Viestiketju: Aluepolitiikkaa

Alunperin kirjoittanut petteri

3) Etätyö sopii vain pienelle määrälle tunnollisia ja sosiaalisia henkilöitä. Suuri osa ihmisistä ei ole itseohjautuvia. Etätyö on sopimatonta suurelle osalle ihmisistä ja johtaa eristäytymiseen työyhteisöstä ja kun "joukon paine" on lievempi jopa töiden (tai palaverien) välttelemiseen.

Itseohjautuvuus on tulevaisuuden työelämän trendi. On töitä ja firmoja, joissa on pakko olla itseohjautuva, muuten luisuu työyhteisön ulkopuolelle ja joko ajautuu hakeutumaan toisiin hommiin hermojen pettäessä tai pomo rupeaa varoittelemaan että tulostakin pitäisi syntyä.

Etätyö kotona on vain yksi mahdollisuus, ja sitä kannattaakin soveltaa vain osa-aikaisesti. Ei kenelläkään kestä hermot istua koko työviikkoa samojen neljän seinän sisällä missä asuu. 1-2 päivää viikossa voi kyllä sujua. Toinen muoto on, että sijaitsee kyllä firman toimipisteessä mutta eri paikkakunnalla kuin lähin työyhteisö. Tämä takaa sen, että pääsee kotoa vähän sosiaalisempaan ympäristöön ja toimistopalvelut ovat täysimääräisesti käytössä. Toisaalta käytännössä se on silti etätyötä, koska se edellyttää samaa asennoitumista yhteydenpitoon. Etuina se, että työntekijän ei tarvitse muuttaa työtehtävien perässä vieraalle paikkakunnalle (tai kulkea päivittäin kaukaa töihin) ja toisaalta työnantaja voi tehtäväkierron kautta saada laajemman lahjakkuuspoolin käyttöön, kun ei tarvitse murehtia maantieteellisiä sijoittumisasioita. Organisaatio myös taipuu uuteen uskoon nopeammin ja joustavammin.

Molemmissa tapauksissa vaaditaan nykyaikaista työ- ja johtamiskulttuuria. On mennyttä aikaa mitata työtä pelkästään sen kautta, onko paikalla toimistolla ja pomon silmien alla. Johdon ja esimiesten täytyy taipua johtamaan tavoitteiden ja tulosten kautta. Onnistuessaan tämä on kaiken lisäksi palkitsevampi tapa kuin tuijottaa kuka istuu sermien välissä lokerossaan ja kuka ei. Tähän kuuluu myös vapaus hoitaa työnsä kuten parhaaksi näkee: jos esimies kykenee määrittelemään tavoitteet järkevästi yrityksen strategiasta ja tavoitteista johtaen, niin niiden (laadullisen ja määrällisen) täyttämisen pitää riittää. Kun työntekijä tuntee vastuunsa, voi vapauttakin antaa, esim. lähteä golfaamaan keskellä päivää tai tulla ja mennä mielensä mukaan. Mutta tietysti vain jos tavoitteet täyttyvät.

Lisähuomio: Ajan oloon omatunto on paljon tehokkaampi vahtija kuin pahinkaan kellokalle-esimies. Tätä käytäntöä sovellettaessa täytyy yleensä vahtia että etätyöntekijät eivät ajaudu tekemään liikaa työtä. Aniharvoin kuulee tapauksista, että joku vain lorvii, vaikka se on perinteisten esimiesten suurin pelko etätyön suhteen.

Alunperin kirjoittanut petteri

Ja miksi palavereja pitäisi niputtaa kerran kahteen viikkoon. Toki järki pitää olla mukana, mutta pelkkä etätyöntekijän oma mukavuus "En viitsi ajaa 250 kilometriä, kun tuo Sinun asiasi ei minusta ole niin tärkeä" on huono syy jättää palaveri väliiin. Jos etätyön tekijä tarvitaan palaveriin, hän hypätköön autoon, junaan tai lentokoneeseen. Etätyö ei saa olla syy jättää asiat hoitamatta.

En sanonut mitään keskimäärin kerrasta kahdessa viikossa, kuulostaa hieman harvalta. Jos joku aikamääre pitää antaa, niputtaisin sellaisia palavereja joissa pitää fyysisesti näyttää kasvonsa yhdelle päivälle viikossa. (Tosin joustavuus ja järkevyys tässäkin lienee paikallaan: joskus saa varmasti mennä pari viikkoa käymättä mutta jollakin viikolla voi olla tarvis käydä vaikka parinakin päivänä.) Palavereja voi toki olla enemmänkin, mutta en oikein usko että monessakaan tapauksessa ne kaikki voivat olla luonteeltaan sellaisia ettei puhelimitse voisi osallistua. Riippuu tosin tehtävistä. Ehkä esim. pankkivirkailijan pitää käydä kuitenkin lainaneuvottelut kasvotusten.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Lopulle 80%:lle etätyö ei ole ratkaisu liiikenne- ja asumisongelmiin vaan johtaisi lähinnä tuottavuuden heikkenemiseen, varsinkin jos se etätyöpiste on kotona jossa on lapset häiritsemässä jne. Olen toki samaa mieltä että maisemakonttori konttorilähiön lasitalossakaan ei ole paras mahdollinen työpaikka, vaan paras olisi perinteinen arvokas kivitalo keskustassa ilmavine huoneineen, ja se että voi työpäivän päätteeksi vaikka pistäytyä kaupungilla terassilla ihailemassa tyylikkäästi pukeutuneita nuoria ihmisiä tms tavalla kerätä virikkeitä. Mutta meitä on joka lähtöön.

Kommentoinkin tuossa yllä jo kotona työskentelyä suhteessa toimistolla työskentelyyn.

Tässä voin olla kyllä Rainerin kanssa täysin samaa mieltä. Ei etätyö läheskään aina tarkoita työskentelyä maaseudun rauhassa enkä ikinä varmaan sellaiseen sopeutuisikaan. Emme tällä hetkellä asu ihan keskustan kivitalossa vaan n. 5 km päässä vähän rauhallisemmalla alueella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Mutta kivitalo keskustassa on kyllä ihan miettimisen arvoinen ajatus. Kaupunki vaan ei ole Helsinki vaan Tampere. Tarjoaa kaikki suuren kaupungin edut, firmalla on toimipiste paikkakunnalla mutta kaikki kollegat vain ovat muualla, ja väliin täytyy käydä heitä tapaamassa ynnä palavereissa jne. Pendolinolla sujauttaa tämän matkan hujauksessa. Suurin osa työstä sujuu käytännössä sähköpostilla ja puhelimitse.

Tärkein etu on, ettei ole tarvinnut lähteä ostamaan asuntoa sieltä julmetun kalliilta Helsingin seudulta -- eikä niin muodoin ole tarvinnut tyytyä kaukana ratavarren taajamassa asumiseen. Lisäplussaa on luonnon läheisyys (300 m matka järven rantaan kotiovelta), kävelymatka keskustaan (jos siltä tuntuu), hyvä kauppa- ja kulttuuritarjonta, lähisukulaisia lähellä, jopa suoria ulkomaanlentoyhteyksiä helpottamaan työ- ja lomamatkoja jne. Mitään palvelua ja kauppaa ei ole ikinä tarvinnut lähteä Helsingistä asti etsimään (jos kohta muuten ohi kulkiessa voi tulla poikettua Helsingin Akateemisessa). Huonoja puolia ei oikeastaan ole, jos ei lasketa pahoja liikenneongelmia jotka eivät kieli ainakaan siitä että kaupunki olisi liian pieni.

Omalta osaltani voin sanoa, että jos koskaan tulen Helsingin seudulle muuttamaan, se ei varmasti tapahdu siksi, että siirtyisin sinne kaupungin paremman vetovoiman vuoksi. Kyseeseen tulee oikeastaan ainoastaan oman tai puolison työn perässä muuttaminen, jonka vuoksi jouduttaisiin sitten tinkimään muista preferensseistä. Ja sitähän tässä olen yrittänyt argumentoida, että pitämällä huolta paikkakuntien elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä, koulutuksesta jne. voidaan mahdollistaa ihmisille hyvän elämän eläminen kotiseudullaan.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Minä olen kyllä sitä mieltä että vaikka Helsingissä ei pörisisi yhtään enempää kuin Nizhni Novgorodissa niin se on kuitenkin Suomen pääkaupunki. Lontoo tai New York kun eivät ole Suomessa. Pitäisi nyt keskustella siitäkin että tarvitaanko koko Suomeakaan kun ei tarvita Helsinkiäkään, kun siellä "suuressa maailmassa" on kaikki paljon hienompaa kuin Stadissa?

Sen olen huomannut että suomalaisilla on vain 90 vuotta kokemusta elämisestä itsenäisessä valtiossa kun niin moni ei-helsinkiläissyntyinen arvostaa milloin Tukholmaa, milloin Brysseliä milloin Lontoota, tai milloin Pietaria tai Moskovaa tai Delhiä tai Pekingiä paljon enemmän kuin omaa pääkaupunkiamme.

Ihan pikakommentti vielä tästä: En oikein ymmärrä miksi se, että Helsinki on pääkaupunkimme olisi erityinen syy pitää siitä. Makunsa kullakin. Maailman kansojen joukossa harva on se, joka palvoo pääkaupunkiaan -- aika usein sitä jopa vihataan vahvemmin kuin mitä Suomessa. Helsinkiläiset (tai itse asiassa varmaan pääosin sinne muualta Suomesta muuttaneet) aina kehuvat kotikaupunkiaan niin trendikkääksi ja meneväksi paikaksi. Suomen mitassa se voi olla, mutta ei maailman mitassa. Mutta miksi olisi niin tärkeää saada tunnustusta ja kehuja tässä asiassa, kun maailman mitassa kehuilta tippuu vähän pohja pois?

No, tunnustetaan nyt, että joskus heinäkuisena kesäpäivänä Helsinki voi paikka paikoin olla ihan mukiinmenevän oloinen kaupunki eikä häpeä ollenkaan keskikokoisten itäisen Euroopan kaupunkien joukossa mutta ei kai tätä nyt koko ajan kannata toistella, tuntuu vähän falskilta -- sama kun pätee aika moneen muuhunkin suomalaiseen kaupunkiin.

Jos asenne olisi vähän luontevammin omanarvontuntoinen eikä etsisi ulkoa hyväksyntää ja yrittäisi jyrätä muuta Suomea, niin kyllähän tässä vallan hienosti tultaisiin toimeen. Yksittäiset helsinkiläiset ovat monesti hienoja ihmisiä siinä missä muutkin suomalaiset.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Ja vaikka monessa meistä piilee pieni Havukka-Ahon ajattelija vaatimattomine elämäntyyleineen niin monella on kuitenkin puoliso tai lapsia jotka haluavat päästä muutama kerta vuodessa vähän pörräämään. Sitten kun Kuopiosta pääsee muulla tavoin kuin lentäen 5 tunnissa Pariisiin tai edes Kööpenhaminaan lakkaan kehumasta Helsinkiä Suomen navaksi. Maailman navaksi en ole koskaan kehunut.

Kuopiosta en tiedä, mutta Tampereelta voi lennähtää suoralla lennolla alle kolmessa tunnissa vaikka Lontooseen ostos- ja teatterimatkalle. Harvemmin Helsinkiin tulee sellaisia reissuja tehtyä, kun palvelutarjonnassa ei ole samanlaista tasoeroa kaupunkien kesken.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Ja vaikka monessa meistä piilee pieni Havukka-Ahon ajattelija vaatimattomine elämäntyyleineen niin monella on kuitenkin puoliso tai lapsia jotka haluavat päästä muutama kerta vuodessa vähän pörräämään....

Kun asuin Tampereella, tuli käydyksi paljon useammin mm. H:gin kulttuuritapahtumissa. Sitten kun muutti tänne, niin se ei koskaan tuntunut tarpeelliselta, kun ajatteli, että voihan niihin mennä milloin vain. Monet näyttelyt ja esitykset ovat jääneet näkemättä. Usein siksi, että kun on vihdoin päässyt tästä hektisestä ympäristöstä ja liityntäliikenteen riesasta kotiin, ei huvita LÄHTEÄ yhtään mihinkään, vaikka muuten mieli tekisi.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

...Meidän työpaikallamme etätyöntekijöitä on vaikea saada kesken päivän mihinkään palaveriin ellei suurin piirtein lähdetä hakemaan niitä. "Kun ei nyt huvittais taas lähtee ajamaan ku mä kävin jo viikko sitte".

Näin paljon siis oikeasti rakastetaan sitä työmatkailua, joka meidät pakotetaan tekemään päivittäin. Ja jonka rasittavuutta sitten vähätellään, ettei kukaan tajuaisi mitä se oikeasti merkitsee.

Antero

Alunperin kirjoittanut petteri

Tai

3) Etätyö sopii vain pienelle määrälle tunnollisia ja sosiaalisia henkilöitä. Suuri osa ihmisistä ei ole itseohjautuvia. Etätyö on sopimatonta suurelle osalle ihmisistä ja johtaa eristäytymiseen työyhteisöstä ja kun "joukon paine" on lievempi jopa töiden (tai palaverien) välttelemiseen.

Tai

4) Ihmiset eivät osaa työskennellä tavalla, jota he eivät ole opetelleet. Kun he ovat opetelleet vain esim. avokonttorityötavan, jossa ei viitsitä selvittää asioita itse vaan vaivataan niillä jatkuvasti kaveria sermin takaa, niin eihän se etätyö tai pikeminkin lähityö (kodin lähellä) onnistu.

Nämä ovat hyvin pitkälle kulttuurieroja. Sanoisin, että esim. Japanissa "etätyö" kukoistaa jopa autoteollisuudessa, elektroniikkateollisuudessa ja monessa valmistavassa teollisuudessa. Sen nimi on laaja alihankintaverkosto (oli sillä muistaakseni joku paikallinen erityisnimityskin), joka koostuu lukuisista yhden tai muutaman hengen pikkupajoista. Sellainen voi hyvin olla kodin yhteydessä.

Ja esim. itseäni kiusasi aina "työpaikalla" ollessa se, ettei siellä saanut työrauhaa. Ihmiset ovat toki erilaisia, mutta ei ole oikein hyväksyä ja edesauttaa ainoastaan ryhmätyötä ja palaverikulttuuria. Yleensä ryhmässä ja palaverissa pohditaan asioita, kysellään, mitä kukin on itsenäisesti tehnyt palaveria varten ja sovitaan, mitä töitä palaverin jälkeen kukin tekee. Palaverit tuottavat harvoin yhtään mitään valmista, vaan ne ovat kommunikointia, josta osa on tarkoituksenmukaista hoitaa kasvokkain, mutta osa on hoidettavissa tietoliikenteen avulla.

Antero

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

...ja se että voi työpäivän päätteeksi vaikka pistäytyä kaupungilla terassilla ihailemassa tyylikkäästi pukeutuneita nuoria ihmisiä tms tavalla kerätä virikkeitä. Mutta meitä on joka lähtöön.

Oikeassa olet, Rainer. Meitä on moneen lähtöön. Minulle päivän kohokohta on, kun vaimoni tulee kotiin - jos olen itse silloin toimistossani. Ja olen tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä duunikavereiden kanssa kaljalle. Tai pikemminknin, ettei tarvitse selitellä, miksi en lähde.

Tehokkuudesta sanoisin, että ei työpaikka auta siihen, jos henkilön työmoraali on heikko. Tyäpaikoilla on yllin kyllin henkilöitä, jotka tulevat sinne viettämään aikaansa ja siten etupäässä häiritsemään tunnollisten työrauhaa. Sillä jopa yksityisissä yrityksissä on aina tilaa tällaisille. Etätyössä on se etu, että liksa tulee vain tuloksista, ei läsnäolosta. Uskon, että kokonaisuutena etätyön osuuden kasvu voi hyvinkin kasvattaa kokonaistuottavuutta.

