Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistäminen

Täällä pyöritellyt 20-60k vaikuttaa, ainakin alarajan läheisyydessä, omaan makuuni suhteellisen pieniltä yksiköiltä. Mahtavatko kaikki niille ehdotetut palvelut toimia kovinkaan optimaalisesti noin pienillä väestömäärillä, vai nousevatko yleishallintokustannukset kohtuutomalle tasolle? Kuinka raskaita nämä "peruskuntien" hallintomallit yleensä ovat verrokkimaissa? Lontoo ei ehkä tässäkään asiassa ole se paras vertailukohta, mutta todettakoon että "peruskunnat" siellä ovat asukasluvultaan espoita, toki Cityä lukuunottamatta. Hyrylä ja Lauttasaari täällä ainakin mainittiin mahdollisina peruskuntina. Riittäneekö asukasluvut kustannustehokkaaseen toimintaan? Tietenkin voidaan myös kysyä, etenkin kehyskuntien kohdalla, että tarvitaanko nykyisiin (perus)kuntarajoihin muutoksia vaikka metropolihallinto päälle rakennettaisiinkin.
 
Pitäisiköhän tuossa tehdä jonkinlainen ero yleiskaavoituksen ja asemakaavoituksen välille?

Ei välttämättä. Yleiskaavan suhde asemakaavaan on pikemmin erilainen aikajänne, ei karttakortin koko.

Yleiskaavaa väsätään kuitenkin niin harvoin, että metropoli voisi silti parsia jäsenkuntien laatimat yleiskaavaehdotukset yhdeksi viralliseksi kokonaisuudeksi. Metropolin ei tarvitsisi sanella mitä jäsenkunnat tekevät, mutta ratkaisisi kumpuvat ristiriidat tuomarin roolissa.
 
Tuleeko tuon 29 prossan päälle vielä valtionvero? Sehän taitaa olla progressiivinen, joten paljonko esim 400.000 kruunua vuodessa ansaitseva perheellinen maksaa kunnallis, lääniin ja valtionveroa yhteensä?

t. Rainer

Jos ymmärtäisinkin Ruotsin verojärjestelmästä muuta kuin että se on progressiivisempi kuin Genesiksen ja King Crimsonin 70-luvun levyt yhteensä... Skatteverketin mukaan 0-65 -vuotias maksaa veroa noin 24,5 prosenttia, kun tulot ovat 400 000 kr/vuosi. Tämä tietenkin riippuu asuinpaikkakunnasta ja kymmenistä muista asioista. Skatteverketin laskurin mukaan tuolla Tukholman veroäyrillä jäisi perusvähennysten jälkeen maksettavaksi. vähän alle 93 600 eli 23,4 % (korjatkaa tuo prosentti, jotka osaatte laskea, jos korjattavaa on. Nyt väsyttää eikä pysy laskin kädessä eikä numerot päässä.).
 
Tämän päivän Vantaan sanomissa kerrotaan Vaaralalaisten halusta kuulua mieluummin Helsinkiin kuin Vantaaseen. Vaarala-seuran uusi pj. Reijo Liimataisen mukaan luontevin työ -ja asiointisuunta on Helsinki, samoin Rajakylässä ja Länsimäessä. "Kodistani katsottuna lähin terveyskeskus ja kirjasto on Helsingin puolella jakomäessä. Ja nyt myös kirkko"

Omasta mielestäni Vaaralan, Rajakylän ja Länsimäen voisi aivan hyvin liittää osaksi Helsinkiä. Totuus on että näiltä alueilta matkustetaan enemmän Helsinkiin kuin Vantaalle ja käytetään enemmän Helsingin palveluita. Vaaralassa palvelut eivät kuitenkaan olisi sen lähempänä kuin nykyisinkään, Terveyskeskus, kirjasto ja kirkko löytyy samanmatkan päästä niin Jakomäestä kuin Hakunilastakin. Sosiaaliasema ja Kela taas löytyy lähempää Hakunilasta kun taas Helsingin puolella täytyy matkustaa Malmille. Jos ajatellaan matkustamisen hintaa, niin 2016 Vaarala, Rajakylä ja Länsimäki liittyvät B-vyöhykkeeseen jolloin matkustaminen Helsinkiin halpenee huomattavasti nykyisestä. Luontevinta siis olisi jos nämä kolme raja-aluetta kuuluisi Helsinkiin, mutta ei kuntarajan siirtoa kannata mielestäni palveluiden saatavuudella perustella. Ennemmin kannattaisi kehittää palveluverkostoa niin, että se lähin terveys -tai sosiaalikeskus olisi käytettävissä asuinkunnasta riippumatta.
 
Omasta mielestäni Vaaralan, Rajakylän ja Länsimäen voisi aivan hyvin liittää osaksi Helsinkiä. . Vaaralassa palvelut eivät kuitenkaan olisi sen lähempänä kuin nykyisinkään, Terveyskeskus, kirjasto ja kirkko löytyy samanmatkan päästä niin Jakomäestä kuin Hakunilastakin. Ennemmin kannattaisi kehittää palveluverkostoa niin, että se lähin terveys -tai sosiaalikeskus olisi käytettävissä asuinkunnasta riippumatta.

Terveyskeskukseksi voi valita minkä tahansa 1.1.2014 alkaen.
ja mitä tahansa kirjastoa& kelaa voi käyttää jo nyt. Olettaisi myös että paikallistuntemus olisi Tikkurilasta parempi. Ainakaan Östersundomin suunnittelusta ei voi antaa Helsingille tyylipisteitä, vaan ainoa järkeä taho tuntuu olevan Vantaa joka mukana suunnittelussa Länsimäen takia.
 
Takaisin
Ylös