Kunnallisvaalit: Joukkoliikennetori Kolmella Sepällä ke 22.10.

Tässä saattaa ollakin osa ongelmasta. Kun kukaan ei vastusta, asia pysyy poissa mielistä ja pöydiltä, eikä kukaan kuljeta Pisaraa eteenpäin. :)
Pitäisi varmaan organisoida joku vastahanke. Pisara-motari?

Joka tapauksessa, onnea Anterolle, Mirvalle ja muille ehdokkaille, ja kiitos ehdolla olosta kaikille.
 
Joka tapauksessa, onnea Anterolle, Mirvalle ja muille ehdokkaille, ja kiitos ehdolla olosta kaikille.
Kiitos kiittämästä. Minä kiitän niitä 118 helsinkiläistä, jotka antoivat arvoa asiantuntemukelleni.

Ei meistä kummastakaan Mirvan kanssa tullut valtuutettuja ja molemmat saimme vähemmän ääniä nyt kuin viime kerralla. Niin se vain näyttää olevan, että vaaleissa ratkaisee julkisuus, eivät henkilön ominaisuudet. Ei edes mainoskampanjointi, joka Mirvalla oli minusta aika näkyvää.

Joukkoliikenteen puolustajia kuitenkin ilahduttanee vihreiden nousu toiseksi suurimmaksi Helsingin valtuustoryhmäksi. Julkiset onnitteluni erityisesti Soininvaaralle äänikuninkuudesta ja siitä, että siihen tulokseen on päässyt kuitenkin asioiden ajattelulla eikä laululla tai juontamisella. Pitkän uransa aikana Ode on pitänyt otetta kehitykseen, ja toivon sen näkyvän sekä Helsingin Vihreiden että valtuuston käytännön toimissa.

Ode tavoitteli taannoin Hannu Penttilälle mennyttä apulaiskaupunginjohtajan paikkaa, mutta kävisikö nyt niin, että Odesta tuleekin Penttilän pomo alkavan kauden kaupunginhallituksessa. ;)

Näillä tuloksilla mennään nyt. Pari kuukautta, ja ryhmät ovat sopineet lautakuntapaikat, ja sitten voimme arvailla, minkälaista kaupunkisuunnittelua ja joukkoliikenteen tulevaisuutta on odotettavissa.

Antero
 
Niin se vain näyttää olevan, että vaaleissa ratkaisee julkisuus, eivät henkilön ominaisuudet. Ei edes mainoskampanjointi, joka Mirvalla oli minusta aika näkyvää.

Kyllä se vähän näin on, että eihän sitä voi saada ääniä pelkästään jlf:llä kirjoittamisella.. Eivät äänestäjät äänestä sellaista, joista eivät tiedä mitään. Siksi niissä vaaleissa kuuluu kampanjoida, jotta saadaan ehdokas ja sen ajatukset ihmisten tietoon ja mieliin.

Positiivista oli kyllä perussuomalaisten menestyminen. Jospa sieltä tulisi jotain vähän radikaalimpaa. Odotan innolla tulevaa varsinkin espoossa, jossa pääsi peräti 7 perussuomalaista läpi. Täytyy myös todeta että on myös aika loogista, etteivät keskustalaiset pääkaupunkiseudulla oikein pärjää.
 
Miten niin? Esimerkiksi espoohan on pinta-alaltaan suurimmaksi osaksi peltoa ja metsää.

Suurin osa espoolaisista asuu jossain muualla kuin metsässä. Lisäksi espoossa on enemmän johtajia kuin maanviljelijöitä. Ehkä myös espoon vaalitulos antaa jotain osviittaa. Kepulaiset saivat 3 paikkaa (-1), kun suurin puolue kokoomus 26..
 
Eivät äänestäjät äänestä sellaista, joista eivät tiedä mitään. Siksi niissä vaaleissa kuuluu kampanjoida, jotta saadaan ehdokas ja sen ajatukset ihmisten tietoon ja mieliin.
Siksi olenkin yllättynyt Mirvan tuloksesta. Suhteessa Mirvan kampanjaan tulos oli yllättävän heikko.

En ole tehnyt tieteellisellä tarkkuudella tutkimusta kampanjoinnin laajuudesta ja menestymisestä. Mutta muutamia tapauksia seuranneena olen saanut hämmästyä siitä, miten huonosti kampanjan näkyvyys ja äänimäärä korreloivat. Ylipäätään en keksi mitään keinoa sille, miten ahkerasta poliitikosta tulisi tunnettu. Tunnetuksi tullaan aivan muilla konsteilla kuin tekemällä työtä lautakunnassa tai valtuustossa tai puolueen järjestössä. Miten sillä voittaa TV-kuuluttajan tai laulajan?

Antero
 
Tunnetuksi tullaan aivan muilla konsteilla kuin tekemällä työtä lautakunnassa tai valtuustossa tai puolueen järjestössä. Miten sillä voittaa TV-kuuluttajan tai laulajan?

Tämäkin on osittain totta ja osittain ei. Jos nyt ajatellaan mainitsemasi Mirvan tapausta, niin ehkä hänen ajamat asiat eivät olleet äänestäjien mielestä hyviä, äänestäjät eivät tykänneet henkilönä yms.. (Tämä on nyt siis pohdiskelua, eikä oma mielipiteeni) Itse asiassa esimerkiksi espoossa idols-laulaja Kristian Meurman (rkp) ei päässyt läpi, joten ei se tunnettuvuus välttämättä auta siinä. Se ei siis ole mikään edellytys läpi pääsyyn, että on ollut seiskan kannessa. Eikä siellä valtuustossa ole kaikki mitään julkkujakaan, vaan ihan normaaleja ihmisiä joiden asia nyt on ihmisten mielestä ollut hyvä ja jonka kampanja on onnistunut..
 
Viimeksi muokattu:
Minut yllätti demarien noin iso tappio, mutta muuten tulos oli aika odotetunlainen. Keskusta mokasi mahdollisuutensa Vanhasen puheiden takia ja sdp ei puhu monista asioista, joista pitäisi puhua. Äänet menivät sitten uusjakoon. Vihreät ovat hyötyneet ilmastonmuutoskeskustelusta ja kokoomusta on nostanut uusi imago ja sen kyky myydä itsensä "työväenpuolueena".

No, kansa on nyt puhunut ja pulinat pois, tavallaan on mielestäni hienoa, että politiikassa tapahtuu joskus jotain radikaaliakin, se puhdistaa ilmaa.

Onko muuten Anterolla tietoa miten neuvottelu lautakuntapaikoista etenee ja liittyykö asiaan "kirjoittamattomia sääntöjä", kuten esim. että suurin puolue saa kh:n pj:n tai toiseksi suurin saa valita jotain muuta tms...
Kaksi kuukautta kuulostaa aika pitkältä ajalta.
 
Ylipäätään en keksi mitään keinoa sille, miten ahkerasta poliitikosta tulisi tunnettu. Tunnetuksi tullaan aivan muilla konsteilla kuin tekemällä työtä lautakunnassa tai valtuustossa tai puolueen järjestössä.

Onneksi se tunnetuksi tuleminen ei ole ainoa motiivi poliittiselle toiminnalle. Onnittelut kaikille enemmän tai vähemmän ääniä saaneille!

Toivottavasti vaille valtuustopaikkaa jääneet joukkoliikenteen tukijat jaksavat edelleen ahkeroida ja saavat toimia sekä lautakunnissa että järjestöissä. Ja tietenkin myös niiden kautta saada valtuutettuja ajattelemaan.

Ymmärrystä, ahkeruutta, neuvottelutaitoa ja yhteistyökykyä toivon valtuustoihin valituilta kautta maan. Teidät on valittu kuntien asioita hoitamaan, ei tavoittelemaan julkisuutta keinolla millä hyvänsä eikä huumaantumaan vallasta.
 
Siksi olenkin yllättynyt Mirvan tuloksesta. Suhteessa Mirvan kampanjaan tulos oli yllättävän heikko.

Oma veikkaukseni on, että ehdokkaan puolue ja kohderyhmä eivät kohtaa: sdp:llä imago nuorten kaupunkilaisäänestäjien keskuudessa ei ole erityisen kovassa kurssissa, ja sdp oli muutenkin näissä vaaleissa häviäjä, vaikka tulikin hyvänä kakkosena valtakunnallisesti.

Sama saattaa hyvinkin päteä myös Antero sinuun, olet vihrein tietämäni keskustalainen, mutta kepun imago suurissa kaupungeissa on valitettavasti junttimainen. Siitäkin huolimatta, että Helsingissä keskustan vaaliohjelma on poliittisessa keskustassa olevan liberaalipuolueen ohjelma, eikä konservatiivisen maalaisliiton.

Paljonkohan Mirva ja Antero olisitte saaneet ääniä, jos olisitte olleet vihreiden (sitoutumattomia) ehdokkaita? Teemanne ja arvomaailmanne vaikuttaisivat olevan aika lailla yhteneviä vihreiden kanssa.
 
Onko muuten Anterolla tietoa miten neuvottelu lautakuntapaikoista etenee ja liittyykö asiaan "kirjoittamattomia sääntöjä", kuten esim. että suurin puolue saa kh:n pj:n tai toiseksi suurin saa valita jotain muuta tms...
En tunne yksityiskohtia. Teoriassa kaikki ovat neuvottelukysymyksiä, mutta paikat jaetaan valtuustoryhmien kokojen suhteiden perusteella. Eli sananvalta paikkajaossa perustuu ryhmän kokoon.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ollut suurimmasta puolueesta (Kok), valtuuston pj. toisiksi suurimmasta (SDP). Lautakuntien paikkajako ja puheenjohtajat vaihtelevat mm. puolueiden intressien mukaan. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa puheenjohtajuus oli tällä kaudella valtuuston kakkospuolueella (SDP), mutta ykköspuolueella (Kok) oli yksi paikka enemmän kuin kakkosella.

Pari kuukautta tuntuu pitkältä, mutta toisaalta on paljon kädenvääntöä tiedossa. Helsingissä on 28 lautakuntaa ja niissä noin 250 jäsentä varajäsenineen. Pelkkää automaattista matemaattista jakoa ei voi tehdä, kun lautakuntiin ei voi valita osaihmisiä. Kun esim. ks-lautakunnassa on 9 jäsentä, pienin edustus on 11,1 %. Tämän alle jäävät paikkaosuudet uudessa valtuustossa ovat:
SKP 1,2 %
KD 2,4 %
Kesk 3,5 %
PS 4,7 %
RKP 5,9 %
Vas 8,2 %

Jos nyt ajatellaan SKP:n valtaa, niin 1,2 % valtuuston jäsenmäärällä saa 3 lautakuntapaikkaa. On sitten valittava, mistä lautakunnasta ne haluaa. Ja jos isompi ryhmä haluaa samasta, niin sen halu on vahvempi. Näitä asioita sitten pohditaan ja sovitellaan aikansa.

Siinä mielessä asialla ei ole kiirettä, että uusi valtuusto tekee virallisen valinnan, eli käytännössä hyväksyy tämän vuoden lopun aikana neuvotellut lautakuntien kokoonpanot. Uusi valtuusto kokoontuu ensi kerran tammikuussa.

Antero
 
Paljonkohan Mirva ja Antero olisitte saaneet ääniä, jos olisitte olleet vihreiden (sitoutumattomia) ehdokkaita? Teemanne ja arvomaailmanne vaikuttaisivat olevan aika lailla yhteneviä vihreiden kanssa.
Tähän ei pitäisi vastata lainkaan, ainakaan julkisesti. Mutta otetaan matemaattinen periaate.

Olin Keskustan listalla sijalla 17 ja sain ääniä 118 joka oli 1 % listan äänistä.

Vihreiden listalla 21. sija oli viimeinen valtuustoon valittu, joten sen perusteella minusta olisi tullut valtuutettu. Samoin kokoomuslaisena.

Vihreiden listalla sijalla 17 Tuomas Rantanen sai 845 ääntä, joka oli 1,3 % listan äänistä. Kokoomuksen sijalla 17 sai Terhi Koulumies 1059 ääntä, joka oli myös 1,3 % äänistä. Jos arvellaan, että olisin yhtä tunnettu kuin Tuomas tai Terhi, olisin varmaan saanut vajaan 10 kertaa niin paljon ääniä ollessani toisella listalla.

Tämä siis sillä perusteella, että ihmiset valitsevat ensin puolueen ja sitten henkilön. Näin ovat vaalianalyytikot arvelleet asian olevan.

SDP sai 16 valtuutettua. Mirva oli listan sijalla 41 äänimäärällä 281, joka on 0,57 % listan äänistä. Vihreiden listalla tämä osuus olisi 368 ääntä ja Kokoomuksen listalla 459 ääntä. Sijoitus ei kuitenkaan olisi tuonut valtuustopaikkaa mutta varavaltuutetun paikan kummassakin puolueessa.

Näin hauskaa on spekuloida vaalimatematiikalla ja puolueen merkityksellä. Erityisesti aikana, jolloin puolueiden ohjelmien sanotaan olevan jokseenkin toistensa kopioita. Mutta kuitenkin eri puolueet menestyvät eri tavoin.

Antero
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia onnitteluista!

Joukkoliikenne ja raideliikenne oli Turussa hyvin esillä vaaliteemana. En ole vielä tarkistanut vaalikonevastauksista, tuliko Turkuun pikaraitiotienemmistöinen valtuusto. Puolueiden vaaliohjelmien perusteella taisi tulla.
 
Takaisin
Ylös