Tarkastusmaksun suuruus

Hyvin harvoin tapaan runkobusseissa. Lähes päivittäin niitä tulee käytettyä. Taisi olla ennen tiiviimpää tarkastusta.
 
Onhan noita tarkastajia nyt viime aikoina ainakin ollut linjalla 582, 244, 236, 246T, 213, 165 ja 118 aika tiuhaan. Minusta nuo ovat lisääntyneet. Ennen ei noilla linjoilla ikinä näkynyt tarkastajia
 
Joitakin tavallisia bussilinjojakin pitäisi valvoa enemmän, koska joillain linjoilla esimerkiksi AB-lipulla matkustetaan C- tai D-vyöhykkeellekin asti.

Ihan päivittäin lähes joka linjasivulla linjoilla 831/841-844 näkee näitä väärällä vyöhykkeillä matkustavia. Alkuun jaksoin innokkaasti puuttua niihin, mutta kun tuli huomattua ettei HSL:ää kiinnosta niin miksi minuakaan pitäisi kiinnostaa. Kyllä tulee ihan mielenkiinnosta yhä seurattua näiden määrää, mutten jaksa enää puuttua. Kunhan on voimassaoleva lippu kyytiin noustessa niin ihan sama enää mihin matkaavat. Ainoastaan HSL/ELY-rajalla valvon että on asianmukainen lippu.

HSL:n koulutuksissa asiasta mainitsee tai pyytää liikennepäällikköä viestittelemään HSL:lle niin tarkastajia ilmestyy pariksi päiväksi tai kuten viime keväänä viikoksi tehotarkastamaan alueelle, mutta sitten voi olla taas vuosikin ihan hiljaista.
 
Elämäntapapummeilta ovat usein tilanteessa, että ovat maksukyvyttömiä, joten heiltä ei noita tarkastusmaksuja tulla koskaan saamaan.
 
Tänään näin tarkastajat Elielinaukion ja Kaivokadun välillä luultavasti metroon menossa. Ei ole osunut kohdille aikoihin.
 
Näinhän tämä kuuluukin mennä, että edes joukkoliikennefoorumin käyttäjillä ei ole hajua, missä tarkastajat liikkuvat. Jos me tietäisimme, pummitkin tietäisivät.
 
Ihan päivittäin lähes joka linjasivulla linjoilla 831/841-844 näkee näitä väärällä vyöhykkeillä matkustavia. Alkuun jaksoin innokkaasti puuttua niihin, mutta kun tuli huomattua ettei HSL:ää kiinnosta niin miksi minuakaan pitäisi kiinnostaa. Kyllä tulee ihan mielenkiinnosta yhä seurattua näiden määrää, mutten jaksa enää puuttua. Kunhan on voimassaoleva lippu kyytiin noustessa niin ihan sama enää mihin matkaavat. Ainoastaan HSL/ELY-rajalla valvon että on asianmukainen lippu.

HSL:n koulutuksissa asiasta mainitsee tai pyytää liikennepäällikköä viestittelemään HSL:lle niin tarkastajia ilmestyy pariksi päiväksi tai kuten viime keväänä viikoksi tehotarkastamaan alueelle, mutta sitten voi olla taas vuosikin ihan hiljaista.

Offtopic

Mites tuo ELY-liikenne, tarkoittaako se niitä pysäkkejä jotka Reittioppaassa näkyvät ilman vyöhykettä? Mistä esim. linjalle 788 saa lippuja jos haluaa päästä aivan Porvooseen asti? Entä onko niillä HSL-alueen ulkopuolisilla pysäkeillä sitten kuulutuksia?

Yt. Nimimerkki tietämätön.
 
Ne ovat HSL-alueen ulkopuolisia pysäkkejä, joille ei kelpaa HSL-liput. ELY-liikenne on käytännössä ELY-keskusten tilaamaa liikennettä. Esimerkisi Sipoon linjapaketin linjoista 787, 788, 986, 987 & 989 on HSL:n ja ELY:n tilaamaa, HSL toiminut tässä kilpailuttajana. 989 on kokonaan ELY:n kustantama linja. HSL-alueen ulkopuolella voi olla myös markkinaehtoisten linjojen pysäkkejä, kuten vaikkapa linjalla FU848. Meillä Sipoon kuljettajilla on vaan noiden meidän linjojen HSL:n ulkopuolisista pysäkeistä jäänyt puhekieleksi yleisesti ELY-alue/pysäkit/linjat.

Meidän ELY-linjoilla voi maksaa Matkahuollon lipputuotteilla (kertaliput, matkakortit (kausi/matkat/arvo)) sekä nettilipuilla, joita saa matkahuolto.fi tai Matkahuollon mobiilisovelluksissa. Nykyinen sopimus edellyttää myös käteis-/pankkikorttimyyntiäkin, joka on tosin ollut tauolla koronan takia ja on syystä tai toisesta yhä. Suurin osa noiden linjojen asiakkaista on kuitenkin ns. vakiomatkustajia eli löytyy Matkahuollon matkakortti. Nettilippuja menee jonkin verran. Satunnaisille matkoille paras on nettilippu. Matkahuollon arvokorttikin on ihan hyvä siinä mielessä, että käy sitten ihan kaikilla Matkahuollon kortit hyväksyvillä liikennöitsijöillä ympäri suomen.
 
