Helsingin kaupunkisuunnittelua

Tämä toimeentulotukeen liittyvä asia käsitellään ensin, koska se jäi kesken. Helsingin rakentamiseen liittyviä näkökulmia on paljon ja niihin on hyvä palata heti sitten kun tästä muuttopakosta saadaan jonkinlainen yhteenveto. On kaikkien keskustelijoiden etu, että yksi erittäin merkityksellinen ja periaatteellinen asia käsitellään ensin.

---------- Viestit yhdistetty klo 21:35 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:33 ----------

Ei ole perustuslain vastainen ! Usko se nyt jo. Väljästi säädettyä perustuslakia voidaan tulkita niin kuin parhaaksi katsotaan.

Jos se olisi noin, niin meillä olisi Sote-uudistuskin valmis ollut jo aikoja sitten.

Sen voi ajatella myöskin niin, että sen takia se nimenomaan ei ollut valmis aikoja sitten. Sitäpaitsi sinultahan on aiemminkin jo kysytty vaihtoehtoista ratkaisua ehdotetulle mallille. Kyseiseen alakohtaan voidaan palata kyllä myöhemminkin tarpeen vaatiessa.
 
Vielä käsittelemättömien mallien puuttuminen tästä keskustelusta ei millään tavalla tee parempaa oikeutusta mallille 339-DF.

Mitäköhän se Kajaanin kaupunginjohtaja sanoo kun Helsingin sossusta tulee puhelu: "täällä olisi 10 uutta maanantaina tulossa, 7 yksiötä ja3 kaksiota, kiitos !"

Korkeakoulun suorittaneen työnsaantimahdollisuudet Kajaanissa ja Helsingissä ?!
 
Joltakulta toiselta olisin voinut tällaista odottaa, mutta sä olet kyllä yleensä asiallinen keskustelija.
Ei pidä hermostua. Äitiysloma ja sen jälkeinen vanhempainvapaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:22 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:19 ----------

En voi välttyä ajatukselta, että tässä keskustelee kaksi poliittista suuntausta keskenään. Hauskaa seurata.
 
Mitäköhän se Kajaanin kaupunginjohtaja sanoo kun Helsingin sossusta tulee puhelu: "täällä olisi 10 uutta maanantaina tulossa, 7 yksiötä ja3 kaksiota, kiitos !"

On kovin kiitollinen, saahan hän taas muuttotappiokaupunkiinsa ostovoimaa näiden myötä sen 60 000 euroa vuositasolla.

Aiemmi nähtiin, että (vuonna 2017) toimeentulotukea sai 90 000 pääkaupunkiseudun asukasta. Jos heistä kolmasosa saa sitä jatkuvasti (tämä on aivan puhdas arvaus, olisipa hienoa saada tähän faktaa!), niin se on 30 000 henkeä ja 180 000 000 euroa. Siis 180 miljoonaa. Eiköhän se kelpaa.

Korkeakoulun suorittaneen työnsaantimahdollisuudet Kajaanissa ja Helsingissä ?!

Joo, kun tästä on kavereiden kanssa ollut puhetta, niin suurin kritiikki on juuri tämä "jos työnnetään syrjäkylälle, niin sitten se ei ainakaan ikinä työllisty". Se on validia kritiikkiä, ja sen tähden on erityisen tärkeää kyetä laatimaan sellainen järjestelmä, joka onnistuu poimimaan ne henkilöt, joiden kohdalla se Helsingissä työllistymisen tie on katsottu käytännössä loppuun.

Samalla on hyvä huomata, että malli toimii vallan hyvin myös silloin, jos tuo poismuuton uhka saakin hakemaan töitä. Jos egyptologi A nykytilanteessa asuu Helsingissä ikuisesti yhteiskunnan tuella, niin malli 339-DF:ssä voipi olla, että egyptologi hakeutuu työelämään, vaikkei ihan egyptologin hommia löydykään, koska ei tahdo muuttaa Kajaaniin. Jos näin käy, niin malli on onnistunut erinomaisesti, vaikkei muutoauto pohjoiseen suuntaakaan.
 
