Vaikka en kuorma-autoista perusta enkä niistä paljon mitään tiedä, niin pakko silti laittaa tämmöinen offtopic kuorma-autohavainto.
Eilen kerrostaloni parkkipaikkaa tuli pesemään HH-Kiinteistöpalveluiden varsin vanhannäköinen säiliöauto. Otin sitten mielenkiinnosta rekisterinumeron ylös, NGR-575, ja katsoin Traficomin tiedoista, että auto oli Scania 111 vuodelta 1977! Siis 45 vuotta vanha auto vielä yrityksen aktiivikäytössä! Tuonikäisiä ei kyllä näe tienkään päällä kovin usein. Mahtanee olla yksi Suomen vanhimpia vielä käytössä olevia kuorma-autoja.
Tässäkin voi olla se et monta kertaa vanha on parempi kuin tusina uusia sillä tuosta vanhasta kaanimosta on jo kaikki viat saatu etsittyä esiin nii silloin se voi siirtyä paremmin tuottamaan verrataan vaikkapa et jos uudempi auto olisi niin se olisi takuulla ensimmäiset elin vuotensa enemmän korjattavana kuin tienaamassa
Perinteinen viisaus sanoo, että vanhalla kalustolla on kalliit kilometrit mutta halvat tunnit. Noin vanhan auton käyttö on epäilemättä kallista kilometriä kohden: polttoainetalous on mitä on ja myös korjaamolla pitää käydä tiheään ajettua matkaa kohden laskettuna. Toisaalta ajoneuvo on käytännössä ilmainen. No, ei kuorma-autot nykyaikana ole kovin kalliita, tai paremmin sanoen kohtuullisessa ajassa uusi auto maksaa itsensä takaisin, jos se vain on ominaisuuksiltaan parempi. Mutta sen sijaan erikoisvarustelu taitaa olla yhäkin huomattavan kallista, kun se on käytännössä käsityötä? Näin ajatellen voi olla ihan taloudellinen ratkaisu pitää tuollainen auto tuollaista käyttötarkoitusta varten niin kauan, kunnes se vaatisi perusteellisen remontin. Ja sehän ei välttämättä tule suinkaan heti vastaan, kun vuosittain ei niitä kilometrejä mahdottomasti tule. Kun se on sitten yksilöllistä, milloin jokin yksittäinen kone tai auto leviää kunnolla, voi kait hyvinkin käydä, että auto voi olla minun omalta syntymävuodeltani. Sitten kun se menee lopullisesti rikki, kannattaa taas varmaan ostaa joku palolaitoksen poistoauto.
Mutta eipä kyllä itselle ole tullut mieleen, että näinkin vanhoja autoja on käytössä. Mutta kun kerta on, niin tällä tapaa minä päättelen, miksi näin voisi olla.
Ville
kävelin eilen Keran montusta ylös Kutojantietä, vastaan tuli RLA-324 kilpinen F 12 Volvo tankkeri entinen paloauto, Lotus Demolition OY omistajana purkavat Inexin kiinteistöä.
Espoon Erikoistalousalue
Arvoni ovat vihreitä, kun taivaalle puhaltaa musta savu. https://www.instagram.com/reel/CkToE...d=MDJmNzVkMjY= (herlevi motorsport)
Ja lisäksi kirjainyhdistelmä NGR on huomattavasti uudempi kuin itse auto, sillä N-alkuisia läänikilpiä ei ollut käytössä. NGR yhdistelmänä on tullut kuitenkin vasta 2000-kymmenluvun puolivälissä, mitä myös ansiokas Kooen202-sivusto puoltaa: https://www.kooen202.com/28069
Kyseisen kuorkin kilpi on siis ollut aikaisemmin jokin aivan muu (ellei se ole tuontiauto).
Ja vaikka olisikin ollut, niin G tuli valkoisiin kilpiin mahdolliseksi vasta läänikilpien jälkeen. Tosin EU-kilvet tulivat vasta toukokuusta 2001 lähtien jakoon, jolloin alkukirjainsarjoissa, joissa ensimmäinen kirjain oli ollut 1989 asti läänintunnus, G oli keskimmäisenä kirjaimena "käytetty loppuun". G:tä siis alkoi nähdä keskimmäisenä kirjaimena C-, F-, G-, J-, N- ja Y-alkuisissa tunnuksissa vasta tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolenvälin paikkeilta eteen päin, painottuen ko. vuosikymmenen toiselle puoliskolle. Toisaalta onko kilpi EU-kilpi vai ei-EU-kilpi, ei aukottomasti kerro ajoneuvon ensirekisteröintiajankohtaa.
Lääninkilpien historiassa tosiasiassa pisin jakso käsittää nykyisiä 3+3-merkkisiä tunnuksia vanhemman ajan. Mustapohjaisten kilpien aikana N oli hetken silloisen Hämeen läänin toinen varakirjain, ja sitä käytettiin siihen, mutta vain hyvin lyhyen aikaa ja vain kaksikirjaimisten tunnusten aikana (kolmikirjaimisten tunnusten aikana I:n loputtua vanhoja tunnuksia alettiin kierrättää - tämä siis mustapohjaisien kilpien aikana). Hämeen läänin ensisijainen tunnuskirjain oli H, ja H:n "loputtua" otettiin käyttöön I. Kun sekin oli käytetty loppuun, turvauduttiin vielä N:äänkin. Tässä on huomattava sekin erikoinen juonne, että ennen N:ään turvautumista muodostettiin kaksikirjaimisia sarjoja läänikirjain + skandi -periaatteella, Hämeen läänissä siis HÄ- ja HÖ-, IÄ- ja IÖ-kilpiä. Vuonna 1962 julkaistiin sitten kolmikirjaimisia tunnuksia, mutta enintään kahdella numerolla. Kilpien mitat eivät kasvaneet vanhasta.
Valkoisten 3+3 -kilpien aikaan I ehti olla parisen vuotta tuon läänin tunnuskirjaimena (1987 - 89), mutta N:ään asti ei päästy, olihan I vasta melko alussa tunnusten muodostamisperiaatteen muuttuessa kokonaan toiseksi.
N:llä ehti olla vielä yksi rooli: 1972 alkaen, kun kilvet kasvoivat 3+3 -mittoihin, piti ratkaista miten saadaan sijoitettua kilpi autoihin, joiden jommassakummassa päässä tila ei riittänytkään uuden mittaisille laatoille. N omistettiin "lyhytkilville" eli viisimerkkisiä (tai vaikka lyhyempiäkin) jaettiin valkopohjaisina kaikkialle manner-Suomeen tuohon tarkoitukseen. Aikanaan (mustapohjaisia) N-Häme-kilpiä oli jaettu niin vähän, että vapaita tunnusvaihtoehtoja oli runsaasti. Myöhemmin vähän tilaa vieviä ratkaisuja keksittiin lisää, ensin avaamalla vastaava lyhyttunnuksiset sarjat J- ja myös C-alkuisina, sittemmin vielä tekemällä "neliökilpiä" ja toisaalta myös pienikokoisia kilpiä. Ihmisen kekseliäisyydellä ei toisinaan ole kovinkaan paljon rajoja.
Ehkä kuitenkin olennaisinta on, että ketjun alun kuorma-auto edustaa aikakautta, jolloin suomalaisissa kilvissä ensimmäinen kirjain ilmaisi läänin. Jos kilpi olisi alkuperäinen, se ei olisi kirjaimiltaan NGR. Sen ajan alkuperäiset kilvet eivät tietenkään voineet olla EU-kilpiä.