Kapitalismi

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Olinko aistivinani tuossa hienoista sarkasmia..? Hyvä jos niin, sillä ainakin mitä joukkoliikenteen käytön ja yksityisautoilun suhteeseen sosialismin ja kapitalismin välillä tulee, siinä(kin...) sosialismi oli kaukana edellä. Puuttumatta tässä nyt enempää sen syihin...

Ympäristön kannalta kapitalismi on hyvin tuhoisa järjestelmä nykymuodossaan. Myös ihmisten arvomaailma on muuttunut uusliberalismin jyllätessä itsekkääksi ja piittaamattomaksi kanssaihmisistä sekä ympäristöstä. Vain raha ja materia, yleensäkin kaikki ulkoinen ja pinnallinen, kiinnostavat. Näen, että kapitalismin aika alkaa olla pikku hiljaa jo ohitse. Se on ollut oman aikansa kokeilu, kuten 1900-luvulla kokeiltiin laajasti sosialismia, mutta kumpikaan ei osoittautunut hyväksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Suomessa ollaan seurattu orjallisesti maailman trendejä uskaltamatta ottaa omia linjauksia missään asioissa.

Ääripäät on näköjään aina kokeiltava, ennen kuin saadaan järkevää puolivälin ratkaisua. Tämä näkyi myös autoilun ja joukkoliikenteen asemassa; ensin oli lähes täysin joukkoliikennettä, tämän jälkeen lähes täysin autoilua ja pikku hiljaa voitaisiin siirtyä järkevään työnjakoon julkisen sekä yksityisen liikenteen välillä. Kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkia asioita, eikä kaikkien asioiden tarvitse olla yhteisiä, vaan voidaan valita tilanteen mukaan.

Jos jotakuta kiinnostaa, miten Suomen hyvinvointivaltiota on vähä vähältä purettu ja siirrytty amerikkalaistyyliseen uusliberalismiin, ja miksi näin on käynyt, niin Voima-lehdessä on hyvä artikkeli tästä:
http://www.voima.fi/content/view/full/2277 (artikkeli ote kirjasta Heikki Patomäki: Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. WSOY 2007.)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Ympäristön kannalta kapitalismi on hyvin tuhoisa järjestelmä nykymuodossaan. Myös ihmisten arvomaailma on muuttunut uusliberalismin jyllätessä itsekkääksi ja piittaamattomaksi kanssaihmisistä sekä ympäristöstä. Vain raha ja materia, yleensäkin kaikki ulkoinen ja pinnallinen, kiinnostavat. Näen, että kapitalismin aika alkaa olla pikku hiljaa jo ohitse. Se on ollut oman aikansa kokeilu, kuten 1900-luvulla kokeiltiin laajasti sosialismia, mutta kumpikaan ei osoittautunut hyväksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Suomessa ollaan seurattu orjallisesti maailman trendejä uskaltamatta ottaa omia linjauksia missään asioissa.

Ääripäät on näköjään aina kokeiltava, ennen kuin saadaan järkevää puolivälin ratkaisua. ... Kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkia asioita, eikä kaikkien asioiden tarvitse olla yhteisiä, vaan voidaan valita tilanteen mukaan.


Tuosta ei juurikaan voi olla eri mieltä. Sen verran ehkä tarkennusta, että "sosialismikokeilua" ei käytännössä missään toteutettu Marxin tarkoittamassa muodossa, mutta se on sitten taas toinen juttu...
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Ympäristön kannalta kapitalismi on hyvin tuhoisa järjestelmä nykymuodossaan. Myös ihmisten arvomaailma on muuttunut uusliberalismin jyllätessä itsekkääksi ja piittaamattomaksi kanssaihmisistä sekä ympäristöstä. Vain raha ja materia, yleensäkin kaikki ulkoinen ja pinnallinen, kiinnostavat. Näen, että kapitalismin aika alkaa olla pikku hiljaa jo ohitse.

Rohkenen olla eri mieltä. Ei lähtökohtaisesti kumpikaan kapitalismi tai sosialismi ole toistaan ympäristöystävällisempää tai -vihamielisempää. Kannattaa muistella miten saastuttavaa Itä-Euroopan suurteollisuus oli. Tietysti köyhällä yksilöllä on vähemmän varaa saastuttaa, mutta eihän siitä seuraa että köyhyys olisi mikään ideaali asiaintila.

Minua myös oudoksuttaa retoriikka, jossa markkinataloudesta ja (uus)liberalismista tehdään syntipukki kaikkiin maailman paheisiin. Ei minusta kommunistidiktatuuri ole mitenkään toivottavampi vaihtoehto.

Markkinataloudessa keskeinen elementti on vapaus. Periaatteessa myös ympäristökysymyksiin on olemassa markkinalähtöisiä ratkaisuja. Ympäristöystävällisyys voi jopa olla hyvää bisnestä (vaikkei tietysti kaikki sen nimissä tehtävä bisnes ole niin ympäristöystävällistä kuin kuvitellaan).

Etiikan kannalta täytyy muistaa, että markkinatalouden takaamien vapauksien vastapainona yksilöllä on myös vastuu itsestään, lähimmäisistään ja maailmasta. Joka väärinkäyttää vapauksiaan ei ole (tai ei pitäisi olla) kapitalismin sankari. Ympäristön suojaksi tarvitaan sopimuksia, rajoituksia ja teknologista kehitystä, mutta näissä kaikissa tulisi nähdä positiivisia mahdollisuuksia johonkin entistä parempaan, ei pelkkää repressiivistä vapauksien rajoittamista.

Meillä Suomessa ei oikein tajuta tätä vastuu-aspektia. Meillä vastuu on ulkoistettu yhteiskunnalle. Yksilö saa elää vaikka kuinka pellossa, kunhan yhteiskunta kantaa vastuun. Tämä on sairasta. Meidän pitää yksilöinä tajuta, että jokainen tekomme on kannanotto puoleen tai toiseen. Tosin tietenkin yhteiskunta tarjoaa sen viitekehyksen jossa toimitaan. On vaikea luopua autosta, jos kaupunki on kaavoitettu auton ehdoilla.

En myöskään usko, että ihmisten arvomaailma olisi erityisesti koventunut viime aikoina tai että se johtuisi ainakaan mistään uusliberalismin noususta. Ahneutta, väärinkäytöksiä ja silmitöntä omanedunpyyntiä on ollut aina. Nyt siitä sentään puhutaan. En myöskään usko, että ketään ensisijaisesti motivoi kahmia etuja itselleen. Siihen ajaudutaan kun on tilaisuus ja toisaalta moraali on ulkoistettu yhteiskunnalle. Kunnon kapitalisti pyrkii menestymään rehdisti omalla työllään, ei kahmimalla ansiottomia etuja toisten kustannuksella. Ne jotka eniten pitävät meteliä itsestään eivät tosin ole välttämättä niitä kunnollisimpia kapitalisteja. Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.
 
Ei minusta kommunistidiktatuuri ole mitenkään toivottavampi vaihtoehto.


Ei tietenkään. Mutta ei välttämättä nykytilaan nähden epätoivottavampikaan, painotukset eri järjestelmissä vain osuvat eri asioihin. Mutta kuten aiemmin todettiin; "ääripäät on näköjään aina kokeiltava, ennen kuin saadaan järkevää puolivälin ratkaisua".

Joka väärinkäyttää vapauksiaan ei ole (tai ei pitäisi olla) kapitalismin sankari.
...
Kunnon kapitalisti pyrkii menestymään rehdisti omalla työllään, ei kahmimalla ansiottomia etuja toisten kustannuksella. Ne jotka eniten pitävät meteliä itsestään eivät tosin ole välttämättä niitä kunnollisimpia kapitalisteja. Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.


Tuon voisi myös kirjoittaa muotoon "Joka väärinkäyttää etujaan ei ole (tai ei pitäisi olla) sosialismin sankari.
...
Kunnon sosialisti pyrkii menestymään rehdisti omalla työllään, ei kahmimalla ansiottomia etuja toisten kustannuksella. Ne jotka eniten pitävät meteliä itsestään eivät tosin ole välttämättä niitä kunnollisimpia sosialisteja. Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten".


Meillä vastuu on ulkoistettu yhteiskunnalle. Yksilö saa elää vaikka kuinka pellossa, kunhan yhteiskunta kantaa vastuun.


Arvaa, missä edesmenneessä lähinaapurissa järjestelmä toimi täysin samalla tavalla..?

Totta, että sosialismista puuttui tietynlainen vapaus, ainakin sellaisena, joksi me vapauden miellämme. Mutta olemmeko me vapaita ja toisaalta, kuka sen määrittelee..?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

En myöskään usko, että ihmisten arvomaailma olisi erityisesti koventunut viime aikoina tai että se johtuisi ainakaan mistään uusliberalismin noususta.

Tästä olen eri mieltä. Nuoret, jotka ovat kasvaneet kapitalistisessa yhteiskunnassa, elävät eräänlaisessa arvotyhjiössä. Millään ei ole mitään väliä, ei ole arvoja tai ihanteita mitä toteuttaa elämässä. Vain nautinto, hetken nautinto on itseisarvo. Vanhemmilla sukupolvilla on sentään vielä moraalia ja arvomaailmaa, joka on opittu parempina aikakausina. Joku on sanonut, että yhteiskunnan kehityksen taso näkyy siinä, kuinka se kohtelee kaikkein vähäosaisimpiaan.

Tässä mielessä 1980-luvun Suomi oli paljon edellä 2000-luvun Suomea, jossa sosiaaliturvaa on ajettu alas, eikä ketään kiinnosta suomalainen köyhyys. Jokainen on oman onnensa seppä, ja jos joku ei ole, niin ei ole minun ongelmani vaan ihmisen omaa syytä, ajatellaan. Pääasia, että veronalennuksia tulee tilille ja omat asiat ovat kunnossa. Pahoinvointi lisääntyy koko ajan suomalaisilla, masennuslääkkeitä kuluu ja mielenterveyshuolto on retuperällä, varsinkin nuorilla, mutta miksei myös vanhemmillakin. Yhteiskunta on vain liian rankka, ihmiset eivät jaksa. Kilpailu ei välttämättä ole ihmiselle luontaisin tapa, alkuasukkaillakin on välittävät heimoyhteisönsä. Nykyihminen on kovin irrallinen tässä kaikessa, eikä ymmärrä miten yhteiskunta toimii.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Nuoret, jotka ovat kasvaneet kapitalistisessa yhteiskunnassa, elävät eräänlaisessa arvotyhjiössä. Millään ei ole mitään väliä, ei ole arvoja tai ihanteita mitä toteuttaa elämässä. Vain nautinto, hetken nautinto on itseisarvo. Vanhemmilla sukupolvilla on sentään vielä moraalia ja arvomaailmaa, joka on opittu parempina aikakausina. Joku on sanonut, että yhteiskunnan kehityksen taso näkyy siinä, kuinka se kohtelee kaikkein vähäosaisimpiaan.

En näe suoraa yhteyttä kapitalismin / markkinatalouden ja arvotyhjiön välillä. Minusta arvotyhjiö on kyllä tietyssä mielessä totta (tosin en usko että esim. 1970-luvun Suomessa olisivat asiat olleet paremmin: yhteiskunta oli läpipolitisoitunut, ihmisiä syrjittiin mielipiteiden ja puoluekannan perusteella jne.), mutta oma näkemykseni on, että tämä johtuu siitä, että sosialismin ihannoima valtiokeskeinen ajattelumalli johti siihen, että kaikki vastuu ulkoistettiin yhteiskunnalle.

Mikä muu mahdollistaa puhtaan hedonismin kuin se, että ei tarvitse itse henkilökohtaisesti tuntea mitään myötätuntoa lähimmäisiä kohtaan? Jos suomalaisessa yhteiskunnassa kohtaa köyhän tai sairaan, ajatellaan että on täysin legitiimiä jättää hänet sillensä, koska on yhteiskunnan tehtävä huolehtia vähäosaisista. Minusta tämä on julmaa.

Itänaapurissahan tämä näkyi puhtaimmillaan. Kuulemani mukaan edes talojen porraskäytävien siisteydestä ei kukaan piitannut, kun se oli yhteiskunnan tehtävä. Oma asunto kyllä pidettiin tip-top -kunnossa sen mukaan kuin kullekin oli mahdollista.

Arvotyhjiö on siis käsitykseni mukaan mahdollinen missä tahansa yhteiskunnassa jossa yksilöllä on mahdollisuus laistaa itse tuntemasta henkilökohtaista vastuuta. Äärikapitalistisessa yhteiskunnassa arvotyhjiöön voi päätyä sellainen äkillisesti, usein ansiottaan vaurastunut ihminen, jolta puuttuu kunnon kotikasvatus. Keskiluokalla ei yleensä ole tällaiseen mahdollisuutta. Itsestä huolehtiminen kasvattaa usein myös sosiaalista mielenlaatua, jolloin pystyy empatisoimaan paremmin niitä jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään yhtä hyvin. Sosialistisessa / kommunistisessa diktatuurissa puolestaan kenenkään ei oleteta tuntevan henkilökohtaista vastuuta mistään vaan yhteiskunta huolehtii kaikesta. Voi vain arvata kummassa yhteiskuntatyypissä on enemmän moraalityhjiössä eläviä ihmisiä. Sitä ilmeneekö moraalityhjiö piittaamattomana rahankäyttönä vai julmuutena muutenkin köyhissä oloissa lienee turha moralisoida. Samasta ilmiöstä siinä kuitenkin on kyse, eikä köyhyys ole mitenkään automaattisesti moraalisempaa kuin rikkaus.

Selvennykseksi täytyy sanoa, että sosialisteilla on ollut merkittävä rooli 1800-1900 -luvuilla, erityisesti suurissa reformeissa, joilla on rakennettu Suomesta(kin) hyvinvointivaltio. Tätä ei sovi kiistää. Liike sai alkunsa aidoista epäkohdista ja onnistui luomaan toivoa. Ongelmat syntyvät vain siitä, että kauniista lupauksista huolimatta sosialismi ideologiana korostaa yhteistä vastuuta, ei yksilön vastuuta.

Siitä lienemme kyllä samaa mieltä että hedonismi, hetken nautinto ja ympäröivien ihmisten laiminlyönti ei ole moraalisesti kestävä tapa elää.

Hedonismiin voi vain ajautua monella tavalla kuten seuraamalla turhanpäiväistä pintajulkisuutta tai sitten siksi että ympäröivät olot ovat muuten niin ahdistavat eikä ole saanut kunnon eväitä elämälle. Yhteiskuntajärjestys ei ole ratkaiseva vaan kotikasvatuksen laatu, perusarvot ja niiden kunnioitus.

Tässä mielessä 1980-luvun Suomi oli paljon edellä 2000-luvun Suomea, jossa sosiaaliturvaa on ajettu alas, eikä ketään kiinnosta suomalainen köyhyys. Jokainen on oman onnensa seppä, ja jos joku ei ole, niin ei ole minun ongelmani vaan ihmisen omaa syytä, ajatellaan. Pääasia, että veronalennuksia tulee tilille ja omat asiat ovat kunnossa. Pahoinvointi lisääntyy koko ajan suomalaisilla, masennuslääkkeitä kuluu ja mielenterveyshuolto on retuperällä, varsinkin nuorilla, mutta miksei myös vanhemmillakin. Yhteiskunta on vain liian rankka, ihmiset eivät jaksa. Kilpailu ei välttämättä ole ihmiselle luontaisin tapa, alkuasukkaillakin on välittävät heimoyhteisönsä. Nykyihminen on kovin irrallinen tässä kaikessa, eikä ymmärrä miten yhteiskunta toimii.

Tämä herättää monensuuntaisia ajatuksia...

Muistikuvani mukaan 1980-luvun Suomi ei ollut mikään paratiisi vaan armottoman tylsä itäeurooppalainen valtio, jossa oli kaksi sosialistitaustaisten poliitikkojen johtamaa valtiollista TV-kanavaa ja uutisetkin olivat (MTV:n uutisia lukuunottamatta) enemmän tai vähemmän valtiollisessa kontrollissa. Lehdistökin oli pitkälti vallanpitäjien talutusnuorassa. Yhteiskunta yleisestikin oli melkoisen säädösviidakon kahlitsema. Verot olivat korkeat, samoin hintataso, ja vientiteollisuuden kilpailukykyä hoidettiin säännöllisin devalvaatioin eli ottamalla ostovoimaa kuluttajilta ja antamalla se näin epäsuorana vientitukena suurteollisuudelle.

En ole mitenkään varma, että edes sosiaalietuudet olisivat olleet mitenkään fantastiset. Ei ollut mitään opintorahaa vaan opinnot rahoitettiin korkotuetulla lainalla. (Itse 1992 alkaen opiskelleena pääsin ensimmäisten joukossa nauttimaan opintorahasta, josta ei alkuvaiheessa otettu edes ennakonpidätystä eikä inflaatio ollut ehtinyt purra pahasti sen ostovoimaan kuten vuosikymmenen lopulla oli jo tilanne. Olin siis pääosin itse varsin onnekas.) Lapsilisiä lähdettiin muistaakseni korottamaan vasta joskus 1980-luvun lopulla, siihen saakka ne olivat varsin niukat.

Mitä arvomaailmaan tulee, niin 1980-luvun loppupuolella koettiin myös se ensimmäinen juppikausi.

Jaksamisen puolesta 1980-90 -luvun vaihteen lama oli minusta tuhoisa. Ensimmäisen kerran vuosikymmeniin yhteiskunnassa vallitsi todellinen lama- ja kriisitunnelma. Koettiin että tämä on meidän sukupolvemme talvisota, josta on pärjättävä kiristämällä vyötä ja tekemällä entistä tehokkaammin työtä. Uskoisin että tuosta jäi suurimmalla osalla päälle armottoman työnteon eetos. Tehtiin nöyrästi töitä niska limassa jotta saatiin edes pitää työpaikka, palkasta ja eduista viis.

Omalle 1970-luvun alkupuolella syntyneelle ikäluokalleni (nk. generation X kuten jotkut sanovat) tämä lama osui juuri kriittiseen aikaan, hetkeen jolloin tajusi yhteiskunnasta riittävästi mutta oli vielä opintoputkessa. Sivusta saattoi seurata ympäröivän yhteiskunnan julmaa todellisuutta. Luonnollisesti työelämään siirryttyämme olimme valmiit tekemään töitä armottomalla tahdilla. Lama oli vielä mielessä pelotteena ja lisäksi takaraivossa vaikuttivat legendat siitä, että suomalainen ei työtä pelkää ja ei talvisodassakaan pysähdytty pohtimaan kaiken tämän mielekkyyttä, kun piti pelastaa kansakunta.

Nyt, vuosikymmen myöhemmin, kun generation Y alkaa näkyä työpaikoilla, oma ikäluokkani tuntuu ihmettelevän näitä tulokkaita, jotka asettavat hyvin tiukat rajat ylimääräiselle työnteolle ja joilla muutenkin on varsin korkeat odotukset työelämän laatutekijöiden suhteen. Tavallaan ihan tervettä kyllä, mutta niille jotka ovat tottuneet raatamaan tuollainen kuulostaa varsin kapinalliselta.

Tämän voisi nähdä vaikka niin että hedonismia esiintyy jonkin verran nuorimmassa ikäryhmässä, joka ei ole kokenut lamaa mutta on nähnyt läheistensä tekevän työtä rankkaan tahtiin. Varmaan tämä on jättänyt vaikutuksensa ja halun myös nauttia elämästä. Jaksamisongelmat taas tulevat vastaan vähän vanhemmassa sukupolvessa, joka ei ole ikinä päässyt helpon elämän makuun. Keski-ikäiset ja vanhemmat taas ovat eläneet läpi työelämän murrokset, tehostamiset, IT:n tulemisen jne., mikä ymmärrettävästi on ollut suuri murros ja vaatinut monelta veronsa.

Sosiaaliturvan suhteen kyllä 1990-luvulla tehtiin karsintaa, mutta en usko että edeltävä aikakaan oli paratiisi. Suomalainen hyvinvointisektori sitäpaitsi mielestäni kärsii tehottomuudesta vielä enemmän kuin resurssien puutteesta. Organisoitikyvyt eivät ole julkisella sektorilla kummoiset ja hidas julkinen päätöksenteko haittaa toiminnan joustavoittamista. Jos palvelut saataisiin rationalisoitua (väkeä pois yliresursoidusta hallinnosta, tekemään itse hoitotoimenpiteitä), niin pienellä lisärahoituksella tämän päälle voitaisiin varmaankin heilauttaa nykyisin selvästi alisuoriutuvat julkiset palvelumme Euroopan kärkijoukkoon, missä ne eivät tällä hetkellä ole.

Summa summarum: ei nykyinen Suomi ole ihannevaltio, mutta eivät ennen asiat välttämättä olleet radikaalisti paremmin. Ihmisellä vain on kaipuu jotain utooppista tilaa kohti, jollaista ei välttämättä koskaan ollutkaan: aika kultaa muistot. Kaikille epäkohdille löytyy periaatteessa rationaaliset selitykset ja todennäköisesti oikeilla poliittisilla päätöksillä niille voitaisiin tehdäkin jotain. Mutta jos päädytään syyttämään ongelmista yhteiskunnallisen ilmapiirin kovenemista, uusliberalistisia arvoja, markkinataloutta tai jotain muuta näennäistä syntipukkia, niin silloin ei päästä pureutumaan todellisiin syihin ja seurauksiin vaan tehdään pehmoideologisesti motivoituja päätöksiä, joilla saadaan kyllä rahaa menemään ja vaikutetaan kivoilta äänestäjien silmissä, mutta ei oikeasti ratkaista niitä ongelmia. Poliitikot kautta aikain ovat olleet hyviä kitisemään ja moralisoimaan, mutta ongelmien ratkaisemiseen eivät aina eväät riitä niillä, joilla on parhaat puhujanlahjat, oikeamielisimmät mielipiteet ja suurin suosio.
 
Menkääpä katsomaan tämän päivän Venäjälle. Kukaan ei omista maata, talot ovat rähjäisiä rötisköjä kun vuokralainen ei halua korjata toiselle. Tiet ovat mitä sattuu kun ketään ei kiinnosta. Venäjä on hyvä esimerkki siitä, mihin kommunismi johtaa. Tapettiin kaikki ketkä jotain omistivat tai halusivat kehittää yhteiskuntaa. Esimerkiksi suomalainen väestö, joka oli rakentamassa sosialismia Karjalan tasavallassa tapettiin tai uudelleensijoitettiin Siberiaan. Vieläkään ei Venäjänmaalla ole saatu aikaan toimivaa maanomistusta.

Muuten, nykyiset korkeat palkkakustannukset ovat peräisin juuri Kekkosen ajan pahimmilta vuosilta, kun Kekkonen saadakseen kommunistit aina uudelleenvalintansa taakse oli liian leväperäinen. Tuli pekkaspäiviä, lomarahoja ja lomaltapaluurahoja, eli käytännössä työntekijälle maksetaan tekemättömästä työstä. Mieluummin maksaisin korkeampaa tuntipalkkaa ja pekkaset yms humpuuki pois. Eläkerahatkin on täällä ryypätty ja törsätty ties mihin lämpimien vesien hotelleihin. Kekkonen hoiti kuitenkin erittäin hyvin valtiomme asioita ja pitäen Suomen pystyssä vaikka maailmalla kuohuikin.
 
Jani kertoi erittäin hyvin oman näkökantansa asioista. Vaikka olenkin eri mieltä joistain asioista, todella hyvä selitys kuitenkin hänen näkökannastaan.

Monin paikoin eläminen on kallistunut 1970-luvusta lähtien. Diplomi-insinöörienkin palkat menevät aika pitkälti asuntolainojen lyhentämiseen. Vaikka ennen korot olivat korkeita, asuntolainojen määrätkin olivat monta kertaa pienempiä ja inflaatio auttoi lainojen maksamisessa. Yleinen kulttuuri ei myöskään ollut näin materialistista ja näin ei tarvinnut käyttää niin paljoa rahaa, että pystyi elämään tavalliseksi katsottavaa elämää. Työttömyysprosentit olivat monta kertaluokkaa vähäisempiä ja jokaiselle löytyi töitä, suunnitelmatalouden oloissa. Nykyään markkinatalous ei ole onnistunut työllistämään läheskään kaikkia ja palkat eivät riitä kaikilla aloilla elämiseen.

Tässä on lisää pohdittavaa tuohon, että oliko ennen paremmin hyvinvoinnin kannalta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.f...8&posting=21500000000063191#21500000000063191

Jos yhteiskunnallinen keskustelu kiinnostaa, tällaisella äsken löytämälläni palstalla sitä on oikein olan takaa ja laadukasta sellaista:
http://nakokulma.net/index.php?board=6.0
 
Viimeksi muokattu:
Monin paikoin eläminen on kallistunut 1970-luvusta lähtien. Diplomi-insinöörienkin palkat menevät aika pitkälti asuntolainojen lyhentämiseen. Vaikka ennen korot olivat korkeita, asuntolainojen määrätkin olivat monta kertaa pienempiä ja inflaatio auttoi lainojen maksamisessa.
Asia on juuri näin. Itse ostin ensimmäisen oman asunnon opiskelijana 1977. Saimme silloin aravan ja aravan lisälainan (valtion takaamat ja hinnoittelemat asuntolainat). Asunnon velaton hinta olin noin 125.000 mk ja omaa rahaa oli oltava lopulta 4000 mk kun pankkilainaa otettiin 8500 mk. Syy koko touhuun oli se, että asuminen oli näin selkeästi halvempaa kuin vuokralla, ja inflaation ansiosta reaaliset asumiskulut laskivat joka vuosi. Silti asunto oli omamme ja saimme siitä irti maksamaamme pääomaa kun myimme asunnon.

Kun aloitin opiskelun 1975, oli vain runsas 10 vuotta siitä, kun diplomi-insinööri oli ollut niin suuripalkkainen, että valmistumisen jälkeen parin ensimmäisen kuukauden palkalla ostettiin asunto, sitten auto ja sitten ei enää tiennyt, mitä rahalla olisi tehnyt. 1975 ei enää tällaisia toiveita ollut, saati valmistuttuani 1981.

Silloinen systeemi oli kuitenkin sikäli hyvä, että inflaatio ohjasi käyttämään rahat pysyviin asioihin, koska ne olivat lainalla rahoitettuna suhteellisesti paljon halvempia kuin kulutustavarat. Nykyään emme kärsi inflaatiosta, mutta raha tuhlataan periaatteessa joutavaan, kuten autoihin, vaatteisiin ja kodintekniikkaan, jotka kaikki pannaan käyttökelpoisena roskiin parin vuoden välein kun on niin kivaa ostaa uutta.

Liikenteen näkökulmasta kapitalismilla ja sosialismilla on käytännössä ollut se ero, että joukkoliikenne on näennäisesti menestynyt sosialismissa. Mutta se ei ole todellista menestystä, vaan seurausta yhteiskunnan alhaisesta tuottavuudesta ja vähänkin tuottavuuden ohjaamisesta muihin tarkoituksiin kun kansalaisten aineelliseen elintasoon. Sellainen yhteiskunta ei kykene tuottaamaan autoja ja kattamaan niiden käyttökustannuksia. Siten kansalaisten on pakko käyttää joukkoliikennettä ja vain poliittinen eliitti nauttii autoistaan.

Sosialismin kaatuminen, käytännössä myös Kiinassa, osoittaa, että yhteiskuntajärjestelmästä ja sen antamasta ”koulutuksesta” riippumatta ihmiset haluavat autoja, jos vain voivat niitä saada. Ympäristöarvoilla ei ole mitään merkitystä suhteessa omiin mielihaluihin.

Kiinan ja Venäjän nykyinen kiihkokapitalismi osoittaa myös, ettei tilanne oikestaan isommin sosialismista muutu. Eliitti pysyy eliittinä edelleen, ja elintasokuilu on syvä. Ehkä kapitalismin eliitti on vielä rikkaampi kuin sosialismin eliitti ja kansa keskimäärin varakkaampaa, koska kansa kykenee ostamaan edes halpoja tai käytettyjä autoja. Välittömän elinympäristön kannalta kapitalismin mahdollistama kansan autoistuminen on toki tuhoisa.

Globaalilta kannalta Venäjän ja Kiinan autoistuminen voi olla onneksikin. Jos se nostaa öljyn ja teräksen hinnat yli kansalaisten autolla ajamisen kipurajan, tämä autoistuminen voikin kääntyä koko autoistumisen tuhoksi. Yksinkertaisesti siksi, että öljyä ja terästä on riittänyt tähän asti teollisuusmaiden kansalaisten autoiluun. Mutta maailman varannot eivät riitä koko ihmiskunnan autoiluun, jolloin ei ole kuitenkaan hyväksyttävää periaatetta sille, miksi jossain kansa saisi autoilla ja jossain ei, vaan autoilun on vähennyttävä tasaisesti kaikkialla sille tasolle, jossa öljy- ja terästuotanto sekä atuoilun määrä ovat tasapainossa.

Johtaako tämä uudenlaiseen globaaliin jakoon autoeliittiin ja muuhun väestöön? Kenties tavallaan, mutta jos seurauksena on globaali muutos siihen suuntaan, että peruselinmuoto on elämä ilman autoa, auto käy nykymielessä tarpeettomaksi ja siten autoeliittiä ei ehkä synnykään. Sillä mitä se autoeliitti autoillaan tekisi, kun niistä ei oikeastaan ole mitään hyötyä ja niitä voi käyttää yhtä vähän kuin vaikka nykyään hevosta – menneen aja autoa. Joillain on hevonen ja he harrastavat sitä, mutta meillä ei ole enään esim, kaupunkien hevosajan ympäristöongelmia.

Antero
 
Kun aloitin opiskelun 1975, oli vain runsas 10 vuotta siitä, kun diplomi-insinööri oli ollut niin suuripalkkainen, että valmistumisen jälkeen parin ensimmäisen kuukauden palkalla ostettiin asunto, sitten auto ja sitten ei enää tiennyt, mitä rahalla olisi tehnyt. 1975 ei enää tällaisia toiveita ollut, saati valmistuttuani 1981.

Ja meikäläisen ikäluokan korvissa tämä kuulostaa aivan uskomattomalta...

Valmistumisen jälkeen asuin ensin vuokralla vuoden (kalliisti!), sen jälkeen asumisoikeusasunnossa pari vuotta (sekin kallista), jonka jälkeen ostimme asunnon 15 vuoden lainalla (+ päälle 2 vuotta lyhennysvapaita vuosia jos haluamme). Oma asunto on pieni, 68 m2, mutta absoluuttisesti ajatellen kallis (tosin kohtuullisen hyvä sijainti 5 km keskustasta ja oli ostettaessa suhteellisesti edullinen verrattuna muihin vastaaviin asuntoihin, eli mielestäni hyvä ostos). Nykyisellä hintatasolla sen arvo on noussut 50 K€ n. 6 vuodessa.

Tuo 15 vuoden laina on tarkoituksella lyhyt (!), ja olemme itse asiassa yrittäneet lyhentää sovittua ohjelmaa nopeammin. Pankki olisi lainannut vaikka 30 vuodeksi, ja nyt puhutaan kai jo 60 vuoden lainoistakin. Käsittämätöntä sinänsä: kuka haluaa sitoa itsensä asuntoon ja sen lainanmaksuun loppuiäkseen? Varsinkin kun korot voivat heitellä miten tahansa.

Verrattuna 1960-lukuun asuminen on siis nykyään ilmeisesti astronomisen kallista, ainakin suhteutettuna korkeakoulutetun keskituloihin.

Silloinen systeemi oli kuitenkin sikäli hyvä, että inflaatio ohjasi käyttämään rahat pysyviin asioihin, koska ne olivat lainalla rahoitettuna suhteellisesti paljon halvempia kuin kulutustavarat. Nykyään emme kärsi inflaatiosta, mutta raha tuhlataan periaatteessa joutavaan, kuten autoihin, vaatteisiin ja kodintekniikkaan, jotka kaikki pannaan käyttökelpoisena roskiin parin vuoden välein kun on niin kivaa ostaa uutta.

Omassa elämässä olen ainakin yrittänyt ostaa kestävää, niin kovalla hinnalla kuin rahkeet antavat myöten. Mutta kun esim. sellaisia kodinkoneita ei valmisteta jotka kestäisivät muutamaa vuotta pidempään. Tämä on valmistajien tarkoituksellinen elinkaaristrategia. Autoakaan ei ole vaihdettu ikinä vaan se on VW Golf vm. 92, ollut meillä vuodesta 2000. Onneksi tuntuu olevan aika lujaa tekoa verrattuna uudempiin autoihin. TV on vuodelta 2001 ja vielä vanhaa putkitekniikkaa: en ole viitsinyt vaihtaa litteään, kun vanha toimii vallan hyvin ja sitäpaitsi kuluttaa vähemmän sähköä kuin litteät jätti-TV:t. Myönnän että olen kyllä vähän poikkeus, kun olen koulutustaustan pohjalta oppinut laskemaan, että pidentämällä laitteiden uusintasykliä niiden elinkaarikustannukset saadaan tippumaan huomattavasti alaspäin verrattuna tiheään uusimiseen. Yritän yksityiselämässäkin nähdä kaikki nämä vempeleet puhtaina tuotantovälineinä eikä niinkään statusesineinä, ja harkitsen tarkkaan mikä niiden taloudellisen elinkaaren pitäisi olla.

Sinänsä en kylläkään haluaisi moralisoida kulutusta. Ihmisellä on luontainen halu / vaisto kuluttaa ja shoppailla. Siitä saa mielihyvää. Se haitallinen puoli siinä on jos hankki esineitä joita ei oikeasti tarvitse ja heittää ne sitten pian menemään. Tai jos hankkii lähes kertakäyttöisiä esineitä, esim. halpaketjujen vaatteita. Kieltämättä materiaa nykyihmisellä on ihan liikaa: se on jo taakka. Kenties järkevin tapa tyydyttää shoppailuviettiä on kierrellä kaupungilla katselemassa kaikkea mielenkiintoista ja loppujen lopuksi ostaa jotain ihan pientä ja halpaa, jolla ei ole suurta negatiivista ympäristöimpaktia. Esimerkiksi aikakauslehti tms.

Oma paheeni ovat kirjat, joita ostan ihan liian helposti ja joita pursuaa kohta ulos ovista ja ikkunoista. Itse ostotapahtumaan liittyy jo mielihyvää (löytäminen hyllystä, maksaminen kassalla jolloin omistajuus siirtyy ja sitten purkaminen kassista kotona) ja toinen puoli liittyy itse kirjan lukemiseen jälkikäteen. Netistä ostamiseen ei liity vastaavaa mielihyvää itse transaktiosta, koska konkreettisen tuotteen saa käteensä vasta jälkikäteen. Näitä kokemuksia vertailemalla voi saada selville jotain shoppailun merkityksestä kokemuksena. Jos miettii vaihtoehtoisia ympäristöystävällisempiä tapoja kuluttaa, niin immateriaalisiin ostoihin (pelkkä sähköinen hyödyke netin kautta) ei liity kovastikaan mielihyvätekijöitä, mutta toisaalta ilmaiseksikin voi "shoppailla" kirjastossa -- haittapuolena lähinnä se että kirjaa ei saa omaksi ja toisaalta esim. Tampereen kaupunginkirjaston valikoima tulee tiettyjen kapeiden aihepiirien osalta (esim. metrot ja kaupunkiliikenne) tutuksi varsin nopeasti...

Pointti on, että shoppailu on vietti ja sitä ei sinänsä voi kritisoida -- se on osa ihmisyyttä. Pitäisi vain löytää terveempiä tapoja toteuttaa tuota viettikäyttäytymistä kuin täyttää maailma roskalla. Palvelujen kuluttaminen, esim. ulkona syöminen tai elokuvissa käynti, lienee yksi vaihtoehtoinen tapa.
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Tämä herättää monensuuntaisia ajatuksia...

Muistikuvani mukaan 1980-luvun Suomi ei ollut mikään paratiisi vaan armottoman tylsä itäeurooppalainen valtio, jossa oli kaksi sosialistitaustaisten poliitikkojen johtamaa valtiollista TV-kanavaa ja uutisetkin olivat (MTV:n uutisia lukuunottamatta) enemmän tai vähemmän valtiollisessa kontrollissa. Lehdistökin oli pitkälti vallanpitäjien talutusnuorassa. Yhteiskunta yleisestikin oli melkoisen säädösviidakon kahlitsema. Verot olivat korkeat, samoin hintataso, ja vientiteollisuuden kilpailukykyä hoidettiin säännöllisin devalvaatioin eli ottamalla ostovoimaa kuluttajilta ja antamalla se näin epäsuorana vientitukena suurteollisuudelle.

Mitä 1980-luvulla oli, mutta nyt ei?

Muun muassa:
  • valtion (liike)laitokset VR ja PostiTele; paikallisjunia ja postikonttoreita (joissa myös Postipankki!) huomattavasti nykyistä tiheämmin
  • varaa ylläpitää esimerkiksi kouluja ja päiväkoteja hyvällä palvelutasolla
  • ns. "punapääoma", eli E-osuusliike, STS-Pankki, Haka ja Kansa
  • KOP ja SYP, Säästöpankit ja Postipankki
  • Kolmoskanava ;)
  • Paikalliset telelaitokset
  • Useat lähikauppaketjut
Mikä meiltä 1990-luvulla ja tällä vuosikymmenelläkin vietiin?
  • VR ja PostiTele yhtiöiksi, Tele irti valtiosta Soneraksi ja Postipankki Leoniaksi, Sampo-konserniin ja lopulta myynti Tanskaan
  • oikeus uusiin koulukirjoihin (1994 koulunkäynnin aloittaneena olen käyttänyt jopa 80-luvun koulukirjoja)
  • punapääoma (EKA:sta Tradeka, Osuuskunta Tradeka-yhtymä omistaa enää 1/10 vähittäiskaupan Tradeka Oy:stä, suurin osa Tradeka Oy:stä ruotsalaisomistuksessa; STS KOP:iin, eli Meritaan, eli Nordeaan)
  • Kolmoskanava MTV:lle, MTV edelleen ruotsalaisomistukseen
  • Telelaitoksia yhtiöitettiin ja yhdistettiin Elisaksi
  • Lähikauppoja, mm. ensimmäisen kotini lähellä Tampereen Lentävänniemessä oli vielä ennen lamaa K-market ja Siwa, nyt enää K-market, Vehmaisissa oli vielä 1993 T-Market (mitä sille ketjulle tapahtui?), Siwa ja K-Lähikauppa, nyt enää Valintatalo (ent. Spar, ex T-Market). K-kauppa tosin lähti vasta 2004. Täällä, missä nyt asun oli lyhyen asuinkatuni varrella Siwa ja Kukkura joskus 1990-luvulla, nyt ei enää mitään. 90-luvulla tullut K-Supermarket löytyy viereiseltä Nekalan teollisuusalueelta(!).
Mitä arvomaailmaan tulee, niin 1980-luvun loppupuolella koettiin myös se ensimmäinen juppikausi.
Tämähän oli valtiontalouden kannalta positiivinen asia: NMT-puhelujen tuotoilla ja auton verottamisella jupit maksoivat ekstraveroja valtiolle. :smile:


Jaksamisen puolesta 1980-90 -luvun vaihteen lama oli minusta tuhoisa. Ensimmäisen kerran vuosikymmeniin yhteiskunnassa vallitsi todellinen lama- ja kriisitunnelma. Koettiin että tämä on meidän sukupolvemme talvisota, josta on pärjättävä kiristämällä vyötä ja tekemällä entistä tehokkaammin työtä. Uskoisin että tuosta jäi suurimmalla osalla päälle armottoman työnteon eetos. Tehtiin nöyrästi töitä niska limassa jotta saatiin edes pitää työpaikka, palkasta ja eduista viis.
1980-luvun lopulla talouslehdissä sanaa lama viljeltiin pienimmissäkin kriiseissä, mutta Suuren Laman jälkeen lamalla on tarkoitettu joko 1990-luvun Lamaa tai mahdollisesti tulevaa lama-peikkoa, jolla siis pelotellaan tulevaksi jos meno menee holtittomaksi taloudellisesti. Itse asiassa muuten pelottavaa kyllä kahdenkymmenen vuoden takaiset talousuutiset muistuttavat hyvin paljon tämän vuoden talousuutisia. Silloinhan lama iski suorastaan puun takaa, vaikka ihmisiä oltiin varoiteltu. Onneksi olen lunastanut sijoitusrahastoni jo vuosi sitten.

Nyt, vuosikymmen myöhemmin, kun generation Y alkaa näkyä työpaikoilla, oma ikäluokkani tuntuu ihmettelevän näitä tulokkaita, jotka asettavat hyvin tiukat rajat ylimääräiselle työnteolle ja joilla muutenkin on varsin korkeat odotukset työelämän laatutekijöiden suhteen.

Tämän voisi nähdä vaikka niin että hedonismia esiintyy jonkin verran nuorimmassa ikäryhmässä, joka ei ole kokenut lamaa mutta on nähnyt läheistensä tekevän työtä rankkaan tahtiin. Varmaan tämä on jättänyt vaikutuksensa ja halun myös nauttia elämästä. Jaksamisongelmat taas tulevat vastaan vähän vanhemmassa sukupolvessa, joka ei ole ikinä päässyt helpon elämän makuun. Keski-ikäiset ja vanhemmat taas ovat eläneet läpi työelämän murrokset, tehostamiset, IT:n tulemisen jne., mikä ymmärrettävästi on ollut suuri murros ja vaatinut monelta veronsa.
Me olimme päiväkoti-ikäisiä tai korkeintaan ala-asteella laman aikaan. Vanhempamme olivat eniten laman kourissa, ja meille lama on enää menneisyyden kuriositeetti. Suurimmat omakohtaiset kokemukseni lamaan liittyvät oman lähiön postin lakkauttamiseen ja siihen, kuinka televisiossa uutisoitiin työttömyyden kasvavan jatkuvasti. Lopulta joskus televisiossa sanottiin laman olevan ohi. :)

Tämä on varmasti suuri syy nykypolven hedonismille. Kun pienenä ilmapiiri on ollut mitä oli, monen isä tai äiti on ollut työttömänä tai ainakin lomautettuna ja sitten alkoi taas asiat vuosikymmenen loppupuolella luistaa, ei siitä halua enää luopua.

Vanhemmat työikäiset ihmiset puhuvat jatkuvasti työelämän kiristyneen 1980-luvulta. Hassua sinänsä, jos ennen (= 70- ja 80-luvulla) työnteko on ollut kiireetöntä puuhastelua, sillä ainakaan oma työni ei ole mitenkään ankaran kiireellistä (työni on kirjeiden ja pakettien hinnoittelupalvelu eli frankeeraus).
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Vanhemmat työikäiset ihmiset puhuvat jatkuvasti työelämän kiristyneen 1980-luvulta. Hassua sinänsä, jos ennen (= 70- ja 80-luvulla) työnteko on ollut kiireetöntä puuhastelua, sillä ainakaan oma työni ei ole mitenkään ankaran kiireellistä (työni on kirjeiden ja pakettien hinnoittelupalvelu eli frankeeraus).
Helsingin postikeskuksessa hinnoittelupalvelua kutsutaankin lajittelupuolella leikkisästi hidastelupalveluksi.;)
Ei se työ ollut ennen "kiireetöntä puuhastelua" vaan työtahti oli paljon inhimillisempää kuin nykyään. Omassa työssäni pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana työtahti on vähintään kaksinkertaistunut (nopeammat koneet, vähemmän tekijöitä). Ja vauhtia on taas tulossa lisää. Minun työssäni koneet tekevät kevyimmät työt ja ergonomiasta ei tietoakaan. Olisi hyvä jos toinen käsi olisi puolitoistametrinen ja toinen 30-senttinen, esimerkiksi. Ei tästä enempää, koska ei tätä forumia taida moni oikea duunari seurata?
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Mikä meiltä 1990-luvulla ja tällä vuosikymmenelläkin vietiin?
  • VR ja PostiTele yhtiöiksi, Tele irti valtiosta Soneraksi ja Postipankki Leoniaksi, Sampo-konserniin ja lopulta myynti Tanskaan
  • oikeus uusiin koulukirjoihin (1994 koulunkäynnin aloittaneena olen käyttänyt jopa 80-luvun koulukirjoja)
  • punapääoma (EKA:sta Tradeka, Osuuskunta Tradeka-yhtymä omistaa enää 1/10 vähittäiskaupan Tradeka Oy:stä, suurin osa Tradeka Oy:stä ruotsalaisomistuksessa; STS KOP:iin, eli Meritaan, eli Nordeaan)
  • Kolmoskanava MTV:lle, MTV edelleen ruotsalaisomistukseen
  • Telelaitoksia yhtiöitettiin ja yhdistettiin Elisaksi
  • Lähikauppoja

Minusta nämä liittyvät siihen suureen yhteiskunnalliseen muutokseen ja talouden avautumiseen, joka lähti käyntiin 1980-luvulla, varsinkin loppupuolella.

Valtionyhtiöiden kohtalo on ollut pitkälti valtion = poliitikkojen tahdon varassa. On tehty mitä on katsottu poliittisesti parhaaksi. Joissakin tapauksissa homma onnistui, joissakin ei. Ehkä yleisimmin saavutettiin kohtuullista menestystä ja toiminnan tehostumista, mutta mukana tuli myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia kuten päätösvallan valuminen ulkomaille, jota ei pidetty edes päätöskriteerinä kun yhtiöittämistä ja yksityistämistä alunperin mietittiin.

Toisaalta voi miettiä miten asiat olisivat kehittyneet ilman näitä päätöksiä. Olihan niitä posti- ja pankkikonttoreita tiheässä, mutta kyllä minä mieluummin nykyään hoidan asiat nettipankissa. Ja meidän asiamiesposti (R-Kioski) palvelee klo 21.30 asti (eikä esim. klo 16.30 tai 17.00 asti), myös lauantaisin ja sunnuntaisin.

Nk. punapääoman ongelma oli samansuuntainen. Osuuskuntamuotoinen yritystoiminta on ongelmallista, jos johtoon valitaan epäpäteviä (mutta esim. poliittisesti sopivia) johtajia. Liian helposti nähdään kaikenlaisia muita tavoitteita kuin itse liiketoiminta, ja tämän seurauksena kannattavuus kärsii, ja lopulta firma kaatuu konkurssiin. Sillä ei ole mitään merkitystä jos omistajilla on olevinaan jotenkin sosiaalisemmat tavoitteet kuin suurkapitalistilla: jos toiminta on tappiollista, se ei ole kestävällä pohjalla.

Alueellisen liiketoiminnan konsolidaation taustalla on tietysti, että jollakulla oli intressiä ajaa sitä. Ei valtiolla tai muullakaan julkisella vallalla ollut käsittääkseni mitään roolia esim. puhelinlaitosten yhdistymisissä. Joku tuli tarjouksen kanssa, johto otti jonkun kannan siihen ja sitten äänestytettiin maallikkopäättäjiä tyyliin kyllä/ei. Tilanteeseen vaikutti tietysti se miten menneisyydessä liiketoimintaa oli johdettu. Jos oli johdettu huonosti, niin liikkumavara oli pienempi kuin jos oli johdettu hyvin.

Pankkikriisi oli oma lukunsa. Siitä kirjoitetaan vieläkin kirjoja. Lopullista totuutta siitä kuka oli aloitteellinen ja mihin suuntaan ei varmaan vieläkään tiedetä.

Kaupan rakennemuutoksesta täytyy sanoa sen verran, että vaikka 1980-luvulla lähikauppoja vielä oli, muistan että meidänkin K-lähikaupan valikoimat olivat 1982-84 paikkeilla niin surkeat, että siellä asioi ainoastaan jos halusi että kauppias päättää syödäänkö meillä tänään porsaankyljyksiä vai kanankoipia -- molemmista ei voinut valita. Viereisessä E-kaupassa ei enää ollut edes lihatiskiä eikä tuolloin pakattua lihaa ollut niin paljon tarjolla kuin nykyään. Siksi kai vanhempani rupesivat käymään autolla monen kilometrin päässä Citymarketissa tai Sokosmarketissa, kun sieltä ainakin sai mitä halusi syödä.

Kolmoskanava tuli muistaakseni vasta 1987 paikkeilla ja se oli jo selvästi henkisen avautumisen aikaa. Se että MTV nielaisi kolmosen vähän ajan päästä 1990-luvulla oli melko väistämätöntä, olihan se mukana osakkaana jo alusta asti. 1987-88 oli muutenkin suurten muutosten aikaa, se 1980-luku jonka minä muistan tylsänä on alkuvuodet. Vaikkapa 1982-83 paikkeilla TV:n mielenkiintoinen anti oli suunnilleen Spede-Show / Disneyn ihmeellinen maailma tms. kerran kuussa maanantaina klo 19.30 - 20.30 (TV1, MTV), Pätkis torstaina klo 18.45 - 19.15 (TV2) ehkä joku Taisteluplaneetta Galactica myös torstaina ja sittemmin kai Ritari Ässä, en muista minä päivänä mutta 19.30 - 20.30 slotissa sekin oli. Viikonloppuisin huippukohta oli vuodesta toiseen Lemmenlaiva eikä siinäkään niin kehumista ollut, niin ja Hill Street Blues.

Jos saisin valita, en vaihtaisi nykyaikaa 1980-lukuun. Tietyillä kriteereillä tarkasteltuna aikakausi näyttäytyy hyvin ruusuisessa valossa, mutta kokonaisuutena asioiden luonne ei ollut ihan samanlainen kuin nykypäivänä joten suoraa vertailua on mahdotonta tehdä. Eikä aikaa sitäpaitsi olisi voinut pysäyttää. Tietyt kehityskulut tapahtuivat riippumatta poliittisista päätöksistä ja jos olisimme jämähtäneet niihin asetelmiin, nykypäivä näyttäisi kovasti erilaiselta, eikä välttämättä mitenkään paremmalta.
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Jos saisin valita, en vaihtaisi nykyaikaa 1980-lukuun. Tietyillä kriteereillä tarkasteltuna aikakausi näyttäytyy hyvin ruusuisessa valossa, mutta kokonaisuutena asioiden luonne ei ollut ihan samanlainen kuin nykypäivänä joten suoraa vertailua on mahdotonta tehdä.
En minäkään, mutta kaikissa asioissa kehitys ei ole kulkenut omasta näkökulmastani parempaan. Hedonismi ja kuluttaminen viihteenä ovat minusta erittäin vahingollista kehitystä.

Turhalle kuluttamiselle tulee mieleeni hyvinkin ikäviä analogioita. Onko esimerkiksi hyväksyttävää, että metsästetään vain huvin vuoksi? Hetken mielihyvä koetaan siitä, että ehkä vuosia rakentunut elämä lopetetaan sekunnissa. Jos housut voisivat kestää käyttöä 5 vuotta, miksi on jotenkin hienoa, että ostetaan housut, käytetään niitä muutama kerta muotisesongin aikana ja sitten on pakko saada uudet, kun kukaan ei VOI kulkea viime kauden housuissa?

Onko myös niin, että jokainen sukupolvi perustelee omaa edeltäjiään pahempaa kerskakulutushysteriaa jollain hyvityksellä kovasta lapsuudesta ja vanhempien kärsimyksistä. Minun vanhempani olivat kärsineet sodasta ja säännöstelystä. Kauheaa, joten minä saan tuhlata hyvitykseksi? Itse ”kärsin” 1990-luvun lamasta. Siksikö omilla lapisllani olisi oikeus saada hyvitystä siten, että joka vuosi pannaan vaatevarasto ja kodin irtaimisto uusiksi?

Osuustoiminta oli minusta kaunis ja hyvä ajatus. En periaatteesa näe mitään syytä sille, miksi idealistinen liiketoiminta ei voisi jatkua yhä. Osuustoiminnan ajatushan on, että toiminnan tarkoitus on tuottaa asiaa omistajilleen mahdollisimman hyvin ja edullisesti. Esim. Helsingin puhelinyhdistyksen tarkoitus oli tarjota puhelinpalvelua, nykyisen Elisan tarkoitus on tuottaa osakkesijoittajille rahaa.

Tulee mieleeni, että syy HPY:n yhtiöittämiseen oli yksinkertaisesti siinä, että HPY oli niin tehokas tuottamaan puhelinpalveluita, etteivät siihen rahan tuottamiseksi toimineet pyhelinyhtiöt pystyneet. Joten tulipa houkutus saada moinen herkkupala rahastettavaksi ja tärveltäväksi yhtä huonoksi kuin kilpailijansa.

Liikenteen alalta H:gin metro on minusta myös hyvä esimerkki. Tarkoitus on tuottaa metromatkustamista, ei rahaa. VR Oy:n tarkoitus on tuottaa rahaa, ei junamatkustamista. Niinpä molemmat tuottavat periaatteessa samaa palvelua asiakkaille, mutta VR Oy:llä hinta on vain reilusti korkeampi.

Antero
 
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?

Tulee mieleeni, että syy HPY:n yhtiöittämiseen oli yksinkertaisesti siinä, että HPY oli niin tehokas tuottamaan puhelinpalveluita, etteivät siihen rahan tuottamiseksi toimineet pyhelinyhtiöt pystyneet.

Noh, eipä tuosta heikkopäisten yhdistyksestä aina niin ruusuisia kuvia tunnu ihmisllä oleven :) Mutta yksi merkittävä syy HPY:n yhtiöittämiseen oli se, että siinä tavallaan toteutettiin veronkiertoa (muistelisin, että vaatimukset tulivat EU/EY:n taholta, mutta saatan muistaa väärinkin).

Tilannehan oli se, että yhdistys tarjosi omistajilleen merkittävästi halvempia puheluita. Tavallaan HPY maksoi osingot veloittamalla puheluista vähemmän. Tällöin tietenkään "osingoista" ei myöskään maksettu veroa. Eihän tämä tavatonta ole muillakaan alueilla, mutta tilanteen katsottiin kuitenkin olevan veronkiertoa ja puhelintoiminta haluttiin normaalin liiketoiminnan ja kilpailun piiriin.

Enkä minä kyllä teleyhtiöiden kilpailua tai valtion toimintaa asiassa Suomessa kovin epäonnistuneena pidä. Esimerkiksi hinnathan ovat pysyneet varsin alhaisina moniin muihin maihin verrattuna, eikä järjestelmä muutenkaan kovin huonosti toimi.

Ja suomalaisella teletoiminnalla ja sen siirtymisellä kilpailun piiriin voidaan katsoa olevan vaikutusta myös esimerkiksi Nokian myöhempään menestykseen. Meillähän on, poikkeuksena useisiin muihin maihin, perinteisesti ollut alalla paljon eri toimijoita (sadat yksityiset puhelinfirmat/-yhdistykset ja valtion pyörittämä (Posti-)Tele). Tästä oli lyhyellä tähtäimellä se ongelma, että kaikilla oli vähän omat standardit ja järjestelmät käytössä (hankittu ties mistä päin maailmaa), mistä toki tuli paljon turhaa työtä ja tehottomuutta. Mutta samalla syntyi vankkaa osaamista siitä, miten asioista sovitaan monen toimijan kesken ja miten järjestelmät saadaan teknisesti toimimaan yhteen. Tämä osaaminen oli Nokian vahvuus, kun telecom-alan mullistus alkoi 90-luvulla. Suomessa tiedettiin jo mitä tuleman pitää, kun muualla vasta ihmeteltiin valtiollisen puhelinfirman massiivista byrokratiaa ja muutosvastarintaa.

Kari
 
Takaisin
Ylös