Viestiketju: Aluepolitiikkaa

Kosmopoliitan kanssa samaa mieltä kaikista olennaisista asioista.

Antero, skaalaedut eivät ole lineaarisia. Hyppäys pikkukaupungista keskikokoiseen siinä suhteessa mitä se mahdollistaa on huomattavasti isompi kuin hyppäys miljoonan kaupungista viiden miljoonan kaupunkiin. Siksi emme kaikki asu Pietarissa.

Jani Hyvärinen, asunnon arvoa voi realisoida vaihtamalla pienempään, vaikka kun lapset muuttaa kotoa. Sinänsä vastaavalla palkalla saa toki paremman elintason paikkakunnalla jossa asunnot ovat halvempia, malliesimerkki on pikkupaikkakunnan terveyskeskuksen ylilääkäri. Kysymys on pikemminkin siitä että tiettyjä hyvin palkattuja ammatteja ei ole eikä voi olla Suomessa muualla kuin Helsingissä.

Alunperin kirjoittanut teme

Jani Hyvärinen, asunnon arvoa voi realisoida vaihtamalla pienempään, vaikka kun lapset muuttaa kotoa. Sinänsä vastaavalla palkalla saa toki paremman elintason paikkakunnalla jossa asunnot ovat halvempia, malliesimerkki on pikkupaikkakunnan terveyskeskuksen ylilääkäri. Kysymys on pikemminkin siitä että tiettyjä hyvin palkattuja ammatteja ei ole eikä voi olla Suomessa muualla kuin Helsingissä.

OK, tuolla tavalla realisointi onnistuu, mutta enpä silti hahmota miksi varallisuuden kerryttäminen nimenomaan asuntoon pakkosäästämisen muodossa olisi erityisen siunauksellista niinä nuoruuden vuosina, jolloin on rahasta muutenkin pulaa. Parempi olisi kerryttää likvidimpää varallisuutta, jos tulot antavat myöten.

Mitä nuo ammatit muuten ovat joita voi olla vain Helsingissä? On totta että esim. sijoituspankkibisneksessä tai eräissä pääkonttoritoiminnoissa yleisemminkin eräät tehtävät ovat klusteroituneent vahvasti Helsinkiin tällä hetkellä, mutta ei ole mitään luonnonlakia että ne pysyvät sielläkään ikuisesti. Pohjoismaisissa pankkifuusioissa tehtäviä on siirtynyt Tukholmaan ja Kööpenhaminaan Helsingistä, joten vahingonilo on ennenaikaista. Globalisaatio järjestää klustereita uusiksi ja pysyviä etuja tai ikuisia korkeapalkkaisia tehtäviä ei ole enää missään. (Tällaisia ajatuksia risteilee mielessä, kun parhaillaan CNBC:llä spekuloidaan että Lehman Brothers ja Merrill Lynch saattavat kaatua ja aiheuttaa globaalin shokkiaallon finanssimarkkinoilla...)

Alunperin kirjoittanut janihyvarinen

Mitä nuo ammatit muuten ovat joita voi olla vain Helsingissä? On totta että esim. sijoituspankkibisneksessä tai eräissä pääkonttoritoiminnoissa yleisemminkin eräät tehtävät ovat klusteroituneent vahvasti Helsinkiin tällä hetkellä, mutta ei ole mitään luonnonlakia että ne pysyvät sielläkään ikuisesti. Pohjoismaisissa pankkifuusioissa tehtäviä on siirtynyt Tukholmaan ja Kööpenhaminaan Helsingistä, joten vahingonilo on ennenaikaista. Globalisaatio järjestää klustereita uusiksi ja pysyviä etuja tai ikuisia korkeapalkkaisia tehtäviä ei ole enää missään. (Tällaisia ajatuksia risteilee mielessä, kun parhaillaan CNBC:llä spekuloidaan että Lehman Brothers ja Merrill Lynch saattavat kaatua ja aiheuttaa globaalin shokkiaallon finanssimarkkinoilla...)

