Mielestäni on liian aikaista sanoa onko Kamppi onnistunut vai ei, ja millaiseksi se lopullisesti muodostuu. Rakentamista jatkettiin ympäristössä vielä vuosi sen avaamisen jälkeen, ja jatketaan vieläkin ratikkakiskojen osalta. Jos ei ole menossa Espoon busseille, sinne Kamppiin pitää erikseen mennä ja matkan varrella ei ole mitään kiinnostavaa. Vanha linja-autoasemakin seisoo kokonaan tyhjänä. Missä ovat ne jotka aikoinaan metelöivät VR:n makasiinien purkamista vastaan? Nyt heillä olisi yhtä iso "dösis" keskellä kaupunkia tyhjänä heidän kirppareitaan ja konserttejaan varten.
Aleksi on käsite joka on elänyt jo yli 100 vuotta, ja sen kanssa on äärettömän vaikea kilpailla. Kaisaniemenkadun varsi yritti kilpailla Aleksin kanssa jo 60-70-luvulla, vähän kehnoin tuloksin, sen maine pysyi nukkavieruna kunnes rakennettiin keskeneräinen Kaisaniemen metroasema valmiiksi, mutta kesti joitakin vuosia senkin jälkeen ennenkuin se löysi paikkansa. Ei vaatetusalan keskuksena jota Pukevan Jaari visioi, mutta viihde- ja ravitsemusalan kumminkin.
t. Rainer