Aluepolitiikkaa

Tämä on paljon hellitty myytti. Siinä menee iloisesti sekaisin mainostoimistot, IT-konsultointi, media, bioala, tuotekehitys jne.

Jotkut alat ovat maailmanlaajuisesti klusteroituneet tiettyihin paikkoihin ja sitten sitä on analysoitu miksi näin on käynyt. Joitakin tekijöitä on löytynyt, mutta on loogisesti kestämätöntä päätellä tästä, että Helsingistä löytyy jotain erityistä "pörinää" (buzz?) suuren maailman malliin ja siksi se vetää puoleensa kaikki maan "luovat tyypit".

Maailman mittakaavassa Helsinki on todellinen ankkalampi, jonka pörinä on tammikuisena arkipäivänä yhtä todellista kuin Nizhni Novgorodissa (en ole ikinä käynyt, joten voi olla että sielläkin nykyään on menoa ja meininkiä?). Ei mitään yhteistä Lontoon tai New Yorkin kanssa.

Ehkä se johtuu siitä, että Helsinki(n. 1,2 miljoonaa asukasta) on ainoa kaupunki Suomessa, joka ei varsinaisesti ole kansainvälisesti mitaten pikkukaupunki.

Ja kyllä vaan Suomessa ns. "luova sektori" näyttää keskittyneen lähes kokonaan Helsinkiin. Yleensä kieli- ja kultuuriraja on todella voimakas rajoite. Siksi luovimmat tyypit yleensä keskittyvät oman kielialueensa suurimpiin kaupunkeihin. Esimerkiksi Helsinki, Amsterdam, Tukholma ja Kööpenhamina ovat tuollaisia imureita.
 
1) Ei kukaan ole ehdottanut, että virastoja pitää maaseudulle sijoittaa. Ja hajasijoituksen suhteen pitää olla jotain järkeä, jotta löytyy synergiaa. Poliisin tietohallintokeskukselle olisi esim. Tampereella ollut enemmän synergiaa kuin Rovaniemellä.
Tampere on aivan eri asia, sinnehän hajasijoitettiin aikoinaan suht menestyksellisesti Helsingin Yliopiston Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Toisaalta Tampere kasvaa kivasti jo muutenkin, eli tuskin sinne kukaan on mitään hajasijoittamassa.

2) Hallintotyön (ja yksityisellä puolella tietotyön) organisointi virtuaaliorganisaation malliin, etätyön soveltaminen, prosessien sähköistäminen jne. olisivat itse asiassa todella hyvä vientituote Suomelle. Valitettavasti näitä ei synny yleensä kuin pakon edessä.
Onhan tätä yritetty, ja se että niitä ei synny kuin pakon edessä kertoo jotain myös kokonaistoimivuudesta. Joku voi sanoa, että ongelmat ovat tekniikassa ja asenteissa, minusta ne ovat syvemmällä. Kysymys on yleisesti ottaen siitä, että kaikki samat tekniikat ovat käytettävissä kaupungissakin, mutta niiden lisäksi on pienet etäisyydet. Etätyö on vähän niin kuin käännösromaani, kelpo korvike jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Poikkeuksista huolimatta, käännöksetkin ovat joskus parempia kuin alkuperäiset. Virtuaaliorganisaatio ja prosessipuuhastelu liittyvät taas oman kokemukseni mukaan tarpeeseen välttää asioiden henkilöitymistä, joka kuulostaa ihan hienolta kunnes se maksava loppuasiakas ilmoittaa että hän haluaa sen vanhan hyvän henkilön virtuaalitunarin tilalla.

OECD:n ekspertti on tietysti käynyt Helsingissä kuuntelemassa paikallisen ekspertin näkemyksiä.
Varmaankin. Lisäksi hän on todennut sen saman ilmiön kuin muuallakin maailmassa, eli että syystä tai toisesta taloudella menee hyvin kaupungeissa. Jos tämä olisi jotenkin poikkeuksellinen suomalainen ilmiö, niin voisimme keskustella siitä miten me päästäisiin samaan hajatusonnelaan kuin muutkin maat.

Ylipäänsä tässä koko rutinassa on jotain älyllisesti epärehellistä. Ei mikään estä ihmisiä asumasta maalla tai pikkukaupunkeissa. Varsinkin maalla asumisessa on puolensa, oma rauha, luonto, halvat asuinkustannukset. Pikkukaupunkeistakin jotkut pitää, itse kuulun ihmisryhmään jonka mielestä se että "kaikki tuntee kaikki" on ahdistavaa ja ylipäänsä noissa yhdistyy usein maaseudun ja kaupungin huonoimmat puolet, mutta joistain se on turvallista ja mukavaa asumista. Mutta samaan aikaan ei voi vaatia, että jonkun muun, eli suomeksi valtion pitäisi hoitaa syrjemmällä samat palkat, työmahdollisuudet ja palvelut. Aivan niin kuin ei voi vaatia Helsingin seudulla, että kaavoittajaa hoitaa kohtuuhintaisia puolen hehtaarin tontteja, keskelle puistoa, lähelle palveluita, ja hyvien liikenneyhteyksien varteen varttitunnin päähän keskustasta.
 
Valitettavasti Lappeenrannassa ei ole puunjalostusteknistä osastoa (korjaa jos olen väärässä mutta ei ainakaan ollut 80-luvulla), sellainen löytyy vain Otaniemestä, ja metsänhoitajaksikin voi opiskella vain Viikissä.

Jos yliopisto-opetusta jotenkin pitäisi hajoittaa ja keskittää uudestaan aloittain ja kaupungeittain, niin Lappeenranta olisi mainio paikkakunta kaikelle metsätalouteen liittyvälle tieteelle ja tutkimukselle,

Joensuussa on ollut metsätieteellinen tiedekunta jo 25 vuotta. Sen myötä kaupunkiin on kertynyt monenlaista metsätalouden osaamista: Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuskeskus, joka toiseksi suurin Tikkurilan jälkeen, Euroopan Metsäinstituutin pääkonttori, AMK:n metsäopetus sekä joukko pienempiä yrityksiä.
 
Vaativa tietotyö on hyvin vaikea virtualisoida. Se vaatii henkilökohtaista vuorovaikutusta. Rutiinit voidaan virtualisoida, mutta kehittämisessä ryhmä tekee aina paremman tuloksen kuin yksilö. Tietotyö vaatii paljon henkilökohtaista kanssakäymistä.

Tästä voidaan perustellusta olla montaa mieltä. Sitäpaitsi runsas henkilökohtainen kanssakäyminen ei edellytä pysyvää istumista samassa maisemakonttorissa (=todellinen luovuuden tappaja). Suomalaista näkökulmaakin aiheeseen löytyy mm. tästä kirjasta:
http://www.amazon.co.uk/Work-Goes-M...ef=sr_1_4/026-6045908-3244440?ie=UTF8&s=books
 
Tästä voidaan perustellusta olla montaa mieltä. Sitäpaitsi runsas henkilökohtainen kanssakäyminen ei edellytä pysyvää istumista samassa maisemakonttorissa (=todellinen luovuuden tappaja).

Yleensä tehokas tiimityö edellyttää myös paljon epämuodollista kanssakäymistä. Se ei yleensä onnistu, jos ei vietetä riittävästi aikaa lähellä toisia ihmisiä. Virtuaalityö on kaunis ajatus. Ikävä kyllä virtuaalityöntekijä jää paitsi kaikesta epämuodollisesti kommunikaatiosta.

Etätyö sopii rutiineihin, mutta vaativassa tietotyössä ihmisten kannattaa olla niin lähellä toisiaan, että epämuodollinenkin viestintä toimii.
 
Pikkukaupunkeistakin jotkut pitää, itse kuulun ihmisryhmään jonka mielestä se että "kaikki tuntee kaikki" on ahdistavaa ja ylipäänsä noissa yhdistyy usein maaseudun ja kaupungin huonoimmat puolet, mutta joistain se on turvallista ja mukavaa asumista. Mutta samaan aikaan ei voi vaatia, että jonkun muun, eli suomeksi valtion pitäisi hoitaa syrjemmällä samat palkat, työmahdollisuudet ja palvelut. Aivan niin kuin ei voi vaatia Helsingin seudulla, että kaavoittajaa hoitaa kohtuuhintaisia puolen hehtaarin tontteja, keskelle puistoa, lähelle palveluita, ja hyvien liikenneyhteyksien varteen varttitunnin päähän keskustasta.

