ole sellainen syy.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:53 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:51 ----------

Onkohan tätä hoettu jo 10 vuotta?

Käsitin että kun laitteistot uusitaan, tulee samalla. eli alkaa ensi vuonna. Seuraatko joukkoliikenneuutisia ?
 
Tuosta pankki-/luottokortin kelpaamisesta maksuvälineenä Hesan seudulla on puhuttu jo vuosia. En enää usko näihin puheisiin ennenkuin näen itse jonkun asiakkaan ostavan lipun liikennevälineessä kortilla.
 
Tasan tarkkaan tiedät itsekin miksi ei voida.

Minä en keksi mitään hyvää syytä sille, miksei tarkastusmaksu voisi joustaa joissain tilanteissa. Etkä taida itsekkään, kun normaalisti tulee riveittäin diibadaabaa ja nyt vain tiuskaisit.

Jokaiselle syylle ei tarvitse olla omaa tarkastusmaksuluokkaansa, mutta se ei ole este etteikö edes joillekin voisi.

Sama lipunostossa, esim lukijalle näytettäessä näkyy kauden viimeinen voimassaolopäivä. Kun se on loppumassa, lukija muistuttaa siitä.

Paitsi että tammikuussa 2023 HSL-liikenteen 29,432 miljoonasta noususta 19,288 miljoonaa eli n. kaksi kolmesta tapahtui avorahastuksen piirissä olevissa välineissä. Vaikka enemmistökin noista olisi osa matkaa, jossa on myös käytetty normaalia bussia niin merkittävän osan matkustajista ei tarvitse eikä myöskään leimaa lippuansa normaalissa käytössä eikä näe voimassaolopäivää ellei erikseen tarkista ja silloinkin pitää muistaa ainakin epäröidä onko se enää voimassa. Ja tällaisten matkojen osuus tulee vain kasvamaan. Itselläkään ei tule vastaan päivittäisillä tai edes viikottaisilla matkoilla enää normaalia bussilinjaa, kun 555 korvautuu runkolinjalla 520 ensi syksynä.
 
...ja jotta pääsemme kiinni ihan konkretiaan tarkastusmaksun taustalla, muistutan:

- tarkastusmaksulaista https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790469

- siitä, että tarkastusmaksuasetus on parhaillaan lausunnoilla https://valtioneuvosto.fi/-/asetus-...e-hsl-n-tarkastusmaksuun-ehdotetaan-korotusta.

Tarkastusmaksu voidaan jättää määräämättä hyvin joustavasti tarkastusmaksulain 10 §:ssä säädetyin edellytyksin jo nyt. Rikosoikeudellisia sanktioita ja hallinnollisia sanktioita ei voida verrata suoraan toisiinsa, kuten tuolla edellä todettiin. Tarkastusmaksun määräävällä viranomaisella ei ole mitään edellytyksiä arvioida objektiivisesti, pitääkö matkustajan kertomus paikkansa muuta kuin niissä tapauksissa, joissa kortin sisältö pystytään lukemaan maksumääräyksen hetkellä, joten siinäkään mielessä ei ole ylipäätään mahdollista porrastaa maksua syiden mukaan.

Ja kyllä, liikennevirhemaksu on hallinnollinen sanktio ja se on porrastettu, mutta ylinopeuden määrä on objektiivisesti (tutkalla) todettu virhemaksun määräämisen hetkellä.

Ja kyllä, pysäköintivirhemaksukin on hallinnollinen sanktio ja se on porrastettu, mutta sen määrä riippuu lain nojalla objektiivisesti havaittavista seikoista (pysäköintivyöhykkeestä) pysäköinninvalvontalain 3 §:n 1 momentin mukaan:

Pysäköintivirhemaksun enimmäismäärä on 60 euroa. Jos kunnan eri osissa peritään erisuuruista pysäköintimaksua, pysäköintivirhemaksun enimmäismäärä on kuitenkin 80 euroa siinä osassa, jossa pysäköintimaksu on suurin.
 
