M/S Viking Grace

Ei kai tuo nyt mikään uutinen ole.
Koko ajanhan Bellan on tiedetty olevan myynnissä, mutta aluksen hintapyyntö on niin kova, että on todennäköistä, ettei se mene ainakaan sillä kaupaksi. Siksi Vikingin on otettava huomioon myös se mahdollisuus, että laiva jatkaisikin omassa liikenteessä.
Lähitulevaisuudessa osa varustamon tonnistosta on myös remontoitava uusien ympäristönormien mukaisiksi ja siinä yhteydessä niihin varmaan tehdään isompia säätöjä muihinkin tiloihin. Sellaiset remontit ovat pitkähköjä, joten olisi varustamon bisnesten kannalta ihan hyvä, jos Isabellaa voisi noina aikoina käyttää varalaivana.
 
Meneeköhän Isa ensiviikolla tuuraamaan XPRS:än päivälähtöjä, kun H:kin satamalistoissa näin lukee, mene ja tiedä..
Jokatapauksessa, lopettaa Turun linjalla vasta tammikuun lopussa, koska tuuraa Amoa pari viikkoa.
 
Jos varustamo ei ole tuosta itse mitään ilmoittanut (en ole tsekannut) niin tuskinpa pitää paikkansa. Joskus muinoin (noin 10 vuotta sitten) tuon listan satamaan odotettavien ja jopa satamassa olevien rahtialusten tiedoissa saattoi olla isojakin heittoja.
 
Kaikki lähdöt Tallinnaan on XPRS:llä ainakin viikkarin varausjärjestelmässä. Eihän sinne yhtäkkiä voi lykätä hitaampaa purkkia tilalle kertomatta etukäteen?
 
Kaikki lähdöt Tallinnaan on XPRS:llä ainakin viikkarin varausjärjestelmässä. Eihän sinne yhtäkkiä voi lykätä hitaampaa purkkia tilalle kertomatta etukäteen?

Ei minunkaan mielestä, mutta tässäkin kohtaa voi tulla jonkinlainen -10-20% alennus/rahojen palautus vastaan, jaa'a ken tietää.
 
Tuohan tarkoittaisi että Tallinnan päiväristeilyt tehtäisiin kahdella aluksella, eli Hki-Tal>Isa ja paluu Tal-Hki>XPRS, ei kuulosta järin tehokkaalta ajaa tallinnan reittiä kahdella aluksella kun se yhdelläkin onnistuu?
 
Viking ei ole ilmoittanut Turun-linjan löhtöihin mitään poikkeuksellista, joten kyseessä lienee Helsingin sataman listassa oleva virhe. Listahan ei muutenkaan ole täysin luotettava, sieltä mm. puuttuu Helsinkiin vakituisesti liikennöiviä laivoja kokonaan...
 
Osaako kukaan sanoa muuttuvatko Turku-Ahvenanmaa-Tukholman linjan aikataulut ollenkaan Viking Gracen käyttöönoton myötä? Eikö kyseessä ole nopeampi alus kuin vanhat ja varsinkin päivävuoron nopeutuminen voisi olla kilpailuvaltti Tallink-Siljaan nähden. Viikkarin netin yleisöaikataulussa ei ole kerrottu mistään muutoksista, mutta osaako kukaan sanoa muuttuvatko aikataulut esim kesällä?

t. Rainer
 
Osaako kukaan sanoa muuttuvatko Turku-Ahvenanmaa-Tukholman linjan aikataulut ollenkaan Viking Gracen käyttöönoton myötä? Eikö kyseessä ole nopeampi alus kuin vanhat ja varsinkin päivävuoron nopeutuminen voisi olla kilpailuvaltti Tallink-Siljaan nähden.

En tiedä nuitten tulevista suunnitelmista, mutta ymmärtääkseni ainakin talven-kevään 2013 ajoajat on identtiset nykyisten Isabellan vuorojen kanssa. Suuntaushan on ollut pikemminkin se, että ajoaikoja on hieman venytetty ainakin Hesasta Tukholmaan ja vissiin Tallinnaankin. Tämä on erittäin ymmärrettävää kun polttoaine on aina vaan kalliimpaa ja jo joku vartinkin hitaampi aikataulu antaa aika paljon mahdollisuuksia ekoajoon:D Pelivaraa. Ja tämä pätee ihan yhtälailla liikuttiinpa maakaasun voimin tai perinteisemmin.

