Kaukana asuvan maailmassa liikkuminen on kaikkialla läsnä oleva paha, josta on kuitenkin pakko pitää kiinni.
Entistä nopeampi ja sujuvampi liikenne on seireeni, jonka laulu houkuttelee asumaan entistäkin kauempana.
Liikenteen pyhä nopeus on myös vahva motivaatio torpata kiinteistökehitystä jopa kymmenien kilometrien päästä kotoa. Kiinteistökehitys kun hidastaa liikennettä joko suoraan (bulevardisointi) tai epäsuoraan (ruuhkat). Tuloksena on politiikka, jossa mitään ei saa tehdä ellei ensin luvata, ettei liikenneongelmat pahene. Eli kun rakennetaan, mietitään ensin kuinka paljon liikennettä voidaan muodostaa. Ja tehdään vain sen verran rakennelmia.
Jos NIMBYt ovat ongelma, työmatkariippuvaiset ovat kertaluokkaa pahempi saman ilmiön edustaja. NIMBYt kun yleensä pyrkivät torppaamaan projekteja vain parin kilometrin säteellä. Työmatkariippuvaiset eli super-NIMBYt torppaavat koko kaupungin kehityksen eikä heistä pääse eroon missään. Mutta heitä ei näy missään maksamassa siitä lystistä mitään: päinvastoin, he maksavat kunnallisveronsa muualle. Tavalliset NIMBYt sentäs maksavat veronsa sinne, missä heidän suutkin ovat.
---
Tästä suosta on yksi reitti ulos, ja se on olla kuuntelematta näitä super-NIMBYjä. Kiinteistökehitys on pois kaukana asuvilta, ja se on tavoiteltavaa. Rakennetaan ensin kaupunkia, ja katsotaan sitten miten paljon liikennettä sinne mahtuu. Naapurikuntalaisten työmatkojen pilaaminen on routa, joka tuo siat takaisin. Ei siihen mitään kuntaliitoksia tarvita.