Tuosta pankki-/luottokortin kelpaamisesta maksuvälineenä Hesan seudulla on puhuttu jo vuosia. En enää usko näihin puheisiin ennenkuin näen itse jonkun asiakkaan ostavan lipun liikennevälineessä kortilla.
HSL:n omissa materiaaleissa on matkakortin poisjääminen. Sen jälkeen tunnistautuminen tapahtuu mm. pankkikortilla. Itse tulkitsen että kahden vuoden sisällä.

---------- Viestit yhdistetty klo 09:24 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:20 ----------

Minä en keksi mitään hyvää syytä sille, miksei tarkastusmaksu voisi joustaa joissain tilanteissa. Etkä taida itsekkään, kun normaalisti tulee riveittäin diibadaabaa ja nyt vain tiuskaisit.

Jokaiselle syylle ei tarvitse olla omaa tarkastusmaksuluokkaansa, mutta se ei ole este etteikö edes joillekin voisi.

.

Citybus esittää hyvät perusteet.
sinulta kysyn että mikä olisi nyt se syy, jolle pitäisi olla oma tarkastusmaksuluokka.
 
Salomaa jään odottamaan. Asiaa on niin monta kertaa luvattu, kertaakaan lupaus ei ole toteutunut. Toivottavasti tämä järjestelmä on askel eteenpäin kohti helpompaa maksamista, viime vuosina maksaminen on vain vaikeutunut.
 
Paitsi että tammikuussa 2023 HSL-liikenteen 29,432 miljoonasta noususta 19,288 miljoonaa eli n. kaksi kolmesta tapahtui avorahastuksen piirissä olevissa välineissä. Vaikka enemmistökin noista olisi osa matkaa, jossa on myös käytetty normaalia bussia niin merkittävän osan matkustajista ei tarvitse eikä myöskään leimaa lippuansa normaalissa käytössä eikä näe voimassaolopäivää ellei erikseen tarkista ja silloinkin pitää muistaa ainakin epäröidä onko se enää voimassa. Ja tällaisten matkojen osuus tulee vain kasvamaan. Itselläkään ei tule vastaan päivittäisillä tai edes viikottaisilla matkoilla enää normaalia bussilinjaa, kun 555 korvautuu runkolinjalla 520 ensi syksynä.

Omistakin matkoista suurempi osa taittuu oranseilla busseilla. Haitaribussissa on kolme lukijaa. Nousun aikana kannattaa nousta ripeästi kyytiin. Mutta matkan aikan useasti tarkistan, mikä on korttini tilanne kauden ja arvon suhteen. Lähijunissa myös. Kun käytän lähes joka päivä joukkoliikennettä, niin tuo kauden viimeinen päivä on kyllä hakattuna takaraivossa, vaikken mikään muistamisen mestari.

Näen noita tarkastustilanteita usein (viime aikoina oransseissa vähemmän) , matkustaja selittäisi että "kausi loppui eilen, määrätään se alempi tarkastusaksu". Onkohan tää enemmänkin huumoria, joka sopii joukkoliikennefoorumille. Kokonaan eri asia on tarkastusmaksun määräämättä jättäminen jota Citybus selventää hyvin.

---------- Viestit yhdistetty klo 09:39 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:32 ----------

Salomaa jään odottamaan. Asiaa on niin monta kertaa luvattu, kertaakaan lupaus ei ole toteutunut. Toivottavasti tämä järjestelmä on askel eteenpäin kohti helpompaa maksamista, viime vuosina maksaminen on vain vaikeutunut.

Eikö sulle netissä lataaminen kelpaa ?
En muuten ole missään maailmalla vieraillut vielä kaupungissa, jossa joukkoliikenteen lipun ostaminen olisi vaikeaa. Itse muuten ostin viimeksi viiden kuukauden kauden. Mutta myönnä n että eläkeläisen tilanne on hieman eri.

Osaakos Kuukanko tai joku muu asiantuntija kertoa missä vaiheessa on tämä pankkikorttimaksamisen suunnittelu ?
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös