Keskustatunnelin vaikutus kävelykeskustaan

Voihan tässä suunnitelmassa nähdä sitä järkeä, että autoliikenne keskitettäisiin samaan paikkaan mihin junaliikennekin, jolloin liikenteen melu vähenisi muualla. Muilla pääväylillä voitaisiin hidastaa nopeuksia ja suosia niillä enemmän joukkoliikennettä, kun henkilöautoliikenne olisi keskitetty tuolle Vapaudenkadulle. Tämä melun ja saasteiden väheneminen olisi varmaan tervetullutta Mannerheimintien varrella asuville. Mechelininkadulla liikenne ei haitanne niin paljon, koska se on syrjempänä asutuksesta, Hämeentieltä taas henkilöautot on ohjattu rantatielle. Tosin itse en kattaisi keskustan ja Pasilan välistä rautatietä moottorikadulla, koska sieltä on kaunis näkymä keskustaan. Pikemminkin tämä Vapaudenkatu olisi tullut rakentaa tunneliin syvälle rautatien alapuolelle.

Näen tuossa melun ja saasteiden vähenemisessä tietyillä alueilla osatotuuden, mutta selvittämättä ikuisiksi ajoiksi (onneksi) jäi, kuinka paljon Aallon suunnitelma olisikaan lisännyt yksityisautoilua (turhaa sellaista) keskusta-alueella. On huomattava, että Vapaudenkatu tosiasiassa ei siis olisi ollut yksinäinen projekti itsessään: siihen liittyi myös muita keskusta-alueen liikennejärjestelyjä, mainittavimpina nyt jo aikaisemmin mainitsemani 3500-autopaikkainen Terassitori sekä laajat liittymäjärjestelyt Töölönlahdella. Todellisuudessa epäilemättä liikenne kuin sitä kautta jonkinasteisella syy-yhteydellä saastuneisuus keskusta-alueella olisi lisääntynyt olennaisesti.

Mechelininkadulla asuneena kommentoin liikenteen vaikutusta: melu ja saasteet korostuvat katukuilussa, ruuhkat ovat kestämättömät, etenkin, mikäli Länsiväylänsuulla on mitään pielessä. Joukkoliikenne meklulta on siirretty kokonaan pois Runeberginkadulle ja Mannerheimitielle (Turuntien ja -väylän linjat), jäljellä ovat vain bussi 24 ja raitiovaunu 8, joka sekin joutuu vielä toistaiseksi kamppailemaan katutilasta autojen kanssa Leppäsuon ja Marian sairaalan kohdalla.
 
Mechelininkadulla asuneena kommentoin liikenteen vaikutusta: melu ja saasteet korostuvat katukuilussa, ruuhkat ovat kestämättömät, etenkin, mikäli Länsiväylänsuulla on mitään pielessä.

Joo, olenkin joskus miettinyt, että aika inhottavaa on sen kadun varren taloissa asua joukkoliikenteen käyttäjänä, kun pääsee kulkemaan läheltä vain harvoin kulkevalla 24:llä ja 8-ratikalla. Hölmöä, kun ydinkeskustaan pääsee harvemmin kuin monesta lähiöstä, mutta poikittaisyhteys on tiheämpi. Toki 3:n ratikalle tai Topeliuksenkadun/Runeberginkadun busseille voi kävellä, mutta onhan siinä jonkin verran matkaa. Onneksi sen kadun varrella ei ole kuin joitakin asuintaloja, niin ei tämä yhteyksien puute häiritse kovin monia. Parempi se liikenne on minusta siellä olla, kuin jos se ruuhkauttaisi ja saastuttaisi vaikka keskisempää Töölöä, jossa asuu enemmän ihmisiä. Lapinlahden hautausmaan asukkaat tai puiston Sibelius-monumenttikaan eivät taida olla kovin valitusherkkää sorttia :)
 
