Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Ruotsissa kierähti bussi katolleen ja ruttaantui niin, ettei edes elossa olevia ihmisiä saatu alle 3 tunnin pois ojasta. Halikossa bussi ruttasi ihmisiä. Vantaalla bussi rysähti kiveen. Konginkangas osoitti, että paperia oli rullien lisäksi bussin korirakenne.
Raidepuolella on ajettu ratikalla talon seinään, perävaunu on päässyt irti Porthaninmäessä, Jokelassa ja Jyväskylässä pikajuna ajoi vaihteeseen rankalla ylinopeudella, ja vaunut kierivät nippuun.
Ulkomaiset esimerkit jätän, sillä kulttuurisesti kovin erilaisten maiden onnettomuuksien syyt eivät aivan istu meidän olosuhteisiimme.
Tilastollisesti joukkoliikenne on edelleen turvallista, mutta onko siinä samaa efektiä kuin lentoliikenteessä? Virheitä tapahtuu harvoin, mutta kun tapahtuu, tulokset ovat surkeat?
Täällä keskusteltiin toisessa ketjussa duoraitiovaunun korin lujuusvaatimuksista. Mutta mitä muuta pitäisi tai voisi tehdä?
Viime aikojen bussionnettomuudet ovat panneet ajattelemaan, ovatko bussi- ja raideliikenne lainkaan samalla tasolla. Entä mikä on suhde laiva- ja lentoliikenteeseen. Molemmissa on viranomaisvaatimuksin pakko varautua ongelmiin, vaikka ongelmien esiintyminen on pyritty estämään. Laivoissa edellytetään pelastuskalusto jokaiselle matkustajalle. Lentokoneissa ei ole laskuvarjoja, mutta pelastusliivit varusteineen.
Raideliikenteessä on lähtökohtana se, että vaunut pysyvät vaunuina ja penkit paikoillaan. Suistuva vaunu ei siis ruttaannu ja survo matkustajia kuoliaaksi. Eivät myöskään irtoilevat penkit. Jos siis on istumassa paikallaan, on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, joskin kolhujen ja murtumien riski on.
Mutta miten on bussissa, jonka liikkuminen perustuu kaikkein riskialttiimpaan ratkaisuun, kitkaan. Menoa ei pehmennä vesi, eikä sitä ohjaa kiskot. Halikon bussi lähti liitelemään sohjon päälle, Arbogan bussi liukui talvirenkaista huolimatta suoralta tieltä ulos. Uusissa busseissa on turvavyöt, muttei pakko käyttää niitä. Mutta jos katto painuu penkkejä vasten, mitä iloa vöistä on?
Voiko jotain tehdä bussien turvallisuuden lisäämiseksi? Tuleeko bussista liian raskas, jos edellytetään siltä edes raitiovaunun korilujuus? Siis katolleen menneen bussin kori ei painu kasaan, ja törmäävä bussi ei repeä kuin banaaninkuori.
Pitäisikö busseihin kehittää tekniikkaa, joka valvoo bussin menoa pakolla? Sohjomittari, kitkamittari, sivutuulimittari? Ilmeisesti sekä Halikossa, Konginkankaalla että Arbogassa kuljettajan mahdollisuudet havaita tienpinnan nopeasti muuttuva ominaisuus olivat olemattomat. Ainoa mittari on silmä, mutta musta on mustaa, oli se sitten jäätä tai sohjoa.
Kaikkea bussiliikennettä ei koskaan voi sijoittaa turvallisemmille raiteille, joilla ei ainakaan ole henkilöautoja. Valtaosa joukkoliikenteestä on bussiliikennettä. Jos sille tulee pelottavan tai peräti tappavan liikenteen maine, se on sitä mainetta koko joukkoliikenteelle.
Antero
Raidepuolella on ajettu ratikalla talon seinään, perävaunu on päässyt irti Porthaninmäessä, Jokelassa ja Jyväskylässä pikajuna ajoi vaihteeseen rankalla ylinopeudella, ja vaunut kierivät nippuun.
Ulkomaiset esimerkit jätän, sillä kulttuurisesti kovin erilaisten maiden onnettomuuksien syyt eivät aivan istu meidän olosuhteisiimme.
Tilastollisesti joukkoliikenne on edelleen turvallista, mutta onko siinä samaa efektiä kuin lentoliikenteessä? Virheitä tapahtuu harvoin, mutta kun tapahtuu, tulokset ovat surkeat?
Täällä keskusteltiin toisessa ketjussa duoraitiovaunun korin lujuusvaatimuksista. Mutta mitä muuta pitäisi tai voisi tehdä?
Viime aikojen bussionnettomuudet ovat panneet ajattelemaan, ovatko bussi- ja raideliikenne lainkaan samalla tasolla. Entä mikä on suhde laiva- ja lentoliikenteeseen. Molemmissa on viranomaisvaatimuksin pakko varautua ongelmiin, vaikka ongelmien esiintyminen on pyritty estämään. Laivoissa edellytetään pelastuskalusto jokaiselle matkustajalle. Lentokoneissa ei ole laskuvarjoja, mutta pelastusliivit varusteineen.
Raideliikenteessä on lähtökohtana se, että vaunut pysyvät vaunuina ja penkit paikoillaan. Suistuva vaunu ei siis ruttaannu ja survo matkustajia kuoliaaksi. Eivät myöskään irtoilevat penkit. Jos siis on istumassa paikallaan, on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, joskin kolhujen ja murtumien riski on.
Mutta miten on bussissa, jonka liikkuminen perustuu kaikkein riskialttiimpaan ratkaisuun, kitkaan. Menoa ei pehmennä vesi, eikä sitä ohjaa kiskot. Halikon bussi lähti liitelemään sohjon päälle, Arbogan bussi liukui talvirenkaista huolimatta suoralta tieltä ulos. Uusissa busseissa on turvavyöt, muttei pakko käyttää niitä. Mutta jos katto painuu penkkejä vasten, mitä iloa vöistä on?
Voiko jotain tehdä bussien turvallisuuden lisäämiseksi? Tuleeko bussista liian raskas, jos edellytetään siltä edes raitiovaunun korilujuus? Siis katolleen menneen bussin kori ei painu kasaan, ja törmäävä bussi ei repeä kuin banaaninkuori.
Pitäisikö busseihin kehittää tekniikkaa, joka valvoo bussin menoa pakolla? Sohjomittari, kitkamittari, sivutuulimittari? Ilmeisesti sekä Halikossa, Konginkankaalla että Arbogassa kuljettajan mahdollisuudet havaita tienpinnan nopeasti muuttuva ominaisuus olivat olemattomat. Ainoa mittari on silmä, mutta musta on mustaa, oli se sitten jäätä tai sohjoa.
Kaikkea bussiliikennettä ei koskaan voi sijoittaa turvallisemmille raiteille, joilla ei ainakaan ole henkilöautoja. Valtaosa joukkoliikenteestä on bussiliikennettä. Jos sille tulee pelottavan tai peräti tappavan liikenteen maine, se on sitä mainetta koko joukkoliikenteelle.
Antero