Itse pidän suurkaupungeista. Viihdyn Lontoossa ja Pariisissa oikein hyvin. Tamperekin on riittävän suuri, ettei kaikkia ihmisiä tunne, jos kohta toisinaan on tunne että jonkun tutun tutun kautta löytyy aina joku kytkentä. Helsingistä en niin hirveästi pidä paikkana, enkä varsinkaan itsetyytyväisestä asenteesta.

Mutta varsinainen pointti on, että sillä perusteella mistä minä pidän, en halua mennä kertomaan muille mistä heidän pitäisi pitää. Puhumattakaan että menisin viemään heiltä mahdollisuuksia valitsemaansa elämäntyyliin. Nämä "tyhjennetään muu Suomi" -puheet ovat juuri sitä. Asiallisia perusteita ei löydy ja väitteet että kaikki rahat vain kupataan helsinkiläisiltä ovat propagandaa. Hyvällä tahdolla ongelmia voidaan ratkoa niin Helsingissä kuin muuallakin. Tällä hetkellä vaatimukset ovat yksipuolisia: Helsingin ongelmia pitää ratkoa rahalla ja muulla sietäisi tyhjentää kaupungin kun ensimmäinen ongelma ilmenee. Enkä usko, että muu Suomi tyhjentämällä edes Helsinki voisi paremmin.
 
Mutta varsinainen pointti on, että sillä perusteella mistä minä pidän, en halua mennä kertomaan muille mistä heidän pitäisi pitää. Puhumattakaan että menisin viemään heiltä mahdollisuuksia valitsemaansa elämäntyyliin. Nämä "tyhjennetään muu Suomi" -puheet ovat juuri sitä. Asiallisia perusteita ei löydy ja väitteet että kaikki rahat vain kupataan helsinkiläisiltä ovat propagandaa. Hyvällä tahdolla ongelmia voidaan ratkoa niin Helsingissä kuin muuallakin. Tällä hetkellä vaatimukset ovat yksipuolisia: Helsingin ongelmia pitää ratkoa rahalla ja muulla sietäisi tyhjentää kaupungin kun ensimmäinen ongelma ilmenee. Enkä usko, että muu Suomi tyhjentämällä edes Helsinki voisi paremmin.

Ei muuta Suomea tyhjennetä, se tyhjenee. Kyse on eri asiasta. Voidaan tehdä vähän valintoja, mihin se tyhjenee, mutta kehitystä ei voi pysäyttää. Kyse samanlaisesta ilmiöstä kuin maaltapako 50-70-luvuilla. Maailma muuttuu ja siihen pitää sopeutua.

Nyt Suomessa yritetään kehittää liian monia seutuja. Ja liian monelle ihmiselle annetaan toivoa, että syrjäseutujen kaupungitkin ovat hyvä asuinpaikka. Sitten kun se kaupungin ainoa potentiaalinen työpaikka menee alta, syntyy katkeria pettymyksiä.

On parempi tukea niiden alueiden kehitystä, joilla on aitoja kehitysmahdollisuuksia. Ja kannustaa ihmisiä asettumaan asumaan elinkelpoisille paikkakunnille.
 
Maailman mittakaavassa Helsinki on todellinen ankkalampi, jonka pörinä on tammikuisena arkipäivänä yhtä todellista kuin Nizhni Novgorodissa (en ole ikinä käynyt, joten voi olla että sielläkin nykyään on menoa ja meininkiä?). Ei mitään yhteistä Lontoon tai New Yorkin kanssa.

Ainoa mitä Helsingistä löytyy runsain määrin verrattuna maailman metropoleihin on rajaton itsetyytyväisyys, johon sekoittuu kateutta maailman metropoleja kohtaan ja halua yrittää väkisin kasvaa samaan kokoluokkaan. Tosin yksi selittäjä tälle lienee, että lahden toisella puolella Tukholmassa on ihan samaa tautia, kun julistavat maailmalle olevansa Pohjolan pääkaupunki ja luonnollinen paikka sijoittaa amerikkalaisten yritysten Pohjoismaiden-toiminnat.

Niin jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä.

Minä olen kyllä sitä mieltä että vaikka Helsingissä ei pörisisi yhtään enempää kuin Nizhni Novgorodissa niin se on kuitenkin Suomen pääkaupunki. Lontoo tai New York kun eivät ole Suomessa. Pitäisi nyt keskustella siitäkin että tarvitaanko koko Suomeakaan kun ei tarvita Helsinkiäkään, kun siellä "suuressa maailmassa" on kaikki paljon hienompaa kuin Stadissa?

Sen olen huomannut että suomalaisilla on vain 90 vuotta kokemusta elämisestä itsenäisessä valtiossa kun niin moni ei-helsinkiläissyntyinen arvostaa milloin Tukholmaa, milloin Brysseliä milloin Lontoota, tai milloin Pietaria tai Moskovaa tai Delhiä tai Pekingiä paljon enemmän kuin omaa pääkaupunkiamme.

Ja vaikka monessa meistä piilee pieni Havukka-Ahon ajattelija vaatimattomine elämäntyyleineen niin monella on kuitenkin puoliso tai lapsia jotka haluavat päästä muutama kerta vuodessa vähän pörräämään. Sitten kun Kuopiosta pääsee muulla tavoin kuin lentäen 5 tunnissa Pariisiin tai edes Kööpenhaminaan lakkaan kehumasta Helsinkiä Suomen navaksi. Maailman navaksi en ole koskaan kehunut.

Itsetyytyväisyys on myrkkyä todelliselle innovatiivisuudelle, joka ei viihdy kabineteissa tai julista maailmalle omaa erinomaisuuttaan. Siksi Suomessa innovatiivisuutta yleensä tapaakin muualla kuin Helsingissä. Innovatiivisuus kaipaa rauhaa, aikaa ajatella ja resurssien niukkuutta.

Helsingissä on kyllä niukkuutta yhdestä resurssista yli muiden: asunnoista.

Niin, tuo tietotyö on muuten kohtuullisen helppo myös virtualisoida toisin kuin perinteinen teollisuus tai kauppa. Periaatteessa tietotyöntekijät voisivat itse valita asuinpaikkansa, kunhan työnantajat vielä vähän kypsyttelevät työnteon organisointia ja teknologioita.

Tietotyötä on helppo tehdä etänä piuhoja pitkin, väitetään. Meidän työpaikallamme etätyöntekijöitä on vaikea saada kesken päivän mihinkään palaveriin ellei suurin piirtein lähdetä hakemaan niitä. "Kun ei nyt huvittais taas lähtee ajamaan ku mä kävin jo viikko sitte".

t. Rainer
 
Mielestäni Helsinkiläiset on ihan samalla tavalla kotiseuturakkaita kuin vaikka Tamperelaiset tai Turkulaiset, en allekirjoita väitettäsi pohjattomasta itsetyytyväisyydestä. Paikalliskyräily (Helsinki - Espoo - Vantaa) edustaa lähinnä pikkupolitiikkojen mielenmaisemaa, ei alueen ihmisten.
Mutta varsinainen pointti on, että sillä perusteella mistä minä pidän, en halua mennä kertomaan muille mistä heidän pitäisi pitää. Puhumattakaan että menisin viemään heiltä mahdollisuuksia valitsemaansa elämäntyyliin. Nämä "tyhjennetään muu Suomi" -puheet ovat juuri sitä. Asiallisia perusteita ei löydy ja väitteet että kaikki rahat vain kupataan helsinkiläisiltä ovat propagandaa.
Olen eri mieltä. Jos asiallisia perusteita investoida vaikkapa ratayhteyksiin tai yliopistoihin on niin sen kun, nyt hatusta kaivetaan taikasana aluepolitiikka jolla voidaan kätevästi ohittaa liikennöinin tai koulutuksen tarpeet.

Hyvällä tahdolla ongelmia voidaan ratkoa niin Helsingissä kuin muuallakin. Tällä hetkellä vaatimukset ovat yksipuolisia: Helsingin ongelmia pitää ratkoa rahalla ja muulla sietäisi tyhjentää kaupungin kun ensimmäinen ongelma ilmenee. Enkä usko, että muu Suomi tyhjentämällä edes Helsinki voisi paremmin.
Sanotaan nyt näin vaikka näin, että jos Helsingin ongelmia ratkottaisiin rahalla edes suurinpiirtein suhteessa alueen veronmaksuun niin olisin ihan tyytyväinen. Muualla tietävät varmaan itse paremmin mitä pitää tehdä, enkä vastusta sinänsä jotain täsmäsubventioita, mutta ei niiden varaan voida rakentaa mitään pysyvää.
 