Joo, olenkin joskus miettinyt, että aika inhottavaa on sen kadun varren taloissa asua joukkoliikenteen käyttäjänä, kun pääsee kulkemaan läheltä vain harvoin kulkevalla 24:llä ja 8-ratikalla. Hölmöä, kun ydinkeskustaan pääsee harvemmin kuin monesta lähiöstä, mutta poikittaisyhteys on tiheämpi. Toki 3:n ratikalle tai Topeliuksenkadun/Runeberginkadun busseille voi kävellä, mutta onhan siinä jonkin verran matkaa. Onneksi sen kadun varrella ei ole kuin joitakin asuintaloja, niin ei tämä yhteyksien puute häiritse kovin monia. Parempi se liikenne on minusta siellä olla, kuin jos se ruuhkauttaisi ja saastuttaisi vaikka keskisempää Töölöä, jossa asuu enemmän ihmisiä. Lapinlahden hautausmaan asukkaat tai puiston Sibelius-monumenttikaan eivät taida olla kovin valitusherkkää sorttia :)

Mechelininkadulla [pohjoispäässä] tällä hetkellä asuvana rohkenen olla eri mieltä tästä, liikenne on erittäin häiritsevää etenkin ruuhka-aikoina aikaisemmin mainitun katukuilu-efektin johdosta. Etenkin kun ymmärtääkseni suurin osa tuosta liikenteestä on turhanpäiväistä Helsingin läpiajoliikennettä eikä niinkään alueen omien asukkaiden ajoa. Kadun varrella kuitenkin on aina hautausmaalta toiseen päähän asti lähes yhtenäisenä rivinä taloja joten asukkaitakin on enemmän kuin "joitakin taloja".

Lisäksi ruuhka-aikoina jotkut autoilijoista ovat totaalisen piittaamattomia valoristeyksissä ja änkeävät jonoksi suojateiden päälle seisomaan punaisten ajaksi, joita onkin sitten kiva väistellä.

Katua pitkin menevien julkisen liikenteen yhteyksien puute ei erityisesti henkilökohtaisesti häiritse, koska Topeliuksenkatu on korttelin takana. Tosin pelkän bussirallin sijasta voisivat vihdoin linjata myös jonkun raitiolinjan myös Topeliuksenkatua pitkin.
 
Etenkin kun ymmärtääkseni suurin osa tuosta liikenteestä on turhanpäiväistä Helsingin läpiajoliikennettä eikä niinkään alueen omien asukkaiden ajoa. Kadun varrella kuitenkin on aina hautausmaalta toiseen päähän asti lähes yhtenäisenä rivinä taloja joten asukkaitakin on enemmän kuin "joitakin taloja".

Kyllä, mutta Mechelininkatuhan onkin tarkoitettu keskustan pääkaduksi. Kun on päätetty, että autoja keskustaan saa tulla, niin ne on pakko jotain reittiä linjata. En näe järkeviä vaihtoehtoja Mechelininkadulle. Siellä ne autot vähiten häiritsevät, sillä vaikka Mechelininkadun varrella taloja onkin, niin kuitenkin suhteessa melko vähän verrattuna siihen, että niitä autoja Mannerheimintien tai Topeliuksenkadun kautta reititettäisiin. Ihan kohtuumatkahan tuossa on puistoa ja hautausmaata, sairaalaa sun muuta kuitenkin Mechelininkadulla ja talojakin on länsipuolella vain yhden talon verran suunnilleen leveyssuunnassa, jonka jälkeen on viheraluetta. Lisäksi se on sopivasti keskustan laidalla, jolloin haitat ja ruuhkat ovat lähinnä kadun varren asukkaiden riesana, eivätkä heijastu muualle niin paljoa, koska Mechelininkadun länsipuolella ei ole paljoa toimintoja. Jos tätä reittiä kulkeva henkilöautomäärä siirrettäisiin vaikka Mannerheimintielle, sillä olisi dramaattiset vaikutukset (joukko)liikenteen sujuvuuteen tällä reitillä.
 
Jos tätä reittiä kulkeva henkilöautomäärä siirrettäisiin vaikka Mannerheimintielle, sillä olisi dramaattiset vaikutukset (joukko)liikenteen sujuvuuteen tällä reitillä.
Oikea ratkaisu onkin siirtää henkilöautoliikenne joukkoliikenteeseen. Mutta meidän kaupunkimme valtapuolueilla on tässä asiassa vaan asennevamma. Heidän mielestään "kaikki ajavat kumminkin" autoillaan. He eivät pidä joukkoliikennettä liikenteenä, vaan kuriositeettina, joka ylläpidetään niitä onnettomia varten, joilla ei ole varaa autoon.

Nämä ovat luutuneita käsityksiä 1960-luvulta. Ne ovat myös typeryyttä sulkea silmät siltä tosiasialta, ettei autoja mahdu loputtomasti kaupunkiin. Maaseudulle kyllä, ja varmaan siksi nämä samat tahot haluavatkin liittää Helsinkiin Sipoon maaseutua. On se niin urbaania!

Tästä on hyvä esimerkki huomenna kaupunkisuunittelulautakunnassa. Samaan aikaan kun suunnitellaan erinomaista joukkoliikenneyhteyttä Laajasalosta keskutaan, pitäisi rakentaa yhtä kalliit tunnelijärjestelyt Herttoniemeen henkilöautoille. Miksi? Sen vuoksi, että joukkoliikenneyhteyden ei uskota vaikuttavan millään tavalla henkilöautoilun kasvuun, vaan autojen määrää lasketaan aivan kuin joukkoliikennettä ei olisikaan.

Kysyy muuten kärsivällisyyttä istua noista asioista päättämässä jälleen.

Antero
 
Korjaamme hieman ;)
Olet oikeassa minunkin mielestäni Alvarin suunnitelmien suhteen. Smith-Polvinen myötäili noita tuon ajan suuruudenhulluja ajatuksia, mutta piti myös rautatieaseman paikallaan.

Saarinen sen sijaan suunnitteli Töölönölahden täyttöä ja aseman siirtämistä pois. Kuvia Saarisen suunnitelmista löytyy vaikka käynnissä olevan seudun suunnittelukilpailun aineistosta.

Antero
 
Kampin metron kääntöraide ja "toista metrolinjaa" varten tehty yhdysraide tulee jo nykyisellään Leppäsuolle, se päättyy käsittääkseni suurin piirtein Perhonkadun ja Mechelininkadun risteykseen. Tähänhän saisi hyvin uuden metroaseman alueen joukkoliikennettä parantamaan. Hinta toki on metromainen eli n. 50Me, siis noin kaksi keraa Jätkäsaaren raitiotiehankkeen hinta :(

Joka toinen juna Leppäsuolle, joka toinen Ruoholahteen. Ruohikseen jäävä kapasiteetti riittää kyllä tulevaisuudessa Espoon suunnalle.
 
Kysyy muuten kärsivällisyyttä istua noista asioista päättämässä jälleen.

Varmasti kysyy! Onneksi kuitenkin Suomesta löytyy muutamia ihmisiä, jotka ovat perehtyneet joukkoliikenteeseen ihan ammatillisessa mielessä. Ilman tätä porukkaa tässä maassa olisi joukkoliikenteen asema aika kehno, kun ei sen puolesta kukaan puhuisi asiaa. Unohtamatta tietenkään lähipalveluita, jotka mahdollistavat autottoman elämän ja sitä kautta joukkoliikenteen ahkeran käytön. Lähipalvelut ja joukkoliikenne tarvitsisivat kipeästi maineen kohennusta varsinkin näin ilmastonmuutoksen kynnyksellä, ne kun voivat olla muutakin kuin rämisevä bussi ja nuhjuinen Siwa.
 
Kampin metron kääntöraide ja "toista metrolinjaa" varten tehty yhdysraide tulee jo nykyisellään Leppäsuolle, se päättyy käsittääkseni suurin piirtein Perhonkadun ja Mechelininkadun risteykseen. Tähänhän saisi hyvin uuden metroaseman alueen joukkoliikennettä parantamaan.

Taitaa olla turhan lähellä Kampin metroasemaa, että siitä olisi yksinään hyötyä. Osana laajempaa metron jatkoa Kampista Pasilaan se voisi toki olla hyvä paikka sijoittaa asema.
 
Kyllä, mutta Mechelininkatuhan onkin tarkoitettu keskustan pääkaduksi. Kun on päätetty, että autoja keskustaan saa tulla, niin ne on pakko jotain reittiä linjata. En näe järkeviä vaihtoehtoja Mechelininkadulle.
Sikäli kun meillä näitä tunneleita puuhastellaan, niin Mechelininkatu välillä Eteläinen Hesperiankatu - Arkadiankatu voisi olla täsmätunnelin paikka. Ei mitään liittymiä, vaan yksinkertaisesti suora kaksikaistainen putki ja tiukat ajokiellot Mechelinin/Caloniuksen kadulle. Tontille ajo jotenkin niiden pikkukatujen kautta.

Sitten vielä toinen vastaava pikkuputki Nordenskiöldinkadun suuntaisesti välille Jäähalli - Taka-Töölön liikenneympyrä, niin meillä on ihan tarpeeksi hyvä keskustatunneli ja hinta on kymmeniä, ei satoja miljoonia.
 
Tämä menee nyt vähän ohi aiheen, mutta lippaa sinänsä läheltä keskustatunnelia, että keskustan läpiajo on siihen liittyvä ongelma. Joku totesi Hesarin keskustelupalstalla ihan hyvin, että asuinalueiden läpiajo on tapana kieltää. Rupesin miettimään että, ruuhkamaksuja odotellessa, voisiko läpiajon esimerkiksi Itäväylältä Länsiväylälle kieltää?

Juridisesti tämän ei pitäisi olla mikään olla ongelma, onhan noita läpiajokieltoja vaikka kuinka. Valvonta voisi onnistua kameroilla. Voi olla, että olen väärässä, mutta oletan olevan teknisesti mahdollistaa rakentaa liikenteenvalvontakamera joka lukee ohi ajavien autojen rekisterit? Sitten postissa sakot niin kuin ylinopeudestakin.

Poliittisesti, siitä voisi vaikka vähän maksaa, että autopuolue selittää minkä takia Olarista on ihan pakko ajaa keskustan läpi Itäkeskukseen.
 
Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

keskustatunneli on kyllä tärkeä hanke, mutta äärimmäisen kallis. sen rakentamisen kanssa ei tule kiirehtiä. puhuttiin jopa veroäyrin nostamisesta. Keskustatunneli tulee kyllä rakentaa, mutta joukkoliikenneprojektit tulisi laittaa etusijalle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

keskustatunneli on kyllä tärkeä hanke, mutta äärimmäisen kallis. sen rakentamisen kanssa ei tule kiirehtiä. puhuttiin jopa veroäyrin nostamisesta. Keskustatunneli tulee kyllä rakentaa, mutta joukkoliikenneprojektit tulisi laittaa etusijalle.


Keskustatunneli ei ole tippaakaan tärkeä hanke, ja kuten kirjoitit, äärimmäisen kallis. Samoin metrotunneli. Minä kirjoitan tunneleista, joita veronmaksajien ei tarvitse maksaa, vaan jonka maksavat yrittäjät ja heidän asiakkaansa, autoilijat. Silloin saadaan joukkoliikenneprojektit etusijalle.
 
Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

Keskustatunneli on erittäin hyvä hanke. Autojen siirtäminen maan alle on hyvä tavoite. Sen myötä kevyelle liikenteelle ja joukkoliikenteelle vapautuu lisää tilaa maantasossa.

Myös joukkoliikenne tarvitsee paikoittain tunneleita.
 
Takaisin
Ylös