Käsittääkseni Vikingin uutuus ei ole ainakaan merkittävästi nopeampi kuin vanha alus. Eikä toki tarviskaan. Tuolla reitillä ei aikataulua juuri muutenkaan ajamalla kiinni oteta, paria otollista paikkaa lukuunottamatta. Lisäksi kyseessä on joka suuntaan isompi alus (myös tuulipinta-alaltaan) samoille väylille. Toisin on vaikkapa Hki-Stokis-välillä, jolla on jo paremmat saumat ottaa kiinni jos pelit ja kelit antaa myöten.
Koeajoissa kellotettavat huippunopeudethan sitten voi olla jotain muuta kuin aluksille yleisissä teknisissä tiedoissa ilmoitettu "huippunopeus" eli nopeus, jota ne normaalissa reittiajossa ajoittain käyttelevät.
 
Ajattelin sitä että aamuvuoro voisi lähteä Turusta vähän myöhemmin niin ei tarvitissi jos haluaa tulla pääakaupunkiseudulta asti laivalle, lähteä aamun ensimmäisellä junalla joka lähtee syntisen aikaisin (tai viime kesänä junaa ei kulkenut ollenkaan). Nopeammalla laivalla olisi kuitenkin mahdollisuus ajaa Maarianhamina-Stokis väli ainakin puoli tuntia ellei tunnin nopeammin kuin nykyisillä.
t. Rainer
 
Nopeammalla laivalla olisi kuitenkin mahdollisuus ajaa Maarianhamina-Stokis väli ainakin puoli tuntia ellei tunnin nopeammin kuin nykyisillä.

Saat olla aika velho, jos aiot jollain konstilla höylätä Maarianhamina-Tukholma -väliltä puoli tuntia aikataulusta pois (tunnista nyt puhumattakaan). Välillä on toki reitin ainoa avomeriosuus jossa nopeuksia on mahdollista nostaa. Nykyään tuo osuus ajetaan jo käytännössä urku auki ja siihen menee noin kaksi tuntia. Viking Gracen huippunopeus on kyllä 1,5 solmua linjan nykyisiä laivoja korkeampi (oletettavasti ajatuksella, että suurempi nopeus mahdollistaa pienten myöhästymisten kirimisen juuri tuolla lyhyellä välillä, jolla ei ole nopeusrajoituksia), mutta sillä ei ajoaikoihin ole käytännön vaikutusta. Lisäksi kaikki lähtöjä myöhäistävät tai aikaistavat aikataulunmuutokset poistaisivat mahdollisuuden tehdä picnic-risteilyitä, joissa on laivan vaihto Maarianhaminassa. Nämä ovat sen verran suuri tulonlähde varustamoille, että niitä vaikeuttavia aikataulunmuutoksia ei haluta tehdä.
 
Nopeammalla laivalla olisi kuitenkin mahdollisuus ajaa Maarianhamina-Stokis väli ainakin puoli tuntia ellei tunnin nopeammin kuin nykyisillä.

Eihän tuohon pystyisi noin lyhyellä avomeriosuudella edes autolauttojen nopeuskunkku Finnjet (rest in pieces..). Tietysti pienen kaulan se nopeuserollaan yli 32-33 solmua vs.21-22 solmua vetäisi, mutta puoli tuntia on kyllä käytännön tasolla tekemätön paikka tunnista puhumattakaan. Ja kakkua palaisi siihen malliin, että kulut kattaakseen baarissa pitäisi myydä ainakin 10 kertaa enemmän viinaa ja siihenkin olisi vähemmän aikaa :D
Kuten Kaid jo totesi, tuolla välillä nykyinen aikataulu lienee kaupallisessa mielessä hyvä. Tosin kääntöajat on sen verran tiukkoja, että reitti taitaa edelleen olla aika haasteellinen tekniikan ylläpidolle sekä vaikkapa ihan alkaen laivasiivouksen suorituksesta.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:26 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:22 ----------

Viking Gracen huippunopeus on kyllä 1,5 solmua linjan nykyisiä laivoja korkeampi (oletettavasti ajatuksella, että suurempi nopeus mahdollistaa pienten myöhästymisten kirimisen juuri tuolla lyhyellä välillä, jolla ei ole nopeusrajoituksia),

Mikä muuten on tämän Gracen virallinen suunniteltu "huippunopeus"? Innostuin hakemaan sen tietoja ja Viikkari ilmoittaa laskennallisen 21,8 solmua.
Isabellalle ilmoitetaan 20,5. Ja niin muuten ilmoitetaan myös Mariellalle 20,5. Joskus vuosia sitten muistaisin, että Mariellalla oli normikäytön suurin nopeus 22 solmua. Sen jälkeen toki on perään tehty muutostöitä, en tiedä onko vaikutusta? Vai onko 2000-luvulla joku laskentaperuste tälle muuttunut?
 
Takaisin
Ylös