Ei muuta Suomea tyhjennetä, se tyhjenee.
Ei varmasti tyhjene. Mitä Orwellin kirjoja jotkut ovat lukeneet? Kun ihmisiltä kysytään, missä he haluavat asua, on ylivoimaisen enemmistön vastaus: kotiseudulla. Niin kauan kun tällainen halu on olemassa, ei mikään norsunluutorni Hakaniemessä siirrä suomalaisia yhteen pisteeseen. Sellainen ei vain onnistu länsimaissa. (Neuvostoliitossa onnistui.)

On parempi tukea niiden alueiden kehitystä, joilla on aitoja kehitysmahdollisuuksia. Ja kannustaa ihmisiä asettumaan asumaan elinkelpoisille paikkakunnille.
Tukea pitää antaa tuen tarpeessa oleville. Ei niille, joilla jo ennestään on. Jos toimitaan toisin, yhteiskuntaa ei tarvita väliin ollenkaan. Markkinatalous hoitaa asian ilmankin.

Helsinkiläisenä häpeän sitä köyhäksi tekeytymistä, jota meidän seudullamme harjoitetaan. Jos ei täällä ole edellytyksiä rakennella esim. metroa tai moottoriteitä ilman huomattavia valtionapuja, niin ei sitten missään.
 
Sanotaan nyt näin vaikka näin, että jos Helsingin ongelmia ratkottaisiin rahalla edes suurinpiirtein suhteessa alueen veronmaksuun niin olisin ihan tyytyväinen.
Verotuksen tarkoitus ei ole periä ensin veroja ja sitten palauttaa sama summa maksajalle takaisin. Jos olisi, verotuksen voisi lopettaa. Ei nyt sorruta aivan Autoliitto-tasolle.
 
Tietotyötä on helppo tehdä etänä piuhoja pitkin, väitetään. Meidän työpaikallamme etätyöntekijöitä on vaikea saada kesken päivän mihinkään palaveriin ellei suurin piirtein lähdetä hakemaan niitä. "Kun ei nyt huvittais taas lähtee ajamaan ku mä kävin jo viikko sitte".

Jos näin on, niin sitten kyseessä voi olla jompi kumpi näistä:

1) Palaveria ei koeta tärkeäksi. Jos se on tärkeä, siihen tullaan. --> Pienellä ennakkosuunnittelulla voidaan useita palavereja niputtaa samalle päivälle ja minimoida turha edestakaisin ajelu.

2) Organisaatiossa on yksi tai kaksi etätyöntekijää, ja muu organisaatio toimii perinteisesti. --> Tällöin tulee hankausta. Etätyöhön myönteisesti suhtautuva, kenties jo valmiiksi hajautettu organisaatio toimii paljon joustavammin. Itse koen saavani ihmiset paremmin kiinni kun en näe istuvatko pöydän ääressä vai ovatko menossa. Kynnys soittaa kännykkään on matala ja lähes aina vastataaan. Ideoida voi joko puhelimessa tai sitten silloin kun satutaan (tarkoituksella tai vahingossa) fyysisesti samaan paikkaan.

Itse olen sijainnut jo yli puoli vuosikymmentä fyysisesti eri paikkakunnalla kuin muut osat omasta organisaatiostani, tosin ympärillä on muita saman firman työntekijöitä. Minulla ei ole ollut ongelmia eikä minulle ole valitettu että minua ei olisi saatu kiinni. Olen ottanut asiakseni itse luoda sellaiset luottamukselliset suhteet kollegoihin, että fyysisellä sijainnilla ei ole väliä. Koen että eri sijainti jopa auttaa etsimään luovia ratkaisuja kun eri ihmisillä on paikasta riippuen eri näkökulma ja erilainen paikallinen oma verkosto. Pidän huolen siitä, että koskaan kukaan ei pääse väittämään, että sijainti haittaisi jotenkin tehtävieni hoitoa. Sitäpaitsi kansainvälisten yhteyksien osalta (joita on tällä hetkellä lähes joka aikavyöhykkeelle), ei ole väliä missä päin Suomea sijaitsee. Niiden maailmalla olevien henkilöiden kannalta tavoitettavuuteni on sitä olenko puhelimen päässä ja vastaanko.
 
Helsinkiläisenä häpeän sitä köyhäksi tekeytymistä, jota meidän seudullamme harjoitetaan. Jos ei täällä ole edellytyksiä rakennella esim. metroa tai moottoriteitä ilman huomattavia valtionapuja, niin ei sitten missään.

Jo nyt esimerkiksi Helsingin ja Espoon kaupungin eivät saa pitää edes kunnallisverotuksen tuottoa, vaan siitäkin valtio ottaa osansa. Muualla maassa kunnallisvero tuottaa osan kunnan tuloista ja kunnat saavat vielä paljon valtionosuuksiakin.

Jos Helsingin seutu saisi pitää alueelta kerätyt verotulot tai edes kohtuullisen osan niistä, ei "valtion rahaa" tarvittaisi.
 
Jos näin on, niin sitten kyseessä voi olla jompi kumpi näistä:

1) Palaveria ei koeta tärkeäksi. Jos se on tärkeä, siihen tullaan. --> Pienellä ennakkosuunnittelulla voidaan useita palavereja niputtaa samalle päivälle ja minimoida turha edestakaisin ajelu.

2) Organisaatiossa on yksi tai kaksi etätyöntekijää, ja muu organisaatio toimii perinteisesti. --> Tällöin tulee hankausta. Etätyöhön myönteisesti suhtautuva, kenties jo valmiiksi hajautettu organisaatio toimii paljon joustavammin. Itse koen saavani ihmiset paremmin kiinni kun en näe istuvatko pöydän ääressä vai ovatko menossa. Kynnys soittaa kännykkään on matala ja lähes aina vastataaan. Ideoida voi joko puhelimessa tai sitten silloin kun satutaan (tarkoituksella tai vahingossa) fyysisesti samaan paikkaan.

Tai

3) Etätyö sopii vain pienelle määrälle tunnollisia ja sosiaalisia henkilöitä. Suuri osa ihmisistä ei ole itseohjautuvia. Etätyö on sopimatonta suurelle osalle ihmisistä ja johtaa eristäytymiseen työyhteisöstä ja kun "joukon paine" on lievempi jopa töiden (tai palaverien) välttelemiseen.

Ja miksi palavereja pitäisi niputtaa kerran kahteen viikkoon. Toki järki pitää olla mukana, mutta pelkkä etätyöntekijän oma mukavuus "En viitsi ajaa 250 kilometriä, kun tuo Sinun asiasi ei minusta ole niin tärkeä" on huono syy jättää palaveri väliiin. Jos etätyön tekijä tarvitaan palaveriin, hän hypätköön autoon, junaan tai lentokoneeseen. Etätyö ei saa olla syy jättää asiat hoitamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Jos näin on, niin sitten kyseessä voi olla jompi kumpi näistä:

1) Palaveria ei koeta tärkeäksi. Jos se on tärkeä, siihen tullaan. --> Pienellä ennakkosuunnittelulla voidaan useita palavereja niputtaa samalle päivälle ja minimoida turha edestakaisin ajelu.

2) Organisaatiossa on yksi tai kaksi etätyöntekijää, ja muu organisaatio toimii perinteisesti. --> Tällöin tulee hankausta.

Molemmista on kyse, mutta perusongema on että etätyö sopii vain ns ristoreippaille ja työnarkomaaneille ja hyvin mynti-orientoituneille eli alle 20% ajattelevaa työtä tekevästä työvoimasta. Suurin osa kunnolla työtään tekevistä etätyöntekijöistä kuitenkin tulevat lähes joka viikonpäivänä muutamaksi tunniksi työpaikallekin, eli monasti kyseessä on lähinnä (yli-) töiden viemisestä kotiin.

Lopulle 80%:lle etätyö ei ole ratkaisu liiikenne- ja asumisongelmiin vaan johtaisi lähinnä tuottavuuden heikkenemiseen, varsinkin jos se etätyöpiste on kotona jossa on lapset häiritsemässä jne. Olen toki samaa mieltä että maisemakonttori konttorilähiön lasitalossakaan ei ole paras mahdollinen työpaikka, vaan paras olisi perinteinen arvokas kivitalo keskustassa ilmavine huoneineen, ja se että voi työpäivän päätteeksi vaikka pistäytyä kaupungilla terassilla ihailemassa tyylikkäästi pukeutuneita nuoria ihmisiä tms tavalla kerätä virikkeitä. Mutta meitä on joka lähtöön.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös