Viestiketju: Puolueiden erot

Alunperin kirjoittanut edsel

Samaa voi aika pitkälle sanoa vihreistä monissa kysymyksissä. Tärkeintä on asioiden hoitaminen ja onnistunut lopputulos eikä niinkään ideologiset rajanvedot ja populistiset vastakkainasettelut irtopisteiden keräämiseksi ja äänestäjien hyssyttelyksi.

Asioitakin voi hoitaa monella tavalla. Kaikki toiminta perustuu jonkinlaiseen ideologiaan, tavoitellaan jotain tiettyä lopputulosta. En usko siihen, että olisi vain yksi mahdollinen järkiperäinen lopputulos, vaan näitä mahdollisia lopputuloksia on useita. Yhtenä esimerkkinä voisi vaikka ottaa sen, että teemmekö asioita kansan valtaenemmistön haluamalla tavalla, vai kuuntelemmeko kansan syviä rivejä enemmän asiantuntijoita, joilla on näkemystä siitä, kuinka asiat tulisi hoitaa järkiperäisesti parhaalla tavalla.

Keskustalla, vihreillä ja vasemmistolla on yhteisen ideologian perusteella mahdollista päästä jokseenkin yksimielisiin päätöksiin. Kokoomuksella, ruotsalaisilla ja perussuomalaisilla tämä on vaikeampaa, koska niiden rivit ovat niin hajallaan ja ne eivät ole niin keskusjohtoisia puolueita, kuin vaikkapa SDP. Epäilen tätä Kokoomuksen järkiperäistä asioiden hoitamista senkin pohjalta, että vaikuttaa siltä, kuin Katainen ja kumppanit ottaisivat kulloinkin maailmalla oikeiston piirissä olevia virtauksia sellaisenaan Suomen oloihin. Tämä vaivaa maassamme Kokoomuksen ohella monia muitakin tahoja: ei kehitetä mitään omaa, vaan kopioidaan ideat maailmalta. Onko se sitten ideoiden puutetta, vai rohkeuden puutetta kehittää omaa, kun kuvitellaan ulkomailla asioiden olevan parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi kyseenalainen virtaus on mielestäni tämä uusliberalismin leviäminen maailmalla. Siihen sisältyy ideologinen lataus siten, että markkinat hoitavat kaiken parhaalla tavalla ja valtion roolia olisi supistettava mahdollisimman paljon. Aluksi ideologia lähti Yhdysvalloista ja sitä on kopioitu sieltä Eurooppaan ja myös Suomeenkin. Sen seurauksena kuplatalous on rantautunut myös tänne Suomeen, näkyen hillittömänä velaksi elämisenä ja sivistyksen korvautuessa pinnallisuudella ja kuluttamisella. Ennen arvostettiin sivistystä, mutta Yhdysvaltain talouselämän toimijat ovat ovelasti saattaneet sellaisen yleisen ilmapiirin koko maailmaan, että tavoiteltavaa olisi keskustella vain ostamisesta ja rahasta, joka palvelee tietysti heidän etujaan.

Kokoomuksen amerikkalaisella sisarpuolueella republikaaneilla on ollut tavoitteena, että kaikki yksityistettäisiin ja ihmisten tulisi omistaa kaikki mahdollinen. Nyt tämä suuntaus on ajanut karille, kun ihmisten eläkesäästöt ovat haihtuneet osakemarkkinoiden kriisin myötä ja asuntojen hinnat romahtaneet jättäen ihmiset selviytymään suurten velkojensa kanssa ilman työpaikkaa. Väestön terveydenhuollon ollessa yksityisten sairausvakuutusten ja työterveyshuollon varassa, on kuilu rikkaiden ja köyhien terveydentilan välillä kasvanut reippaasti. Suuntaus näkyy lievemmin myös täällä meillä, kun töissäkäyvät käyttävät laadukkaita työterveyspalveluja ja köyhät aliresursoitua julkista terveydenhuoltoa. Päättäjämme eivät ole uskoneet kotoisen pohjoismaisen mallimme vahvuuksiin, vaan ovat sokeassa markkinauskossaan hakeneet esimerkkiä Yhdysvalloista, sivuuttaen haittapuolet.

Siitä olen samaa mieltä, että populismi on ikävä suuntaus, mutta se tuntuu olevan vallalla koko puoluekentässämme. Kokoomus ei ole välttynyt siltä myöskään. Puhutaan kyllä kaikesta kauniista, mutta tehdään samalla kylmää reaalipolitiikkaa lehtijuttujen ulkopuolella. Kokoomus vastustaa esimerkiksi toimeentulotuen siirtoa Kelalle. Siitä on saatu tutkimuksissa selviä hyviä tuloksia, mutta Kokoomuksen ideologiaan ei etuuksien liian helppo saatavuus sovi. Sari Sarkomaa sitä taannoin perusteli sillä, että kunnallinen sosiaalitoimi välittää ihmisistä Kelaa paremmin, mutta tosiasiallinen syy taitaa olla se, että Kokoomuksessa pelätään kulujen nousemista, kun ihmiset saisivat heille kuuluvat etuudet ilman nöyryytystä ja paperisotaa.

Ei ole oikeastaan ihme, että politiikka ei ihmisiä kiinnosta, kun puolueiden toiminta on näin hämärää, sanotaan toista ja tehdään toista. Vedetään hatusta kauniita perusteita omalle toiminnalle, kun todelliset syyt ovat aivan jotkut muut. Ay-liikkeen huono mainekin taitaa olla itseaiheutettua. Pidetään härkäpäisesti kiinni saavutetuista eduista yleisen edun ja heikompien ihmisryhmien kustannuksella. Nythän perusturvan korotukset torpedoi nimenomaan ay-liike, kun vaati perusturvan parantamisen olevan sidoksissa ansiosidonnaisen turvan parantamiseen, joka tehokkaasti estää perusturvan korottamisen. Ay-liike haluaa pitää ihmiset kiinni liitoissa ansiosidonnaisella turvalla, kun muita houkuttimia ei tunnu olevan. Näin ollen jokainen maksaa työttömyysvakuutusmaksua, mutta vain liitoissa olevat ihmiset saavat kunnollista työttömyysturvaa symbolisen jäsenmaksun vastineeksi.

Alunperin kirjoittanut kemkim

Yksi kyseenalainen virtaus on mielestäni tämä uusliberalismin leviäminen maailmalla. Siihen sisältyy ideologinen lataus siten, että markkinat hoitavat kaiken parhaalla tavalla ja valtion roolia olisi supistettava mahdollisimman paljon. Aluksi ideologia lähti Yhdysvalloista ja sitä on kopioitu sieltä Eurooppaan ja myös Suomeenkin. Sen seurauksena kuplatalous on rantautunut myös tänne Suomeen, näkyen hillittömänä velaksi elämisenä ja sivistyksen korvautuessa pinnallisuudella ja kuluttamisella. Ennen arvostettiin sivistystä, mutta Yhdysvaltain talouselämän toimijat ovat ovelasti saattaneet sellaisen yleisen ilmapiirin koko maailmaan, että tavoiteltavaa olisi keskustella vain ostamisesta ja rahasta, joka palvelee tietysti heidän etujaan.

Täytyy muistaa että kapitalistin pahin vihollinen ei ole sosialisti, vaan se on toinen kapitalisti. Kapitalitit kilpailevat keskenään ja aina joku jää nuoleman näppejään. Se että lopulta pääsee syntymään kilpailuvääristymiä kuten asuntohintojen kuplia joka koskettaa laajempaa osaa väestöä kuin pelkästään niitä jotka ottavat tietoisia riskejä on toinen juttu. Asunnoista on aina ollut pulaa kasvukeskuksissa, niin kapitalistisissa kuin sosialistisissakin maissa. Se joka keksii miten saada aikaan halpa ja tilava asunto keskeisellä paikalla saa kansantalouden Nobel-palkinnon. Ehä USA:sta alkanut kuplan puhkeaminen opettaa vähitellen.