Tarkoitin että sikäli kun niitä on suomessa, niin ko. työpaikat ovat Helsingissä. Periaatteessa lähes kaiken voi hoitaa puhelimella ja sähköpostilla Kihniöläisen savusaunan kamarista, haen takaa sitä että toimintaedellytyksiä ei oikein ole ko. toiminnalla Helsingin ulkopuolella. Yritän konkretisoida, enkä nyt käytä itseäni esimerkkinä vaikka sama pätee minunkin työhöni:

Kaveri A: Kokenut asiantuntija joka on töissä eräällä kansainvälisellä tietojärjestelmävalmistajalla. Suunnittelee asiakkaille tuotteista ratkaisun, markkinoi työnantajansa laitteita, selvittää suorituskykyongelmia, tekee testejä, on jatkuvassa yhteistyössä saman yrityksen kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa, jne. Noin puolet ajasta kuluu ns. asiakkaalla, joista lähes kaikki ovat Helsingissä tai Espoossa. Silloin tällöin lennetään Ouluun, Tampereella tai Turussa/Salossa käydään ehkä kerran vuodessa. Toki hänen työpisteensä voisi olla Kajaanissa, mutta se merkitsisi jatkuvaa reissaamista Helsinkiin. Ja sitten kun hän vaihtaa työpaikkaa, työnantajan pitäisi löytää jostain toinen vastaava työntekijä Kajaanista. Vastaava osaaminen on koko maassa joillain kymmenillä ihmisillä, millä en tarkoita sitä että kaveri olisi jotenkin hirmuinen guru tai muuten erikoisyksilö, vaan sitä että tuollaisen kapean erikoisalan osaajia ei tämä maa kovin montaa elätä.

Kaveri B: Tutkija pitkäkestoisessa terveystutkimuksessa. Tutkimus kestää vuosikymmeniä, homaan sisään pääsemiseen menee käytännössä vuosia. Arkaluonteinen tieto tutkimuskohteista on käytettävissä vain paikallisesti työpaikalla, projektilla on tiiviit yhteydet eri tutkimuslaitoksiin ja yliopistoon, jotka kaikki ovat Helsingissä.

Kaveri C: Riskirahoittaja. Istuu päivät pitkät palavereissa rahoittajien, rahoitusta hakevien, rahoitettujen yritysten, TEKESin, SITRAN, Finnveran, jne. kanssa. Reissaa paljon, varsinkin ulkomailla. Voisi toki asua vaikka Turussa, jos haluaisi matkustaa keskimäärin 15 tunnin sijaan 30 tuntia viikossa. Pääsee sitä perheestään niinkin eroon.

Ylläoleva pätee suurimpaan osaan tuntemiani ihmisiä, erikoistuneita ammattilaisia jotka ovat jatkuvasti tekemisissä tuhannen monen muun vastaavan kanssa. Myönnän että tuttavapiirini koostuu suht akateemisista asiantuntija-ammateissa toimivista ihmisistä, mutta näitä alkaa olla aika paljon vaikka yksittäiset ammatit ovatkin eksentrisiä. Ja kun nämä ovat niitä kasvualoja, niin tällä on kerrannaisvaikutuksia:

Kaveri D: Toimii rakennusalalla. Urakointia, koulutusta, remontteja, jne. Periaatteessa rakentaa voi missä tahansa, mutta kun kysyntä on kovinta eli liiketoiminta vilkkainta Helsingin nurkilla. Koska talouskasvu on täällä suht kovaa, ja se on kovaa siksi että täällä on kasvavia yrityksiä, jotka tarvitsevat erikoistunutta työvoimaa...


En minä väitä, että Helsinki on ainoa paikka Suomessa missä pyöritetään kasvubisnestä. Tietääkseni ainakin Tampereella menee taloudellisesti hyvin ja kaupunki kasvaa. Tampereen kokoinen kaupunki tarjoaa paljon mahdollisuuksia ja suht hyvän kokoisen työssäkäyntialueen yrityksille. On vaan tiettyjä ammatteja jotka pakostakin keskittyvät tämän kokoisessa maassa ja kielialueella yhteen paikkaan. Saman voi havaita vaikka Irlannissa, Portugalissa tai Latviassa. Isommat maat ovat sitten aidosti monikeskuksisia.

Alunperin kirjoittanut Kolli

Taas löytyi se syntipukki. paha valtio. Mitenkäs olisi, jos Tampere ensin tekisi itse sen poliittisen päätöksen ja suunnitelman. Olisi jotain konkreettista, jota tukea.

Onko mielestäsi niin, että Helsingissä valtion rahoitus on OK, mutta muualla pitää tehdä asiat ilman valtion rahaa? Ei kaupunkia voi suunnitella ja rakentaa siten, että suunnitelmat perustuvat valtion rahoitukseen, josta ei ole mitään tietoa.

