En ole mikään autoverotuksen asiantuntija, mutta käsittääkseni autovero ja polttoainevero olivat alunperin käytännössä tullimaksuja, pyrittiin rajoittamaan kalliiden hyödykkeiden tuontia. Toisaalta, niissä voi nähdä tiettyjä ylellisyysveron piirteitä. Tällaiset veroperusteet eivät ole tätä päivää sen enempää kuin valuuttakontrollit tai makeisvero.
Veroilla on kuitenkin taipumusta säilyä vaikka niiden perusteita ei enää pidettäisi asiallisina, esim. varainsiirtovero asuntokaupassa ja erityisesti korkeampi vero omakotitaloille ei ole kenenkään mielestä järkevää tai perustelua, mutta siitä on vaikea luopua. Perusteet myös muuttuvat, nykyään autoverotusta voi hyvinkin perustella ympäristösyillä.
Mielestäni autoilusta pitäisi aiheuttajapohjaisesti maksaa veroja tai veroluonteisia maksuja seuraavasti:
1. Suorien kulujen kattamiseen
1a Tienkäyttömaksu. Tämän tulisi kattaa sekä teiden että katujen kustannukset, ja pitäisin luontevana että sekä nämä tulot että niihin liittyvät tehtävät kuuluisivat kunnalle. Tienkäyttömaksu tulee niin suuri, että se kattaa menot ja sitä maksetaan siitä että saa käyttää tietä. Tämän sijaan tai lisäksi voitaisiin myös periä maksua siitä, että tie yleensä tulee kiinteistöön kiinteistöveron tavoin. Uusia teitä tehdään jos on niistä kerättävien tulojen voidaan olettaa kattavan kulut.
1b Pysäköintimaksut. Pysäköinnistä maksettavien maksujen tulee kattaa pysäköinnin kustannukset, tämä voi olla esim. parkkihallipaikan hinta tai maanarvosta johdettu hinta. Tämän kerää parkkipaikan omistaja, katuvarren pysäköintipaikat omistaa kaupunki ja niille laskea kustannus maanarvoon perustuen. Tätä maksetaan jotta parkkipaikoja on olemassa, samoin kuin alla.
2. Autoilun ohjaamisen kulut
2a Pysäköintivirhetamaksu. Maksamattomasta mutta muuten laillisesta pysäköinnistä määrättävä sakko. Näiden tulee kattaa pysäköinninvalvonnan kulut. Pysäköintivalvonnan taso tulee olla sellainen että se toimii, ja kulut määräytyvät tämän mukaan. Tätä maksetaan jotta parkkipaikoja on tarjolla.
2b Ruuhkamaksun tason pitää määräytyä niin, että maksua nostetaan niin kauan kunnes autojen määrä vähenee tien kapasiteetin mukaiseksi. Rahat ohjataan (seutu)kunnan joukkoliikenteen rahoittamiseen, koska se on vaihtoehto ruuhka-autoilulle. Eli autoilijat maksavat siitä että saavat tiellä on tilaa.
3 Haitan kompensoivat maksut
3a Hiilidioksivero. Käsittääkseni C02-päästöt ovat suoraan riippuvaisia polttoaineen kulutuksesta, joten polttoaineesta pitää periä CO2-tonnin markkinahintaan perustuva maksu, ei enempää eikä vähempää. Rahat valtiolle.
3b Päästövero. Kuten yllä, olkoonkin että tämän määrittäminen on kimuranti asia nykyisellään. Kun ei ole pienhiukkaspäästömarkkinaa niin käytetään jotain laskennallista arvoa.
3c Liikennevakuutuksen tulisi kattaa myös liikennonnettomuuksista seuraavat kulut. Eli sairaanhoidin, sairaspoissaolot, sairaseläkkeet...
4 Sakot eli ohjaavat maksut
4a Ruuhkamaksut paikallishaittojen käsittelyyn, melu ja saasteet. Maksun tulee olla niin suuri että se vähentää haittoja siedettävälle tasolle.
4b Pysäköintirikemaksu. Sakko joka peritään pysäköintikiellon rikkomisesta. Tason pitää olla niin suuri että se toimii pelotteena, kuten sakoilla yleensäkin.
4c Ylinopeussakot, tms. liikenneturvallisuutta ylläpitävät sakot.
Arvonlisäveroa, maksetaan sitten myös noista maksuista sakot poislukien. Kaikesta kulutuksesta maksetaan ALVia, sitä voi perusteella teoreettisesti sillä että verorahotteiset palvelut ovat kollektiivista kulusta, eli on täysin luonnollista rahoittaa ne verottamalla muuta kulutusta. Käytännössä verotus painottuu kulutukseen, koska kulutus ei muuta Kiinaan, Luxemburgiin tai Monacoon. Ei ALVista vähennetä palvelutyöntekijöiden palkkaverojakaan, joten en ymmärrä autoliittomurinaa siitä että autoja verotaan kahteen kertaan.
Tuo ylläoleva on juuri sitä mitä Autoliitto periaatteessa vaatii, eli autoilu maksaa itsestään aiheutuvat kulut eikä yhtään enempää tai vähempää. Käy minulle, tuskin heille.