Helsingin kaupunkisuunnittelua

New Yorkin ensimmäinen kiinteä kävelyalue on valmistumassa Times Squarelle. Jotainhan se kertoo heidän ajattelutavastaan. Näissä joukkoliikenneasioissa ehkä Helsingissäkin arvostetaan enemmän Eurooppalaista ajattelua.

Kiinteästi kivetyn version avajaiset vietettiin juuri, mutta Broadwayn autoliikennehän katkaistiin 2009 eikä sitä koskaan palautettu, vaikka järjestely olikin aluksi kokeilu.

Manhattan on amerikkalaisittain aika lailla oma lukunsa. Muun maan 60- ja 70-luvulla perustetuista kävelykaduista löysin mm. tämmösen jutun, jonka mukaan n. 200:sta kävelykadusta 85 % oli palautettu autoliikenne kokonaan tai osittain vuoteen 2008 mennessä.

http://www.bizjournals.com/denver/news/2013/07/25/16th-street-among-a-rare-breed-most.html

Muista lukeneeni asiasta paremmin kirjoitetun ja perusteellisemman jutun, mutta en löydä linkkiä tähän hätään. Hyvin monessa tapauksessa noista kyse on varmaan siitä, että ympäröivä kaupunkirakenne ja autoistumisen taso ei yksinkertaisesti jätä elinmahdollisuuksia kävelykadulle, ja siihen ei mikään kadun suunnittelu auta. Helsingin keskustan tilanne on kokolailla eri.
 
Yhtä hyvin minä voisin kääntää asian toisinpäin ja puhua autofanaatikoista. Autofanaatikot eivät hyväksyisi ensimäistäkään kävelykatua. Autofanaatikkojen mielestä joka kadulla pitäisi saada ajaa autolla. Ettekö te ymmärrä että maailma muuttuu. Minun nuoruudessani oli itsestään selvää että joka mies ajaa ajokortin heti kun täyttää 18. Nykynuorista huomattavan moni ajattelee että Helsingissä asuva ei tarvitse autoa. Toisaalta he ajattelevat että auto sitoo eikä oman auton omistaminen ole välttämätöntä.
Tämä johtaa siihen että autot vähentyvät Helsingistä myös luonnollista tietä.

Mitäs mieltä autofanaatikot ovat siitä että autoton joutuu maksamaan kerrostalon autopaikan rakennuskustannuksista.

Miten tämä näin menee että joukkoliikennefoorumilla on hirveä huoli yksityisautoilun rajoittamisesta. Joukkoliikennehän on vaihtoehto yksityisautoiluille. Ihan sama asia kuin AA-kerhossa aloitettaisiin alkoholitarjoilu.
 
Ei joukkoliikenne ole vaihtoehto yksityisautoilulle kuin rajatulla alueella Helsingin keskustassa, mikäli iso kauppa, päiväkoti, koulu ja harrastukset ovat vieressä. Ei tarvitse mennä kuin muutaman kilometrin päähän Helsingin keskustasta, kun autoton elämä alkaa olla mahdotonta. Minä yritin välttää autoilua viimeiseen saakka, mutta elämänmuutokset aiheuttavat sen, että teen asiat mielummin nopeasti kuin ismien johdattelemana.

Ajat muuttuvat, mutta autoilu jatkuu. Se, että täällä päin jokunen prosenttiyksikkö vähemmän suorittaa vuosittain ajokortin, ei toimi oikeutuksena keskustan läpiajoliikenteen katkaisemiselle, vaan on keinotekoista kiusantekoa, ja lopulta kapsahtaa kalliilla asuinalueilla asuvien nilkkaan liikenteen lisääntyessä voimakkaasti esimerkiksi etelä-Helsingin historiallisissa kaupunginosissa.

Kun Keskuskatu aikanaan muutettiin (kolkoksi ja tyhjäköksi) kävelyalueeksi, liikenne idästä ja koillisesta etelä-Helsinkiin alkoi kulkea Helsingin vanhimpien arvokorttelien kautta - tarkoitan tässä Senaatintorin ja Kauppatorin aluetta. Ja vastaisuudessa sitä kulkee sieltä kautta yhä enemmän. Helsinkiläiseen malliin tarjottiin tälle kepiksi Kaisaniemenkadulta Unioninkadulle pohjoisesta kääntyvän ajoneuvovirran vihreän valon lyhentämistä, mikä on johtanut vain siihen, että ratikat seisovat aamuruuhkassa Hakaniemen eteläpuolella, kun autojono ei pääse sekakaistalla etenemään.

Keinotekoinen kiusanteko autoilijoille on johtanut kaikkien osapuolien kärsimiseen ja ruuhkautumisiin. Kamppi ja pitkänsillan aamuruuhka toimivat tästä hyvinä esimerkkeinä.

"Autofanatismi" ei tarkoita sitä, että joka himputin paikkaan pitäisi päästä autolla muiden kustannuksella. Muissa Suomen kaupungeissa ei edes keskustella tällaisista rajoituksista, koska ne ovat pienessä maassa ja pienillä talousalueilla pelkkiä liike-elämän tappajia. Espalla eivät enää viihdy kuin asianajotoimistot.

Toisaalta tässä vihreiden autovihassa tulee vanha anekdootti 1990-luvulta mieleen, kun liikemieheltä kysyttiin, mitä hän ajattelee siitä, että bensiini maksaisi 20 mk/litra? "No sitten tulisi vain tuttuja vastaan!".
 
........

Helsinki ei myöskään ole mikään Tarton tapainen uinuva pikkukaupunki. Helsingin keskusta ei myöskään muutu taikaiskusta keskiaikaiseksi kapeiden katujen kaupungiksi autot poistamalla, vaikka kaupunkisuunnittelijat millaisia loitsuja lausuisivat.

Tartto on pienemp, mutta kaupunkisuunnittelijoiden ajattelutapa ! Helsingin keskusta ei muutu keskiaikaiseksi mutta se sijaitsee ahtaalla kapealla niemellä, jonne kaikki liikenne saapuu muutamaa pääväylää pitkin. Myös suurin osa kaduista on kapeita, eikä silloin niitä suunniteltaessa ajateltu henkilöautoliikennettä.

Kaupunsuunnittelussa ja sen osana liikennesuunnittelussa on painopisteitä. Muistan 80-luvulta hokeman että "kaikkia liikennemuotoja kehitetään tasapuolisesti". Nyt ovat toiset ajat. Nyt Helsingissä vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että joukkoliikennettä kehitetään etusijalla. Ei joukkoliikennefoorumillakaan voi puhua kahden asian puolesta: sujuva raitiovaunuliikenne ja yksityisautoilu. Tänne sopisi paremmin raitiovaunuliikenteen nopeuttaminen ja siihen kuuluu yksityisautoilun rajoittaminen.

---------- Viestit yhdistetty klo 21:09 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:01 ----------

Ei joukkoliikenne ole vaihtoehto yksityisautoilulle kuin rajatulla alueella Helsingin keskustassa, mikäli iso kauppa, päiväkoti, koulu ja harrastukset ovat vieressä. Ei tarvitse mennä kuin muutaman kilometrin päähän Helsingin keskustasta, kun autoton elämä alkaa olla mahdotonta. Minä yritin välttää autoilua viimeiseen saakka, mutta elämänmuutokset aiheuttavat sen, että teen asiat mielummin nopeasti kuin ismien johdattelemana.

Ajat muuttuvat, mutta autoilu jatkuu. ...........

Vai on autoton elämä mahdotonta Haagassa, Vallilassa ja Kannelmäessä ? Äsken pidettiin kunnallisvaalit ja ehdokkaat kertoivat onko heille polkupyörä, oma auto vai joukkoliikenne tärkeä. Meinaatko että tosiaan liikennerajoitukset ja kävelykadut tehdään autoilijoiden kiusaksi. En minä ehdokastani valtuustoon valinnut kiusaamaan ketään enkä yleensäkään mitään vastaan. Olet oikeassa että autoilu jatkuu, mutta sitä rajoitetaan, jotta saisimme viihtyisämmän kaupungin. Väistyvässä valtuussa oli joukkoliikenne-enemmistö. Ehkä tulee nykyiseenkiin. Oletko katkera siitä jos valtuutetut toteuttavat valisijoidensa tahtoa ?
 
Miten tämä näin menee että joukkoliikennefoorumilla on hirveä huoli yksityisautoilun rajoittamisesta. Joukkoliikennehän on vaihtoehto yksityisautoiluille. Ihan sama asia kuin AA-kerhossa aloitettaisiin alkoholitarjoilu.

Minulla ei ole omaa autoa ja kuljen lähes kaikki matkat jalan, joukkoliikenteellä tai kesällä pyörällä. Lisäksi liikun ydinkeskustassa varmaan enemmän kuin 95 % Helsinkiläisistä, ne ovat kotikulmat. On vaikea ymmärtää miksi Vihreät kaupunkisuunnittelijat haluavat hiljentää keskustan ja tuhota Etelä-Helsingin asukkaiden liikkumisedellytykset.

Loogisin selitys lienee, että Helsingin kaupunki- tai liikennesuunnittelijat asuvat jossain Käpylässä tai vastaavassa puolilähiössä, melkein kaikilla on taloudessa auto ja he vihreissä harhoissa kuvittelevat kantakaupungin olevan mukavampi paikka kun elävä liikkuva kaupunki amputoidaan ja keskustasta tehdään lähiömäinen paikka ilman autoliikennettä.
 
Viimeksi muokattu:
........On vaikea ymmärtää miksi Vihreät kaupunkisuunnittelijat haluavat hiljentää keskustan ja tuhota Etelä-Helsingin asukkaiden liikkumisedellytykset.

Loogisin selitys lienee, että Helsingin kaupunki- tai liikennesuunnittelijat asuvat jossain Käpylässä tai vastaavassa puolilähiössä, melkein kaikilla on taloudessa auto ja he vihreissä harhoissa kuvittelevat kantakaupungin olevan mukavampi paikka kun elävä liikkuva kaupunki amputoidaan ja keskustasta tehdään lähiömäinen paikka ilman autoliikennettä.

Väite väitteeltä. Helsingissä ei Vihreillä eikä Kokoomuksella ole lähellekään enemmistöä valtuustossa, eikä edes vaikka saisivat liittolaispuolueen joissain asioissa. Tästä seuraa se että mikään puolue ei voi lähteä liikkeelle epärealistisen hankkeen kanssa, oli se auto, kävely, raitiovaunu tai pyöräily. Hanke vaatii siis menestyäkseen vähintään kolmen poliittisen ryhmän yhteistyön. Vihreät eivätkä muutkaan halua hiljentää keskustaa eikä tuhota Etelä-Helsingin liikkumisedellytyksiä. Väite on järjetön. Vihreät ja muut joukkoliikennemyönteiset haluavat elävöittää keskustan nykyistä elävämmäksi. Tässä on jo edetty ja onnistuttu ja sitäpaitsi tästä on varsin laaja yksimielisyys. Petterille siis elävä kaupunki on yhtä kuin suuri yksityisautojen määrä.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:07 ----------

Keskustatunnelia suunniteltiin Helsingin kivikaupungin ali ja olihan hanke kauan aikaa etenemässä. Valheellisesti väitettiin että tunnelin rakentaminen mahdollistaa kävelykeskustan. Demarit tarkastelivat yhteiskunnallisia muutoksia ja totesivat järkevästi että tunnelille ei ole tarvetta. Tästä Kokoomus on demareille katkera. Näyttää siltä että Kokoomus kostaa tätä jarruttamalla erilaisilla verukkeilla joukkoliikenteen kehittämistä.
 
Väite väitteeltä. Helsingissä ei Vihreillä eikä Kokoomuksella ole lähellekään enemmistöä valtuustossa, eikä edes vaikka saisivat liittolaispuolueen joissain asioissa. Tästä seuraa se että mikään puolue ei voi lähteä liikkeelle epärealistisen hankkeen kanssa, oli se auto, kävely, raitiovaunu tai pyöräily. Hanke vaatii siis menestyäkseen vähintään kolmen poliittisen ryhmän yhteistyön. Vihreät eivätkä muutkaan halua hiljentää keskustaa eikä tuhota Etelä-Helsingin liikkumisedellytyksiä. Väite on järjetön. Vihreät ja muut joukkoliikennemyönteiset haluavat elävöittää keskustan nykyistä elävämmäksi. Tässä on jo edetty ja onnistuttu ja sitäpaitsi tästä on varsin laaja yksimielisyys. Petterille siis elävä kaupunki on yhtä kuin suuri yksityisautojen määrä.

Mikä yksimielisyys ja mistä? Mikä puolue saikaan eniten kunnanvaltuutettuja? Kukaan ei päätä asioista yksin, vielä vähemmän kun Vihreä ryhmä jäi toiseksi.

Minulle elävässä kaupungissa on mahdollisuus liikkua muillakin kuin itselläni. Autoilijoillekin on kohtuullisesti tilaa.
 
Keskustatunnelia suunniteltiin Helsingin kivikaupungin ali ja olihan hanke kauan aikaa etenemässä. Valheellisesti väitettiin että tunnelin rakentaminen mahdollistaa kävelykeskustan. Demarit tarkastelivat yhteiskunnallisia muutoksia ja totesivat järkevästi että tunnelille ei ole tarvetta. Tästä Kokoomus on demareille katkera. Näyttää siltä että Kokoomus kostaa tätä jarruttamalla erilaisilla verukkeilla joukkoliikenteen kehittämistä.

Demareiden keskustatunnelin torppaaminen oli pelkkää pölhöpopulismia. Kunnon kävelykeskustaan tarvitaan keskustatunneli, yksityisautoilun täyskielto Helsingin niemelle tai lentävät autot.
 
Liikkumismahdollisuuksia on, ei kaupungin menestys niistä riipu. Hese ei ole maantien levähdyspaikka, joka elää ja kuolee liikenteen armosta.

Kaupungin menestys riippuu siitä, haluavatko ihmiset olla siellä. Jos keskusta on houkutteleva, sinne ei ole mikään tarve päästä kovin helposti. Ihmiset kyllä keksivät keinot päästä sinne, minne he haluavat. Maailman parhaat kaupungit ovat maailman suurimpia liikennesumppuja.

Helsingin valtuutetuilla on hurjasti työtä siinä, miten jo olemassa olevan houkuttelevuuden saa väännettyä asukkaiksi ja yleiseksi pöhinäksi. Liikenteen sujuvoittaminen on yleensä ristiriitainen tavoite.
 
Nyt ovat äänessä ne jotka näkevät myönteisyyttä ehkä Vapaudenkadussakin. Pitäisikö Teidän mielestä sekin herättää henkiin ? Nythän ei ole kyse siitä että autokadut kaikki muutettaisiin kävelykaduksi vaan muutama Helsingin 5000 kadusta. Mutta Te ette haluasi luopua niistäkään.

Autoiluun jää uudistusten jälkeen riittävästi mahdollisuuksia kivikaupungin ulkopuolella. Olemme joukkoliikennefoorumilla. Moni yksityisautoilija ei mene periaatteesta joukkoliikennevälineeseen. Kuinka usein itse valitsette joukkoliikennevälineen ? Mutta nyt ihan ensiksi pitäisi ottaa käyttöön tietullit. silläkin keinolla voidaan vähentää keskustaan suuntautuvaa liikennettä noin 30 %.
 
Liikkumismahdollisuuksia on, ei kaupungin menestys niistä riipu. Hese ei ole maantien levähdyspaikka, joka elää ja kuolee liikenteen armosta.

Nyt olet yhtä metsässä kuin keskustalainen aluepolitiikka. Suurkaupungin menestys on fyysisen ja henkisen liikenteen summa. Vaikka henki on vähän vahvempi kuin kontti, molempia tarvitaan, myös ytimessä.
 
Aiheeseen liittyen, mistäköhän liitteen kuvien mukaiset valojärjestelyt johtuvat kyseisessä risteyksessä? Olen törmännyt tilanteeseen toistuvasti ja tämä mitättömän poikkikadun risteys aiheuttaa kokoonsa nähden aikamoiset ruuhkat. Tuntuu järjettömältä autoilijoiden (ja samalla taksien, bussien, jakeluliikenteen..) kiusaamiselta päästää vain yksi suunta kerrallaan, kun mistään ei tule mitään risteävää liikennettä. Toinen oudosti puuroutuva paikka on Mannerheimintien ja Kiskontien risteys, joka katkaisee Manskun liikenteen aivan liian usein ja pitkäksi aikaa päästääkseen yhden sivukadulta pyrkivän auton tulemaan.
 
Liitetiedostot

  • tilanne1.jpg
    tilanne1.jpg
    47.8 KB · Lukukerrat: 276
  • tilanne2.jpg
    tilanne2.jpg
    46.3 KB · Lukukerrat: 286
Aiheeseen liittyen, mistäköhän liitteen kuvien mukaiset valojärjestelyt johtuvat kyseisessä risteyksessä? Olen törmännyt tilanteeseen toistuvasti ja tämä mitättömän poikkikadun risteys aiheuttaa kokoonsa nähden aikamoiset ruuhkat. Tuntuu järjettömältä autoilijoiden (ja samalla taksien, bussien, jakeluliikenteen..) kiusaamiselta päästää vain yksi suunta kerrallaan, kun mistään ei tule mitään risteävää liikennettä.
Kaipa siinä on ideana hieman "säännöstellä" Sörkan Kurviin tai toisaalta Hakaniemen saapuvat busseja. Varsinkin Sörnäisten bussipysäkit ovat nykyään todella suosittuja ja niillä matkustajien lastaaminen saattaa kestää kauan ja niillä käytännössä pitää pysähtyä aina. Ei siis ole mitään mieltä päästää koko bussiletkaa yhtä aikaa Sörkaan, vaan hieman säännöstellä niiden määrää.

Ajoittain Hämeentie on kyllä tuskastuttavan hidasta menoa juuri Sörkan ja Hakaniemen välillä ja joskus täytyy pysähtyä jokaisiin liikennevaloihin.
 
Hämeentien muutoksessa luemma valot poistuvat kokonaan tuosta risteyksestä, ja tietysti yksityisautojen läpiajo Hämeenkadulta, eli sikäli tuo on muuttumassa.
 
Nyt olet yhtä metsässä kuin keskustalainen aluepolitiikka. Suurkaupungin menestys on fyysisen ja henkisen liikenteen summa. Vaikka henki on vähän vahvempi kuin kontti, molempia tarvitaan, myös ytimessä.

Tämä on totta. Autoliikenteen ongelma on kuitenkin se, että se ei ole järin tehokasta muihin liikkumismuotoihin verrattuna ja toisaalta se aiheuttaa kaupunkialueella merkittävät ulkoishaitat. Tästä seuraa melko suoraviivaisesti, että vaikka autolla liikkuminen pitää turvata, autoliikenne ja sen käyttämä tila kannattaa minimoida. Tämä mielestäni heijastuu myös tuosta KSV:n kävelykeskustaehdotuksesta: varsinaisia kävelykatuja ei tule lisää, autoliikennettä ei tapeta, ainoastaan kuristetaan.
 
Takaisin
Ylös