Helsingin kaupunkisuunnittelua

Laitoin ne perustuslain kaksi kohtaa malliksi, ne pelkästään estävät toteuttamisen(moni muukin perustuslainkohta, jos tarkistetaan).

Meistä kumpikaan ei taida olla perustuslakiasiantuntija. Minun nähdäkseni nuo mainitsemasi kohdat eivät millään tavalla estä järjestelmää, jossa pitkäaikaisella yhteiskunnan tuella elävän yksilön asuinpaikan osoittaa yhteiskunta. Kysehän ei ole pakosta, vaan juuri kuten Fani Sinulle aiemmin vastasi:

Näissä perustuslakipykälissä ei ole ristiriitaa ehdotetun mallin kanssa. Henkilö saa valita itse asuinpaikkansa kuten ennenkin ja saa merkittävät tuet mikäli muuttaa sinne minne yhteiskunta ehdottaa. Mikäli hän kieltäytyy muuttamasta niin huolehtikoon sitten itse kuluistaan. Tarkennuksia ja ehtoja voidaan aina asettaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:02 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:57 ----------

No niitä kulujahan voi vähentää pienentämällä johtajien ylisuuria palkkoja ja bonuksia. Tiedän, ei onnistu, mutta kummasti kyllä yrityksillä ja ns. julkisella taholla menee aina niin kauhiast paljo huanosti että konkurssi on tulossa jo viimeistään eilen kun duunareiden palkoista neuvotellaan mutta kun johdon palkkoja ja palkkioita tarkistellaan (lue: nostetaan) niin samalla firmalla / taholla meneekin niin hyvin ettei mitään rajaa...

Tämä on kyllä vähän turhan populistinen heitto. Olen ihan samaa mieltä, että jos postin pomolle maksetaan 82 000 euroa kuussa, se on täysin käsittämätöntä ja törkeää. Vaikkapa 15 000 eurolla sinne saisi taatusti ihan yhtä pätevän tai epäpätevän johtajan. Mutta se säästö, joka tuosta tulee, on sittenkin aikamoisen pieni suhteessa työntekijöiden kuluihin. Postilla näkyisi olevan (2017 luvut) 20 000 työntekijää. Jos pomon palkkaa laskettaisiin näin, niin kunkin työntekijän palkkaa voisi nostaa noin 3 euroa kuussa, eli ei mitään. Jos taas vastaavasti kunkin työntekijän palkkaa pitäisi nostaa vaikkapa 200 euroa kuussa, tarvittaisiin jo 4 miljoonaa euroa joka kuukausi. Siinä ei pomon palkanalennus paljon paina.

Minä kyllä alentaisin sen pomon palkan järkevämmälle tasolle, mutta peruste olisi kohtuullisuus, ei niinkään kulujen karsiminen.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:02 ----------

Tähän voi vastata kahdella sanalla, tosin molemmat ovat yhdyssanoja: yhteiskunnan rahapulalla.

Sitten kun valtion kirstu oikeasti on niin tyhjä, ettei lainaakaan enää saada järkevillä ehdoilla ja sosiaalitukijärjestelmä on vaan pakko purkaa, niin lopputilanteessa meillä on 20 hengen makuusaleja, joista saa punkan, lukollisen kaapin ja sopan kolmesti päivässä. Siihen verrattuna olisi suorastaan luksusta asua Kajaanissa ja saada 500 euroa toimeentulotukea=perustuloa kuussa. Voi olla, että Salomaakin vielä kaipaa "malli 339-DF:ää" joku päivä, jos kauan elää. Yllättäen tullut korona ja sen tämänhetkinen hoitotapa tuhoaa meidän taloutemme ainakin pariksikymmeneksi vuodeksi. Voi olla, että kirstu tyhjenee nopeammin kuin luulemmekaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:16 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:10 ----------

Ulkomaisista sovelluksista lähivuosilta tulee lähinnä mieleen Unkarin tapaus, Unkarissa oli jokin talouskriisi n 20 vuotta sittten ja forintin kurssi syöksyi. Se aiheutti ongelmia velallisille jotka olivat nostaneet asuntolainoja ulkomaisissa valuutoissa. Se oli hyvin yleistä koska niiden korot olivat alemmat. Käytännössä heidän asuntonsa menivät vasaran alle ja velkaa jäi senkin jälkeen. Monet heistä oli ihan keskiluokkaisissa ammateissa mutta tulot eivät muuttuneen tilanteen vuoksi riittänyt jäljelläolevan velan maksuun. Valtio mahdollisti velkasaneerauksen sillä ehdolla että muuttaa "velkaantuneiden kyliin" jotka olivat ankeita parakkikyliä maaseudulla, keskellä ei mitään.

Mahdollisuudet työssäkäyntiin Budapestissä ja muissa kaupungeissa menetettiin koska kaikki omaisuus, myös autot, piti realisoida. Kylästä ei ollut joukkoliikennettä mihinkään, lähimmät taajamat kymmenien kilometrien päässä. Parakeissa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä, ja ruokahuolto piti osittain hoitaa oman kasvimaan avulla. Valtio maksoi jonkun mitättömän korvauksen jolla sai ostaa ruokaa ja vaatteita kylän kaupasta. Asukkaiden lapset saivat vain käydä peruskoulua eikä ilmeisesti kaikkia luokkia edes. Tämä järjestely oli ilmeisesti määräaikainen, joitakin vuosia, mutta varmaan melko puisevaa, koska uuden elämän aloittaminen ei varmaan ollut helppoa tyhjätaskuna. Tällä siis ei pakotettu työttömiä varsinaisesti pois pääkaupungista vaan "huonoja asuntokauppoja" tehneitä. Hesarissa oli artikkeli joitakin vuosia sitten tästä. En tiedä onko näitä "vekaantuneiten kyliä" enää käytössä.

Varmaan monet heistä olivat valtiolle kiitollisia tästä avusta, mutta tällainen malli on minusta huono, jos se työntää näihin velkaantuneiden kyliin sellaisia ihmisiä, joilla on halut ja kyvyt pärjätä työmarkkinoilla.

Minä nimenomaan haluaisin, että sellaisella, jolla on halut ja kyvyt tehdä töitä, olisi mahdollisuus asua Helsingissä ja tehdä niitä töitä, myös matalalla palkalla. Koko ongelmahan on juuri se, että asuntoja ei riitä (matalapalkkaisille) työntekijöille, ja sitä voisi helpottaa houkuttelemalla pitkäaikaistyöttömät pois Helsingistä.

Aika karmivaa on, jos tilanne tosiaan on niin huono, ettei edes korkeapalkkaisella työntekijällä (ketjussa mainitut lääkärit) ole mahdollisuutta ostaa pientä perheasuntoa kantakaupungista. Uusien asuntojen rakentaminen auttaa, mutta yksin se ei riitä.
 
Meistä kumpikaan ei taida olla perustuslakiasiantuntija. Minun nähdäkseni nuo mainitsemasi kohdat eivät millään tavalla estä järjestelmää, jossa pitkäaikaisella yhteiskunnan tuella elävän yksilön asuinpaikan osoittaa yhteiskunta. Kysehän ei ole pakosta, vaan juuri kuten Fani Sinulle aiemmin vastasi:

Lähtökohtaisesti se olisi uusi ehto tuen saamiselle: "nyt olet asunut 12 kk Helsingissä, huomenna Sinun tulee muuttaa Pieksämäelle, jos et muuta tukesi lakkaa. Saat jäädä Helsinkiin, jos elätät itsesi ilman yhteiskunnan tukia"
Näinkö se menisi ?

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Tuo on suoraan perustuslaista. Sinä laittaisit tuohan lisää että tuen saamisen ehtona olisi tuensaajan muutettava maksajan esittämään asuinpaikkaan. Ehdotus on järjetön ja perustelen nyt kantaani niiltä osin, mitä ensimmäiseksi tulee mieleen.

1. Ehdotus romuttaisi täysin sen yhteiskunnan, mikä Suomeen on tähän mennessä rakennettu. Se tekisi oikeutetuksi ihmisen asemmisen eriarvoiseen asemaan köyhyyden perusteella ja tekesi köyhyyden leimaamisen hyväksyttäväksi.

2. Ehdotusta ei voi toteuttaa siksi, että miten määriteltäisiin tuella elävä. On paljon osa-aikaisia työntekijöitä, jotka saavat joitakin yhteiskunnan tukia.

3. Jos ehdotus olisi toteuttamiskelpoinen, mikä tai kuka sitä veisi nyt eteenpäin ja mihin ?

4. MIkä organisaatio ehdotusta pyörittäisi ?
 
Perustuslain pykälät 6,9 ja 19, joista kahta käsittelin viestissä.#941 Jos haluat kaivan lisää pykäliä ja täsmennän

Tämän on demokratian syvin olemus, Sinun äänelläsi, MInun äänelläni ja vuorineuvoksen äänellä vaaliuurnassa on sama painoarvo.

Perussuomalaisen puheenjohtajalla on taipumus TV-esiintymisissä saada kammettua keskustelu maahanmuuttoon. Syntyykö Perussuomalaisten kannatus maahanmuuton vastustamisesta ?

Oleppa ystävällinen ja esitä tästä faktatietoa !

Pykälät 6, 9 ja 19 eivät sitä mallia muuten estä. Ole hyvä ja lukaiseppa ne uudestaan. Tai mikäli pykälät eivät täysin aukene sinulle voin toki ne avata.

Ja tuo, että kaikkien äänet ovat samanarvoisia tuo juurikin sen ongelmat, että asioista täysin kuutamolla olevat ihmiset äänestävät maan johtoon väärät ihmiset.

Perussuomalaisten kannatus syntyy myös siitä.

Valitettavasti joudut nyt tyytymään ja luottamaan minun sanaani siitä, että sosiaalitoimistot todella maksavat vuokravelkoja, koska minulla on asiasta parempaa tietoa kuin sinulla. Otanta on nimittäin useamman ihmisen suuruinen. Heidän nimiään ja yhteystietoja en sinulle anna, enkä myöskään aio heiltä pyytää kuitteja näistä jutuista.

Sinun kanssa väittely tästä asiasta on muuten erittäin epämielekästä. Ihan sama juttu kuin silloin kun väännettiin ruuhkamaksuista ja keskustatunnelista, taisipa jotain olla puhetta jostain kävelykeskustastakin. Se on kuin väittelisin asiasta ex-tyttöystäväni kanssa. Argumentit eivät pidä, ajatus eksyy koko ajan sivuraiteille ja et suostu näkemään kuin oman kantasi. Mikäli et ole vielä tietoinen käsitteistä ”olkinukke” ja ”kaltevan pinnan argumentti” suosittelisin niiden määritelmän lukemisen jälkeen tarkastelemaan argumentointiasi ja hieman muuttamaan sitä.
 
Mikäköhän mahtaa olla lähde, mistä on tullut tieto että sosiaalitoimistot lyhentävät vuokravelkoja?

Tähän voin antaa lähteeksi useamman kaverini. Se ei ole automaatti, mutta onnistuu, kun osaa puhua oikein ja kohdalle sattuu "hyvä" virkailija. Maksavat kaiken muun päälle näitä vuokravelkoja extrana, tuhansiakin euroja. Mistä päästäänkin siihen, että koko sosiaalitukijärjestelmä on äärettömän epäoikeudenmukainen. Harvalla tukien varassa elävällä on tietotaitoa, jaksamista ja osaamista siihen, että saa tällaisia extroja.
 
Lähtökohtaisesti se olisi uusi ehto tuen saamiselle: "nyt olet asunut 12 kk Helsingissä, huomenna Sinun tulee muuttaa Pieksämäelle, jos et muuta tukesi lakkaa. Saat jäädä Helsinkiin, jos elätät itsesi ilman yhteiskunnan tukia"
Näinkö se menisi ?

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Tuo on suoraan perustuslaista. Sinä laittaisit tuohan lisää että tuen saamisen ehtona olisi tuensaajan muutettava maksajan esittämään asuinpaikkaan. Ehdotus on järjetön ja perustelen nyt kantaani niiltä osin, mitä ensimmäiseksi tulee mieleen.
Käytännössä oikeastaan riittäisi, että asianomainen henkilö itse hankkisi itselleen kohtuuhintaisen asunnon. Asunnon saamista voi helpottaa mikäli sellainen asetus tehdään, mutta kohtuuhintaisia asuntoja on Suomen maa pullollaan joten en pidä tätäkään ongelmana.

Ja kuule tosi mukava, että siteeraat perustuslakia uudelleen ja uudelleen, me kaikki pidämme siitä, mutta se ei asiaa muuksi muuta, että malli 339-DF voitaisiin käytännössä toteuttaa.

EDIT: vastauksena kysymykseesi: ihmisille tulee antaa hieman enemmän taloudellista vastuuta eli tiettyjä tukia olisi syytä leikata kovalla kädellä. Mikäli ihmisellä ei leikattujen tukien jälkeen ole varaa asua vaikkapa Kalasatamassa tai Töölössä niin muuttakoon sitten vaikka Myyrmäkeen tai Kontulaan. Ei hänen elämä siitä merkittävästi muuksi muutu, mutta asumistuen ja toimeentulotuen (Kelan ja kunnan) kustannukset putoaisivat radikaalisti jos henkilön asunto maksaisi 950€ sijaan 700€.
 
Viimeksi muokattu:
Se on totta Fani että olemme eri mieltä. Tietysti hiilestyit, koska huomasit itsekin että malli 339DF on mahdoton ja järjetön. Siten sen puolustaminen vaikkapa pelkästään täällä netissä lisää väärässä olijan taakkaa.

Minä käytän perusteluja väitteilleni, esim tässä tapauksesa perustuslaki. Mutta yhtä mieltä lienemme siitä että Juupas - Eipäs ei johda mihinkään.

En minä häviäjäksi helpolla suostu. Keskuspuistoa ei rakenneta, Vartiosaarta ei rakenneta eikä Keskustatunnelia tule. Että sellaista.
 
Älä hyvä ihminen erehdy laittamaan sanoja suuhuni. Tuolla pelillä sinulta häviää pelilaudalta nappuloiden lisäksi myös lauta. Olen vakaasti sitä mieltä, että 339-DF malli olisi oikein toteutettuna todella hyvä asia ja palvelisi Suomen maata itseasiassa aika hyvin kokonaisvaikutuksia tarkastellen.

Ja mikä maailmassa saa sinut kieltämään täällä netissä tiettyjen alueiden rakentamisen? Eiköhän se ennen pitkää kuitenkin tapahdu, joko vielä sinunkin aikana tai sitten aikana jolloin sinä et enää ole täällä kahlitsemassa itseäsi keskuspuiston mäntyyn ja estämässä kehitystä.
 
Lähtökohtaisesti se olisi uusi ehto tuen saamiselle: "nyt olet asunut 12 kk Helsingissä, huomenna Sinun tulee muuttaa Pieksämäelle, jos et muuta tukesi lakkaa. Saat jäädä Helsinkiin, jos elätät itsesi ilman yhteiskunnan tukia"
Näinkö se menisi ?

Näin se menisi.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Tuo on suoraan perustuslaista. Sinä laittaisit tuohan lisää että tuen saamisen ehtona olisi tuensaajan muutettava maksajan esittämään asuinpaikkaan. Ehdotus on järjetön ja perustelen nyt kantaani niiltä osin, mitä ensimmäiseksi tulee mieleen.

Voisi sen tehdä näinkin, eli määrätään tiukka perustulo ja sille katto. Katto on kaikille sama, siis erittäin tasa-arvoista eikä lainkaan syrjivää, perustuslain kirjaimen ja hengen mukaan. Vuoropuhelussa K on Kelan virkailija ja A on asiakas:

K: Niin, nythän on niin, että ensi kuusta alkaen me maksamme asumiskuluja 300 € ja muita kuluja 500 €, enempää emme pysty maksamaan.
A: Mutta kun mun Kallion yksiön vuokra on 950 €.
K: Sitten ei taida 800 € siihen riittää.
A: No ei riitä, mitäs mä sitten teen?
K: Oletko ajatellut, että menisit töihin?
A: En ole.
K: Ei se mitään, meillä on tähän kyllä ratkaisu. Kajaanissa olisi yksiö, jonka vuokra on 299 €. Voimme maksaa muuttokulusi sinne erityisavustuksena. Haluatko sopia muuttopäivän nyt tässä samantien?

Itse asiassa minusta on mielenkiintoista, että perustulo, jota pitävät esillä juuri vasemmistoliitto ja vihreät, kaiketi osittain perustuu juuri sille ajatukselle että karsitaan tukiviidakko minimiin ja maksetaan kaikille kiinteä summa (joka pienenee, jos itse tienaa siihen päälle jotain). Tällainen perustulojärjestelmä ohjaa myös asumaan kimppakämppään tai halvemmalle seudulle, koska se ylijäävä raha jää omaan käyttöön.

1. Ehdotus romuttaisi täysin sen yhteiskunnan, mikä Suomeen on tähän mennessä rakennettu. Se tekisi oikeutetuksi ihmisen asemmisen eriarvoiseen asemaan köyhyyden perusteella ja tekesi köyhyyden leimaamisen hyväksyttäväksi.

Aha. Jakomäki on täynnä rikkaita ja Eira täynnä köyhiä. Suomi taitaa olla aika paljon epätasa-arvoisempi paikka kuin uskotkaan.

2. Ehdotusta ei voi toteuttaa siksi, että miten määriteltäisiin tuella elävä. On paljon osa-aikaisia työntekijöitä, jotka saavat joitakin yhteiskunnan tukia.

Hyvä pointti, tässä on paljon asioita, jotka pitäisi perata ja määritellä. Minun ajatuksenihan oli, että elää täysin yhteiskunnan tukien varassa ja että tätä jatkuu riittävän pitkään, jotta olotilan voidaan katsoa olevan aika lailla pysyvä.

Tietysti sitä voisi laajentaakin, ja ilmeisesti ajattelet tässä, että Helsingissä asuminen olisi oikeutettua vain jonkinlaisilla minimituloilla. Silloin "malli Salomaa" on kyllä aika paljon ankarampi kuin "malli 339-DF". Ihan niin huono tilanne ei sentään minusta ole, että "malli Salomaa" täytyisi ottaa käyttöön.

3. Jos ehdotus olisi toteuttamiskelpoinen, mikä tai kuka sitä veisi nyt eteenpäin ja mihin ?
Käytännössä jonkun merkittävän puolueen pitäisi esittää tällainen ajatus vaalien alla. Sitten sen pitäisi vaalien jälkeen tuoda sama ajatus esiin hallitusneuvotteluissa ja vaatia sitä hallitusohjemaan. Sen jälkeen muiden puolueiden pitäisi hyväksyä se muodostetun hallituksen ohjelmaan ja lähteä sitä kautta selvittämään toteutusta. Kuluja, säästöjä, tarvittavia lakimuutoksia jne. Siis samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin asia tässä meidän demokratiassame.

4. MIkä organisaatio ehdotusta pyörittäisi ?
Kela.

En minä häviäjäksi helpolla suostu. Keskuspuistoa ei rakenneta, Vartiosaarta ei rakenneta eikä Keskustatunnelia tule. Että sellaista.

Rakentaa ei saa. Eikä valikoida asukkaita kannustimin. Miten sinä Salomaa ratkaisisit sen ongelman, että sairaanhoitajalla tai lastentarhanopettajalla ei ole varaa asua kohtuullisen työmatkan päässä työpaikastaan? Siirretäänkö sairaalat ja lastentarhat Kajaaniin?

Siitähän tässä ketjussa nimenomaan on kysymys, että Helsingissä on kaamea asuntopula ja hinnat pilvissä. Siihen pitäisi löytää ratkaisu tai ratkaisuja. Mikä sinun ratkaisuehdotuksesi on?
 
Älä hyvä ihminen erehdy laittamaan sanoja suuhuni. Tuolla pelillä sinulta häviää pelilaudalta nappuloiden lisäksi myös lauta. Olen vakaasti sitä mieltä, että 339-DF malli olisi oikein toteutettuna todella hyvä asia ja palvelisi Suomen maata itseasiassa aika hyvin kokonaisvaikutuksia tarkastellen.

No kun se on kerran hyvä, ryhdytkö toimenpiteisiin asian edistämiseksi ?

Ja mikä maailmassa saa sinut kieltämään täällä netissä tiettyjen alueiden rakentamisen? Eiköhän se ennen pitkää kuitenkin tapahdu, joko vielä sinunkin aikana tai sitten aikana jolloin sinä et enää ole täällä kahlitsemassa itseäsi keskuspuiston mäntyyn ja estämässä kehitystä.

Minä olen erittäin tyytyväinen siihen että viimeistään KHO:ssa ymmärrettiin että puisto ei ole rakennusmaata. Siis en minä kiellä mutta KHO kielsi jo. Ihan mukava tunne tätä kirjoitettaessa olla heidän kanssaan samaa mieltä.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:54 ----------

Näin se menisi.

Voisi sen tehdä näinkin, eli määrätään tiukka perustulo ja sille katto. Katto on kaikille sama, siis erittäin tasa-arvoista eikä lainkaan syrjivää, perustuslain kirjaimen ja hengen mukaan. Vuoropuhelussa K on Kelan virkailija ja A on asiakas:

K: Niin, nythän on niin, että ensi kuusta alkaen me maksamme asumiskuluja 300 € ja muita kuluja 500 €, enempää emme pysty maksamaan.
A: Mutta kun mun Kallion yksiön vuokra on 950 €.
K: Sitten ei taida 800 € siihen riittää.
A: No ei riitä, mitäs mä sitten teen?
K: Oletko ajatellut, että menisit töihin?
A: En ole.
K: Ei se mitään, meillä on tähän kyllä ratkaisu. Kajaanissa olisi yksiö, jonka vuokra on 299 €. Voimme maksaa muuttokulusi sinne erityisavustuksena. Haluatko sopia muuttopäivän nyt tässä samantien?
6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

9 §
Liikkumisvapaus

Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Tuohon tekstiin tyssää malli 339-DF. Ehdotus asettaa eriarvoiseen asemaan yhteiskunnan tukea saavan henkilön.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
No kun se on kerran hyvä, ryhdytkö toimenpiteisiin asian edistämiseksi ?

Minä olen erittäin tyytyväinen siihen että viimeistään KHO:ssa ymmärrettiin että puisto ei ole rakennusmaata. Siis en minä kiellä mutta KHO kielsi jo. Ihan mukava tunne tätä kirjoitettaessa olla heidän kanssaan samaa mieltä.
Valitettavasti minulla ei ole realistisia mahdollisuuksia tällä hetkellä ryhtyä sen kummempiin toimiin mitä olen täällä toteuttanut. Katsotaan asiaa uudestaan joskus vähän myöhemmin.

Kompastut vielä omahyväisyyteesi sitten joskus kun puimme kanssasi käsiteltyjä asioita viiden vuoden päästä tällä foorumilla.

Lisäksi sinun kannattaisi pohtia asiaa useammaltakin kannalta kuin vain omalta kapealta kannaltasi. Eikä sinun myöskään tule sivuuttaa kaikkia hyviä argumentteja mitä erikoisemmilla keinoilla. Tietysti jos toteat, ettei sinulla ole keskusteluun mitään annettavaa niin olisi hyvä myöntää rehellisesti olleensa väärässä, ettei ihmisille jäisi ristiriitaisia ajatuksia siitä kumpi tässä oikeastaan olikaan oikeassa.

FAKTAA:
-Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja ja niitä on syytä rakentaa, koska maankäyttö ei ole ollut kovin tehokasta.
-Lisää asuntoja saadaan paitsi rakentamalla niin myös organisoimalla elämäntapatyöttömät uuteen lokaatioon.
-Työssä käyvä ihminen ansaitsee asunnon työpaikkansa läheltä haluamaltaan sijainnilta, koska ei ole yhteiskunnalle rasitteeksi.
-Elämäntapatyötön ei ole ansainnut yhtään mitään. Jolloin häntä on syytäkin paimentaa.
-Näiden toimien toteutus merkitsisi valtiolle rahan säästöä. Säästyvä raha ohjattaisiin muihin rahaa tarvitseviin kohteisiin kuten tiestöön tai ihan mihin tahansa järkevään.
-Tasa-arvo korttia ei tarvitse pelata tässä yhteydessä. Mikäli ihminen menestyy elämässään ja haluaa hienon asunnon ja auton niin se hänelle suotakoon. Noilla sinun perusteilla pitäisi joka iikalle hankkia upouusi E-Mersu kaikilla herkuilla kun onhan se vähän epätasa-arvoista, että jotkut ajavat 20 vuotta vanhalla Nissanilla. Sinun maailmankuvasi on liian monimutkainen toteuttaa ilman, että joka ikinen asia menisi komeasti päin mäntyä. Miettisit hieman ennen kuin kirjoitat asioista johon et ole kunnolla perehtynyt.

Ei ole mielekästä argumentoida kanssasi, koska argumenttisi eivät yllä tarpeeksi korkealle tasolle. Olisi tietysti mukava jos kaikilla olisi samat resurssit käytössä ja elämäntyyli yltäisi kaikilla yhtä korkealle, mutta se on mahdotonta toteuttaa, jolloin joudutaan tekemään tälläisiä asioita, jotka eivät välttämättä kaikista tunnu niin mukavilta.
 
Tuohon tekstiin tyssää malli 339-DF. Ehdotus asettaa eriarvoiseen asemaan yhteiskunnan tukea saavan henkilön.

Eipä tuo nyt totuudeksi muutu sillä, että toistelet sitä monta kertaa.

Sinänsä tietysti on todella eriarvoistavaa, että joku saa ilmaisen asunnon ja 500 € käyttörahaa joka kuukausi, kun minä joudun tienaamaan palkkaa, jotta saan asunnon ja ruoat maksettua. ;)
 
No kun se on kerran hyvä, ryhdytkö toimenpiteisiin asian edistämiseksi ?

Minä olen erittäin tyytyväinen siihen että viimeistään KHO:ssa ymmärrettiin että puisto ei ole rakennusmaata. Siis en minä kiellä mutta KHO kielsi jo. Ihan mukava tunne tätä kirjoitettaessa olla heidän kanssaan samaa mieltä.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:54 ----------

6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

9 §
Liikkumisvapaus

Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Tuohon tekstiin tyssää malli 339-DF. Ehdotus asettaa eriarvoiseen asemaan yhteiskunnan tukea saavan henkilön.
Hyvä tavaton. Lopeta tuon perustuslakitekstin lainaaminen. Tuotakin kun voi tulkita niin monella eri tapaa. Voisihan sitä tulkita vaikkapa niin, että kaikille kuuluu yhtä suuret tuet tuloista riippumatta. Pitäisikö Kittilässä vuokralla asuvalle esimerkiksi maksaa samanlaiset tuet kuin stadilaiselle? Tässä ei ole kukaan syrjimässä tasan yhtään ketään. Ihmisillä on tottakai edelleen oikeus valita asuinpaikkansa, mutta se edellyttää tiettyjä elämänvalintoja. Jos haluat asua Helsingissä etsit jostain itse ne puuttuvat rahat tai sitten menet sinne minne yhteiskunta ehdottaa.

Kuinka monta kertaa argumentointivirheesi tulee korjata ennen kuin uskot vai uskotko sittenkään?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
-Näiden toimien toteutus merkitsisi valtiolle rahan säästöä. Säästyvä raha ohjattaisiin muihin rahaa tarvitseviin kohteisiin kuten tiestöön tai ihan mihin tahansa järkevään.

Lisäksi tuo ihan oikeasti parantaisi kuihtuvien maaseutukaupunkien tilannetta, kun niihin virtaisi uutta väkeä. Ei sitä kaikkein ostovoimaisinta ja toivotuinta ehkä, mutta kuitenkin väkeä, joka käyttäisi rahansa siellä uudella kotipaikkakunnalla. Tuhat tai kaksituhatta uutta asukasta, jokaiselta 500 euroa kuussa kauppoihin, ravintoloihin ja ehkä vähän palveluihinkin.
 
Eipä tuo nyt totuudeksi muutu sillä, että toistelet sitä monta kertaa.

Sinänsä tietysti on todella eriarvoistavaa, että joku saa ilmaisen asunnon ja 500 € käyttörahaa joka kuukausi, kun minä joudun tienaamaan palkkaa, jotta saan asunnon ja ruoat maksettua. ;)

tuleeko se malli 339-DF todeksi kun sitä toistelet monta kertaa ? Vai mihin viet asian seuraavaksi ?
 
Lisäksi tuo ihan oikeasti parantaisi kuihtuvien maaseutukaupunkien tilannetta, kun niihin virtaisi uutta väkeä. Ei sitä kaikkein ostovoimaisinta ja toivotuinta ehkä, mutta kuitenkin väkeä, joka käyttäisi rahansa siellä uudella kotipaikkakunnalla. Tuhat tai kaksituhatta uutta asukasta, jokaiselta 500 euroa kuussa kauppoihin, ravintoloihin ja ehkä vähän palveluihinkin.
Nimenomaan. Ratkaisisi samalla nimenomaan sen kuihtuvien kuntien ongelman kun yhteiskunta, Suomen valtio ottaisi vähän aktiivisemman roolin kuntien elvyttämiseen. Tämä olisi hyvä keino. Samalla ei tarvitsisi rakentaa Helsinkiin asuntoja niin älyttömällä vimmalla ja ehkä ne hinnatkin siitä vähän laskisi.
 
Takaisin
Ylös