Kokoomuspuolueen suosio juuri nyt johtuu onnistuneesta puheenjohtajavalinnasta. Kokoomus vaihdatti pj:nsä joka vuosi kunnes löysivät nykyisen. Moni muodollisesti kelvollinen kaveri sai luvan lähteä kun ei ollut riittävästi pärstäkerrointa että kansa olisi mieltynyt.

Se puolue taas onka suosio perustuu pelkästään puheenjohtajaansa on Perussuomalaiset. Sen rivijäsenten ja rivikunnanvaltuutettujen joukosta löytyy mitä kummallisimpia mielipiteitä joita puheenjohtaja kommentoi vain että "asia ei kuulu minulle..." . Lisäksi aika moni viime kunnallisvaaleissa PeSu:n listoilta valittu on itse asiassa sitoutumaton. Espoossa esim puolet on niitä.

Alunperin kirjoittanut edsel

Keskustalla ja vasemmistolla on voimakas ja tunteikas historia painolastina. Asioista kuuluu olla jotain mieltä ja periksi ei voi antaa jos ideologinen perintö vaatii tietylle puolelle asettumista. Kauheinta olisi olla samaa mieltä kuin "vastapuolen" edustajat. Tällä saadaan vahvistettua omia kaikkein uskollisimpia joukkoja mutta yhteisten asioiden hoitamisessa lukkiudutaan tarpeettomiin taisteluasemiin.

Vihreilläkin toki on tämänkaltaisia teemoja mm. ydinvoiman suhteen. Puolueen syntyvaiheessa se oli yksi harvoja yhdistäviä tekijöitä joten aiheen käsittely järkevästi saattaisi joidenkin mielestä romuttaa koko aatteellisen perinnön.

Demarit, kokoomus, keskusta ja vihreät kalastavat samoilla apajilla osittain. Ns liikuva äänestäjä voi äänestää periaatteessa mitä tahansa näistä, tai sulkee kokonaan pois korkeintaan vain yhden näistä. On aika paljon kiinni mielikuvien rakentamisen onnistumisesta ja puheenjohtajan henkilöstä mikä näistä onnistuu parhaiten. Jos Kepu ja Demarit yrittäisivät tosissaan palata menneisyyteen, niin se tietäisi käytännössä katastrofia.

Vasemmistoliitto on juuri siksi ajanut itsensä enemmän tai vähemmän marginaaliin. Se on pysynyt pystyssä lähinnä vain joidenkin nuorten ns kansalaisaktivistien ansiosta. RKP:llä on ongelmana väestömaantieteelliset rajoitteet, ja osittain se, että sillä ei ole vuosikausiin ollut kielirajan ylittäviä houkuttelevia ehdokkaita. Kristillisdemokraatit taas on liiaan uskonnollispainotteinen, että siitä voisi koskaan tulla mikään iso.

t. Rainer

Alunperin kirjoittanut edsel

Tiedon panttaaminen ei todellakaan ole mitenkään liberalismiin liittyvä ominaisuus.

Tiedon panttaaminenhan sopii hyvin markkinatalouteen, kun ahneus pääsee jylläämään. Halutaan kahmia kaikki itselle. Kun kukaan ei rajoita toimintaa, niin voidaan sikailla minkä ehditään ja lähteä livohkaan aurinkosaarille, ennen kuin korttitalo romahtaa veronmaksajien syliin. Vapaa markkinatalous on samanlainen utopia kuin aito sosialismikin, se on nyt huomattu viimeistään. Neuvostoliiton olemassaolo aiheutti paineita länsimaille pitää yllä jonkin sortin sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa ja kahlita markkinoita, mutta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ahneuden voittokulku on ollut turvattu aina näihin päiviin saakka. Eikös se ole vanha sanonta, että voima tarvitsee aina vastavoiman. Jos ei ole kilpailua talousjärjestelmien välillä, markkinatalouskin junnaa paikallaan, koska ei ole uhkaa vaihtoehtoiseen järjestelmään siirtymisestä.

Ihmisille pitäisi saada vaihtoehtoja, kilpailuhaluiset perustakoon oman systeeminsä ja vakaampaa ja niukempaa elämää arvostavat omansa. Nyt on väkisin vedetty markkinatalouteen penseästi tai välinpitämättömästi suhtautuvia ihmisiä mukaan markkinoille. He eivät ymmärrä järjestelmän toimintaa ja sotkevat markkinoita epärationaalisuudellaan. Aivan kuten autoiluun välinpitämättömästi suhtautuviakin on painostettu auton hankintaan autoistumisen aikakaudella, huolimatonta liikennekäyttäytymistähän siitä syntyy, kun pakotetaan autoiluun lopettamalla bussivuorot. Siis verrattuna siihen, että vain autoilun intohimokseen kokevat harrastaisivat sitä.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Asunnoista on aina ollut pulaa kasvukeskuksissa, niin kapitalistisissa kuin sosialistisissakin maissa. Se joka keksii miten saada aikaan halpa ja tilava asunto keskeisellä paikalla saa kansantalouden Nobel-palkinnon. Ehä USA:sta alkanut kuplan puhkeaminen opettaa vähitellen.

Ei kai sen luulisi olevan vaikeaa. Kasvukeskuksista puuttuu nimenomaan pieniä vuokra-asuntoja. Rakennetaan korkeita tornitaloja, joissa on ainoastaan yksiöitä ja kaksioita, liikenteellisesti keskeisesti niin monta, kuin tarvitaan asunto-ongelman ratkaisemiseksi. Mikä siinä on sen hankalampaa? Pienet yksiöt ja kaksiot vievät niin vähän tilaakin kerrostalon pinta-alasta, että niitä mahtuu sinne vaikka kuinka monta.

Tämä asunto-ongelma vaikuttaa itseaiheutetulta. 1970-luvun suuren muuttoaallon aikaan asuntopulaa ratkaistiin tekemällä massiivisia lähiöprojekteja ja saatiin aikaan paljon tasalaatuisia nykyaikaisia asuntoja ihmisille. Arkkitehtuurisesti ne eivät olleet mitään silmäniloja, mutta katon pään päälle löytäminenkin auttaa jo kummasti asuntopulan vallitessa. Miksi nykyään ei ole samassa mittakaavassa tehty isoja asuinalueita, jos asunnoista kerran on pulaa?

Pieni julkisesti rahoitettu asuntojen ylitarjonta olisi pääkaupunkiseudulla toivottavaa, se mahdollistaisi asuntojen joustavan vaihdon elämäntilanteiden muuttuessa ja alueelle muuttavien olisi helppoa löytää asunto. Ei se kysyntä ehtymätöntä sentään ole, joten tämä olisi mahdollista, jos näin päätettäisiin.

Alunperin kirjoittanut Harri Turunen

Eroaakohan politiikka tuosta loppujen lopuksi?.

Ei politiikka eroa siitä, siksihän poliitikkojen saama kouluarvosana kansalta oli jossain kyselyssä kuutonen. Politiikka ja talouselämä ovat hyvin kieroutuneita järjestelmiä, joissa hyväveliverkostot toimivat täyttä häkää. Pitkäjänteisyyttä ei kummassakaan ole, vaan mennään poliitikkojen tapauksessa iltalehtien teemojen mukaan tai talouselämän tapauksessa kvartaalien orjina. Tämä ei voi johtaa muuhun kuin siihen, että pitkällä tähtäimellä tehdyt päätökset ovat huonoja, vaikka hetkellisesti ne auttavatkin. Jokainen varmasti tietää sen, että kun pakkasella laskee housuihinsa, niin hetken se lämmittää, mutta sen jälkeen on entistä kylmempää. Yritystuet näin lama-aikaan ovat juuri tällaista, ilmaista rahaa, joilla palkitaan huonoja tuotteita valmistaneita yrityksiä kuten Yhdysvaltojen autoteollisuutta. Veronmaksajat ovat tämän tukipotin jälkeen entistä kovemmilla ja autotehtaat todennäköisesti kaatuvat ennemmin tai myöhemmin, koska eivät ole pakotettuja uudistamaan tuotantoaan. Jos autotehtaat olisivat valtio-omisteisia, niin tuen ymmärtäisi paremmin, mutta nyt tuet valuvat osakkeenomistajien taskuun ja samalla hämärtyy osakesijoittamisen riski, kun valtio tulee hätiin konkurssin uhatessa.

