Aluepolitiikkaa

Muuten Tampereella on ollut Yliopistollinen Keskussairaala varsin kauan, ettei peräti 50-luvulta. Minkä yliopiston alainen se on alunperin olltut jos ei Tampereella ole ollut omaa yliopistoa jossa lukea lääketiedettä?

TAYS:n ensimmäinen rakennus valmistui vasta 1962 ja lääketieteellinen tiedekunta aloitti Tampereen yliopistossa 1972. En löytänyt yhtäkkiä netistä tarkempaa historiikkia, mutta käsittääkseni sairaala oli alunperin Tampereen keskussairaala. Sellaisena sen nimen muistan jopa omasta lapsuudestani 1970- ja 80-luvuilta, tosin en osaa sanoa missä vaiheessa nimi olisi virallisesti muuttunut Tampereen yliopistolliseksi sairaalaksi. Mielikuvani kuitenkin on, että se olisi jossain välivaiheessa ollut Tampereen yliopistollinen keskussairaala.

Itse asiassa kun katsoo Tamperetta nykypäivänä, on vaikea kuvitella silmiensä edessä millainen tuppukylä se on suhteellisesti ottaen ollut vielä 1950-luvulla. Kehityksestä on pitkälti kiittäminen yliopistoa ja 50 vuoden takaista aluepolitiikkaa, vaikka tietysti teollisuudestahan kaupungin varhainen menestys on lähtenyt liikkeelle. Mutta ilman siirtymää teollisuuspaikkakunnasta korkeakoulutuksen paikkakunnaksi ei olisi nykyistä Tamperetta tai sen menestystä.
 
Ellen ole missannut jotain aivan olennaista, ennen suunnilleen 1950/60-lukujen vaihdetta käsittääkseni koko Suomen yliopistolaitos sijaitsi Helsingissä ja Turussa?

Jyväskylän yliopisto on ollut 1930-luvulta alkaen Kasvatusopillinen korkeakoulu eli ihan yliopistolaitos. Yliopistotasoinen sen on täytynyt olla, koska sieltä on ensimmäinen väitöskirjakin tehty 1949. Ei kyseessä tietenkään mikään nykyisen monialayliopiston kaltainen laitos ole ollut.
 
Jyväskylän yliopisto on ollut 1930-luvulta alkaen Kasvatusopillinen korkeakoulu eli ihan yliopistolaitos. Yliopistotasoinen sen on täytynyt olla, koska sieltä on ensimmäinen väitöskirjakin tehty 1949. Ei kyseessä tietenkään mikään nykyisen monialayliopiston kaltainen laitos ole ollut.

No niin, piti sitten tuo missata kumminkin. Ehkä sille "Suomen Ateena" -nimelle on jotain vanhempaa katettakin.
 
Kuinka ollakkaan, uusin Aviisi: Mitä jos [Tampereen] yliopistoa ei olisi? http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=10/2010&id=6cab531

Aika hyvä juttu. Tämän rinnalla voi kuvitella, millainen Suomi olisi ilman hajautettua yliopistolaitosta. Tai millainen Rovaniemi ilman yliopistoa -- tosin Lapin yliopisto on pyöreästi parikymmentä vuotta Tampereen yliopistoa nuorempi joten uskoakseni se ei ole vielä ehtinyt tuottaa hyötyä vastaavassa mittakaavassa.

Ohessa voi sitten pohtia onko aluepolitiikalla merkitystä. Väittäisin että suurempi kuin yleisesti myönnetään. Tosin ei millä tahansa aluepolitiikalla vaan ainoastaan fiksusti toteutetulla.
 
Ohessa voi sitten pohtia onko aluepolitiikalla merkitystä. Väittäisin että suurempi kuin yleisesti myönnetään. Tosin ei millä tahansa aluepolitiikalla vaan ainoastaan fiksusti toteutetulla.
Toki huonostikin toteutetulla aluepolitiikalla on varmasti merkitystä, vaikutus saattaa vain olla negatiivista.
 
Liittyen aiemmin ketjussa esiintyneisiin näkemyksiin Richard Floridan teeseistä:

Joel Kotkin kirjoittaa tuoreessa Foreign Policy -lehdessä (Sept/Oct 2010, s. 128-131) suurkaupunkien tulevaisuudesta ja tulee samalla tyrmänneeksi Richard Floridan näkemykset kaupunkien koosta nk. "luovan luokan" houkuttelussa sekä "luovan luokan" merkityksestä talouskasvulle. Kaikki suuret kaupungit eivät nimittäin ole samanlaisia.