Antero

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Tehokkuudesta sanoisin, että ei työpaikka auta siihen, jos henkilön työmoraali on heikko. Tyäpaikoilla on yllin kyllin henkilöitä, jotka tulevat sinne viettämään aikaansa ja siten etupäässä häiritsemään tunnollisten työrauhaa. Sillä jopa yksityisissä yrityksissä on aina tilaa tällaisille. Etätyössä on se etu, että liksa tulee vain tuloksista, ei läsnäolosta. Uskon, että kokonaisuutena etätyön osuuden kasvu voi hyvinkin kasvattaa kokonaistuottavuutta.

Ja tässä tullaan asian ytimeen: etätyö sopii (tutkitustikin) sellaiseen työhön jossa on selkeät helposti mitattavat tavoitteet. Otetaan perinteinen etätyöammatti, pölynimurikauppias. Kauppa käy tai ei käy, työnantajaa ei sinänsä kiinnosta mitä mies tekee.

Käytännössä useimmissa työtehtävissä ei ole selkeästi mitattavia tavoitteita, onnistuminen on paljon muustakin kuin itsestä kiinni.

Alunperin kirjoittanut teme

Käytännössä useimmissa työtehtävissä ei ole selkeästi mitattavia tavoitteita, onnistuminen on paljon muustakin kuin itsestä kiinni.

Mitenkähän tämän kanssa on. Eikös jokainen ole palkattu työhönsä sitä varten, että hänellä on tehtäviä. Kun tehtävät on hoidettu, työ on tehty. Riippumatta siitä, missä henkilö sijaitsi työn tekemässä.

Minusta etätyön kanssa menee ristiin ainoastaan työt, jotka ovat sidotut paikkaan. Myyjän täytyy olla myymälässä, sairaanhoitajan sairaalassa, nosturikuskin nosturissaan jne.

Mutta ajatellaan nyt vaikka mikä hyvänsä työ, jota tehdään vaikka Rainerin unelmoimassa ilmavassa kivitalon konttorihuoneessa. Eiköhän oikeasti ole aivan sama, missä se huone sijaitsee. Ja on aivan sama, onko PC kytketty verkkoon siinä rakennuksessa vai jossain toisessa.

"Työpaikkaa" jonne matkustetaan perustellaan usein yhteisillä fyysisillä resursseilla. Mitä ne ovat? Kahvihuone, naulakko, puhelinkeskus, konttoritarvikevarasto. Mikä näistä on sellainen, joka ei voisi olla asuintalon alakerrassa tai kadun toisella puolella olevassa konttorihotellissa? Siellä ovat jopa työkaveritkin. Siis ne tutut ihmiset, jotka kohtaavat toisensa samassa tilassa päivittäin, joiden kanssa jutellaan kahvihuoneessa tai mennään lounaalle.

Se puuttuu, että voi jutella samaa projektia hoitavan kaverin kanssa siinä kahvilla. Mutta onko sen kahvitauon tarkoitus virkistyä ja rentoutua eli pitää paussi työstä vai tehdä työtä vain eri pöydän ääressä?

Antero

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Mitenkähän tämän kanssa on. Eikös jokainen ole palkattu työhönsä sitä varten, että hänellä on tehtäviä. Kun tehtävät on hoidettu, työ on tehty. Riippumatta siitä, missä henkilö sijaitsi työn tekemässä.

Mutta kun ihmisillä ei ole tehtäviä vaan vastuualueita. Ja ne vastuut vaan oikeassa maailmassa on väkisinkin aika ympäripyöreitä. Olen itsekin ollut mukana rakentamassa erillaisia mittareita henkilöstölle, käytännössä se on hyvin työlästä ja vaikeaa. Jos kaverin vastuualue on vaikka kumppaniyhteistyö niin miten sitä mitataan? Poltetaanko puolikas miestyövuosi tyytyväisyyskyselyihin? Ja miten sen kyselyn toimivuutta mitataan? Vaikka auton nopeusmittarin toimivuuden varmistaminen on suhteellisen helppoa, mutta miten varmistan että työn mittarit toimii jos ne eivät ole jotain selkeää tyyliin liikevaihto?

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Mutta ajatellaan nyt vaikka mikä hyvänsä työ, jota tehdään vaikka Rainerin unelmoimassa ilmavassa kivitalon konttorihuoneessa. Eiköhän oikeasti ole aivan sama, missä se huone sijaitsee. Ja on aivan sama, onko PC kytketty verkkoon siinä rakennuksessa vai jossain toisessa.

Olin eräässä isossa kansainvälisessä virtuaalityön edelläkävijäfirmassa töissä. Yksi merkittävä syy aja ko. ohjelmaa yrityksessä oli liikenne ja kiinteistökulut Piilaaksossa. Periaatteessa yritys oli mitä otollisin etätyölle, paljon suht itsenäisiä tuotekehittäjiä ja toisaalta asiakasrajapinnassa työskenteleviä ihmisiä, joidenka kuuluukin olla asiakkaalla eikä toimistolla.

Tulokset oli hieman kirjavia. Työtehtävistä ja henkilöpsykologisista syistä johtuen täysi etötyö soveltui loppujen lopuksi noin 10% henkilöstöstä. Noin 30% tarvitsi loppujen lopuksi kiinteän työpisteen. Loput toimivat ns. satelliittitoimistomallilla, eli yrityksellä oli sellaisia muutaman kymmenen tai sadan työntekijän etätoimistoja joissa ei ollut omaa työpöytää, vaan paikka varattiin tarvittaessa. Tällä saatiin aikaa merkittävää toimitilasäästöjä, koska yhtä paikka käytti noin 1,4 työntekijää lomista, koulutuksista, asiakaskäynneistä, tms. johtuen.

Tietääkseni ei koskaan onnistuttu ratkaisemaan (tiedostettua) water cooler -ongelmaa, eli sitä että asiantuntijayhteisössä nimenomaan vaikka kahviautomaatilla lörpöttely on olennainen informaatiokanava. Yritettiin chättiä ja vaikka mitä, mutta ei toimi... jonka takia palattiin osittain tiimitiloihin.

Toinen iso ongelma on tietoturva. Tämän ongelman ymmärtämiseen auttaa jos ajattelee tietoturvaa tasapainoiluna tietoturvatason ja toisaalta kustannusten ja vaivan välillä. Jos jokainen järjestelmä pitää suojata niin kuin se olisi efektiivisesti julkisessa verkossa, koska mitään fyysistä tietoturvaa ei voida olettaa, niin seurauksena on julmettu tietoturvabyrokratia. Nykyisessä korkean tietoturvan työpaikassani ei juuri ole etäyhteyksiä juuri tämän takia.

Ylipäänsä vaikka finanssialalla etäyhteyksiin suhtaudutaan syystäkin skeptisesti, hyödyt suhteessa lisääntyneseen tietoturva- ja muuhun byrokratiaan eivät vaan oikein vakuuta. Sama on karkeasti ottaen totta etätyön suhteen yleensä, hypevaiheessa kokeiltiin kaikkea, paljon saavutettiinkin, mutta myös haitat ja rajoitukset on opittu ymmärtämään paremmin.

Keskustelu edistyy. Nyt on hyväksytty, että ihmisellä on oltava oikeus kiinteään työpisteeseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kahvitaukoihin mukavien työkaverien kanssa.

Hyvä.

Kun siis olemme tehneet tällaisen inhimillisen myönnytyksen, voimme varmasti hyväksyä myös sen, että ihmisellä on oikeus kotiseutuun, ystäviin ja sukulaisiin siellä minne hän on syntynyt ja missä hän haluaa elää.

Eikö vain.

Alunperin kirjoittanut Kani

Keskustelu edistyy. Nyt on hyväksytty, että ihmisellä on oltava oikeus kiinteään työpisteeseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kahvitaukoihin mukavien työkaverien kanssa.

Ei se ole oikeuskysymys vaan toimivuuskysymys. Minuun oikeustajuuni mahtuu vallan hyvin, että työnantaja määrää että tästä eteenpäin n tuntia viikossa tehdään töitä muualla kuin toimistossa ja kellään ei ole omaa työpöytää. Se ei vaan yleensä toimi, onhan tätä kokeiltu.