Vs: Millainen olisi Suomen rataverkko ilman alueluovutuksia...
Irlantia parempi vertailukohta Ruotsin osana pysyneelle spekulatiiviselle Suomelle lienee kuitenkin Wales - se on Englantiin nähden selkeästi periferia, mutta hallitsijat-hallittavat -asetelma ei kuitenkaan ole aivan niin alleviivattu kuin esimerkiksi Irlannissa. Wales oli myös hallinnollisesti ja kirkollisesti selkeästi Englannin osa aivan kuten Suomi vuoteen 1809 saakka oli Ruotsin osa, eivätkä walesilaiset, sen enempää kuin suomalaisetkaan, ole olleet vainottu kansanryhmä, mitä irlantilaiset selkeästi ovat olleet. Se, että kirkollinen elämä sekä Walesissa että Suomessa jo vuosisatoja sitten toimi paikallisella kielellä, on ollut omiaan integroimaan walesilaisia uskollisiksi Englannille ja suomalaisia uskollisiksi Ruotsille, ja on vaikea kuvitella, että tämä kehitys Suomessa olisi muuksi muuttunut, jos Ruotsi olisi saanut Suomen pitää.
Jos Suomi olisi pysynyt osana Ruotsia, on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoista skenaariota kielikysymyksen kehittymiselle: a) Ruotsi pysyy yhtenäisenä, Suomi luetaan osaksi Ruotsia, valtio ei ole kielikysymyksestä kiinnostunut. Koska vastakkainasettelua ei ole eikä synny, ja Suomen oppineet piirit, mm. Turun yliopisto pysyy ruotsinkielisenä, Suomenkin alueella koetaan ruotsalainen kansallinen herääminen. Lönnrot ei koskaan innostu kiertämään (Venäjän) Karjalassa, Kalevalaa ei kirjoiteta. Walesin tie on meidän tiemme ja 2000-luvulle tultaessa suomea puhutaan kyllä edelleen, mutta lähinnä itä- ja pohjoisosissa maata. Puhujia on alle miljoona, eikä suomesta koskaan ole tullut suurten kaupunkien kieltä. b) Kansallisuusaatteen nousu nostattaa ruotsalaiset ja suomalaiset napit vastakkain. Ruotsin valtio yrittää aluksi pakkoruotsalaistaa Suomea, mutta tämä vain kiihdyttää suomalaisten halua itsenäistyä ja synnyttää oma suomenkielinen valtio. Jos tällainen itsenäinen Suomi Ruotsista jossain välissä sitten olisi irronnut, voidaan kuitenkin olettaa että kirjakieli-suomen asema suhteessa Ruotsiin olisi jäänyt nykyistä heikommaksi, ja lisäksi kirjakieli muistuttaisi länsimurteita (ennen kaikkea Turun murretta) huomattavasti nykyistä enemmän, koska pääkaupunki ei koskaan olisi siirtynyt, ja myös kansalliseepoksemme epäilemättä olisi toisenlainen.
Irlantia parempi vertailukohta Ruotsin osana pysyneelle spekulatiiviselle Suomelle lienee kuitenkin Wales - se on Englantiin nähden selkeästi periferia, mutta hallitsijat-hallittavat -asetelma ei kuitenkaan ole aivan niin alleviivattu kuin esimerkiksi Irlannissa. Wales oli myös hallinnollisesti ja kirkollisesti selkeästi Englannin osa aivan kuten Suomi vuoteen 1809 saakka oli Ruotsin osa, eivätkä walesilaiset, sen enempää kuin suomalaisetkaan, ole olleet vainottu kansanryhmä, mitä irlantilaiset selkeästi ovat olleet. Se, että kirkollinen elämä sekä Walesissa että Suomessa jo vuosisatoja sitten toimi paikallisella kielellä, on ollut omiaan integroimaan walesilaisia uskollisiksi Englannille ja suomalaisia uskollisiksi Ruotsille, ja on vaikea kuvitella, että tämä kehitys Suomessa olisi muuksi muuttunut, jos Ruotsi olisi saanut Suomen pitää.
Jos Suomi olisi pysynyt osana Ruotsia, on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoista skenaariota kielikysymyksen kehittymiselle: a) Ruotsi pysyy yhtenäisenä, Suomi luetaan osaksi Ruotsia, valtio ei ole kielikysymyksestä kiinnostunut. Koska vastakkainasettelua ei ole eikä synny, ja Suomen oppineet piirit, mm. Turun yliopisto pysyy ruotsinkielisenä, Suomenkin alueella koetaan ruotsalainen kansallinen herääminen. Lönnrot ei koskaan innostu kiertämään (Venäjän) Karjalassa, Kalevalaa ei kirjoiteta. Walesin tie on meidän tiemme ja 2000-luvulle tultaessa suomea puhutaan kyllä edelleen, mutta lähinnä itä- ja pohjoisosissa maata. Puhujia on alle miljoona, eikä suomesta koskaan ole tullut suurten kaupunkien kieltä. b) Kansallisuusaatteen nousu nostattaa ruotsalaiset ja suomalaiset napit vastakkain. Ruotsin valtio yrittää aluksi pakkoruotsalaistaa Suomea, mutta tämä vain kiihdyttää suomalaisten halua itsenäistyä ja synnyttää oma suomenkielinen valtio. Jos tällainen itsenäinen Suomi Ruotsista jossain välissä sitten olisi irronnut, voidaan kuitenkin olettaa että kirjakieli-suomen asema suhteessa Ruotsiin olisi jäänyt nykyistä heikommaksi, ja lisäksi kirjakieli muistuttaisi länsimurteita (ennen kaikkea Turun murretta) huomattavasti nykyistä enemmän, koska pääkaupunki ei koskaan olisi siirtynyt, ja myös kansalliseepoksemme epäilemättä olisi toisenlainen.
