Pekingin "bussimetro" (Beijing Bus Rapid Transit)

vristo

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
4,087
Pekingissä on otettu aivan viime vuoden lopulla käyttöön Bus Rapid Transit-systeemi, joka on eräänlainen pikabussijärjestelmä, jossa on myös raideliikenteelle tyypillisiä piirteitä. Tämä ei ole ainoa laatuaan Kiinassa vaan samankaltaisia järjestelmiä on muissakin kaupungeissa. Pekingissä on tätänykyä myös neljä täysmetrolinjaa ja lisää tulee.

Katselkaa ja ihmetelkää kiinalaista innovaatiota (vaikka taitaa Brasiliassa olla näiden esikuva): linkki

Tässä myös artikkeli ko. asiasta.
 
Re: Pekingin "bussimetro" (Beijing Bus Rapid Trans

Miten tuolla linjalla voi käyttää vara-autoina tavallisia 2-akselisia, joissa on ovet oikealla? Eihän niistä pääse ulos pysäkillä, joka on bussin vasemmalla puolella. Vara-autosta oli oikein kuvakin nettisivulla, eikä siinä ollut ensimmäistäkään ovea vasemmalla seinällä.

En kyllä voi kuin ihmetellä moista ratkaisua ylipäätään. Ainoa selitys tuolle lienee, että Kiinassa ei kuskille paljoa palkkaa makseta, ja öljykin lienee lähes ilmaista. Kallista tuossa ovat Ivecon autot, ja jos investoinnin käyttöiällä ei ole väliä, niin silloin tuo näyttää halvemmalta kuin ratikka. Mutta ei näyttänyt kovin järkevältä kuva, jossa pysäkillä seisoi peräkkäin useita busseja. Yksi ratikka olisi hoitanut tuon kerralla.

Antero
 
Antero Alku sanoi:

Kiina on Kiina. Tuo yksi kuva oli otettu Demaozhuang Terminus-nimiseltä "asemalta", joka on linjan toinen päätepiste, joten ymmärtää, jos siinä on useampia busseja. Mutta kuvan mukaan seassa näyttää olevan todella myös busseja, jossa on ovet oikealla puolella. Homma hoidetaan kiinalaisen suurpiirteisesti.

Nuo bussit ovat Ivecoja, tarkemmin sanottuna CBC-Ivecoita, jotka ovat Made in China. Minulle ne ovat erittäin positiivinen asia sinänsä täällä sillä vihdoin alkaa automaattivaihteisten matalalattiabussien nousu Kiinan kaupunkeihin. Hienoa! Toivottavasti joskus tänne Fuzhouhunkin tulee. Kauhistuisitte, jos näyttäisin kuvamateriaalia tämän kaupungin busseista, jotka ovat aika kaukana mm. pohjoismaisesta normista. Aika hyvin niihin on kuitenkin tottunut.

Bussikuskin palkka täällä Fuzhoussa on n. 150€ kuussa, mutta varmasti jokin verran korkeampi esim. Pekingissä. Tasoerosta Suomeen nähden kertoo se, että minä käyn kesäisin ajamassa bussia YTV-alueella kolme-neljä kuukautta ja sillä rahalla pärjää taas mainiosti seuraavan talven täällä Fuzhoussa. Ja voi vielä ostaa jotain kivaakin.

Monia asioita siellä Suomessa oppii kummasti arvostamaan täälläpäin maailmaa, mutta toisaalta myös toteamaan, että pärjäähän sitä vähemmälläkin ;).

Sinulla, Antero, olisi iso työsarka täällä Kiinassa ajamaan tuota pikaratikka-asiaa täällä, vaikka se muutamassa kaupungissa jo onkin käytössä ja muutamiin suunniteilla. Ylipäätään jokin joukkoliikennekonsultin homma olisi täällä varsin herkullista.
 
vristo sanoi:

Kiitos vain kommentista. Joitain yhteyksiä on jo ollutkin, mutta isossa maassa asiat etenevät hitaasti, näköjään.