LVM on kääntymässä sen kannalle, että Höseli saisi jatkossa korjata talouttaan niin, että siltä jää saamatta sata euroa 80 euron sijaan. Eli suomeksi sanottuna LVM esittää tarkastusmaksun nostamista sataseen. Mutta asiasta kerätään nyt lausuntoja. Sellaisen voi antaa kuka tahansa.

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/P...Language=da4408c3-39e4-4f5a-84db-84481bafc744

En ole vielä tutustunut perustelumuistoon kuin pintapuolisesti, mutta en äkkiseltään löytänyt sieltä tietoa siitä, miten iso osa noista määrätyistä maksuista ylipäätään maksetaan ja miten asiaan vaikuttaa se, että lipunmyyntikanavat ovat olennaisesti supistuneet.

Olen ajatellut itse kirjoittaa asiasta lausunnon ja tuoda siinä esille sen, että ennen asetuksen muuttamista pitäisi kattavasti selvittää niitä asioita, joista ollaan täällä jlf:llä keskusteltu:
- kuinka moni maksu jää jo nytkin maksamatta
- millaisissa tapauksissa maksuja määrätään eli kuinka moni kärsii siitä, että kuukausilippu meni eilen vanhaksi, jolloin tuo maksu on täysin kohtuuton ja kuinka moni on elämäntapapummi, jolloin maksun suuruudella ei ole ennaltaehkäisevää vaikutusta, olipa se kuinka suuri tahansa

Lisäksi ajattelin tuoda esille sen, että lipunmyyntiverkostoa on huomattavasti supistettu, lipun ostaminen on varsinkin iltaisin ja suurella maantieteellisellä alueella hankalaa tai mahdotonta ja sovellus epäluotettava. Nämä oikeastaan puoltavat sitä, että koko tarkastusmaksuoikeus perutaan.

Lausunnot on annettava 31.3. mennessä.
 
339-DF, olen kanssasi samaa mieltä. Jos kulluvälineeseen pääsee nousemaan näyttämättä lippua lukulaitteelle ja lippu on juuri vanhentunut, olisi tarkastusmaksun liian iso rangaistus.
Mielestäni jos matkustaja ilmoittaa että hänen ole pystynyt ostamaan kertalippua / vyöhyke lisää pitäisi lipputarkadtajan vain myydä hänelle tarvittava lippu tai lisämaksu sillä menetelmällä kuin asiakas sen voi maksaa.
 
339-DF, olen kanssasi samaa mieltä. Jos kulluvälineeseen pääsee nousemaan näyttämättä lippua lukulaitteelle ja lippu on juuri vanhentunut, olisi tarkastusmaksun liian iso rangaistus.
.

Eikä ole. Matkustajan tehtäviin kuuluu huolehtia, että hänellä on voimassa oleva lippu.
 
Jos lippu on voimassa kulkuvälineeseen noustessa, ei tarkastusmaksua voi antaa. Vaikka ehtisi vanheta ennen tarkastusta. Kerran raitiovaunussa yriitivät
 
Salomaa, jos asiakas ei pysty ostamaan lippua, ei ole älykännykkää, pysäkin vähällä oleva kioski on kiinni. Silloin on asiakkaan syyllistäminen tökeröä.
 
Salomaa, jos asiakas ei pysty ostamaan lippua, ei ole älykännykkää, pysäkin vähällä oleva kioski on kiinni. Silloin on asiakkaan syyllistäminen tökeröä.

Ei se menee niin että joka pysäkin lähellä on R-kioski avoinna liikenteen päättymiseen saakka. Kun matkustaja on tietoinen että matkustaa kaupungin laidalle tai Espoon ja vantaa syrjäalueille, silloin hän varautuu asiaan hyvissä ajoin etukäteen. Lipunostotavat ovat riittävät ja niitä on monia. Vaikka täällä eräät jatkuvasti toisin väittävät.

Kun ulkona on 20 astetta pakkasta ja 7-vuotiaalta puuttuu lippu, silloin käytössä on terve maalaisjärki.
 
Salomaa, en edellytä että joka pysäkin luona on R-kioski, vaan että lipun voi lunastaa kulkuneuvosta vaikkapa pankkikortilla, jos käteinen on niin hankalaa. Ajattelen niitä satunnaisesti matkustavia vieraspaikkakuntalisia jotka ovat kyläilemässä t.m.s. jossain harvaan asutulla alueella. Ajattelen turistia joka käy jossain näkemisen/kokemisen arvoisessa paikassa.
Olen käynyt eurooppalaisissa kaupungeissa, missään muualla ei joukkoliikennelipun ostaminen ole turistille niin hankalaa kuin Hesassa.
 
Takaisin
Ylös