M/S Silja Europa uudella reitillä

Eikös MS Eckerö ole vuodelta -79, joten taitaapi olla iällisesti vanhin vehje liikenteessä. Mutta kaikkein pisimpään taisi täällä seilailla S/S Ariadne, joka oli liikenteessä vuodesta 1914 vuoteen 1968.

Näin varmaan on M/S Eckerön osalta. Toinen ehdokas vanhimmaksi koskaan kulkeneeksi ruotsinlaivaksi on S/S Silja II/ex Bore II/ ex Dronning Maud ja valmistus ihan 1900 luvun alussa ja romutus 1960-luvun lopulla, tosin Pohjanmeren eikä Itämeren liikenteessä suurimman osan ajastaan.

Sikäli erikoista että jotkut laivat saadaan 20 vuodessa aika surkeaan kuntoon kun taas toiset porskuttaa 50-60 vuotta.

t. Rainer
 
Ei laivan -kuten minkään muunkaan liikennevälineen- ikää pidä laskea vuosissa vaan kulutuksessa. Ariadne, Oihonna, Nordstjernan ja ensimmäinen Bore I olivat toki paljon pitkäikäisempiä aluksia kuin myöhemmät seuraajansa, mutta ne saivat osakseen jatkuvaa huoltoa. Höyrylaivakaudella oli lähes itsestäänselvyys, että matkan jälkeen tehtiin huoltotöitä. Skeppsbrolle jäi aina torkkumaan muutama suomenlaiva, kun yksi lähti Helsinkiin ja toinen Turkuun. Jos jollekin laivalle tuli kuukaudessa kymmenen edestakaista matkaa, se oli jo aika paljon. Vielä 1970-luvun alussa näin oli, vaikka ajorytmi olikin tiivistynyt laivojen määrän vähentyessä, vasta Ilmattaren siirtyessä muihin toimiin tuli Boren ja Svea Jarlin osaksi ajaa joka yö.
Tähän nähden -sekä tietysti siihenkin, että vanhoissa laivoissa oli vähemmän matkustajia ja rahtia ja siten ne eivät altistuneet niin kovalle kulutukselle kuin nykyiset megalautat- ei ole ollenkaan ihme, että käytännössä tauoton ajo TKU-STO-linjalla vie laivan hiukan heikompaan yleiskuntoon. Turunlinjalaisten matkustajatilojen yleiskunto oli huomattavasti nykyistä parempi vuoteen -93 asti, jolloin talvikaudella maanantain päivävuoroa ei ajettu ja laiva sai osakseen tarvitsemaansa huoltoa. HEL-STO-linjalla alusten yleiskunto on parempi; todennäköisesti pitkälti juuri siksi, että niitä huolletaan päivittäin.

Europa on ajettu piippuun, eikä se olisi Turunlinjan höykkyä enää pitkään kestänyt. HEL-TLL-risteilyliikenteessä laiva saa olla suurimman osan ajasta satamassa, mikä varmasti tekee sen koneille oikein hyvää. Matkallakaan ei koskaan tarvita täysiä kierroksia.
Tallinkin onni on, että varustamon uudemmassa tonnistossa on monta yhteismitallista alusta. Turunlinjalaisia voidaan vaihdella sitä mukaa, kun sellainen osoittautuu tarpeelliseksi. Todennäköisesti linjan höykyssä kulahtanut Galaxykin vaihdetaan näkyvissä olevassa tulevaisuudessa päittäin jommankumman nykyisen TLL-STO-linjan aluksen kanssa. Mikäli vuorokauden risteilytuotteen kehittäminen Tukholmassa on Tallinkin intresseissä, vaihdetaan sisarukset G.ja Baltic Queen päittäin, jolloin yhteismitalliset Baltian kuninkaalliset hoitaisivat linjan kahdestaan. Mutta sellainenkin huhu on ilmassa, että Tukholman iltalähdölle oltaisinkin vaihtamassa sarjan pienemmän version uudempaa yksilöä Victoriaa.
 
Onko kellään näkemystä, onko Europaa vielä maalattu Tallink-brändin väreihin? Jos ei, niin tullaanko sitä edes maalaamaan "Tallinkiksi"? Mites laivan nimi, onko se m/s Silja Europa, vai m/s Tallink Europa nyt ja jatkossa? Aamun Hesarissa puhuttiin Tallink Europasta "Vielä yhdet bensiksen muistolle" -jutun yhteydessä sivulla A20.
 
Onko kellään näkemystä, onko Europaa vielä maalattu Tallink-brändin väreihin? Jos ei, niin tullaanko sitä edes maalaamaan "Tallinkiksi"? Mites laivan nimi, onko se m/s Silja Europa, vai m/s Tallink Europa nyt ja jatkossa? Aamun Hesarissa puhuttiin Tallink Europasta "Vielä yhdet bensiksen muistolle" -jutun yhteydessä sivulla A20.

Ainakin piipussa logo on vaihtunut ja kyljessä lukee nykyään Tallink.
 
Tuo näyttää tosiaan kuvanmuokkaukselta. Piipun sininen näyttää kovin vaalealta ja logo liian isolta. Vaikea silti kommentoida liikoja sillä näin laivan illan pimeydessä.
 
Aluksen ollessa Luonnonmaan telakalla tammikuun lopulla piippuun vaihdettiin Tallinkin tunnukset, kylkiin maalattiin Tallink ja nimi lyhennettiin Europaksi. Jolleivat silmäni sitten valehdelleet.

Tältä näyttänyt muutama päivä sitten, eli sanoisin että silmäsi valehtelivat kyljen Tallink teksteistä. Keulassa lukee edelleen Silja Europa. Markkinointinimenä käytetään Tallink Europa.
 
Silja Europan virallista nimeä ei syystä tai toisesta ole muutettu. Myöskään Tallink Cruise-tekstiä ei aluksen rakenteisiin ole maalattu, vaan se on nyt kokovalkoinen. Alus ei käynyt tammikuussa telakalla, vaan Luonnonmaalla nähty alus oli Turunlinjalle siirtynyt Baltic Princess, jonka kyljessä TC-tekstin tilalle ilmestyi Silja Line.
 
Viimeksi muokattu:
Mäkkäri lopetettiin, koska se söi kalliimpien ravintoloitten myyntiä. Kokeiles ettiä netistä, esim valkeatlaivat.net!
 
Laivan muotoilu tekee sen että näyttää hienolta oikeastaan missä väreissä vain. On kyllä kertakaikkiaan tyylikäs laiva. :cool:
 
Laivan muotoilu tekee sen että näyttää hienolta oikeastaan missä väreissä vain. On kyllä kertakaikkiaan tyylikäs laiva. :cool:

Komppaan mielipidettäsi täysin. Viking Grace lienee Itämeren potskeista vielä tuotakin tyylikkäämpi, mutta ikäeroa rouvilla on tietysti parikymmentä vuotta.

Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Itse tykkään molemmista.
 
Viking Grace lienee Itämeren potskeista vielä tuotakin tyylikkäämpi, mutta ikäeroa rouvilla on tietysti parikymmentä vuotta.
Sekä Silja Europa, että Viking Grace ovat tosiaan hienon näköisiä aluksia kumpikin. Sitten taas Amorella, johon on maalattu "Grace-lift" kylkiin taas näyttää aivan järkyttävän tökeröltä nykyisellään. Oli paljon parempi aiemmin, vaikkei silloinkaan mikään huipputyylikkyys ollut.
Kuvia Fakta Om Fartg -sivustolta:
http://www.faktaomfartyg.se/amorella_1988_b_10.htm
http://www.faktaomfartyg.se/amorella_1988_b_11.htm
 
Takaisin
Ylös