Tampellan tunneli

Liittynyt
11 Toukokuu 2006
Viestit
364
Siinä meni sitten kaupungin rahat http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/Tampereen+valtuusto+sanoi+kyll%E4+rantav%E4yl%E4n+tunnelille/116835. Taitaa tämän päätöksen jälkeen olla eurot aika tiukassa ratikan tai minkään muunkaan liikennöintimuodon kehittämiseen. Vanha valtuusto päätti sitten rakentaa vielä viimeisillä metreillä itselleen monumentin, eikä vallan sokaisemana tajunnut jättää näinkin isoa päätöstä uudelle valtuustolle, vaikka mitään tulipalokiirettä päätökselle ei olisi ollutkaan. Kuvassa vihreiden valtuutettu vaikuttaa erittäinkin tyytyväiseltä juuri päättämästään autoiluhankkeesta.

Eikös tuo mahdollista uden alueen rakentamisen? Osan kustannuksistakin pitäisi saada takaisin rakennusoikeuksien myynnillä. Nykytilanne on siinä mielessä hölmö, että ranta on uhrattu autoväylälle. Talo-foorumissa on ketju aiheesta:http://www.taloforum.fi/viewtopic.php?f=7&t=24&st=0&sk=t&sd=a. Tuo hankehan vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin Helsingin keskustatunneli. Helsingissähän ei uutta rakennusmaata tule tai rantoja vapaudu parempaan käyttöön tunnelin myötä. Minun puolestani kaikki autot voisi tunkea kaupunkien keskustoissa maan alle. Noissa tunnelihankkeissä yleensä ikävänä puolena on se, ettei autoilua maan pinnalla rajoiteta rakennettavan tunnelin vetämän automäärän verran.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Tampereen pikaratikkahanke

Eikös tuo mahdollista uden alueen rakentamisen? Osan kustannuksistakin pitäisi saada takaisin rakennusoikeuksien myynnillä.
Tampereella riittää kyllä tonttimaata ilman uutta aluettakin. Ei tarvitse mennä kuin n. 5 km linnuntietä Keskustorilta mihin tahansa suuntaan, niin tilaa on yllin & kyllin.

Nykytilanne on siinä mielessä hölmö, että ranta on uhrattu autoväylälle.
Miksi rantamaisema pitäisi uhrata kerrostaloille ? Eikö rantamaisema palvelisi suurempaa ihmisryhmää, kun annettaisiin tien olla ja kerrostalot rakentamatta ?

Tuo hankehan vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin Helsingin keskustatunneli.
Myös Tampereelle suunnitellaan keskustatunnelia autoille: http://www.hs.fi/tulosta/1135236913554

Helsingissähän ei uutta rakennusmaata tule tai rantoja vapaudu parempaan käyttöön tunnelin myötä.
Miksi pitäisi tulla uutta rakennusmaata ? Kuten sanottu, Tampereella ei ole pulaa rakennusmaasta. Rannat eivät suinkaan vapaudu sillä, että ne rakennetaan täyteen kerrostaloja. Päin vastoin.

Minun puolestani kaikki autot voisi tunkea kaupunkien keskustoissa maan alle.
Just just. Autothan pitää ensisijaisesti saada säiltä suojaan, jotta ihmisille jää tilaa räntäsateeseen ?

Noissa tunnelihankkeissä yleensä ikävänä puolena on se, ettei autoilua maan pinnalla rajoiteta rakennettavan tunnelin vetämän automäärän verran.
Miksi pitäisi rajoittaa ? Maan alle tungetut autothan ovat ilman muuta kadulta pois.
 
Ranta-Tampella

Tampereella riittää kyllä tonttimaata ilman uutta aluettakin. Ei tarvitse mennä kuin n. 5 km linnuntietä Keskustorilta mihin tahansa suuntaan, niin tilaa on yllin & kyllin.
Mutta 5 km päässä ei ollakaan enää keskustassa ja maan arvo sekä saavutettavuus on matalampi.


Miksi rantamaisema pitäisi uhrata kerrostaloille ? Eikö rantamaisema palvelisi suurempaa ihmisryhmää, kun annettaisiin tien olla ja kerrostalot rakentamatta ?
Ei, sillä rantamaisemaa ei hyödynnä nyt kuin kourallinen ihmisiä. Autoilijoillahan ei ole aikaa maisemasta ihailla (paitsi korkeintaan ruuhkissa pakon edessä) ja kevyen liikenteen väylä ja "viheralue" on vajaakäytössä. Kun paikalle tulee oikeasti viihtyisää ympäristöä eli nykyaikaista rantakaupunkia paljon puhuttuine rantabulevardeineen ja -kahviloineen, on rannasta iloa muillekin kuin satunnaisille sauvakävelijöille, joita liikenne ei haittaa.


Miksi pitäisi tulla uutta rakennusmaata ? Kuten sanottu, Tampereella ei ole pulaa rakennusmaasta. Rannat eivät suinkaan vapaudu sillä, että ne rakennetaan täyteen kerrostaloja. Päin vastoin.
Ranta vapautuu epätarkoituksenmukaisesta maankäytöstä eli valtatieltä tähdellisempään käyttöön eli keskustan laajentamiseen. Ranta-Tampella voidaan lisäksi liittää keskustaan raitiotiellä: Ranta-Tampellasta Tampellan esplanadin (vaihtoyhteys lähijunaan), Pellavantorin, Koskenniskan sillan ja Kuninkaankadun kautta Kauppakadulle ja Keskustorille.
 
Vs: Ranta-Tampella

Mutta 5 km päässä ei ollakaan enää keskustassa ja maan arvo sekä saavutettavuus on matalampi.
Mikä "maan arvo" ? Maan arvo on vain liikemiesten keksimää ansiotonta arvoa. 5 km:n etäisyydeltä keskustan saavutettavuus ei ole pikaratikalle konsti eikä mikään.

Ei, sillä rantamaisemaa ei hyödynnä nyt kuin kourallinen ihmisiä. Autoilijoillahan ei ole aikaa maisemasta ihailla (paitsi korkeintaan ruuhkissa pakon edessä)...
Nyt unohdat, että autoissa on usein myös matkustajia, jotka voivat ihailla rantamaisemaa ihan vapaasti.

...ja kevyen liikenteen väylä ja "viheralue" on vajaakäytössä.
Miksi viheralueen tulisi olla "täyskäytössä" ? Mikä sellainen "viheralue" on, joka on täynnä kerrostaloja ?

Kun paikalle tulee oikeasti viihtyisää ympäristöä eli nykyaikaista rantakaupunkia paljon puhuttuine rantabulevardeineen ja -kahviloineen, on rannasta iloa muillekin kuin satunnaisille sauvakävelijöille, joita liikenne ei haittaa.
Kuka viitsii lähteä vieraaseen kaupunginosaan kävelemään "rantabulevardeille" ja "-kahviloihin" ? En minä ainakaan. Kyllä nuo rantabulevardit on käytännössä varattu lähialueen asukkaille eikä kaikille.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Tampereen pikaratikkahanke

Kyseessähän ei ole mikään varsinainen tunneli vaan parkkiluola. Nimitystä keskustatunneli voitaisin käyttää silloin, jos kyseinen Hämpin parkki toimisi pysäköinnin sijaan kulkuväylänä paikasta A paikkaan B.
On se nyt maanalainen autojen säilytyspaikka kuitenkin riippumatta siitä, pääseekö sitä pitkin paikasta A paikkaan B, vai ei.
 
Eikös tuo mahdollista uden alueen rakentamisen? Osan kustannuksistakin pitäisi saada takaisin rakennusoikeuksien myynnillä. Nykytilanne on siinä mielessä hölmö, että ranta on uhrattu autoväylälle.

Mahdollistaa toki, ongelmana Tampereella on vain se, että kaupungin osaamistaso kiinteistökaupoissa on täysin lapsenkengissä ja rakennusyhtiöt vievät sekä poliittista -, että virkamiesjohtoa kuin litran mittaa. Pitäjän parhaalle paikalle kohoavan uuden alueen rakennusoikeuksista pitäisi kyllä saada sellainen hinta, että tunnelin rakentamiskustannukset katettaisiin.

Nyt sen sijaan kaupungin maksuosuus tunnelista asettuu tod.näk. samaan hintaluokkaan kuin mitä Lentsun ratikka tai Tampereen osuus 1. vaiheen lähijunaliikenneinfrasta maksaisi.

Toisin sanoen, uskon että tunnelihanke vaikeuttaa olennaisesti seudun raideliikennehankkeiden eteenpäin viemistä.
 
Vs: Ranta-Tampella

Nyt unohdat, että autoissa on usein myös matkustajia, jotka voivat ihailla rantamaisemaa ihan vapaasti.
Toisaalta, yhdessä henkilöautossa lienee edelleenkin keskimäärin 1,3 - 1,4 henkilöä. Paasikiventiellä tuo määrä lienee vielä pienempi omien havaintojen perusteella.
Kyllä nuo rantabulevardit on käytännössä varattu lähialueen asukkaille eikä kaikille.
Käytännössä kyllä
 
Hieno juttu että Suomessa edes Tampereella saadaan ratkaisuja aikaiseksi. Lapiot liikkeelle ja puheista tekoihin.

Yhdysvalloissa Bostonissa (Massachusetts) on kaivettu kuoppaan interstate 93 joka aikaisemmin kulki kaupungin historiallisen keskustan ja merenrannan välistä. Tie on kaksi-nelikaistainen yhteen ajosuuntaan katsottuna tuolla matkalla.
Moottoritien paikalla on nyt pitkänomainen puisto johon ei ole varsinaisesti rakennettu mitään rakennuksia tilalle ja se on vapaasti ihmisten käytettävissä. Sekin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto Tampereelle.

Samassa kaupungissa on mielestäni onnistuneesti tuotu keskelle kaupunkia raskasraide ja raitiovaunut samoille asemille missä on kolmessa kerroksessa eri raiteita ja niiden välillä vuosisadan ikäisiä liukuportaita ja kävelytasoja. Asemat ovat kaupungin keskellä maanpinnan alapuolella.

Maan hinnalla ja rakennusoikeudella tontinluovutuksessa ahnehtiminen johtaa asumisen hinnan kallistumiseen ja asukasrakenteen yksipuolistumiseen varakkaisiin ja ylivelkaantuneisiin. Tampere ei ole erityisen huono suomalainen paikkakunta maakauppiaana vaan kerrostalovaltaisella Tampereella on ollut tilaa niin duunarille kuin porvarillekin.
Tontinluovutuksissa ei välttämättä ole kokonaisuuden kannalta parasta politiikkaa pyrkiä maksimoimaan luovutushetken luovutushintaa.

Tampellan tunnelin rakentaminen ei välttämättä suinkaan tarkoita sitä että kaikki muut liikut pysähtyisivät siihen. Onhan seudulla tekeillä ollut kolmostien remonttikin ja silti samaan aikaan on tehty paljon muutakin. Pitkiä puita uuniin vaan muiden hankkeiden kanssa, fiksuja hankkeita toteutetaan aina.
 
Tuosta löytyy ilmakuvaa Ranta-Tampellan alueesta:http://www.02.fi/kartta-haku/FI/tampere/valumallinpolku. Kuvaa voi tarkentaa aika mukavasti.

Ilmakuvasta katsottuna tuo alue vaikuttaa olevan hyvin vajaassa käytössä sijaintiinsa nähden. Ei Tampereella enää taida kovin moneen paikkaan voida rakentaa noin lähelle keskustaa. Mielestäni mitä lähemmäs keskustaa voi rakentaa, sen parempi. Jos vielä keskustan lähellä olevista asunnoista avautuu komeat maisemat, sen parempi.

Automatkalla valtaväylällä maisemat vilistää nopeasti ohi. Auton matkustaja voi ajatella ohi kiitävästä järvestä, että ompa komeaa maisemaa. Nopeasti se kuitenkin menee ohi. Ei tuolla perusteella pidä uhrata rantoja valtateille. Kävellen maisemia on parhainta ihailla. Espoossa rantaraitti on hyvin suosittu ulkoilureitti. Ranta-Tampellan rantaraitit varmasti houkuttelisivat lähialueen asukkaita sunnuntaikävälelylle.
 
Moottoritien paikalla on nyt pitkänomainen puisto johon ei ole varsinaisesti rakennettu mitään rakennuksia tilalle ja se on vapaasti ihmisten käytettävissä. Sekin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto Tampereelle.

Se ei kuitenkaan ole taloudellisesti realistinen vaihtoehto Tampereella.

Maan hinnalla ja rakennusoikeudella tontinluovutuksessa ahnehtiminen johtaa asumisen hinnan kallistumiseen ja asukasrakenteen yksipuolistumiseen varakkaisiin ja ylivelkaantuneisiin. Tampere ei ole erityisen huono suomalainen paikkakunta maakauppiaana vaan kerrostalovaltaisella Tampereella on ollut tilaa niin duunarille kuin porvarillekin.
Tontinluovutuksissa ei välttämättä ole kokonaisuuden kannalta parasta politiikkaa pyrkiä maksimoimaan luovutushetken luovutushintaa.

Sekoittunut asukasrakenne on tietysti ideaali, johon pitäisi pyrkiä. Ja tässä Suomessa on mielestäni onnistuttukkin huomattavasti paremmin kuin monissa muissa maissa.

Ranta-Tampella on kuitenkin tietynlainen erikoistapaus Tampereella, jossa rakennusoikeuksista pitäisi saada maksimaalinen korvaus. Maa-alaltaan suhteellisen pienen alueen rakentaminen edellyttää törkeän kallista liikenneinvestointia. Lisäksi Ranta-Tampella sijaitsee niin hyvällä paikalla, että kalliimmatkin asunnot menevät kaupaksi. Ja se, että Tampere ei mielestäni todellakaan ole mikään huipputason maakauppias, johtaa todennäköisesti ainoastaan siihen, että voitot pilkkahinnalla luovutetuille tonteille nousevista ökyasunnoista valuvat suoraan rakennusyhtiöiden kirstuihin.

Tampellan tunnelin rakentaminen ei välttämättä suinkaan tarkoita sitä että kaikki muut liikut pysähtyisivät siihen. Onhan seudulla tekeillä ollut kolmostien remonttikin ja silti samaan aikaan on tehty paljon muutakin.

Suurena erona kuitenkin on se, että kolmostie on pääosiltaan valtiorahoitteinen hanke, toisin kuin Rantaväylän tunneli. Itse näkisin, että tunnelihanke vaikeuttaa nimenomaan ratikan toteuttamista, koska se saattaa jäädä puhtaasti kunnan itsensä rahoitettavaksi. Lähijunallehan on jo lupailtu merkittävää valtion osuutta, joten se saattaa kiilata investointiohjelmassa ratikan ohi. Henk.koht. en edes pitäisi sitä kovinkaan pahana asiana jos ratikka ja lähijuna vaihtaisivat TASE-suunnitelman vastaisesti paikkojaan toteuttamisjärjestyksen suhteen.
 
Takaisin
Ylös