Kehittyneiden maiden metropolit Lontoo, Los Angeles, New York ja Tokio eivät paljon muistuta nousevia suurkaupunkeja kuten Mumbai, Mexico City, Kairo, Jakarta, Manila tai Nairobi. Jälkimmäisissä kasvu tulee siitä, että köyhiä ihmisiä muuttaa kaupunkiin, ja se näkyy valtavina slummeina ja elintasokuiluina. Tämä on aika hyvä osoitus siitä, että kaupungin koko ei itsessään luo sellaista palvelutarjontaa (mm. kulttuuripalveluja jne.), jonka perässä globaali "luova luokka" muuttaa.

Kotkin argumentoi, että kulttuuri ei sinänsä aja talouskasvua missään. Antiikin Ateena ja Rooma eivät syntyneet siitä, että siellä olisi ollut idyllinen taiteilijakaupunginosa, vaan ne olivat valloittajia, jotka keräsivät vaurautensa siirtomaista. Taide ja kulttuuri kukoistivat vasta myöhemmin, kun niille ilmaantui varakkaita tukijoita. Firenze ja Amsterdam taas olivat kaupankäynnin keskuksia, ja Los Angelesin nousun takana oli maataloutta ja öljyä. Monet kaupungit ovat vaurastuneet teollisuudella. Mutta vasta kun vauraus on syntynyt, sitä on käytetty kulttuuriin ja muuhun kivaan, jonka perässä on muuttanut tätä nk. "luovaa luokkaa".

Näkisin että tällä näkemyksellä on poliittisia implikaatioita. Monet kaupungit ovat lähteneet mukaan tähän "luova luokka" -villitykseen, vaikka tosiasiassa se on yksinkertaistava ja virheellinen ajatus. Siksi tulokset eivät aina ole olleet kovin menestyksellisiä. Suomessa Helsinkiä on yritetty ajaa "luovan luokan" keskittymäksi kuin käärmettä pyssyyn. Tähän liittyviin hankkeisiin on haluttu valtion tulevan mukaan sillä ajatuksella, että syntyvä hyvinvointi valuu takaisin koko valtakuntaan. Kotkinin teesi avaa uuden näkökulman tähän: kyseessä on tietystä näkökulmasta katsottuna vaurauden siirto pääkaupunkiin siirtomaasta, vähän kuin antiikin Roomaan provinsseista.

Toinen näkökulma on, että ylipäänsä ajatukset siitä että luodaan erilaisilla infrahankkeilla luovaa "pörinää", joka itsestään luo talouskasvua, ovat hakoteillä. Näillä argumenteilla on muuallakin Suomessa perusteltu erinäisiä tunneli-, silta-, moottoritie- ja asuinalueprojekteja ynnä muutamia rataprojektejakin.

Lievennän kantaani kyllä siten, että uskon kyllä että kaupungin vetovoima, tai erityisesti sen puute, voi vaikuttaa sen taloudelliseen menestykseen. Jos kaupungista tulee epämiellyttävä paikka asua, sinne ei haluta sijoittua ja silloin talous lähtee alamäkeen. Sen sijaan kaupungin vetovoiman kasvattaminen mammuttihankkeilla on vaikeaa. Ei kukaan muuta kaupunkiin vain siksi, että sinne rakennetaan kivoja taloja kivaan paikkaan, jos koko kaupunki on työttömyyden pesä ja muutenkin epämiellyttävä.

Kotkinin teesi implikoi, että kaupungin koko ei varsinkaan tulevaisuudessa ole merkityksellinen sen kannalta voiko siellä elää mielekästä elämää vaan pikemminkin olisi niin, että hyvä elämä on helpompi toteuttaa valtavaa suurkaupunkia pienemmässä kaupungissa. Kotkin jopa hieman yllättäen esittää, että hajaantuminen -- sekä esikaupunkeihin että pienempiin kaupunkeihin -- mahdollistaa paremman elämän ja samalla terveen taloudellisen toiminnan. Tukemalla paikallisia toimialoja voidaan hillitä ihmisten muuttamista megapoliksiin, joissa sosiaaliset ongelmat kasaantuvat.

Kotkin tietysti puhuu melko lailla eri mittakaavasta kuin meillä Suomessa, mutta näkisin että samoja ilmiöitä esiintyy myös Suomessa. Eikö Helsingin seudulla ole Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat? Eikö niitä voitaisi hillitä aluepolitiikalla eli kehittämällä tasapainoisesti muita alueellisia kasvukeskuksia?

Tämä vain noin ajatusten herättäjäksi...
 
Parempi elämä on kovin painottunut sanapari. Kaupunkien arvo on kauppatavaran, ideoiden ja tekijöiden yhteentörmäyksessä, esikaupunkien taas mukavassa elämisessä. Kun tehdään tai opetellaan uutta tehokkaasti, puhutaan epämukavuusalueesta. Esikaupunkien väljä ja eroteltu rakenne minimoi epämukavuusalueet, ja siten vaimentaa ideoiden jalostumista ja täytäntöön panoa. Esikaupungeistakin kumpuaa uusia toteutuksia ja ideoita, mutta käytännössä vasta kun sattumalta useampi samanhenkinen ihminen joko muuttaa samalle alueelle tai kasvaa lapsuutensa siellä yhdessä. Tai sitten osalliset tapaavat ja törmäilevät läheisessä kaupungissa, jonne erikseen menivät koska esikaupunki on tylsä paikka mukavuksineen.

Pelkät ideat ja pienimuotoinen toteutus eivät tuo hyvinvointia, vasta laajamittainen teollisuus kykenee oikeasti parantamaan elintasoa hyvinvoinnin alarajan ylitse. Kehitysmaissa on tyypillistä, ettei nopeasti toteutettavan laajamittaisen toiminnan edellytys, investointi, ole kovin vakiintunutta tai toimivaa. Kaupunkien etujen konkretisoituminen vie investointien puutteessa aikaa, koska laajamittainen toiminta syntyy ilman investointia pienen mutta jatkuvan kehityksen myötä.

Sokea investointi ei kuitenkaan ole ratkaisu, koska suurin osa ideoista ja etenkin niiden toteutuksista ovat huonoja. Eikä se, joka toimii länsimaisessa kaupungissa välttämättä toimi uusissa suurkaupungeissa. Oikotie onneen on, mutta sen etsiminen vie aikaa.
 
Monet kaupungit ovat lähteneet mukaan tähän "luova luokka" -villitykseen, vaikka tosiasiassa se on yksinkertaistava ja virheellinen ajatus. Siksi tulokset eivät aina ole olleet kovin menestyksellisiä. Suomessa Helsinkiä on yritetty ajaa "luovan luokan" keskittymäksi kuin käärmettä pyssyyn.
Helsingin kulttuuritarjonta on vähän teennäistä ja institutioitunutta: Sibelius-akatemia, RSO, Kansallisooppera ja -teatteri, valtion taidemuseot Atenuem ja Kiasma sekä tuleva Musiikkitalo. Kaikki pölyttyneitä instituutioita, samalla kun oikeasti luovaa toimintaa jopa rajoitetaan: HKR:n ja FPS:n surullisenkuuluisa yhteistyö Stop töhryille!-projektin myötä on periaatteessa hyvillä tarkoitusperillä, mutta se on saanut vain vastakkainasettelun uuden ajan kaupunkikulttuurin ja viranomaisten välille.

Sen sijaan täällä Tampereella on vain vähän virallisia instituutioita, kaupungin pääteatteritkin ovat yksityiset TT ja TTT. Ruohonjuuritasolla tapahtuu ympäri kaupunkia: Pispalan erittäin vahva kulttuurielämä, Annikin runofestarit, kesän lukemattomat rockfestarit (Kukkaisviikot, Tammerfest, Sauna Open Air ym.), yliopiston Näty ja pikkuteatterit – TV2:kin Tohlopissa on se rennompi vaihtoehto, TV1:een verrattuna välillä jopa anarkistinen kanava. Ja näistä kaikista lähinnä TV2 on valtion tukema instituutio ja sekin välillä uhanalainen.

Toinen näkökulma on, että ylipäänsä ajatukset siitä että luodaan erilaisilla infrahankkeilla luovaa "pörinää", joka itsestään luo talouskasvua, ovat hakoteillä. Näillä argumenteilla on muuallakin Suomessa perusteltu erinäisiä tunneli-, silta-, moottoritie- ja asuinalueprojekteja ynnä muutamia rataprojektejakin.

Lievennän kantaani kyllä siten, että uskon kyllä että kaupungin vetovoima, tai erityisesti sen puute, voi vaikuttaa sen taloudelliseen menestykseen. Jos kaupungista tulee epämiellyttävä paikka asua, sinne ei haluta sijoittua ja silloin talous lähtee alamäkeen. Sen sijaan kaupungin vetovoiman kasvattaminen mammuttihankkeilla on vaikeaa. Ei kukaan muuta kaupunkiin vain siksi, että sinne rakennetaan kivoja taloja kivaan paikkaan, jos koko kaupunki on työttömyyden pesä ja muutenkin epämiellyttävä.
Bilbao oli taantuva teollisuuspaikkakunta Baskimaalla, jossa herättiin kaupunkikehityksen tarpeeseen 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Bilbao tunnetaan ennen kaikkea Frank Gehryn suunnittelemasta Guggenheim-museosta. Lisäksi Bilbaoon rakennettiin konferenssi- ja konserttikeskus, metro- ja raitiotiejärjestelmät. Nykyään Bilbao on sykkivä palvelukaupunki.

Kotkinin teesi implikoi, että kaupungin koko ei varsinkaan tulevaisuudessa ole merkityksellinen sen kannalta voiko siellä elää mielekästä elämää vaan pikemminkin olisi niin, että hyvä elämä on helpompi toteuttaa valtavaa suurkaupunkia pienemmässä kaupungissa. Kotkin jopa hieman yllättäen esittää, että hajaantuminen -- sekä esikaupunkeihin että pienempiin kaupunkeihin -- mahdollistaa paremman elämän ja samalla terveen taloudellisen toiminnan[/QUOTE]
Ja juuri Bilbao on hyvä esimerkki ei-liian suuresta kaupungista, joka on kehitetty eläväksi ja hyvän elämän mahdollistavaksi. Uskon, että meilläkin päin ollaan oikealla tiellä – siis meillä Tampereella. Tästä voi kiittää mm. Tampereen yliopiston Yhdyskuntatieteiden laitosta, aluekehityksen kovimmat ammattilaiset tässä maassa ovat aina lounastauon päässä kaupungin virastotalosta.

Turun kulttuuripääkaupunkihanke aiheuttaa yhdessä kaupungin investoimattomuuden kanssa myötähäpeää ja Helsingissä taas käytetään valtion rahoja paljon, mutta tehottomasti.

Lehdessä Stadt und Gemeinde Interaktiv oli muuten mielenkiintoinen juttu pienten ja keskisuurten kaupunkien (<100 000 as.) keskustojen kehittämisestä. Referoin sitä saksan viestintäkurssilla syyslomien jälkeen, voin kääntää referaattini suomeksi ja nakata tänne.
 
Mielenkiintoisia kommentteja.

Pari vastanäkemystä:

Parempi elämä on kovin painottunut sanapari. Kaupunkien arvo on kauppatavaran, ideoiden ja tekijöiden yhteentörmäyksessä, esikaupunkien taas mukavassa elämisessä. Kun tehdään tai opetellaan uutta tehokkaasti, puhutaan epämukavuusalueesta. Esikaupunkien väljä ja eroteltu rakenne minimoi epämukavuusalueet, ja siten vaimentaa ideoiden jalostumista ja täytäntöön panoa.

Tämä on kovin länsimainen näkökulma. Kun sen Kotkinin jutun (tai niitä muita juttuja siitä ympäriltä ko. FP-lehden numerossa) lukee, nousee ilmeiseksi että tarkoitetaan sitä, että kun kaupunki kasvaa riittävän suureksi nopeasti, kuten 3. maailmassa nyt tapahtuu, niin siitä tulee vain stressitekijöitä asukkaille ilman sen kummempia luovuushyötyjä. Jos tappelee elintilasta slummissa 20 miljoonan muun kanssa niin siitä on innovointi kaukana. Ihan kuin oli viktoriaanisesta Lontoosta.

Tietysti suuri kaupunki mahdollistaa erilaisten ihmisten kohtaamisen ja luovuuden, mutta se edellyttää myös tiettyä vaurautta. Ja mieleen tulee, että tässäkin varmaan on joku raja, jonka ylityttyä kaupungin koko alkaa kääntyä jo haitaksi. Nimittäin kun kaupunki on riittävän suuri, on mahdotonta enää edes ajatella kohtaavansa suurta joukkoa muita ihmisiä. Elämänpiiri alkaa kääntyä oman itsen ja ystäväpiirin ympärille. (Lueskelin juuri tänään yhden NY Timesin blogistin kirjoitusta ja sen kommentteja, ja ilmeni että juuri näin se menee ainakin heidän mielestään.) Siispä: ihan pieni kaupunki voi olla ongelmallinen kun se on sisäänpäinlämpiävä, kaikki tuntevat toisensa eikä uusia ajatuksia synny. Mutta valtavan suuri kaupunki on myös ongelmallinen, kun kaikki voimavarat menevät oman paikan puolustamiseen muita vastaan ja verkostot supistuvat, kun muussa tapauksessa kohdattavia ihmisiä olisi niin paljon että se ylittäisi stressikynnyksen.

Väittäisin että Suomen suuret kaupunkiseudut (ne ehkä puoli tusinaa kaupunkia) ovat kaikki sellaisessa haarukassa, joissa voi viettää kohtuullisen miellyttävää ja luovaa elämää. Elämäntyyleissä kuten myös palveluvarustuksessa voi olla lieviä kaupunkikohtaisia eroja, mutta erot ovat maailmanmitassa ajateltuna hyvin pieniä.

Bilbao oli taantuva teollisuuspaikkakunta Baskimaalla, jossa herättiin kaupunkikehityksen tarpeeseen 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Bilbao tunnetaan ennen kaikkea Frank Gehryn suunnittelemasta Guggenheim-museosta. Lisäksi Bilbaoon rakennettiin konferenssi- ja konserttikeskus, metro- ja raitiotiejärjestelmät. Nykyään Bilbao on sykkivä palvelukaupunki.

Kotkin itse asiassa myöntää artikkelissaan, että juuri joissakin pienissä ja keskikokoisissa länsimaisissa kaupungeissa on onnistuttu kohtuullisesti tällä politiikalla. Hän antaa esimerkkeinä Chattanoogan ja Hampurin. Samaan hengenvetoon hän jatkaa että näillä suurilla teorioilla ei ole kuitenkaan mitään käyttöä kehittyvien maiden metropoleissa kuten Mumbaissa, Kairossa, Jakartassa, Manilassa tai Nairobissa, joissa vaivaavat krooninen rikollisuus, musertava köyhyys ja saasteet. On helppo nähdä hänen pointtinsa, että tällaisen kaupungin slummissa asumisen sijaan esikaupunki voi todella olla helpotus ihmiselle.

Minusta tämä on kuitenkin hyvä varoitusmerkki itse Floridan hypoteesin suhteen. Jos se ei ole universaalisti pätevä, niin joka kerta kun siihen vedotaan, lienee syytä kysyä onko se kyseisessä tilanteessa pätevä. Ja miten/miksi. Sitä on liian helppo käyttää tarkoitushakuisesti oikeuttamaan kaikenlaista valtapolitiikkaa.
 
Kotkin tietysti puhuu melko lailla eri mittakaavasta kuin meillä Suomessa, mutta näkisin että samoja ilmiöitä esiintyy myös Suomessa. Eikö Helsingin seudulla ole Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat? Eikö niitä voitaisi hillitä aluepolitiikalla eli kehittämällä tasapainoisesti muita alueellisia kasvukeskuksia?

En allekirjoita väitettä että Helsingin seudulla olisi Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat. Kyllä kurjuutta on myös esim pienissä teollisuuskaupungeissa. Se ei ole niin näkyvää kun Helsingisä on kaikkea niin paljon. Yksi indikaattori on se että iltapäivälehdissä uutisoidaan väkivaltarikoksista ja päihteisiiin liittyvistä rikoksista yhtä lailla koko Suomesta eikä vain pääkaupunkiseudulta. Ja nyt oli tämän päivän kauppalehdessä juttu että Nokia-kaupunki Salossa tartutaan pulloon entistä hanakamin.

ultrix sanoi:
Helsingin kulttuuritarjonta on vähän teennäistä ja institutioitunutta: Sibelius-akatemia, RSO, Kansallisooppera ja -teatteri, valtion taidemuseot Atenuem ja Kiasma sekä tuleva Musiikkitalo. Kaikki pölyttyneitä instituutioita, samalla kun oikeasti luovaa toimintaa jopa rajoitetaan:
Ei pidä paikkansa!

Laskeskelin joskus että pääakaupunkiseuddulla on n 50 toimivaa teatteria ja suurin osa niistä eivät ole todellakaan mitään laitosteattereita.

ultrix sanoi:
Lehdessä Stadt und Gemeinde Interaktiv oli muuten mielenkiintoinen juttu pienten ja keskisuurten kaupunkien (<100 000 as.) keskustojen kehittämisestä. Referoin sitä saksan viestintäkurssilla syyslomien jälkeen, voin kääntää referaattini suomeksi ja nakata tänne.
Suomessa olisi varmaan mukava asua n 100.00 asukkaan kaupungissa jos nitä olis enemmän ja jos ne olisi lähempänä toisiaan. Saksassa ne nimittäin ovat jotain 30-50 km toisensa päästä ja puolen miljoonan ja siitä ylöspäin olevat ovat taas enimmillään parin sadan kilsan päässä toisistaan. Eli asui sitten missä tahansa niin aika pienen matkan päässä on tarjolla töitä ja kullttuuria. Mutta meillä ovat samat luonnonlait voimassa kuin muissa kylmimmän ilmastovyöhykkeen ja harvan asutuksen valtioissa kuten Kanada, Ruotsi, Venäjä ja Australia, etä väestö haluaa asua mahdollisimman isoissa keskuksissa ja kun väkeä on niin vähän niin suurin keskus eli pääkaupunki on väistämättä reilusti isompi kuin muut.

Meillä pääkaupungin kasvua ovat rajoittaneet historialiiset syyt kuten äkkinäiset vallanvaihdokset ja sodat jotka ovat suosineet agraariliikkeitä. Jos Suomen kehitys olisi ollut rauhallisempaa ja tasaisempaa ja Ruotsin vallan aikaiset rajat olisivat yhä voimassa, niin Turku olisi pääkaupunki n mjiljoonalla asukkaalla ja kakkosena seuraisi Viiipuri n puolella millillä ja muut olisivat paljon pienempiä kuin nyt. Tampere ja Helsinki olisivat pikkukaupunkeja mutta Oulu olisi luultavasti nykyisen Tampereen kokoinen.

t. Rainer
 
En allekirjoita väitettä että Helsingin seudulla olisi Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat. Kyllä kurjuutta on myös esim pienissä teollisuuskaupungeissa. Se ei ole niin näkyvää kun Helsingisä on kaikkea niin paljon.

Voi olla näin tai voi olla olematta. Muistikuvani kuitenkin on, että ne jotka eniten haluavat kaikenlaista tukea Helsinkiin, argumentoivat, että siellä on pahimmat sosiaaliset ongelmat. Se on selvää, että on mahdotonta että eri asioiden yhteydessä Helsingissä sekä on että ei ole Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat.
 
Voi olla näin tai voi olla olematta. Muistikuvani kuitenkin on, että ne jotka eniten haluavat kaikenlaista tukea Helsinkiin, argumentoivat, että siellä on pahimmat sosiaaliset ongelmat. Se on selvää, että on mahdotonta että eri asioiden yhteydessä Helsingissä sekä on että ei ole Suomen pahimmat sosiaaliset ongelmat.

Tukemisella ja tukemisella on kanssa eronsa. Helsinki ei saa tukea muulta Suomelta vaan helsinkiläiset tukevat usealla tonnilla/veronmaksaja/vuosi muuta Suomea. Siitä huolimatta sosiaaliasiat muualla Suomessa eivät taida olla kovin paljon paremmin kuin Helsingissä.

Helsingin seudun pahin ongelma on asuntojen hinnat. Nuorilla asunnontarvitsijoillla ei ole mahdollisuutta ilman suuria taloudellisisa uhrauksia tai jotain vippaskonsteja hankkia kunnon asuntoa kehäkolmosen sisäpuolelta. Silti rakentamatonta maata riittää ihan ihmeteltäväksi asti. Se on itseaiheutettu ongelma että ei haluta rakentaa ja antaa kaupungin kasvaa oikeisiin mittoihinsa. Vanhat jäärät joita kiinnostaa vain oman asuntonsa arvo määräävät liikaa.

t. Rainer
 
Tukemisella ja tukemisella on kanssa eronsa. Helsinki ei saa tukea muulta Suomelta vaan helsinkiläiset tukevat usealla tonnilla/veronmaksaja/vuosi muuta Suomea. Siitä huolimatta sosiaaliasiat muualla Suomessa eivät taida olla kovin paljon paremmin kuin Helsingissä.

Helsinkiläiset eivät tuo tuolla rahalla tamperelaisia tai turkulaisia vaan ihan muita seutuja. Muutkin suuret kaupungit ovat nettomaksajia.
 
Takaisin
Ylös