Valtion liikennerahoituksen ongelma on siksi toiseksi aivan muualla kuin siinä, että rahoittaako valtio vai ei. Se on siinä, että valtiolla on vuosikymmenten ajan ollut toimiva ja miltei tyrkyttävä mekanismi rahoittaa autoilua, mutta ei mitään joukkoliikenteeseen. Eikä tarjotulle rahoitukselle ole ollut mitään vaihtoehtokäyttömahdollisuutta, vaikka kaupunki tai seutu olisi halunnut.

Jokainen ”valtakunnallisesti merkittävä” tiehanke kaikkialla Suomessa on tehty valtion rahalla ja kaupunkien läheisyydessä näillä hankkeilla ei ole mitään muuta merkitystä kuin tukea paikallista autoilua, joka kilpailee paikallisen joukkoliikenteen kanssa. Kaupunkien välisen liikenteen on välittänyt ja välittää kaksikaistainen tie. Tien levittäminen moottoritieksi lähellä kaupunkia on tarpeen ainoastaan paikallista autoliikennettä varten.

Valtion joukkoliikennepanostukset rajoittuvat muutamaan yksittäiseen hankkeeseen, joista valtio on maksanut osan. Hyvä että edes ne, mutta ei niissäkään rahalla ole saatu maksimaalista hyötyä. Erittäin kalliit hankkeet tasapainottavat rahassa mitattuna panostusta autoilun ja joukkoliikenteen kesken, mutta eivät todellisina tuloksina kuten matkamäärien tai matkasuoritteen lisääntymisenä.

Antero

Alunperin kirjoittanut teme

Tarkoitin että sikäli kun niitä on suomessa, niin ko. työpaikat ovat Helsingissä.

Kuvailemasi työtehtävät pitävät varmasti paikkansa, mutta kuinka suuri merkitys noilla tehtävillä on Suomen elinkeinorakenteessa? Kun viidennes suomalaisista asuu Helsingin seudulla, se ei johdu siitä, että viidennes Suomen työtehtävistä on sellaisia, ettei niitä voi hoitaa muualla.

Yritysten sijoittumista ohjaa periaatteessa taloudellisuus. Mutta päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät välttämättä edes tiedä, mitkä ovat todelliset vaihdoehdot. On helppo tehdä helppoja päätöksiä ja seurata valtavirtaa, koska jos tulee tiukka paikka, voi vedota siihen, että päätin kuten kaikki muutkin. Vaikeampaa on nähdä, miten voi olla muita parempi ja menestyvämpi. Silloin on tehtävä eri tavalla kuin muut, koska tekemällä samalla tavalla ei voi olla muita parempi.

Agglomeraatiolla – siis seudun toimintojen monipuolisuudella – on etunsa mutta myös hintansa. Luin hiljan jostain, että päivittäistavarakaupalla voi olla 3000 tuotteen valikoima, mutta tyypillinen asiakas ostaa enintään 150 eri tuotetta. Ilmeisesti siis alle 150 tuotteen valikoima romahduttaa kaupan menestymisen edellytykset, mutta yli 150 tuotteen kasvava valikoima ei lisää enää tuottavuutta suhteessa kustannusten kasvuun kuin alle 150 tuotteen valikoiman kasvu.

Sama pätee agglomeraatioon. Maaseutukylä ei ole yksin kovin elinkelpoinen. Mutta siinä vaiheessa kun seutu kasvaa enää monistamalla sitä samaa mitä seudulla on jo aiemmin, agglomeraatio ei enää lisäänny hyödyllisellä tavalla. Sen sijaan kasvun haitat alkavat korostua.

Keskittyminen on eduksi liiketoiminnalle, joka yleensä tuottaa paremmin yksikön kasvaessa. Mutta touhu tapahtuu kansalaisten elämänlaadun kustannuksella. Kymmeniin miljooniin kasvaneissa seuduissa ei ole kymmeniä miljoonia yläluokkaisia ”korvaamattomissa” tehtävissä olevia rikkaita, vaan enintään keskiluokkaisia tai jopa köyhiä. He eivät nauti suurkaupungin eduista, vaan tuottavat niitä sille rikkaalle vähemmistölle.

Helsingin seudulla näitä ovat esim. muualta tuotetut rakennustyöläiset tai vaikkapa sairaanhoitajat. Työpaikka on mukavasti keskustassa isossa sairaalassa, jonne on hyvät yhteydet. Mutta sairaanhoitajan palkalla ei asuta kantakaupungissa, ei edes sen lähellä. Mitä pienempi paikkakunta, sen paremmin sairaanhoitaja voisi asua suhteessa työhönsä.

Antero

Alunperin kirjoittanut Kolli

Länsimetron osalta viesti oli sama: kunhan kunnat tekevät päätökset, valtio tulee mukaan.

Matinkylän metro on huono esimerkki osoittamaan valtion halukkuutta rahoittaa joukkoliikennettä. Vuosaaren haaran jälkeen se on toinen kunnallinen joukkoliikennehanke, jossa valtio on mukana. Montako moottoritietä ja vastaavaa on rahoitettu näiden kahden välillä?

Koko rahoituskuvio on lisäksi ollut täyttä pelleilyä, jossa ei ole ollut minkäänlaisia liikenne- tai ympäristöpoliittisia tavoitteita. Olen itse ollut jo 1990-luvulla keskustelemassa joukkoliikenteen rahoituksesta Espoossa silloisen liikenneministeri Norrbackin kanssa ja saanut vastaukseksi, että valtio harkitsee sitten kun kunnat tietävät, mitä haluavat.

Mikä ehto julkisten varojen käytölle on se, että pelkkä kuntien yhteisymmärrys riittää? Alkeellisimmastakin tasavertaisuuden periaatteesta, HK-suhteesta luovuttiin loppumetreillä. Ei ole kuulunut muihin kaupunkeihin mitään viestiä siitä, että nekin saisivat rahaa, jos vain ”pääsevät yksimielisyyteen”. Ei sillä tavalla ole jaettu tieinvestointejakaan, vaan on pohdittu esitettyjen hankkeiden keskinäistä tärkeyttä edes jonkinlaisin yhtenäisin periaattein.

Antero

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Kuvailemasi työtehtävät pitävät varmasti paikkansa, mutta kuinka suuri merkitys noilla tehtävillä on Suomen elinkeinorakenteessa?

En tiedä. Jos pitää arvata, niin erikoistehtävissä työskentelee Helsingin seudulla ehkä vähän alle 100 000 ihmistä. Voi olla enemmänkin, riippuu määritelmästä. Ja nämä ovat kriittisiä kansantaloudelle.

Yritysmaailma, julkisyhteisöt, se koko infra lainsäädännöstä liikenteen kautta laitteisiin ja tietojärjestelmiin, lyhyesti tapamme tehdä asioita on yhä sofistikutoineempi eli tehokkaampi, mutta myös monimutkaisempi. Eli tarvitaan erikoistuneempaa työvoimaa, ihan suorittavallakin tasolla. Tämä on sen Kosmopoliitan mainitseman vaihdon seuraus.

Ja jos yrityksen henkilöstöstä vaikka 20% on tällaista, niin lopun 80% tulee käytännössä usein olla samassa paikassa töissä. Erikoistunut juristikin tarvitsee ruokaa, jonkun piitää siivota lakiasiantoimisto, lapsetkin pitäisi olla jossain hoidossa...

Siinä että onko työtehtävään käytettävissä joku joka sen osaa, vai pitääkö jonkun opetella se erikseen on eksponentiaalinen ero työtehossa. Esimerkki elävästä yrityselämästä: Yhdessä edellisessä työpaikassani istuin palaverissa, jossa kaksi henkilöä kertoi käyttäneensä kaksi viikkoa saadaksen ohjelman jolla yhdessä PC:ssä ajetaan samaa aikaan kahta käyttöjärjestelmää toimimaan. Ei toiminut, joten pitäisi ostaa 200 työntekijälle toiset 200 tietokonetta. Asia ei varsinaisesti minulle kuulunut, mutta soitin tutulle joka taas tunsi yhden ko. ohjelman asiantuntijan. Hän tuli paikalla ja ratkaisi ongelman, testasi ratkaisun ja monisti sen 200 koneelle 45 minuutissa. Siis sen saman ongelman jonka ratkomisen sinänsä yleispätevät ihmiset olivat käyttäneet miestyökuukauden, ja epäonnistuttuaan ehdottivat 250 000 euron investointia.

Tämä on minun hommissani enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja kyllä, tässä on ongelmansakin eli henkilöriippuvuus. Sitä voi lääkitä fiinisti sanottuna muuttamalla henk. koht. osaamista organisaastion osaamiseksi, eli suomeksi kirjoittamalla loputtomia ohjeita ja valtavilla toiminnanohjausjärjestelmillä. Tästä seuraavan byrokratian hanskaaminen onkin yksi erikoisala :-)

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Yritysten sijoittumista ohjaa periaatteessa taloudellisuus. Mutta päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät välttämättä edes tiedä, mitkä ovat todelliset vaihdoehdot. On helppo tehdä helppoja päätöksiä ja seurata valtavirtaa, koska jos tulee tiukka paikka, voi vedota siihen, että päätin kuten kaikki muutkin.

Kyllä ja ei. Maailmassa jossa on rajallisesti aikaa ja rajattomasti informaatiota ja vaihtoehtoja, se että tehdään niin kuin muuallakin on todettu hyväksi on usein väistämätöntä ja itseasiassa viisasta. Lisäkustannukset sijoittumisesta Helsinkiin ei kuitenkaan ole niin kauhean suuret, että tälle vaihtoehtojen etsimiseen kannattaisi kauheasti panostaa. Sitten kun täällä on New Yorkin toimitilakulut niin asia on eri. Paitsi jos on firma joka tarvitsee paljon kallista tilaa (logistiikka), tai mahdollisimman pienet työvoimakulut ja vaihtuvuuden rutiinitehtäviin (puhelinkeskus).

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Agglomeraatiolla – siis seudun toimintojen monipuolisuudella – on etunsa mutta myös hintansa. Luin hiljan jostain, että päivittäistavarakaupalla voi olla 3000 tuotteen valikoima, mutta tyypillinen asiakas ostaa enintään 150 eri tuotetta. Ilmeisesti siis alle 150 tuotteen valikoima romahduttaa kaupan menestymisen edellytykset, mutta yli 150 tuotteen kasvava valikoima ei lisää enää tuottavuutta suhteessa kustannusten kasvuun kuin alle 150 tuotteen valikoiman kasvu.

Kuten Microsoft vastaa kysyttäessä miksi jossain Wordissa on niin tuhoton määrä valikkoja ja komentoja? 80% käyttäjistä käyttää 20% sovelluksen toiminnallisuudesta, mutta kun se on kullakin hieman eri 20%...

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Helsingin seudulla näitä ovat esim. muualta tuotetut rakennustyöläiset tai vaikkapa sairaanhoitajat. Työpaikka on mukavasti keskustassa isossa sairaalassa, jonne on hyvät yhteydet. Mutta sairaanhoitajan palkalla ei asuta kantakaupungissa, ei edes sen lähellä. Mitä pienempi paikkakunta, sen paremmin sairaanhoitaja voisi asua suhteessa työhönsä.

Niin voisi. Jostain syystä kuitenkin niistä sairaanhoitajista on pulaa nimenomaan pienillä paikkakunnilla. Ehkä se ei nyt ole vaan niin kauhea ongelma, että työmatkoihin kuluu tunti päivässä?

Eikä se nyt ole mikään luonnonlaki että suuremmissa kaupungeissa on asuminen hirveän kallista.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Keskittyminen on eduksi liiketoiminnalle, joka yleensä tuottaa paremmin yksikön kasvaessa. Mutta touhu tapahtuu kansalaisten elämänlaadun kustannuksella. Kymmeniin miljooniin kasvaneissa seuduissa ei ole kymmeniä miljoonia yläluokkaisia ”korvaamattomissa” tehtävissä olevia rikkaita, vaan enintään keskiluokkaisia tai jopa köyhiä. He eivät nauti suurkaupungin eduista, vaan tuottavat niitä sille rikkaalle vähemmistölle.

Suomen kohdalla ei liene pelkoa että mikään kaupunkiseutu täällä kasvaa käsittämään kymmentä miljoonaa asukasta. Mutta on aika tavallista läntisen Euroopan teollisuusmaissa että 5-10 miljoona asukkaan maiden pääkaupungeissa asuu yli miljoona asukasta, joten miksi ei meillä Stadissakin voisi? Pääkaupungilla tarkoitan tässä tapauksessa itse ydinkaupunkia ja sen välittömiä rajanaapureita, jossa on kaupunkimaista asutusta, kuten Helsingin tapauksessa Espoo tai Vantaa, Tukholman tapauksessa Solna, Sundbyberg, Nacka jne, mutta ei missään nimessä maaseutumaisia kehyskuntia joita Helsingin tapauksessa ovat Nurmijärvi ja Stokiksen ympärillä Roslagenin saaristokunnat tai erilliset pikkukaupungit kuten Lohja tai Norrtälje. Ne kuuluvat toki työssäkäntyalueeseen ja seutuun, mutta ei itse pääkaupunkiin.

Helsinki on vanhojen EU-maiden pääkaupungeista ylivoimaisesti pienin, ellei joitakin lilliputtivaltioita lasketa, tai maita joiden hallinnollinen pääkaupunki ei ole suurin kaupunki, joten kasvunvaraa on.

Jos nyt saa mainostaa isoa pääkaupunkia ennemminkuin pientä niin tässäpä muutama ehkä vähän itsekäs ja tunnepohjainen syy:
- sellaisille jotka harrastavat paljon nimekkäiden esiintyjien konsertteja ja muita vastaavia tilaisuuksia, niin n miljoona asukasta pitää metropolissa vähintään olla että sellaiset isot "starat" edes viitsii tulla tänne
- vähän harvinaisempia harrastusvälineitä ei pienempien pääkaupunkien kaupoista löydy
- provinssihenki kaikessa kunniassa, mutta kyllä sen varjopuolena täytyy todeta että muukalaisviha ja rasismi istuvat sitkeästi pienempien kaupunkien alkuperäisasukkaissa, vaikka ei tuoda aina näkyvästi julki. Miljoonakaupungeissa on ainakin keskustat ja muutama muu keskeinen alue sellaisia että valtavirrasta poikkeavat yksilöt saavat liikkua rauhassa häiriköinniltä
- Suomalaisten matkustaminen kaupunkilomille (lentäen) muihin maailman suurkaupunkeihin saattaisi vähentyä jos omassamme olisi enemmän kokoa ja näyttävyyttä ja rennompaa meininkiä. Moni maakunnissa asuva tai "nurmijärveläistynyt" on nimittäin sitä mieltä että Helsinki on sellainen läävä että siellä ei kannata käydä, ja siksi käyvät mielummin tyydyttämässä kulttuuri- ja viihdenälkäänsä oikeissa yli miljoonan asukkaan kaupungeissa.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Helsingin seudulla näitä ovat esim. muualta tuotetut rakennustyöläiset tai vaikkapa sairaanhoitajat. Työpaikka on mukavasti keskustassa isossa sairaalassa, jonne on hyvät yhteydet. Mutta sairaanhoitajan palkalla ei asuta kantakaupungissa, ei edes sen lähellä. Mitä pienempi paikkakunta, sen paremmin sairaanhoitaja voisi asua suhteessa työhönsä.

Isoja sairaaloitahan on aina rakennettu kaupunkien laitamille, ei koskaan keskustoihin, ennen vanhaan mm hygieniasyistä, mutta myös siksi että olisi laajennusvaraa. Myös henkilökunnan asuntoja oli helpo rakentaa niiden viereen, ja niitä myös rakennettiin. Silloin kun Meilahden klinikoita alettiin rakentaa 1930-luvulla , niin se oli lähestulkoon maalla, ja ajateltiin että se on riittävän kaukana, mutta nyt se ei todellakaan ole enää, ja se tekee tilanteen vähän hankalaksi jos suuri osa työntekijöistä tulee töihin kaukaa lähiöistä. Vanhoja henkilökunan asuntoja ei taida enää olla edes asuinkäytössä vaan nekin on muutettu sairaalatiloiksi. Mitä pitäisi siis tehdä? Rakentaa uusi HYKS jonnekin Tikkurilaan vai tehdä nykyisestä helpommin saavutettava? Minun mielestäni pitäis tehdä nykyisestä helpommin savutettava, mutta jos sairaalatoimintoja pitäis laajentaa suur-Helsingissä, niin kääntäisin katseeni Jorviin ja Peijas-Rekolaan.

Rakennustyläiset ovat aina oleet liikkuvaa väkeä, ja heidän kohdalla prosenttiosuus joka matkustaa joukkoliikenteellä töihin lienee alhaisimpia kaikista ammateista. Ehkä me sallimme sen?

t. Rainer

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Kuvailemasi työtehtävät pitävät varmasti paikkansa, mutta kuinka suuri merkitys noilla tehtävillä on Suomen elinkeinorakenteessa? Kun viidennes suomalaisista asuu Helsingin seudulla, se ei johdu siitä, että viidennes Suomen työtehtävistä on sellaisia, ettei niitä voi hoitaa muualla.

Yritysten sijoittumista ohjaa periaatteessa taloudellisuus. Mutta päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät välttämättä edes tiedä, mitkä ovat todelliset vaihdoehdot. On helppo tehdä helppoja päätöksiä ja seurata valtavirtaa, koska jos tulee tiukka paikka, voi vedota siihen, että päätin kuten kaikki muutkin. Vaikeampaa on nähdä, miten voi olla muita parempi ja menestyvämpi. Silloin on tehtävä eri tavalla kuin muut, koska tekemällä samalla tavalla ei voi olla muita parempi.

Agglomeraatiolla – siis seudun toimintojen monipuolisuudella – on etunsa mutta myös hintansa. Luin hiljan jostain, että päivittäistavarakaupalla voi olla 3000 tuotteen valikoima, mutta tyypillinen asiakas ostaa enintään 150 eri tuotetta. Ilmeisesti siis alle 150 tuotteen valikoima romahduttaa kaupan menestymisen edellytykset, mutta yli 150 tuotteen kasvava valikoima ei lisää enää tuottavuutta suhteessa kustannusten kasvuun kuin alle 150 tuotteen valikoiman kasvu.

Sama pätee agglomeraatioon. Maaseutukylä ei ole yksin kovin elinkelpoinen. Mutta siinä vaiheessa kun seutu kasvaa enää monistamalla sitä samaa mitä seudulla on jo aiemmin, agglomeraatio ei enää lisäänny hyödyllisellä tavalla. Sen sijaan kasvun haitat alkavat korostua.

Keskittyminen on eduksi liiketoiminnalle, joka yleensä tuottaa paremmin yksikön kasvaessa. Mutta touhu tapahtuu kansalaisten elämänlaadun kustannuksella. Kymmeniin miljooniin kasvaneissa seuduissa ei ole kymmeniä miljoonia yläluokkaisia ”korvaamattomissa” tehtävissä olevia rikkaita, vaan enintään keskiluokkaisia tai jopa köyhiä. He eivät nauti suurkaupungin eduista, vaan tuottavat niitä sille rikkaalle vähemmistölle.

Helsingin seudulla näitä ovat esim. muualta tuotetut rakennustyöläiset tai vaikkapa sairaanhoitajat. Työpaikka on mukavasti keskustassa isossa sairaalassa, jonne on hyvät yhteydet. Mutta sairaanhoitajan palkalla ei asuta kantakaupungissa, ei edes sen lähellä. Mitä pienempi paikkakunta, sen paremmin sairaanhoitaja voisi asua suhteessa työhönsä.

1. Vastaus on, että koko ajan yhä suurempi merkitys. Tyypillisesti hyvinvoinnin kasvaessa yhä suurempi osuus kansantuotteesta tulee palveluista. Huikeimmat menestystarinat Dubaista Singaporeen ja Hong Kongiin ovat perustuneet palveluihin. Suomessa sen sijaan kasvu on tullut pitkälti teollisuudesta; nyt kun Nokian vetämän elektroniikkateollisuuden kasvu alkaa hiipua, menestystarinoita olisi etsittävä toisaalta, palveluista. Tietysti teollisuuden kasvukin olisi toivottavaa, mutta suomalaisten vähäisen riskinottoinnon vuoksi tähän uskominen olisi katteetonta optimismia.

Parempaa tuottoa etsitään tyypillisesti korkeammasta jalostusasteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa erikoistumista johonkin sellaiseen, jossa markkinat eivät ole ankarasti kilpaillut. Tämä pätee myös työvoimaan. Yritysten kannalta tärkeimmät työntekijät ovat niitä, jotka vastaavat parhaiten niiden tarpeisiin. Näiden työntekijöiden löytäminen pieniltä paikkakunnilta on mahdotonta. Yritykset joutuvat turvautumaan hakuammuntaan, jonka riskejä ne pyrkivät vähentämään sijoittautumalla sinne, missä asuu mahdollisimman paljon ihmisiä. Siksi on luonnollista, että yritysten sofistikoituneimmat ja arvoketjun tärkeimmät osaset sijaitsevat ihmiskeskittymien äärellä. Sijoittuminen kaupunkeihin on taloudellisesti rationaalista toimintaa, ei suinkaan seurausta päähänpinttymistä.

2. Päivittäistavarakauppa tuo hyvin esiin sen, mikä kaupungissa on kiinnostavaa: vaihtoehtojen rikkauden. On epäilemättä totta, että suonenjokelaisen vähittäiskaupan tuskin kannattaa varastoida 150 tuotetta enempää. Sen sijaan helsinkiläisen vähittäiskaupan (tai joidenkin niistä) kannattaa. Itse asiassa ikävöin Stokkan herkussa käydessäni suuresti Pariisin La Grande Epicerietä, joka on aivan fantastinen ruokakauppa. Minun olisi vaikea elää kaupungissa, jossa joutuu valitsemaan ruokansa 150 tuotteen joukosta. Moinen monokulttuuri tekisi elämästä näillä leveysasteilla vielä synkempää kuin se jo on.

Ehkä voi väittää, että valinnanmahdollisuus heijastuu myös elämäntyyleihin. Kaupunkilainen on individualistinen ja arvostaa erilaisuutta; maalainen on yhteisöllinen ja kavahtaa poikkeavuutta. Siksipä maalla syntyneetkään eivät tunne maaseutua omakseen; samalla voi kai ajatella, että kaupunkilainen on aina yksinäinen, koska juuri väkijoukossa ymmärtää oman yksilöllisyytensä ja yksinäisyytensä.

3. Kyse ei ole siitä, että kaupungit loisivat kurjuutta, vaan siitä, että köyhät hakeutuvat sinne, missä on enemmän (toimeentulo)mahdollisuuksia. Muistelen tässä erästä nuorta miestä, brasilialaista maahanmuuttajaa, joka kiillotti kenkiäni Saks Fifth Avenuellä New Yorkissa. (En ollut koskaan ollut amerikkalaistyyppisessä kengänkiillotuslaitteessa, joten ajattelin kokeilla.) Hän suhtautui amerikkalaisiin pilkallisesti ("Meillä Brasiliassa on sentään toimiva koululaitos" - minkä hän todisti lataamalla ulkomuistista, mikä Suomen pääkaupunki on) ja oli täysin vakuuttunut siitä, että hän tulee menestymään.

Köyhin asujaimisto haluaa mahdollisuuksien äärelle, niin kuin kaikki muutkin. Tästä syystä ei ole ihme, että maissa, joissa on paljon maahanmuuttoa, maahanmuuttajat hakeutuvat juuri kaupunkeihin.

Toinen asia on, ettei pääkaupunkiseudun vertailukohteita - esimerkiksi Kööpenhaminaa ja Tukholmaa - voi verrata Pariisiin, Lontooseen tai New Yorkiin, puhumattakaan Mexico Citystä tai Kabulista. Tuloerot ovat seurausta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, eikä Suomessa suvaita köyhyyttä samalla tavoin kuin monessa muussa maassa.

4. Muistuttaisin tässä yhteydessä siitä, että olet useampaan otteeseen todennut ihmisten haluavan asua haja-asutusalueilla (metsässä, toisin sanoen). Näin ollen on kummallista väittää, että se, ettei sairaanhoitaja voi asua pienen palkkansa johdosta betonierämaassa, jossa hän ei sinun mukaasi keskimäärin haluaisikaan asua, olisi jotenkin epäoikeudenmukaista. Jos ydinkeskustassa asuminen on tosiaan etuoikeus, niin kuin se minun mielestäni on (johtuen sen kalliista hinnasta eli tavoitelluudesta, muut asiat ovat tietysti makuasioita), niin on luovuttava ajatuksesta, että ihmiset haluaisivat oikeasti asua metsässä. En tietenkään väitä, etteikö olisi ihmisiä, jotka oikeasti haluavat asua metsässä. Heitä epäilemättä on; mutta oletettavasti vähemmän kuin pääministeri antaa ymmärtää, koskapa siitä huolimatta, että asumistaso on metsässä epäilemättä korkeampi ja asumisen hinta matalampi, ihmiset silti päätyvät kaupunkeihin maksamaan korkeaa hintaa vähistä neliöistä. Epäilen syyksi sitä, että useimmat eivät välitä juurikaan nurmijärveläisfantasiasta, jossa asutaan keskellä ei-mitään omakotitalossa ja mätetään päivästä toiseen uuniperunaa. Kaupungin viettelys perustuu sen moninaisuuteen, joka näkyy kaikessa. Monokulttuurissa kasvaneelle tämä on tietenkin edustanut rappiota, dekadenssia ja epäautenttisuutta. Maaseudun palvonnassa onkin melkoinen joukko epäterveitä piirteitä, jotka voidaan helposti yhdistää menneen vuosisadan ääriliikkeisiin. Niinpä esimerkiksi maalla ja pikkukaupungeissa kukoistavan rasismin ei pitäisi olla kenellekään yllätys.

Pakko sanoa, hiukan vahingoniloisesti vielä lisäyksenä edelliseen kommenttiini, että Timo P. Niemisen haastattelu on aika kuvaavaa.(Aamulehti, 15.9)
Olisi aivan eri asia, jos hän motivoisi koko valtuustoa ratikkaliikenteen taakse.
Tällaista juuri tarkoitin.