Rakennemuutoshan tässä on ollut käynnissä. Perinteisesti ketju on mennyt niin, että teollisuus ja maanviljely ovat olleet peruselinkeinot, jotka ovat sijoittuneet Suomeen omien edellytystensä varassa. Kaupungit taasen ovat keskittyneet tuottamaan niille palveluja taikka ikävämmin sanoen loisimaan näiden elinkeinojen tuotoilla.
Perinteisesti kaupunki ja ympäröivä maaseutu olivat symbioottisessa suhteessa, viljelijät tarvitsivat kaupungin markkinoita ja palvelut, kaupungin markkinat ja palvelut viljelijöitä. Ei tässä kukaan loisinut, paitsi jos haluaa pitää kiinni käsityksestä että perunan viljely on oikeaa työtä ja sen myynti ei. Se mikä on muuttunut, on että ympäröivä seutu on rumasti sanottuna lähinnä maareservi, eli jotain minne voidaan rakentaa asuntoja. Tästä seuraa hieman paradoksiaalisesti, että maaseutu kaupungin ympärillä tiivistyy, kts. Sipoo.
Helppo johtopäätös on, että Suomen kilpailukyvyn kannalta olisi parasta, että Suomi voisi tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman erinlaisia miljöitä. Helsinki taskukokoisena metropolina on tietenkin keskeinen osa tällaista valikoimaa. Mutta monenlaisia muitakin palasia olisi syytä olla tarjolla. Toisentyyppisiä ja kokoisia kaupunkeja, perinteistä maaseutua ja ihan korpeakin. Näiden tyyppien suhteelliset osuudet tietysti tulevat muuttumaan, vain pieni osa ihmisistä tahtoo asua korvessa eikä maaseudun rauhasta nauttivia varmaankaan riitä asuttamaan meidän nykyistä maaseutua kokonaisuudessaan. Siinä mielessä rakennemuutos on väistämätön, mutta tuskinpa kannattaa mennä ihan siihen, että kokonaisia seutuja ajetaan alas.
Muuten samaa mieltä, mutta ei niitä kukaan ole ajamassa alas. Joitain valintoja pitäisi tehdä (ja ei tulla tekemään) pienempien kaupunkien suhteen. Se että vaikka yliopistojen määrää pitäisi pienentää ei tarkoita sitä, että niitä jäisi vain neljään suurimpaan kaupunkiin.
Tuollaiset muutaman miljoonan asukkaan metropolit taitavat olla kaikkein tyypillisimpiä asuinpaikkoja nykyajan maailmassa. Siinä sarjassa Suomen on paha pärjätä.
Tuollaiset pienmetropolit ovat nimenomaan nopeiten kasvavia maailmassa.
Korpisen visioima 2 x Helsinki antaa huonoimmat mahdolliset eväät tulevaisuuteen. Kaikki muut seudut ajettuna alas paitsi Helsinki ja sekin pilattu.
Ei kaikki Helsinkiin siirry, mutta suuri osa johonkin kaupunkiin kyllä, niiden määrä on käänteisessä suhteessa siihen kuinka monta niitä yritetään synnyttää. Samaa mieltä Helsingin sympaattisesta pienuudesta (=kantakaupunki), jonka laajenemiselle on aika selkeät maantieteelliset rajat. Eikä se 2x ole Korpisen keksintö, se on se mitä saadaan jos väestö kasvaa 2% vuodessa vuoteen 2050 saakka, eli suurinpiirtein nykyistä tahtia. En usko siihen, mutta siihen pitää varautua. Mutta tämä on enemmänkin maantieteellistä kasvua, ja kohdistuu suurelta osiin Kirkkonummelle, Hyvinkäälle, Porvoon suuntaan, jne. Kysymys on siitä mitä tämä suurinpiirtein Uudenmaan kokoinen alue saadaan toimimaan. Ehkä meidän pitäisi Helsingin seudun hallinnon uudistamiseen sijaan tähdätä Uudenmaan maakuntien yhdistämiseen ja maakuntahallinnon vahvistamiseen?
Jos puhutaan Helsingistä ja aluepolitiikasta, olennaista on se että Helsingin kasvua ei tarkoituksella kampiteta. Muun maan kilpailukykyä saa ja voi parantaa, mutta sen tekeminen Helsingin kilpailukykyä heikentämällä ei ole kenenkään etu.
Otetaan esimerkki: Santahamina pitäisi saada asuinkäyttöön. Kysymyksessä on potentiaalisesti lähestulkoon Jyväskylän kokoinen asukasmäärä. Rakentajia löytyy, halukkaita asukkaita löytyy, rahaa ylipäänsä on, kaupunki ajaa hanketta voimakkaasti, valtiolla on varmaan parempaakin käyttöä sille miljardille eurolle joka tuon maapalan arvo on... Mikä mättää? Asia olisi pitänyt saada hoidettua varuskuntien järjestelyjen yhteydessä, pisteet (Keskustalaiselle!) puolustuministerille edes jonkinlaisesta yrityksestä. Asiassa on maanpuolutustuksellinen ulottuvuus, mutta se että ei onnistunut kertoo myös pinttyneestä asenteesta että jos Helsinki saa jotain niin se on muilta pois. Toinen esimerkki on korkeakoulut: en ymmärrä mitä saavutetaan sillä normaalikuviolla, että nuori mies Helsingistä lähtee Lappeenrantaan opiskelemaan kun Otaniemeen ei pääse, on siellä pari vuotta, ja palaa takaisin Helsinkiin töihin.
Nurmijärvi-ilmiö kertoo minulle, että jo nyt Helsingin seudulla asuu paljon ihmisiä, jotka haluaisivat asua jossain ihan muualla.
Varmasti asuu, mutta jotta ostaisin argumentin, että Nurmijärvistyminen kertoo muuttuneista asumispreferensseistä niin asumisen Nurmijärvellä pitäisi maksaa edes lähes yhtä paljon kuin Helsingissä.
Aluepolitiikalla ei voi tietenkään määrätä elinkeinoelämää minnekään, mutta sen sijaan sen avulla voidaan luoda tarpeelliset edellytykset.
Jaa. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa. Pitäisikö tällä perusteella rakentaa vaikka verorahoin teollisuushalleja?