Egytologi voisi kouluttautua bussin- tai ratikankuljettajaksi, niin voi jatkaa asumista Helsingissä. Toki jos pystyy siihen.
 
Ei pidä hermostua. Äitiysloma ja sen jälkeinen vanhempainvapaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:22 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:19 ----------

En voi välttyä ajatukselta, että tässä keskustelee kaksi poliittista suuntausta keskenään. Hauskaa seurata.

Olisko olemassa jokin poliittinen suuntaus,joka suostuisi käsittelmään tätä ehdotusta ? Kertokaa ihmeessa ! Minä lähetän se n puolueen toimistoon heti huomenna ehdotuksen tästä.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:31 ----------

Egytologi voisi kouluttautua bussin- tai ratikankuljettajaksi, niin voi jatkaa asumista Helsingissä. Toki jos pystyy siihen.

Suurin piirtein rinnasteisesti näin myös Helsingissä tehdään. Parempi vaihtoehto kuin työttömänä Kajaanissa.
 
Ei pidä hermostua. Äitiysloma ja sen jälkeinen vanhempainvapaa.

Niin, onhan sulla oikeastaan pointtia, kun tuota vähän pidemmälle miettii. Taisin jäädä kiinni omista stereotypioistani, tai omasta kuplastani, jossa mies käy töissä ja vaimo on vuoden-kaksi poissa työelämästä, kun perheeseen tuli lapsi. Että laittaako Vristo tuon vaimon Kajaaniin jäähylle? :)

Mutta tuleehan tässä mieleen kaikenlaista. Tyypillisesti toki perheessä, johon syntyy lapsi, on toinenkin aikuinen, joka käy töissä taikka opiskelee, jolloin homma ratkeaa sillä, koska tarkoitushan ei ole sentään lähteä perheitä hajottamaan.

Toisaalta Helsingin väestöjakaumalla varmasti tulee eteen aikamoisen paljon erikoisia tilanteita. Jos esimerkiksi kolmen vuoden välein saadaan aina uusi lapsi, jota seuraa äitiysloma ja vanhempainvapaa, ja näin ollaan vaikkapa 8 lapsen kanssa 24 vuotta pois työelämästä.

Entä jos perheen toinen aikuinen on pitkäaikaistyötön? Onko tällaisen perheen välttämätöntä, tarpeellista ja perusteltua asua Helsingissä?

Tai entä jos toista aikuista ei ole, vaan synnyttäjä tulee tasaisesti kolmen vuoden välein raskaaksi, mutta on aina ja edelleen yksinhuoltaja.

Ehkäpä joku ministeriö lähtee tätäkin pohtimaan jonakin päivänä.
 
Olisko olemassa jokin poliittinen suuntaus,joka suostuisi käsittelmään tätä ehdotusta ? Kertokaa ihmeessa ! Minä lähetän se n puolueen toimistoon heti huomenna ehdotuksen tästä.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:31 ----------

Suurin piirtein rinnasteisesti näin myös Helsingissä tehdään. Parempi vaihtoehto kuin työttömänä Kajaanissa.
Ehdotuksesi olisi kuitenkin niin lähettäjän mielipiteiden värittämä ja hyvin epäodjektiivisesti muotoiltu niin tuskinpa kannattaa. Mikäli tätä maata eivät johtaisi väärin perustein valitut ihmiset niin Suomella mitä todennäköisimmin menisi paljon paremmin. Tämäkin on vain sellaista välttämätöntä, mikä olisi tehtävä jos halutaan optimoida Suomen taloutta ja maata ylipäätään.
 
Egytologi voisi kouluttautua bussin- tai ratikankuljettajaksi, niin voi jatkaa asumista Helsingissä. Toki jos pystyy siihen.

Malli parhaimmillaan toimiikin juuri näin, jos sekä egyptologi että kotonaan muuten vaan, ilman koulutusta, lojunut kansalainen lähtevät hankkimaan itselleen työpaikkaa ja tarvittaessa koulutusta, jotta välttävät sen pakkomuuton.
 
Niin, onhan sulla oikeastaan pointtia, kun tuota vähän pidemmälle miettii. Taisin jäädä kiinni omista stereotypioistani, tai omasta kuplastani, jossa mies käy töissä ja vaimo on vuoden-kaksi poissa työelämästä, kun perheeseen tuli lapsi. Että laittaako Vristo tuon vaimon Kajaaniin jäähylle? :)

Mutta tuleehan tässä mieleen kaikenlaista. Tyypillisesti toki perheessä, johon syntyy lapsi, on toinenkin aikuinen, joka käy töissä taikka opiskelee, jolloin homma ratkeaa sillä, koska tarkoitushan ei ole sentään lähteä perheitä hajottamaan.

Toisaalta Helsingin väestöjakaumalla varmasti tulee eteen aikamoisen paljon erikoisia tilanteita. Jos esimerkiksi kolmen vuoden välein saadaan aina uusi lapsi, jota seuraa äitiysloma ja vanhempainvapaa, ja näin ollaan vaikkapa 8 lapsen kanssa 24 vuotta pois työelämästä.

Entä jos perheen toinen aikuinen on pitkäaikaistyötön? Onko tällaisen perheen välttämätöntä, tarpeellista ja perusteltua asua Helsingissä?

Tai entä jos toista aikuista ei ole, vaan synnyttäjä tulee tasaisesti kolmen vuoden välein raskaaksi, mutta on aina ja edelleen yksinhuoltaja.

Ehkäpä joku ministeriö lähtee tätäkin pohtimaan jonakin päivänä.
Näitä asioita juuri hain.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:50 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:46 ----------

Malli parhaimmillaan toimiikin juuri näin, jos sekä egyptologi että kotonaan muuten vaan, ilman koulutusta, lojunut kansalainen lähtevät hankkimaan itselleen työpaikkaa ja tarvittaessa koulutusta, jotta välttävät sen pakkomuuton.
Tätä on muuten tehty jo. Eräs haki kuljettajakurssille, läpäisi sen rimaa hipoen eikä sitten työllistynyt kun ei uskaltanut päästää yksin bussinrattiin. Mutta istui sitten tovin bussin mukana harjoittelemassa ja vältti karessin. Ja oli yhteiskunnan kannalta "työllistynyt".
 
Ehdotuksesi olisi kuitenkin niin lähettäjän mielipiteiden värittämä ja hyvin epäodjektiivisesti muotoiltu niin tuskinpa kannattaa. Mikäli tätä maata eivät johtaisi väärin perustein valitut ihmiset niin Suomella mitä todennäköisimmin menisi paljon paremmin. Tämäkin on vain sellaista välttämätöntä, mikä olisi tehtävä jos halutaan optimoida Suomen taloutta ja maata ylipäätään.

Minä voin laittaa sen ehdotuksen tänne ennen lähettämistä ja Sinä ja 339-DF saatte muokata sitä. Tai sitten 339-DF tekee sen itse. Alkavalla viikolla se lähtee joka tapauksessa.
 
Mitäpä jos rauhoittuisit? Kysyn nyt vielä kerran realistista mahdollisuutta Helsingin asunto-ongelman suhteen. Voit joko vastata tai jättää yksinkertaisesti vastaamatta, jolloin voidaan varmaan yksimielisesti todeta mallin 339-DF raakaversion olevan aika hyvä. Huomaa, että Östersundom suljettiin laskuista pois kaavan hyväksymättä jättämisen takia. Ja onhan siinä toki paljon muutakin, mikä ei tee siitä hyvää vaihtoehtoa.
 
Hyvin rauhallisena tässä olen kirjoitellut pitkin päivää, voimassa olevat toteutukset ovat lähinnä minun arvomaailmaa. Kun tuo 339-DF: stä saadaan lausuntoja sekä loppuyhteenveto, niin voimme siirtyä keskustelemaan Helsingin rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä Siinä on niin paljon asiaa, että hoidetaan tämä Köyhät Kajaaniin -projekti alta pois.

(erinomaisen hyvä jos olet kiinnostunut Helsingin asunto-ongelman ratkaisemisesta)
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös