M/S Viking Grace

Noista lempinimistä: Eiköhän Vikingin uudisalus ole kaikkien, myös alan harrastajien, suussa ensisijaisesti Kreisi. Sinänsä oivaltavaa variksen ja lohikäärmeen risteytystä Krakenia olen kuullut vain parin henkilön käyttävän. Seuraava lienee sitten joko Paranoid tai Idiot. ADHD oli niin levoton, että jäi keskeneräiseksi telakkaan. Vikingin olisi oikeasti syytä vähän miettiä alustensa nimipolitiikkaa...
Terminaalista: Skatta on Bellan takia kyllä tukossa tulevan suven, sekä autojen että matkustajien osalta. Luultavasti Viking luottaa siihen, että matkassa on niin paljon omilla autoillaan liikkuvia, että autokannelle ei juuri tilaa rekoille jää. Toisaalta voi myös olla, että kaupunki on myöntänyt tilapäisen liikenneluvan juuri siksi, että voi selkeästi osoittaa väitteiden logistiikan tukkoisuudesta olevan totta ja kenties ohjata Vikingin jo vuoden 2014 alusta Länsisatamaan rakennettuihin uusiin laitureihin.
Viking on itsekin ilmaissut (mm.Ålands Sjöfart och handel-lehdessä pari-kolme vuotta sitten) tyytymättömyytensä Skattan terminaaliin, mutta niin kauan kuin on mahdollista saada laivalle noin keskeinen laituripaikka, mahdollisuutta on käytetty hyväksi.

Ja tuo 21 tunnin risteily on juurikin kaksi edestakaista matkaa. Vikingillä ei -toisin kuin kilpailijallaan- ole vuorokauden risteilyvieraidensa kohdalla varaa päästää heitä karkaamaan ostoksille maihin, tällä tavoin pysyvät varmasti kyydissä ja kuluttavat laivan palveluita...
 
Luultavasti Viking luottaa siihen, että matkassa on niin paljon omilla autoillaan liikkuvia, että autokannelle ei juuri tilaa rekoille jää.

Mikä voi entisestään pahentaa asiaa, koska henkilöautoja saadaan autokannelle kahteen kerrokseen ja rekkoja vain yhteen -> laivasta ulos ajettaessa henkilöautot vievät enemmän tilaa kuin rekat. Tieysti jää nähtäväksi, kuinka paljon uusia matkustajia ja rahtia Isabellan tulo reitille todella tuo. Viking XPRS on kyllä jatkuvasti täynnä varsinkin rahdin osalta, mutta onko liikennettä oikeasti niin paljoa, että toinenkin laiva tulee täyteen on asia erikseen.
 
Viking XPRS on kyllä jatkuvasti täynnä varsinkin rahdin osalta, mutta onko liikennettä oikeasti niin paljoa, että toinenkin laiva tulee täyteen on asia erikseen.

Kyllä sitä liikennettä kuulemma tolla pätkällä on aivan järjetön määrä. Juttelin tänään erään tyypin kanssa, jonka nimeä en luonnollisesti voi vuotaa ulos, kertoi, että juuri liikennemäärän jatkuvan kaksinumeroisen vuosikasvun vuoksi reitille tarvitaan vehkeitä, kuten XPRS, Finlandia ja tietysti nyt vielä kuun lopussa tulee tuota ajelemaan Silja Europa. Lisäksi sitten kevään korvalla liikenteen aloittaa Hki-Tll-välillä Isabella jo edellä mainittujen ja muiden väliä jo aiemmin liikennöinneen kaluston lisäksi.

Vain hieman yli 20 vuotta on aikaa siitä, kun Pekka Salmi pyöritti Georg Ots -nimisellä Hki-Tll-välin monopolialuksella kasinoaan.

Jossain Vikingin tiedotteessa, tai sitten heidän tiedottajan haastattelussa mainittiin, että Viking Linen ydinreitit ovat Hki-Tll ja Tku-Sto, mutta ydinreitteihin ei siis kuulu Viking Linella Hki-Sto.
 
Silja Europpahan nostaa matkustajapaikkamäärää vain noin kuudella sadalla (2500->3100). Isabella kesällä sitten tuplaa punaisten laivojen kapasiteetin matkustapaikkojen ollessa n. 2400 per suunta. Eli vuorokaudessa n. 9500 paikkaa
 
Eikös toi ole aika paljon? Plus sitten tietty Lindan vehkeet. Meneekös tossa nykään enää muita ympäri vuoden kulkijoiden lisäksi?

Niin tuo 9500 on Isabellan tuoma lisäys matkustajapaikkoihin vuorokaudessa.

Siis yhteensä:

Isabella 3*2450 + 2200 = 9550 paikkaa (6.5. ->)
XPRS 4*2500 = 10000 paikkaa
Star ja Superstar 12*2100 = 25200 paikkaa (ma-la, su 29400 paikkaa)
Silja Europa 2*3100 = 6200 paikka
Finlandia 3*2100 + 500 = 6800 paikkaa (su-pe, la 4200 paikkaa)
Linda 10*375 = 3750 paikkaa (to-su ja 2.5. joka päivä 5250 paikkaa)

Kokonaisuudessa vähintään 47000 ja maksimissa 67000 yhdensuuntaista matkustajapaikkaa. Eli siis 23500 - 33500 risteilymatkustajaa.
 
Televisiossa sanottiin, että Grace tankkaa nesteytetyn kaasunsa toistaiseksi ainoastaan Tukholmassa, ja Turkuun tulee tankkausmahdollisuus myöhemmin. Tästä tuli mieleen kaasubussien aloitus Helsingin seudulla, ja se kun ainakin Volvon piti ruuvailla säätöjä uusiksi, kun Suomessa käytettävä Venäjän kaasu on erilaista kuin Norjan kaasu, jota Ruotsissa käytetään.

Mahtaako tässä polttoaineessa olla sama tilanne? Onko siellä Gracen koneissa eri säädöt Turun ja Tukholman kaasulle, vai ovatko polttoaineet tässä tapauksessa täysin samanlaisia molemmissa maissa?
 
Gracen avonaisella peräkannella olevat kaasutankit ovat avonaisessa tilassa ilmeisesti turvallisuussyiden vuoksi. Tämä oli heitto, mutta onko tällä mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
 
Toistaiseksi kuljetaan dieselin voimalla, kuten
http://www.maritimeforum.fi/index.p...148e4ffd06384&topic=14645.msg138384#msg138384 toisella foorumilla on kerrottu.
 
Silja Europpahan nostaa matkustajapaikkamäärää vain noin kuudella sadalla (2500->3100).
Ja rahtikapasiteetti pienenee 1130 kaistametristä 932:en.

Gracen avonaisella peräkannella olevat kaasutankit ovat avonaisessa tilassa ilmeisesti turvallisuussyiden vuoksi. Tämä oli heitto, mutta onko tällä mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
Turvallisuussyyt lienevät ne todelliset syyt, joskin Fosenin telakalla Bergenissä on rakenteilla Fjord Linelle kaksi matkustaja-autolauttaa, joissa LNG-tankit ovat autokannen alla kuten polttoainetankit yleensäkin. Gracen tankkisijoitteluun saattaa tietysti vaikuttaa myös se, että laivassa on myös täysikokoiset tankit dieselille ja LNG-tankit eivät ole mahtuneet autokannen alle (toisaalta miksi eivät, nyt siellä on keittiö- ja varastotiloja jotka saattaisivat olla kätevämmät ylempänä laivalla). Joka tapauksessa Fjord Linen laivoissa ei ole dieseltankkeja lainkaan.
 
Harmi, kun tuo fartyg.se-saitti nyt kuopattiin, joten ei pääse sieltä kuikkimaan faktoja, joten kysyn täällä:
- Onko tosiaan niin, että Gracessa on siis myös dieseliä käyttäviä pannuja, vai toimivatko ne både och -periaatteella?
- Mistä noita Fjord Linen liikennöintiaikatauluja löytyisi juuri näiden laivojen osalta?
--
- Ovatko Viking Song/Saga ainoat 80-luvun Itämeren laivat, joista pääsy matkustajakansille terminaalista tapahtui laivan omia liukuportaita käyttäen?

Tyhmiä kysymyksiä nämä toki ovat kaikki, mutta jollain fiksulla näihin lienee nokkela vastaus.
 
Takaisin
Ylös