Liikennepolitiikan reagointi kasvihuoneilmiöön

Tuli tehtyä kuusi halpalentoa sekä käytettyä runsaasti erilaisia junia, ratikoita ja busseja, kantosiipialusta sekä muutaman kerran taksia (Saksassa, Puolassa, Korfulla ja Albaniassa). En nyt kauheasti tunne syyllisyyttä päästöjen aiheuttamisesta eli tunnustaudun kehitysoptimistiksi, vaikka toki toiminnassaan pitää ottaa huomioon oman käsityksen mukaan realistiset riskit.

Heh, pistinhän paremmaksi :). Ei yhtäkään lentoa välillä Helsinki - Brighton, 10 pv/22 pv -reilikortilla (240 €). Jos haluat parantaa omaatuntoasi, on osoitteessa http://www.lentomaksu.fi/ pieni, yksinkertainen ja halpa keino siihen. Itse maksoin lentomaksun, kun lensin Berliiniin vuoden alussa.

Suomessa kun tuota tuulivoimaa vastustetaan muun muassa niinkin järjettömästä syystä kuin meteli, olen mietiskellyt, että miksei niitä voimaloita sitten pystytetä moottoriteiden ja junaratojen varsille? Ainakaan esteettinen haitta ei tuolloin voi olla syy, ellei joku pidä harmaata moottoritietä kauniinpana kuin näitä valkoisena hohtavia jättiläisiä. Öinen moottorite onkin sitten jo eri asia ;).
 
Vaikka moottoritie ei sinänsä ole kaunis, on ainakin joissakin tapauksessa maisemat moottoritieltä kauniit, eikä niitä ilmeisesti haluta pilata. Lisäksi moottoritiet on ymmärtääkseni usein rakennettu vähätuulisiin paikkoihin. Itse pitäisin tuulivoimalle kaikista optimaalisimpana paikkana ainakin meren rannalla sijaitsevia teollisuuslaitoksia ja satamia; niissä ei ainakaan maisemaa enempää voi pilata:D Ja lisäksi saaristossa paikkoihin joissa ihmisiä ei kovin paljo ole, rannalta päin ne on jopa kauniin näköisiä.
 
Takaisin
Ylös