Poliitikot

Vs: Autoilun merkitys Helsingin keskustalle

Eikö sisältö kuitenkin ole tärkeintä?
Sisältö on tärkeätä. Tärkeän sisällön voi tuoda esille joko onnistuneella tai epäonnistuneella tyylillä. Ilmeisesti me kaikki onnistumme ajoittain epäonnistumaan...
Antero Alku sanoi:
Auktoriteettiuskon vikahan on juuri siinä, että tärkeintä on kuka sanoo ja miten sanoo, ei mitä sanoo.
Kun valitsee sanomistyylinsä oikein, ei kukaan edes kiinnitä esittämistapaan huomiota; itse asia saa kaiken ansaitsemansa huomion.
Antero Alku sanoi:
Minä olen sitä mieltä, että kun ryhdytään pohtimaan muotoseikkoja, silloin ovat asia ja argumentit lopussa.
Asian ja argumenttien ehtyminen tuli mieleeni myös siitä, kun joukkoliikenteen kannalta ei ehkä kovin keskeinen poliitikko Halme piti vetää kaikkine vastoinkäymisineen tämän foorumin liikennepoliittiseen ketjuun mukaan. Halmetta ja hänen vastoinkäymisiään minun mielestäni käytettiin epäreilulla tavalla hyväksi. On mahdollista, että ylireagoin.
Antero Alku sanoi:
Onko tämä tulkittava niin, että merkonomilla on erityisoikeus olla yksinkertainen eikä sitä saa arvostella mutta kaikkien muiden ihmisten yksinkertaisuutta saa arvostella?
Tuo ammattikuntaan liittyvä tässä mainittu solvaava kirjoittelu ei minua henk. kohtaisesti häirinnyt ensinkään, etenkin kun kirjoittajan räväkkä tyyli on minulle tuttu yli 20 vuoden takaa. Totesin vain, että jotkut esittämistavat ovat herättäneet satunnaista ärsytystä täällä muidenkin silmissä. Minulle on yhdentekevää, onko yksinkertainen ihminen lääkäri, tuomari, insinööri, sairaanhoitaja, autonkuljettaja vai varastomies tai jotain ihan mitä tahansa noiden väliltä. Tietysti tärkeässä tehtävässä toimiva yksinkertaisesti ajatteleva yksilö voi periaatteessa saada isoa tuhoa aikaan... Ihmisen leimaaminen yksinkertaiseksi on kai aika rohkeaa. Varmaan jlf:nkin käyttäjäkunnassa on joku niin älyllinen yksilö, että uskoo osaavansa varmuudella sanoa, kuka on yksinkertainen ja kuka ei. Minä jätän tällaiset arvioinnit kokonaan itseäni fiksumpien tehtäväksi.
Antero Alku sanoi:
Compact tarttui asiaan kevyellä otteella ja vastasin Compactille samaan tyyliin. Olisin luullut, että se olisi riittänyt.
Periaatteessa riittikin. Totesin vain, että muutkin ovat sanoneet ääneen sen, mikä heidän mielestään ei ehkä ole ihan kohdallaan. Tässä tapauksessa itse merkonomi-sisältö ei enää ollut ajankohtainen eikä keskeinen. Minäkään en ole merkonomi.
Antero Alku sanoi:
Tatun tähän asiaan siksi, että jos ryhdytään puuttumaan yksittäisiin sanoihin, pilkun paikkoihin ja kielikuvien tulkintaan, tällaisen foorumin pitäminen käy mahdottomaksi.
Itse asiassa foorumeilla nimenomaan tartutaan sanoihin ja jopa välimerkkien paikkoihinkin ajoittain. Sekin on hyväksyttävää, jos se osataan tehdä rakentavassa hengessä. Sanaleikit yms. perustuvat usein juuri tuollaiseen. Se joka ei noista asioista niin kauheasti ehkä tajua, voi olla sitten enemmän ymmällään.
Antero Alku sanoi:
Ei tänne kirjoittaessa ole aikaa viilata ja stilisoida tekstiä poliittisesti korrektiksi niin, ettei se varmasti loukkaa herkkähipiäisintäkään lukijaa.
Silti esimerkiksi meikäläisen eilinen (aika huonolla maulla tosin toteutettu) heitto herätti ainakin parissa - kolmessa käyttäjässä närää. Myönnän kyllä että ihan minun virhearviointini ansiosta hyvin pitkälle.