Minulle on tullut sellainen kuva, että Kiinassa - kuten myös entisissä Euroopan sosialistimaissa - ollaan lyömässä päätä seinään samojen asioiden kanssa, jotka jo on kerran opeteltu kantapään kautta Länsi-Euroopassa. Ja pään seinään lyömistä ovat pönkittämässä länsimaiset yritykset, jotka näkevät tilaisuuden helppoon rahastukseen, kun asiakas ei osaa vaatia sitä mitä täällä lännessä. Arveletko, että olen oikeassa tässä?

Joidenkin asioiden arvioiminen on kuitenkin hankalaa juuri sen vuoksi, että tavaroiden, raaka-aineiden ja työn hinnan suhde on aivan toinen siellä Kiinassa kuin lännessä. Bussikuskin palkka taitaa lännessä olla ainakin 15 kertaa sitä mitä siellä. Jos siis ryhdyn laskemaan joukkoliikenteen kustannuksia tällaisesta lähtökohdasta, niin tulokset ovat ihmeellisiä.

Tuntuvat olevan auto- ja moottoritiebuumit siellä kovat. Parempaan pääsisi kun rakentaisi nyt kunnollista joukkoliikennettä. Miljoonakaupunkejakin on siellä riittämiin, joten matkustajia ja mahdollisuuksia riittäisi.

Antero
 
Antero Alku sanoi:
Arveletko, että olen oikeassa tässä?
Täsmälleen näin.
Rahanhimo on tehnyt vallanpitäjät sokeiksi ja länsimaiset yritykset ahneiksi. Ei joku joukkoliikenne siinä paljoa paina; sehän köyhien ja vähävaraisten liikkumismuoto. Auto pitää olla jokaisella arvoaan kunnioittavalla ja sen pitää olla myös uusi, musta ja kiiltävä. Käytettyjen autojen markkinat ovat olemattomat, koska kaikki haluavat uuden auton.

Tosiasia kuitenkin on, että päättäjät alkavat olla kohta totuuden edessä täällä ja ns. sosiaalisiin asioihinkin pitää panostaa. Joukkoliikenteen laadun parantaminen olisi tosiaan iso työnsarka, alkaen aivan bussinkuljettajien asenteesta sekä palveluhalukkuudesta. Tätä "koulutusta" itse teen täällä jatkuvasti matkustajana.

Noita matalalattiabusseja pidän jo valtavana editysaskeleena.
 
Eräällä toisella laajalla foorumilla on lisää juttua Kiinan BRT-järjestelmistä. Siellä on myös selvennystä tuohon, miksi Pekingin BRT-"radalla" ajaa myös normaaleja busseja. Syy on varsin selvä: kalustopula vaivaa rataa tällä hetkellä ja joudutaan käyttämään myös tavanomaisia matalalattiabusseja.

Kuvamateriaali on melkoisen korkealuokkasta ja varsinkin nuo Hangzhoun Neoplan Centroliner-nivelet näyttävät tyylikkäiltä. Lukekaa ja tutkikaa koko theadi.

Juttua Kiinan BRT-järjestemistä Skyscrapercity-foorumilla
 
Tosi outoja olivat nuo bussit, joissa kuljettajan paikka ja ovet ovat samalla, vasemmalla puolella. Ne taitavat olla Hong Kongin ja manner-Kiinan risteytyksiä. Hong Kongissa kun on vasemman puoleinen liikenne ja muualla Kiinassa oikeanpuoleinen.
 
Minulle on tullut sellainen kuva, että Kiinassa - kuten myös entisissä Euroopan sosialistimaissa - ollaan lyömässä päätä seinään samojen asioiden kanssa, jotka jo on kerran opeteltu kantapään kautta Länsi-Euroopassa. Ja pään seinään lyömistä ovat pönkittämässä länsimaiset yritykset, jotka näkevät tilaisuuden helppoon rahastukseen, kun asiakas ei osaa vaatia sitä mitä täällä lännessä. Arveletko, että olen oikeassa tässä?
itämaista IT-kaupaa käyneenä, minulla on ihan sama mielikuva noin yleensä teknologiainvestointien suhteen. Se seinä mitä kaupataan on ihan sama mihin lännessä on taottu päätä, mutta toki se pitää saada kun se on "industry standard", uusi, kiiltävä ja hieno.
 
Takaisin
Ylös