Koivusaaren rakentaminen

Minun on hyvin vaikea ymmärtää miksei kasi, tai jatkossa kutonen voisi käydä tekemessä lenkin Lauttasaaressa vaikka sinne metro tulisikin. Korvaisi liityntäliikennettä ja tarjoaisi lisäksi suoran yhteyden.

Mitä tulee Koivusaareen, minusta sen rakentaminen on kannatettavaa. Samoin gryndaisin Länsiväylän päälle ja reunoille, ja muuttaisin sen samalla pääkaduksi moottoritiestä. Jos ei nyt satu asumaan länsirannalle Katajaharjussa, niin en suoraan sanoen ymmärrä mitä tämä jollekin vattuniemeläisellä kuuluu sen enempää kuuluu kuin vaikka töölöläiselle.

Nimbyilyistä ja asukastilaisuuksista sen verran, että tutkimusten mukaan tyytymättömät ilmaisevat itseään viisi kertaa todennäköisemmin kuin tyytyväiset. Eli jos yksi kehuu ja viisi valittaa niin väestöstä puolet vastustaa. Ja tämäkin arvio on minusta alakanttiin.
 
Mielestäni 8 ratikan voisi hyvinkin jatkaa Lauttasaareen sitten joskus kunhan metro valmistuu. Myös Laajasaloon saattaa tulla metro+raitio yhteys.
 
Mielestäni 8 ratikan voisi hyvinkin jatkaa Lauttasaareen sitten joskus kunhan metro valmistuu. Myös Laajasaloon saattaa tulla metro+raitio yhteys.


Miksi odottaa turhaan metroa Lauttasaareen? Miksei vain jatketa sitä kasia sinne, niin ongelma olisi heti hodettu?

Laajasaloon tuskin tulee metroa, kun raitiovaunujen kapasiteetti riittää sinne vaikka maailmanloppuun saakka.
 
Kasin jatko ei ole mitenkään selvää eikä sitä kai edes harkita. Sillä on aivan liian pieni kapasiteetti ja välityskyky. Tietenkin se voitaisiin jatkaa, mutta jatketaanko? Itse pystyn vaikuttamaan siihen vain mitä vähäisimmässä määrin.

Metrotarve Kruunuvuoren ja Laajasalon tuleville asukasmäärille on perusteltua. Myöskin Santahaminaan; Varuskunnan voi siirtää mantereelle ja puolustusvoimilla on lukuisia muita saaria mihin voidaan ja joissa on jo pääkaupunkiseudun puolustamiseen liittyvää toimintaa, Santahamina ei ole puolustusstrategisesti tärkeä. Santahaminaan mahtuu 50 000 - 100 000 asukasta. Myöskin Laajasalo/Santahamina toimii pohjoisen metrolinjan kääntöraiteina, joten samaan syssyyn saadaan metrojoukkoliikenne.

Mutta nyt eksyttiin Koivusaaresta.
 
Kasin jatko ei ole mitenkään selvää eikä sitä kai edes harkita. Sillä on aivan liian pieni kapasiteetti ja välityskyky.


Kasin tai kutosen jatkoa on harkittu ja harkittaneen vielä tulevaisuudessakin. Kapasiteetti ja välityskyky on huomattavasti metroa optimaalisempi sekä täysin riittävä vielä sadan vuoden päästäkin.

Metrotarve Kruunuvuoren ja Laajasalon tuleville asukasmäärille on perusteltua. Myöskin Santahaminaan; Varuskunnan voi siirtää mantereelle ja puolustusvoimilla on lukuisia muita saaria mihin voidaan ja joissa on jo pääkaupunkiseudun puolustamiseen liittyvää toimintaa, Santahamina ei ole puolustusstrategisesti tärkeä.


Tarve ei ole ollenkaan perusteltua, sen sijaan ratikan tarve on. Eikä metroa tule edes vaikka Santahamina vapautuisikin rakentamiselle. Tosin Santahaminan rakentamisesta on muutenkin turha keskustella, mikäli puolustusvoimien kanta pysyy entisellään.

Santahaminaan mahtuu 50 000 - 100 000 asukasta.


On aivan sama, kuinka paljon sinne mahtuu, kun tiedämme etukäteen, kuinka väljästi täällä rakennetaan. Tuo satatuhattakin menee vielä kolmella ratikkalinjalla, jos myös yhteys Herttoniemen metroasemalle tehdään sujuvaksi.
 
Kasin jatko ei ole mitenkään selvää eikä sitä kai edes harkita. Sillä on aivan liian pieni kapasiteetti ja välityskyky.
Miten niin? Lauttasaaren sillan yli on aamuruuhkassa 41 bussivuoroa. Jos kaikki ovat telibusseja, rekisteröity paikkatarjonta on noin 3500 paikkaa/h. Nykyisillä Nr-vaunuilla tarvitaan samaan 25 vuoroa ja tavanomaisilla eurooppalaisilla raitiovaunuilla n. 16 vuoroa. Tällaisen tarjonnan hoitaminen busseilla ei edes kannata, koska raitioliikenne on halvempaa.

No, vuoroista 6 on Espoon T-vuoroja. Palvelevathan ne pohjoislauttasaarelaisia - ja paremmin kuin metro palvelisi - mutta voidaanhan ne laskea pois. 35 bussivuoroa on 3000 paikkaa/h. Tarvitaan 22 Nr-vaunua tai n. 14 eurooppalaista.

Kun Seba olet kovin innostunut joukkoliikenteestä, kannattaisi ottaa opisksi ilmaisesta tiedosta, niin ei tarttisi esittää ihan hölmöjä kuten väittää, että raitiovaunulla kapasiteetti ei riitä siihen, mikä hoituu busseilla. Tässä viestissä jo kerroin sinullekin busseille, ratikoille ja raskasraiteille sopivista matkustajamääristä. Vilkaisepa myös tämä esimerkki www-sivuillani, ja taas opit lisää. :)

Tietenkin se voitaisiin jatkaa, mutta jatketaanko?
Halvempi ja parempi vaihtoehtohan olisi rakentaa Lauttasaaren raitiotieradat kuin metroasema. Ruoholahti palvelisi vaihtopaikkana niille harvoille, jotka metroa tarvitsisivat. Myös länteen, jos metro sinne joskus rakennettaisiin.

Metrotarve Kruunuvuoren ja Laajasalon tuleville asukasmäärille on perusteltua.
No ei todellakaan ole. Juuri siksi metrosuunnitelmat on hylätty liian kalliina ja lähes mahdottomina rakentaa. Esitäpä sellainen selvitys joka tukisi väittämääsi.

Jos meidän lapsemme joskus ensi vuosisadan lähestyessä päättävät rakentaa Santahaminan saareen liikenteellisesti ja huollon kannalta kaikkein typerimmän ratkaisun eli vaikka 100.000 asukasta, niin rakentakoot sinne sitten mitä liikennettä haluavat. Meidän aikaamme tämmöinen ei kuulu.

Antero
 
Laajasalon metrosuunnitelmia ei ole hylätty, mitään vaihtoehdoista ei ole hylätty. Metrotarve on olemassa jo kääntöraiteiden ominaisuudessa sekä samalla saadaan nopea joukkoliikenne. Uskon että ratikka 8 voi korvata Lauttasaaren liikennettä, mutta se palvelee pientä aluetta verrattuna kokonaiseen metrolinjaan. Kasista myöskin pitää vaihtaa Ruoholahdessa jos keskustaan on matka.

Ylipäätään 8 on mielestäni liian harvakseltaan ajettu ollakseen poikittaislinja. Esimerkiksi usein Kalliosta kävelee nopeammin Oopperalle kuin että jäisi odottamaan kasia.

Pysytään Koivusaaren metroasemassa sekä koivusaaren rakentamisessa tässä ketjussa. Kannatan kyllä kasin jatkoa Lauttasaareen mutta sen vaikutus seudullisesti on minimaalinen.
 
Hape: viestisi oli hyvä, siinä kävi ilmi mistä Koivusaaressa on kysymys: venepaikoista jätetäyttömaalla.
Seba: Kasi liikennöi liian harvoin ja NrI / NrII kalusto ei ole tarpeeksi tehokasta kapasiteetiltaan, ahdasta tulee liian nopeasti.
Laruun liittyy myös toinen ongelma: entäs Jätkäsaari? Jos 6, 8 ja 9 viedään Jätkään (2) tai vaan 6 ja 9, (2-S), niin vain vaihtoehdossa 2-S kasi voidaan viedä Laruun. Silloin taas Jätkän yhteydet huononevat, enkä pidä 2-S-vaihtoehtoa edes mielekkäänä, parempi on säästää Jätkä bussirallilta ja pörinältä ja jatkaa 6,8 ja 9 sinne. Laru tarvitsee siis uuden linjan kokonaan. Silta myös probleema.
 
Uusimmassa Lauttasaari-lehdessä on parikin isoa juttua Koivusaaren rakentamisesta: toinen keskustelutilaisuudesta ja toinen vaihtoehtosuunnitelma, jossa Koivusaarta kehitetään veneilykeskuksena.

Tuo veneilykeskus-idea mielestäni paljastaa suoraan, mistä Lauttasaari-seuran lobbaamisessa on kyse: oikeasti kyse ei ole merentäytöistä tms., vaan venepaikoista. Luontoarvoista puhumalla on saatu muitakin kuin veneilijöitä vastustamaan Koivusaaren rakentamista.
 
Ylipäätään 8 on mielestäni liian harvakseltaan ajettu ollakseen poikittaislinja.
Voisihan sitä ajaa tiheämpään, mutta jahka kutonen tulee Jätkäsaaren kautta Ruoholahteen niin se olisi luonteva vaihtoehto Lauttasaareen.

Esimerkiksi usein Kalliosta kävelee nopeammin Oopperalle kuin että jäisi odottamaan kasia.
Riippu vähän missä kohti Hesaria olet, mutta kasi on todellakin hidas tuolla välillä johtuen surkeista risteyksistä. Valoetuudet ei pitäisi olla tuolla välillä mikään ongelma, autoliikenne on suht kevyttä Kurvista Sturenkadun risteykseen, tai oikeastaan tuolla välillä ei pitäisi olla valoja ollenkaan. Mutta liikennesuunnittelijat sössivät Flemarin risteyksen lopullisesti, kts. http://jlf.fi/f17/723-raitiolinja-9-rakentaminen/index8.html
 
8 on harvakseltaan ajettu koko matkallaan, linjalisäykset Ruoholahdessa ei vaikuta linjaan kokonaisuudessaan ellei kapasiteettia lisätä.

Mielestäni 8 on kyllä myös nopea Kalliosta Oopperalle, mutta harvakulkuisuuden vuoksi varsinkin kallion Brahen-kentän ja Linnunlaulun alueiden päästä käveleminen on nopeampaa kuin Hesarin Kurvin puolelta.
 
Laajasalon metrosuunnitelmia ei ole hylätty, mitään vaihtoehdoista ei ole hylätty. Metrotarve on olemassa jo kääntöraiteiden ominaisuudessa sekä samalla saadaan nopea joukkoliikenne.

Mielenkiintoinen perustelu Laajasalon metrosuunnitelmille. Metro pitää siis rakentaa kääntöraiteiden takia, ja samalla ikäänkuin toissijaisena etuna saadaan nopea joukkoliikenne.
 
Mielenkiintoinen perustelu Laajasalon metrosuunnitelmille. Metro pitää siis rakentaa kääntöraiteiden takia,...
Laajasalo on varmaan siirtynyt kovin lähelle. Metrojunien kääntöraiteet vaativat pituutta 200 m. eli junanpituus 130 m. ja ristikkovaihderyhmä 70 m.

Laajasalon saarta lähinnä oleva metroasema on Kulosaari, josta on etäisyyttä lähimpään rantaan Laajasalossa 1,4 km. Kovin lähelle Laajasaloa ei siis kääntöraiteilla vielä pääse. :)

Antero
 
Laajasaloon on tulossa vähintään kolme metroasemaa. Ensimmäisessä vaiheessa vähemmän.
 
Laajasaloon on tulossa vähintään kolme metroasemaa. Ensimmäisessä vaiheessa vähemmän.

Laajasaloon on tulossa vähintään viisitoista raitiovaunun pysäkkiparia. Ensimmäisessä vaiheessa vähemmän. Metroasemia ei tule lainkaan.
 
Takaisin
Ylös