Antero Alku sanoi:
Itse olen sitä mieltä, että kursailematon tyyli on vain eduksi.
Se on varmasti eduksi - johonkin rajaan saakka. Meistä itse kukin pyrkii määrittelemään rajansa kuka milläkin tavalla. Kun sopivan ja sopimattoman rajan paikasta alkaa näkemykset käydä ristiin, syntyy keskusteluja - ehkä ensin varsinaisten viestiketjujen jatkoiksi, jotka sitten erotetaan juuri tämän ketjun kaltaiseksi omaksi filosofointiketjuksi.
Minusta on hyvä, että keskustelemme myös keskustelemisesta. Jos tämä saataisiin tehtyä rakentavassa hengessä, niin se vasta hyvä olisikin.
Meillä on kullakin oma persoonamme, koulutustaustamme, elämänkokemuksemme ja monta muuta asiaa, jotka tekevät meidät erilaisiksi. Jonkun mielestä jokin kevyeksi heitoksi tarkoitettu sutkaus voikin loukata jotain toista. Joku hermostuu siitäkin, että ehkä hänen kaveristaan tehdään pilaa. Jollain voi olla ihan muuten vain huono päivä. Minun mielestäni on vain rikastuttavaa, että tänne kirjoittelee erilaisia ihmisiä. Kuten sanottu, joskus kuitenkin ärsyttää, että yhtä ja samaa levyä pyöritetään kyllästymiseen saakka ja levyn sanoitus on loppuunkulutettua valitusta esim. eräistä julkishallinnon tai siihen liittyvien organisaatioiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Se on ihan ok, että kerran todetaan joku havaittu epäkohta (tai onnistuminen yhtä lailla). Mutta yhden ja saman itkuvirren toistaminen muutamista tietyistä teemoista on tainnut jatkua foorumin perustamispäivästä alkaen ja sitä en aina oikein jaksa ymmärtää.
Antero Alku sanoi:
Tuleehan siinä esille kirjoittajan todellista ajatusmaailmaa, ei ainoastaan sitä, miltä hän haluaa ulospäin näyttää.
Niin. Aina ei tiedä, kuka kirjoittaja on tosissaan tai kuka vain kokeilee, minkä lukijat "ovat valmiita nielemään". Olen ollut havaitsevinani, että ainakin jotkut pistävät kehiin varsin puhtaita provoja. Heitetään ihan kylmästi lausahduksia, jotka eivät vastaa välttämättä ollenkaan omia todellisia ajatuksia tai mielipiteitä. Olen itse menetellyt tällä tavoin oikeastaan useaankin otteeseen. Mielenkiintoista keskustelua kuitenkin kannattaa pitää yllä, tilanteen mukaan sitten erilaisin keinoin...
Mielipide-eroista ja muista makuasioista ei nyt varmaan kannata enempää kinastella. Jos tästä keskustelusta mahdollisimman moni on osannut ottaa asioita opiksi, niin keskustelusta on todellista(kin) hyötyä. Aika huomattavan iso joukko tänne kirjoittelevista on toisilleen tuttuja aika pitkän ajan takaa. He tuntevat toisensa ja hyvin pitkälle sen, mitä kukin on "miehiään". Ne, jotka tutustuvat "näihin persooniin" vain täällä esitettyjen kirjoitusten perusteella, voivat saada aika mielenkiintoiset käsitykset yhdestä jos toisesta... ;) Siksikin suosittelisin tosiaan näiden juttujen ottamista tietyllä keveydellä. Kaikki tämä näkyy koko maailmalle, jos vain foorumin netistä löytää. Meillä on tänne kirjoitellessamme mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä käsityksiä me annamme joukkoliikenneharrastuksesta ja -harrastajista ulkopuolisille. Onneksi niitä käsityksiä voi saada muualtakin, kuten monien kotisivuilta. Täältä saadut käsitykset ovat kuitenkin kaikessa monimuotoisuudessaan aika yksipuolisia... ;)
 
Vs: Autoilun merkitys Helsingin keskustalle

Totesin vain, että jotkut esittämistavat ovat herättäneet satunnaista ärsytystä täällä muidenkin silmissä.
Ei varmaan ole mikään ihme, että ainakaan arvostelun kohteita itseään ei miellytä heidän toimiensa räväkkä arvostelu. Tosin eihän sellaisesta nyt pidä ärsyyntyä, koska aina löytyy ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä. Täällä esitetty arvostelu perustuu vielä yleensä puutteelliseen tietoon, joten kritiikkiin sisältyy usein asiavirheitä ja se on siten helppo kuitata huuhaana.

Voidaan toki kysyä, johtaako lähes kaikkia auktoriteetteja vastaan hyökkäävä mouhoaminen yhtään mihinkään. Täällä foorumilla sillä nyt ei ole niin väliä, mutta ne jotka oikeasti yrittävät vaikuttaa tapahtumien kulkuun (eli ainakin poliitikot) joutuvat varmasti pohtimaan sitäkin. Minusta ainakin vaikuttaa siltä, että mouhoaminen vain aiheuttaa vastareaktioita ja jopa heikentää asian uskottavuutta, kun se leimautuu hihhulien touhuksi. Täällä ollaan myös nähty varsin rakentavassa hengessä esitettyjä malleja kehityksen suunnan muuttamiseksi, esimerkiksi nimimerkin jhaarni esittämä vaihtoehtoinen raidevisio 2050.
 
Vs: Autoilun merkitys Helsingin keskustalle

Täällä esitetty arvostelu perustuu vielä yleensä puutteelliseen tietoon, joten kritiikkiin sisältyy usein asiavirheitä ja se on siten helppo kuitata huuhaana.
Olen voimakkaasti samaa mieltä. Tosin kinastelun seuraava vaihe on helposti se, kuka osoittaa toteen ja miten, mitkä sitten ovat niitä asiavirheitä. Varmasti suurin osa meistä sortuu niihin ajoittain usein pahaa aavistamatta.
kuukanko sanoi:
Täällä ollaan myös nähty varsin rakentavassa hengessä esitettyjä malleja kehityksen suunnan muuttamiseksi, esimerkiksi nimimerkin jhaarni esittämä vaihtoehtoinen raidevisio 2050.
Laitoin merkille saman hyvin positiivisen asian. Toivottavasti hyvä esimerkki kannustaa enemmänkin asialliseen keskusteluun.
 
Vs: Autoilun merkitys Helsingin keskustalle

Täällä ollaan myös nähty varsin rakentavassa hengessä esitettyjä malleja kehityksen suunnan muuttamiseksi, esimerkiksi nimimerkin jhaarni esittämä vaihtoehtoinen raidevisio 2050.
Nimenomaan tällainen ideointi on foorumin parasta antia ja nähdäkseni foorumi on parhaimmillaan aivoriihi ja ideoiden testausalusta. Itse käytän foorumia usein nimenomaan keskeneräisten ideoiden pohtimiseen. Jotkut ideat kehittyvät avauksiksi ja aloitteiksi, toiset voi unohtaa kun ne eivät palautteen perusteella kestä.

Muutama asia, jotka ainakin ovat kypsyneet tällä foorumilla - joskin myös muualla:
  • TramWest - vaihtoehtosuunnitelma Etelä-Espoon raideratkaisuksi, www.tramwest.fi (lähti liikkeelle foorumin ketjusta)
  • Kaupunkiseudullisten joukkoliikenneviranomaisten perustaminen (liikkeellä lainsäädäntötasolla ja valmistelun tasolla Tampereella)
  • Kevyt paikallisjunaliikenne (liikkeellä Turun ja Tampereen seudulla selvityksissä)
  • Valtion rahoitus myös nk. suurille kaupungeille
  • Tampereen pikaraitiotien pintaratkaisu
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös