Kunnallisvaalit: Joukkoliikennetori Kolmella Sepällä ke 22.10.

Vs: Kunnallisvaalit: Miten käynee Helsingissä.

Lisää valtaa saaneista
-Kokoomus: Keskustatunneli kehiin takaisin. Taloudellinen tilanne ei salli mitään merkittäviä joukkoliikenneinvestointeja, jne ?
-Vihreät, Kokoomuksen "puisto-osasto": Tuuliviiri pyörii ja uudet trendit syrjäyttävät vanhat unholaan. Myös valmiita rohkeasti olemaan ottamatta kantaa?
-Perussuomalaiset: ???. Kunhan eivät bussikuskejamme karkota ;)
 
Tämä siis sillä perusteella, että ihmiset valitsevat ensin puolueen ja sitten henkilön. Näin ovat vaalianalyytikot arvelleet asian olevan.

----

Näin hauskaa on spekuloida vaalimatematiikalla ja puolueen merkityksellä. Erityisesti aikana, jolloin puolueiden ohjelmien sanotaan olevan jokseenkin toistensa kopioita. Mutta kuitenkin eri puolueet menestyvät eri tavoin.
Väittäisin merkittävän vaikuttimen ihmisten äänestyskäyttäytymiseen olevan käytössä oleva ääntenlaskutapa; koska pelkän henkilön äänestäminen on tehty mahdottomaksi, korostuu puolueen merkitys väkisinkin kun oman äänen avustuksella valtuustoon (tai eduskuntaan tai europarlamenttiin) saattaa nousta ties mitä änkyröitä jotka sattuvat olemaan saman puolueen listalla.

En välttämättä kuitenkaan allekirjoittaisi väitettä, että äänestäjät valitsevat ensin puolueen ja sitten vasta ehdokkaan. Ainakin omassa ystäväpiirissäni tuntuu olevan vallalla ajatus äänestää ensisijaisesti henkilöä, niin kauan kunhan tämä ei kuulu johonkin tiettyyn puolueeseen.
 
Löytyykö ulkomaalaisvihamielistä juttua

Ei varmastikaan, mutta kun siinä on korostuneesti otettu huomioon vanhukset, vammaiset ja sotaveteraanit. Tärkeämpäähän lienee tukea tänne hiljan päässeiden maahanmuuttajien viihtyvyyttä.
 
Löytyykö ulkomaalaisvihamielistä juttua: http://perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme
PS:n jäsenenä ja monissa vaaleissa ehdolla olleena sanon että ei meillä mitään Nazeja olla.
Tämä on nyt siinä mielessä hassua, että ne pari PS-äänestäjää jotka tiedän antoivat syitä jotka viittaavat tuohon suuntaan. Eli joko he valehtelevat, ovat erehtyneet tai teidän viestintä ei toimi.
 
Löytyykö ulkomaalaisvihamielistä juttua: http://perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme
PS:n jäsenenä ja monissa vaaleissa ehdolla olleena sanon että ei meillä mitään Nazeja olla.

Tämä on joukkoliikennefoorumi, ei rasismi- eikä puolueohjelmafoorumi. En kuitenkaan malta olla vastaamatta. Edellisten vaalien ohjelmassaan puolueenne julisti ”perusturvaa jokaiselle”, mutta mitä sanovatkaan tuoreemmat julistukset. Yksi esimerkki:

Perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelma 2008 sanoi:
...maamme ulkopuolelta tulevia pakolaisia ei Perussuomalaisten mielestä tule missään tilanteessa asettaa erilaisiin yhteiskunnallisin tuin parempaan asemaan kuin suomalaisia.

Tuo on negatiivista henkeä (ei muualta tuleville mitään tukea, jota täällä syntyneet eivät tarvitse). Vertailun vuoksi positiivista lähestymistä muutamalta kilpailijaltanne (tuetaan myös maahanmuuttajien pääsyä osalliseksi niistä mahdollisuuksista, joita meillä on).

Keskustan Äänestä kotiasi -ohjelma sanoi:
Kuntien on oltava etulinjassa monikulttuurisen ja suvaitsevan Suomen rakentamisessa. Niiden tulee noudattaa yhdenvertaisuuslakia ja huolehtia perusoikeuksien toteutumisesta myös uussuomalaisille... Kuntien tulee sitoutua rasismin nollatoleranssiin sekä tarjota tukea rasismia ja syrjintää kokeneille ihmisille.

Kokoomuksen periaateohjelma sanoi:
Haluamme edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja vastustamme syrjintää ja rasismia sen kaikissa muodoissa... Hyvä yhteiskunta huolehtii heikoimmistaan... Suomea on kehitettävä suvaitsevassa ilmapiirissä, jossa tunnetaan vastuuta myös ihmisistä oman maan ulkopuolella.

Vihreiden vaaliohjelma sanoi:
Yhdenvertaisessa kunnassa samat mahdollisuudet ja oikeudet taataan niin maahanmuuttajille, kieli-, kulttuuri-, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille kuin valtaväestöllekin.
 
Tämä on joukkoliikennefoorumi, ei rasismi- eikä puolueohjelmafoorumi. En kuitenkaan malta olla vastaamatta. Edellisten vaalien ohjelmassaan puolueenne julisti ”perusturvaa jokaiselle”, mutta mitä sanovatkaan tuoreemmat julistukset. Yksi esimerkki:

Tuo on negatiivista henkeä (ei muualta tuleville mitään tukea, jota täällä syntyneet eivät tarvitse). Vertailun vuoksi positiivista lähestymistä muutamalta kilpailijaltanne (tuetaan myös maahanmuuttajien pääsyä osalliseksi niistä mahdollisuuksista, joita meillä on).

Ja jopa onkin "kilpailijoiden" yltiöliberaali lässytys edelliseen kirjoittajaan tehonnutkin. Pahoitteluni kielenkäytöstäni, mutta kun olet valmis leimaamaan vaalivoittaja Perussuomalaiset rp.:n ihmisvihamieliseksi, kysynkin Sinulta: oletko itse kenties viherstalinisti tai muuten vaan yltiöliberaali punaviherhörhö? Haluatko toteuttaa sen EK:n märän unen sadasta tuhannesta halpatyöläisestä järjestäytymisasteen romahduttamiseksi sekä ay-liikkeen tekemiseksi merkityksettömäksi?

Onhan käsittämätöntä, ettei ole poliittisesti korrektia keskustella marginaaliryhmien integroitumisen estoista; sen sijaan ollaan kyllä valmiita ns. positiiviseen, valtaväestön syrjintään: ruotsinkieliset kiintiöt yliopistojen valintakokeissa, joulujuhlan poistaminen, mustien vuorot Jakomäen uimahallissa. Entä jos Jakomäen ostarilla olisi ravintola, jonka ovella lukisi "ei romaaneille klo 12-13 välisenä aikana"?

On naiivia, että laitaoikeiston nousu reaalipolitiikan harhasuuntausten sekä eräistä tärkeistä asioista - ei vähiten maahanmuuton eri lajeista - vaikenemisen vuoksi nähdään suurempana uhkana kuin vaikkapa islamistinen maailmanvalloitus; on täysin mautonta edes yrittää leimata T. Soinia tai hänen länsieurooppalaisia puoluejohtajakumppaneitaan (esim. Jensen, Strache) kansanmurhaa hautoviksi kansallissosialisteiksi, korkeintaan vain tavallista puhetaitoisemmiksi siltarumpupoliitikoiksi.

Suotakoon toki "uussuomalaisten puolueen" ehdokkaan oman kannatuksensa häviämisen arviointi - toinen foorumilla aiemmin sangen tiuhaan esiintynyt, etenkin vaalien alla, "unelmahötön" ehdokas näyttää kadonneen maan alle.

Ja ihan vihjauksena tappion karvasta kalkkia nieleville: kunnallispolitiikka ON muutakin kuin joukkoliikennettä ja kaupunkisuunnittelua. Voimme lukea tältä foorumilta tiettyjen ehdokkaiden satoja ja satoja uusia kannanottoja - sangen järkeviä sellaisia - useisiin pk-seudun joukkoliikennehankkeisiin, mutta minkäsuuruinen on se auditorio, joka tätä keskustelua seuraa?

Ja ennen kuin joku yrittää viedä pohjaa edellislauseiltani, kyllä, olen tutustunut tälle sivustolle kirjoittelevien henkilöiden kunnallisvaaliohjelmiin.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa kyllä mennä aika mauttomaksi jauhamiseksi, mutta yritän olla kohtelias ja vastata, kun kysytään.

mutta kun olet valmis leimaamaan vaalivoittaja Perussuomalaiset rp.:n ihmisvihamieliseksi

En ole koskaan leimannut ketään natsiksi tai ihmisvihamieliseksi. Perussuomalainen JSL heitti linkin puolueensa arvomaailmasivulle, mutta enemmän viitteitä suhtautumiseta maahanmuuttajien tukemiseen olin lukenut heidän kunnallisvaaliohjelmastaan.

oletko itse kenties viherstalinisti tai muuten vaan yltiöliberaali punaviherhörhö?

Omasta mielestäni olen liberaali porvari. Yltiöksi en tunnustaudu. Saat vapaasti pitää minua hörhönä, jos haluat.

Haluatko toteuttaa sen EK:n märän unen sadasta tuhannesta halpatyöläisestä järjestäytymisasteen romahduttamiseksi sekä ay-liikkeen tekemiseksi merkityksettömäksi?

Työnantajajärjestöillä voi olla omia unelmiaan kosteusarvoineen. Olen ammattiyhdistysliikkeen jäsen ja toiminut myös ammattijärjestön aktiivina ja luottamusmiehenä. Yhtäläisten oikeuksien antaminen maahanmuuttajille ei tarkoita olojen huonontamista muilta.

Onhan käsittämätöntä, ettei ole poliittisesti korrektia keskustella marginaaliryhmien integroitumisen estoista; sen sijaan ollaan kyllä valmiita ns. positiiviseen, valtaväestön syrjintään: ruotsinkieliset kiintiöt yliopistojen valintakokeissa, joulujuhlan poistaminen, mustien vuorot Jakomäen uimahallissa. Entä jos Jakomäen ostarilla olisi ravintola, jonka ovella lukisi "ei romaaneille klo 12-13 välisenä aikana"?

Erilaisten perinteiden kunnioittaminen ja rotuerottelu ovat täysin eri asioita. Ruotsin kieli on tärkeä osa kotimaani ja -kaupunkini kulttuuria. Joulujuhla on sopusoinnussa uskonnonvapauden kanssa. Yrjönkadun uimahallissa on sukupuolieroteltuja vuoroja eivätkä nekään minua häiritse, vaikka itse käynkin kaikille avoimissa uimahalleissa. Boikotoisin rasistista ravintolaa.

Ja ihan vihjauksena tappion karvasta kalkkia nieleville: kunnallispolitiikka ON muutakin kuin joukkoliikennettä ja kaupunkisuunnittelua. Voimme lukea tältä foorumilta tiettyjen ehdokkaiden satoja ja satoja uusia kannanottoja - sangen järkeviä sellaisia - useisiin pk-seudun joukkoliikennehankkeisiin, mutta minkäsuuruinen on se auditorio, joka tätä keskustelua seuraa?

En nieleskele tappion kalkkia, kun ehdokkaani pääsi valtuustoon. Foorumilla kirjoitelleista ehdokkaista totean vain, että useat ovat ottaneet kantaa muuallakin kuin harrastajapiireissä - ja monista muistakin asioista kuin liikenteestä tai kaupunkisuunnittelusta.

Vaalitulos on, mikä on. Ei sillä pidä ylettömästi elämöidä eikä sen takia yöuniaan menettää. Muistathan, mitä Veikko Vennamo aikoinaan sanoi: "Kyllä kansa tietää." ;)
 
En ole koskaan leimannut ketään natsiksi tai ihmisvihamieliseksi.

Kirjoitit kuitenkin seuraavasti:
"Tämä on joukkoliikennefoorumi, ei rasismi- eikä puolueohjelmafoorumi."

Lisäksi kirjoitit perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelmassaan allekirjoittamaan vaatimukseen positiivisen rasismin kitkemisestä näin:
"Tuo on negatiivista henkeä (ei muualta tuleville mitään tukea, jota täällä syntyneet eivät tarvitse)".

Kuka sen tuen määrän määrittelee? Kun oma yhteiskuntamme pahoinvoi - katso vaikka eilisiä itsemurhalukuja - ollaan kuin 60-lukulaisia radikaaleja kehitysapupilvilinnoineen.

On täysin ymmärrettävää, että "vanhat ja väsyneet puolueet" nostelevat erilaisia arvokorttejaan sunnuntain jälkimainingeissa. Nyt nousi sitten joukkoliikennefoorumilla rasistikortti. Tietänet itsekin, etteivät perussuomalaiset ole vaatimassa supistuksia pakolaisten vastaanottokiintiöihin, ja vapaiden rajojen vastustaminen lienee sangen ymmärrettävää tilanteessa, jossa työvoimapulan sijasta näyttää vaivaavan työnantajapula. Kukaan ei kiihota kansanmurhaan tai kansalaistottelemattomuuteen; työperäinen maahanmuutto on enemmän kuin tervetullutta, mutta kaikkinaiseen "kultamunien kuoriutumiseen" Kaisaniemen puistossa yöaikaan on kyllä syytä suhtautua vakavasti (sana "kultamuna" poimittu työministeriön "Erilaisuus on rikkaus" -esitteestä).

Toivottavasti en itse koskaan sulkeudu Ullanlinnan kattohuoneistooni hyvin koulutetuksi, yltiökapitalismiin myönteisesti suhtautuvaksi, liberaalin elämänkatsomuksen omaavaksi boheemiksi porvariksi, jolla on vastaus kaikkeen, joka näkee kaiken suomalaisen kulttuurin halveksunnan rikkautena perustellen sitä yksilönvapaudella, mikä elämänkatsomus sitten rajoittuukin siihen alueeseen, johon sporalla pääsee (toivottavasti toki vastaisuudessa Jätkään ja Kruunuvuorenrantaankin). Portsussa näitä tyyppejä riittää ja bussin ovella moisille voi vain hymähtää.

Lyhyt puheenvuoroni foorumin katkeran kalkin nielijöistä käännettiin tietämättömyydeksi tarkoitushakuisesti. Arvostan suuresti esimerkiksi Haltia-Holmbergin mainiota työtä joukkoliikennelautakunnassa; DI Alkun asiantuntemuksesta saisi jokainen suomalainen lääninliikennesuunnittelija ottaa oppia. Mutta jossain klikkasi silti.

Kuten itsekin totesit, "kyllä kansa tietää". Yöunet eivät tämän foorumin takia mene, ja voin olla onnellinen todetessani, että onnemme elää vielä niissä, jotka eivät ole valmiita myymään isänmaataan ja arvoperimäänsä arvonsa myyneiden uussuomalaisten, keskustasosialidemokraattisen unelmahötön tai kuokkapensselitoivotalkoidenkaan edessä.
 
Viimeksi muokattu:
a_m yhdyn mielipiteeseesi täysin. Arvostan myös Mirvaa ja Anteroa paljon, vaikka en kaikesta ole prikulleen samaa mieltä.

Ranskan ja Ruotsin esimerkkien valossa on voitava puhua siitä, mitä "monikulttuurinen" yhteiskunta merkitsee ja millaisia uhrauksia se vaatii ja ketä se palvelee. Isot puolueet eivät ole halunneet asiasta puhua, vaikka tarve olisi ollut.

Ainoat kannanotot ovat olleet hyvin yksinkertaistavia "suomalaiset ovat rasisteja"-tyyppisiä, kuten vaikkapa tästä kirjoituksesta käy ilmi:

http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuuttajien_maarasta.html

Maahanmuuttajien määrän lisäämistä siis perustellaan sillä, että heitä on saatava enemmän, kun heitä on liian vähän.
 
Viimeksi muokattu:
Hieman sivuun liukuneeseen keskusteluun vielä yksi, joukkoliikenteen (ja muualla maailmassa harjoitetun kunnallispolitiikan) pariin palauttava kommentti:

Valtameren takana on monenkirjavien, niin vapaaehtoisesti kuin pakolla muuttaneitten asukkaiden liittovaltio. Muistakaa Baton Rouge, Louisiana 1953 ja Montgomery, Alabama 1955.

Olen muuten syntynyt samana päivänä kuin Rosa Parks (tosin 45 vuotta myöhemmin) enkä yhtään häpeä sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka sitä keskustelua sitten sivuraiteille lieneekään johdatellut. Ja offtopic-ketjussahan tässä loppujen lopuksi ollaan!

Kiitos muistimme virkistämiseksi julkaisemistasi artikkeleista. Itsekin voisin siteerata tässä kahta artikkelia Suomessa esiintyvästä segregaatiosta; artikkeleista toinen on vuodelta 2007 (Wasabladet) ja toinen vuodelta 1999 (Turun Sanomat).

Wasabladet sanoi:
Ruotsalainen kansanpuolue RKP katsoo, että suomen- ja ruotsinkielisten koululaisten pitäisi käydä koulua eri rakennuksissa. Kannanotto sisältyy puolueen uuteen kaksikielisyysohjelmaan, joka on määrä hyväksyä heinäkuun puoluekokouksessa.

Asiasta kertoi Vasabladet pitkänäperjantaina. Lehti haastatteli ohjelman laatineen työryhmän puheenjohtajaa Maria Björnberg-Enckelliä.

- Meilläkin Helsingissä on nykyisin ruotsin- ja suomenkielisten yhteisiä koulu- ja päiväkotirakennuksia. Kaksikielisyystyöryhmä katsoo kuitenkin, että opetuksen pitäisi tapahtua erillisissä koulurakennuksissa, sanoo Björnberg-Enckell.

Björnberg-Enckellin mukaan periaatetta tulisi noudattaa myös niillä alueilla, joilla ruotsinkieliset ovat enemmistönä.

Turun Sanomat sanoi:
Kielikiintiöt veivät opiskelupaikan ehkä sadalta: Åbo Akademi syrji suomenkielisiä opiskelijoita 27 vuotta

Koko pitkä artikkeli löytyy linkin http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:1999-12-30,104:2:39076,1:0:0:0:0:0: takaa.
 
a_m yhdyn mielipiteeseesi täysin. Arvostan myös Mirvaa ja Anteroa paljon, vaikka en kaikesta ole prikulleen samaa mieltä.

Ranskan ja Ruotsin esimerkkien valossa on voitava puhua siitä, mitä "monikulttuurinen" yhteiskunta merkitsee ja millaisia uhrauksia se vaatii ja ketä se palvelee. Isot puolueet eivät ole halunneet asiasta puhua, vaikka tarve olisi ollut.

Ainoat kannanotot ovat olleet hyvin yksinkertaistavia, kuten vaikkapa tästä kirjoituksesta käy ilmi:

http://www.halla-aho.com/scripta/maahanmuuttajien_maarasta.html

Ei pitäisi sanoa mitään, mutta jos tuo on sitä keskustelua, niin ei tämä oikein etene. Linkkaamassasi Halla-Aho pyörittelee ulkomaalaisten ja ulkomailla syntyneiden lukumääräisiä eroja. Esimerkiksi yhdellä soitolla Tilastokeskukseen selviäisi että määrittelyt ovat hankalia, miten esimerkiksi tilastoidaan ulkomailla Suomen kansalaiselle eli kansalaiseksi syntynyt lapsi, onko suomeen kaksivuotiaana muuttanut venäläissyntyinen ulkomaalainen, jne., jne.? Tai voi sitä toki olettaa, että kaikki pienempiä lukuja käyttävät harrastavat puhdasta propagandaa. Ja tästä kysymyksestä (kuusinumeroinen luku) siirrytään sujuvasti muutaman tyhmä-sanan taivutuksen kautta oleskuluvan saaneisiin turvapaikanhakijoihin (kolminumeroinen luku).

Loppu on sitten tajunnanvirtaa: "Siitä, että maahantulijat hakevat turvapaikkaa, ei voida päätellä, että he pakenisivat hätää." Ihanko totta! "He hakevat turvapaikkaa päästäkseen Suomeen." Ja tämän punch-linen kirjoittaja, joka on tähän saakka edes mutustellut numeroita ja nakellut linkkejä, vaan kertoo meille korkeimman ilmoituksena ilman minkäänlaista perustelua. Tai ehkä tuo on tarkoitettu tautologiseksi tekstintäytteeksi, en tiedä, enkä jaksa enempää.


Maahanmuutosta keskustellaan ihan vakavasti, vakavasti niin kuin mitä käytännössä tulisi tehdä. Vaikkapa pitäisikö työkieliä olla bussifirmassa useita. Kuinka paljon työvoimaa otetaan tai saadaan, ja mitä siitä seuraa (työllisyydellä, huoltoasteelle, inflaatiolle...) Tai miten määritellään työluvan ehdot. Pyritäänkö estämään maahanmuuttajien kasautuminen jollekin alueella (eristäytyminen) vai olisiko parempi että muodostuisi jonkinlaisia chinatowneja (tukiverkko). Opetetaanko maahanmuuttajia lapsia suomeksi (parempi integraatio) vai omalla äidinkielellään (oppivat paremmin), ja jos niin minkä ikäisiä. Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, ja eivät aidosti kiinnosta juuri ketään joka ei saa niiden pohtimisesta palkkaa, luultavasti juuri siksi että ne ovat monimutkaisia.
 
Ei pitäisi sanoa mitään, mutta jos tuo on sitä keskustelua, niin ei tämä oikein etene. Linkkaamassasi Halla-Aho pyörittelee ulkomaalaisten ja ulkomailla syntyneiden lukumääräisiä eroja...

...Tai ehkä tuo on tarkoitettu tautologiseksi tekstintäytteeksi, en tiedä, enkä jaksa enempää.

Ja tästähän onkin hyvä siirtyä analysoimaan tohtori Halla-ahon tekstiä. "En tiedä siitä, en jaksa lukea sitä, mutta joojoo, se on jankuttavaa monologia."

Maahanmuutosta keskustellaan ihan vakavasti, vakavasti niin kuin mitä käytännössä tulisi tehdä... ...Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, ja eivät aidosti kiinnosta juuri ketään joka ei saa niiden pohtimisesta palkkaa, luultavasti juuri siksi että ne ovat monimutkaisia.

Anteeksi kuinka? Keskustellaan vakavasti muttei kiinnosta ketään? Juuri näinhän sitä keskustelua meillä käydään, vaikenemalla. Sunnuntaina kuntavaaleissa valittiin juuri tuhansia valtuutettuja, joiden tehtävänä on näitäkin yksityiskohtia tuoda esille, pitää esille ja tehdä reaalista politiikkaa enemmistöpäätöksin.

Ja rahaahan kaikki vaatii. Voi sitä rahan määrää, mitä Norja ja Tanska ovat kotouttamiseen kaataneet. Kuinka sitten kotoutettiinkaan Euroopasta Yhdysvaltoihin tai Suomesta Ruotsiin muuttaneita siirtolaisvirtoja?

Alan jo pelätä moderaattoria.
 
Nämä ovat monimutkaisia kysymyksiä, ja eivät aidosti kiinnosta juuri ketään joka ei saa niiden pohtimisesta palkkaa, luultavasti juuri siksi että ne ovat monimutkaisia.

Ja kun moni vielä pelkää kaikkea "erilaista", vaikkei itsekään halua olla "samanlainen". ;)

Saksalainen levy-yhtiö on painanut monen levyn takakanteen oivaltavan lauseen, kun artisti on kotoisin muualta kuin Saksasta.

Bear Family Records sanoi:
Alle Menschen sind Ausländer. Fast überall.
 
Takaisin
Ylös