Alunperin kirjoittanut Harri Turunen

Konkurssit, taantumat ja lamat ovat osa markkinoiden toimintaa ja kuuluvat jossain määrin asiaan; ne ovat markkinoiden tapa saattaa hinnat ja tuotanto kohdilleen vääristymien jälkeen.

Jokainen taantuma aiheuttaa omaisuuden keskittymistä, vahvistaa rikkaiden asemaa ja heikentää tavallisen kansan asemaa. Tämä siksi, että taantuman aikana rikkaat voivat ostaa halvalla omaisuutta, kuten asuntoja, työttömiksi jääneiltä työntekijöiltä (velat kyllä jäävät työväelle) ja myydä tätä hyvään hintaan seuraavan nousukauden aikaan.

Laitan tähän alle tunnetun yhteiskuntafilosofin Karl Marxin ajatuksenjuoksua, jota voi verrata toteutuneeseen tilanteeseen näin taloudellisen taantuman runnellessa taas kerran täällä meilläkin. Yllättävän hyvin Marx onnistui ennustamaan 2000-luvun markkinatalouden ongelmat jo 1800-luvulla.

Alunperin kirjoittanut Wikipedia/Karl Marx

Tuotantotavan vaihdos feodalismista kapitalismiin ei siis poistanut vastakkainasetteluja yhteiskunnasta, vaan itse asiassa kapitalismia leimaa aikaisempia tuotantotapoja huomattavasti selkeämmät vastakkainasettelut kahden luokan välillä, jotka ovat porvaristo ja proletariaatti. Kapitalismin erottaa muista tuotantotavoista myös se, että siinä missä aiemmat tuotantoa hallitsevat luokat pyrkivät jonkinlaiseen stabiiliuteen, porvaristo ei voi olla mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä ja sen mukana muita yhteiskunnallisia suhteita. Kapitalismissa tuotantoluokka etsii leppymättä voittoja. Tyypillistä tälle tuotantotavalle on myös keskittyminen eli suurten pääomien ajautuminen yhä harvempien käsiin, sekä taloudellisten voittojen jatkuva rakenteellinen tendenssi pienentyä. Tarve saada voittoja saa porvariston levittämään tuotantotapansa ympäri maapalloa niin että tuotanto ja kulutus muuttuvat yleismaailmalliseksi. Näin kansakuntien välille syntyy riippuvuus ja sekä henkiset että materiaaliset tuotteet ylikansallistuvat.

Kapitalismin talouden suurin "ristiriita" on juuri jatkuva voittojen tavoittelu ja toisaalta voittoasteen rakenteellinen taipumus pienentyä ajan myötä. Voittoasteen pienentyminen on useimpien klassisen taloustieteen edustajien kannattama näkymys. Voittoaste pienentyy esimerkiksi kun otetaan uutta teknologiaa käyttöön. Se joka uudistaa tuotantoa ensimmäiseksi, saa tietysti ensin suuremman osan markkinoilla jaettavista voitoista, kun hän tuottaa muita tehokkaammin, mutta sitten kun muutkin kapitalistit omaksuvat uuden teknologian, joudutaan tilanteeseen jossa teknologiaan käytetty osuus tuotantoon käytetystä kokonaispääomasta on suurempi kuin aikaisemmin, ja näin ollen voittoaste jää pienemmäksi. Marxin mukaan kapitalismissa tapahtuu myös yhä syvenevää pääoman keskittymistä. Suuremmat tuotantoyksiköt (joiden omistajilla on enemmän pääomaa) ovat kilpailussa etuasemassa pienempiin tuottajiin nähden, koska heillä on suuremmat tuotannolliset resurssit ja suurempi mahdollisuus selviytyä kriiseistä. Näin ollen pienemmät tuottajat jäävät lopulta suurempien jalkoihin.

Marx vertaa porvaristoa tuotantovoimineen taikuriin, joka ei pysty hillitsemään esiin manaamiaan henkivoimia, vaan nämä kääntyvät tätä vastaan. Kapitalismin ristiriitaisen luonteen osoituksena Marx pitää kauppakriisejä, jotka johtuvat ylituotannosta. Kapitalismissa tuotanto on levittäytynyt laajalle, eikä sillä ole vastaavanlaista yhteyttä tuotteiden käyttöarvoon kuin aikaisemmissa tuotannonmuodoissa. Voittojen tavoitteluun keskittyvässä järjestelmässä mikä tahansa katkos kysynnän ja tarjonnan välillä voi aiheuttaa ongelmia. Kriisit ovat ikään kuin kapitalismin säätelevä tekijä. Kriisit laukaisevat spiraalimaisen tapahtumaketjun (voitot laskevat, sitten investoinnit. Tästä seuraa työttömyyttä, mikä johtaa pienempään kulutukseen ja voitot laskevat taas), joka päätyy lopulta uuteen tasapainotilaan, missä pääoma on entistä keskittyneempää ja proletariaatin (jonka palkat putoavat kriisissä) luokkatietoisuus kasvanut entisestään. Kriisit ovat vain väliaikainen ratkaisu ylituotanto-ongelmiin.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon Marx ennustaa kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se "ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää".

Varhaistuotannossaan Marx käyttää Hegelistä tuttua vieraantumisen käsitettä kuvaamaan työläisen asemaan kapitalismissa. Työläisten työn tulokset muuttuvat kapitalistin omaisuudeksi. Työn tulokseksi tulee työläistä alistavan kapitalistin rikastuttaminen, ja näin työstä tulee tekijäänsä vastaan suunnattu prosessi. Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja sen muokkaamisesta, mikä on ominaista ihmiselle ja määrittää ihmisluontoa. Kapitalististen taloudellisten arvojen vallitessa työ vieraannuttaa ihmisen ihmisyydestä. Työn pitäisi olla jonkinlainen ihmisenä olemisen täyttymys, mutta siitä on tullut prosessi,joissa ihmiset alistavat ja köyhdyttävät itsensä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Ma...in_ristiriidat

Alunperin kirjoittanut Harri Turunen

Työväenluokan diktatuurin viisivuotissuunnitelmat eivät taida toimia semminkään, vaikka perspektiivi olisikin nykyistä pidempi. Vaikka diktatuurin paikalle valittaisiinkin valistunut ja yhteen hiileen puhaltava eduskunta, niin ei sekään takaa että asiat menisivät nykyistä paremmin. Maailma muuttuu ja silloin kangistuminen muinoin laadittuihin suunnitelmiin voi johtaa hyvinvointitappioon. Vapailla markkinoilla virheet on nopea korjata ja mitä nopeammin virheitä päästään korjaamaan (eli välissä ei ole poliittista päätöksentekoprosessia ongelmat herättävine yhdenasianliikkeineen, tietoisuuteen nousseine ongelmine ratsastavine edustajaehdokkaineen, edustajavaaleineen ja edustajien tekemine äänestyksineen), niin sen pienemmiksi ongelmat yleensä jäävät.

Toisaalta poliittinen järjestelmä on markkinaehtoista järjestelmää avoimempi, sillä laki velvoittaa pitämään julkisen puolen järjestelyt melkoisen avoimina ja sieltä on mahdollista ottaa selvää paljon enemmän asioita. Yksityisen puolen järjestelyt pysyvät salaisina ja ulkopuolisilla ei ole paljoa tietoa, että mitä siellä oikein tehdään. Jos joukkoliikennettä vaikkapa mietitään, niin liikelaitoksen asiat ovat avoimemmin tutkittavissa, kuin jos kyse on kunnallisomisteisesta osakeyhtiöstä. Tällainen muistikuva on Helsingin joukkoliikenneuutisoinnista jokusen vuoden takaa, kun HKL-Bussiliikennettä muutettiin osakeyhtiömuotoon HelBiksi.

Kuinkahan hyvin toimisi suora kansanvaaleihin perustuva järjestelmä Sveitsin malliin? Netissähän voisi olla saatavilla laajat aineistot päätöksenteon kohteena olevista asioista ja joka ei niihin vielä luota, niin Google ja keskustelufoorumit kertovat asioiden nykytilan. Nykyinen edustuksellinen järjestelmä "suodattaa" kansalaisten todellisuuden poliittiseksi liirumlaarumiksi, joka elää ihan omaa elämäänsä arjesta irrallaan. Kun aineistoihin ja asiaan olisi tutustunut, niin voisi nettipankkitunnuksilla tehdä sitovan kannanoton päätöksenteon kohteena olevasta asiasta. Tämän äänestyksen perusteella asia sitten päätettäisiin. Kansalaisilla olisi oltava tällaisessa järjestelmässä myös mahdollisuus vaihtaa asioita valmistelevat virkamiehet, jos kansalaisilla olisi epäilys siitä, että virkamiehet tahallaan yrittäisivät ohjailla päätöksiä tiettyyn suuntaan valmistelemalla aineistot asenteellisesti. Nettiaikakaudella, kun tietoa on helppo saada ja kertoa nimettömästi huonoista käytännöistä, sana tällaisesta leviäisi kyllä nopeasti. Demokratian olisi elettävä aikakautensa mukaisesti. Neljä vuotta äänestysten välissä on liian pitkä aika.

Nykyisessä poliittisessa systeemissä ongelma on myös se, että ministereiksi, kansanedustajiksi ja kunnallispolitiikkaan valikoituvat ensi sijassa maineikkaimmat, varakkaimmat, parhaimman näköiset ja sosiaalisesti taitavat yksilöt, joilla eivät kuitenkaan välttämättä tiedolliset rahkeet ole parhaasta päästä. Kun kyse on kuitenkin fakta-asioista, joista demokratiassa on tarkoitus päättää, niin netti toisi tähänkin tasa-arvoa. Kenties paras asiantuntija jossain aiheessa onkin kyseistä asiaa vuosikymmeniä omassa tutkijanluolassaan tutkinut tuntematon ja epäsosiaalinen ihminen, joka ei kuitenkaan ole saanut ääntään kuuluviin nykyisessä järjestelmässä, jossa tärkeintä on pitää meteliä itsestään, faktoista viis. Uudessa järjestelmässä hän voisi olla yksi tärkeimmistä vaikuttajista, jolloin kun monilta eri aloilta juuri tällaiset oikeat asiantuntijat saisivat suunvuoron mediakellokkaiden sijaan, voisi yhteiskuntamme olla paljon edistyksellisempi ja tasokkaampi.

Alunperin kirjoittanut Harri Turunen

Kyllä kuplan puhkeamisesta hyötyvät lukemattomat köyhät ja muut vähemmän rikkaat. Silloin on oikea aika vuokralla asuvan suht turvatussa työpaikassa työskentelevän ottaa asuntolaina ja ostaa oma kämppä. Tällöin myös sijoittajat ostavat kämppiä tarjotakseen niitä vuokralle ja mahdollisesti aikanaan hintojen taas kohottua myydä ne ja lunasta myyntivoitot (ja maksaa niistä verot sekä todennäköisesti panna loput rahat edelleen poikimaan ja yhteiskuntaa hyödyttämään).

Paha vain, kun köyhien etuuksia on ollut tapana huonoina aikoina karsia. Onhan niitä kyllä hyvinäkin aikoina karsitu, syystä tai toisesta. Jos oletamme, että köyhille huonoina aikoina löytyy asuntoja, niin mitä köyhä tekee sitten, kun tulevat hyvät ajat ja asunto myydään alta pois? Yksityinen vuokra-asunto on aina epävarma valinta. Haluaisin enemmän valtion omistamaa vuokra-asuntotuotantoa, jossa on varmaa ja edullista asua. Tällaisia asuntoja voitaisiin tulorajojen mukaan ihmisille antaa, mutta niitä tuloja olisi myös seurattava. Vähätuloisille vuokrat voisivat olla alhaiset, mutta tulojen kasvaessa asukas voisikin alkaa maksaa suurempaa vuokraa, kun omat rahkeet vuokranmaksuun paranisivat. Nykyäänhän halpaan vuokra-asuntoon päässeille tämä on elinikäinen etu, vaikka tulot nousisivatkin. Pienituloisille ei näin ollen riitä näitä halpoja asuntoja, kun siellä asuu töissäkäyviä. Asiaan vaikuttaa tietysti sekin, että poliittisilla päätöksillä ollaan lopetettu halpojen vuokra-asuntojen tuottaminen.

Yksi vaihtoehtoinen ratkaisu tähän pitkäaikaiseen asumisongelmaan olisi sellainen, että jokaiselle Suomen kansalaiselle lahjoitettaisiin ilmaiseksi oikeus yhteen asumisoikeusasuntoon, joka olisi yksiö. Pariskunnilla ja perheillä olisi mahdollisuus yhdistää nämä asumisoikeutensa, jolloin neljän hengen perheessä neljä oikeutta yksiöön voisi vaihtaa neljän huoneen asuntoon. Asumisoikeus olisi voimassa kaikkialla Suomessa. Asumisoikeusasuntoja rakennettaisiin aina kulloisenkin kysynnän mukaan. Ihmisillä olisi näin ollen mahdollisuus muuttaa aina sinne, missä olisi töitä tarjolla ilman huolta siitä, kuinka saada entinen asunto myydyksi tai uusi ostetuksi. Nykyäänhän on suuri ongelma, jos perhe haluaa muuttaa muuttotappioalueelta kasvukeskukseen, kun vanhan asunnon myynnistä saatavilla rahoilla ei ole varaa ostaa uutta asuntoa. Omistusasuntojärjestelmä vaikeuttaa ihmisten liikkuvuutta.

Yksi argumentti valtion täysin kustantamaan asumiseen on myös se, että Suomen kaltaisessa maassa jokaisella tulee minusta olla oikeus kattoon pään päällä, kun ulkona ei yksinkertaisesti elä tässä ilmastossa. Kun valtio kustantaisi asumisen, niin ihmisillä olisi paljon suurempi vapaus käyttää palkkansa kuinka haluavat, ilman huolta asumisen osuudesta. Ei olisi myöskään pelkoa korkotasojen muutoksista, vuokrien nousuista tai ahdistusta pitkästä sitoutumisesta asuntovelkaan. Ei tarvitsisi myöskään ostaa asuntoa jätettäväksi perinnöksi lapsilleen, kun lapset saisivat automaattisesti oikeuden omaan asuntoon. Yhteiskunnan tuet työttömille, eläkeläisille ja opiskelijoille voitaisiin kohdentaa nimenomaan elämiseen asumisen sijasta.

Jos tätä ideaa vähän laajennettaisiin, niin voitaisiin luoda muitakin valtion kustantamia palveluja. Kansanterveyttä kohennettaisiin antamalla jokaiselle kansalaiselle oikeus valtion maksamaan terveelliseen ruokalalounaaseen jokainen päivä lounassetelillä. Valtio voisi asettaa lounassetelin ehdoiksi, että ruoan on oltava terveyssuositusten mukaista, jotta ruoka korvataan valtion varoista. Lisäksi jokaista viikkoa kohti voitaisiin antaa pari liikuntaseteliä, jotta ihmiset pitäisivät kunnostaan huolta. Nämä käytännöt ovat työelämässä jo aika yleisiä, mutta laajentaisin ne koskemaan kaikkia kansalaisia. Miksikö?

Nykyinen asiantila, jossa työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset syövät halpaa ja epäterveellistä ruokaa, eivätkä käy järjestetyissä liikuntaharrastuksissa rahapulan vuoksi, aiheuttaa pidemmällä aikavälillä paljon enemmän rahallisia kustannuksia terveydenhuollon puolella, kun joudutaan paikkailemaan huonojen elintapojen seurauksia jälkikäteen. Olisi edullisempaa ennaltaehkäistä terveyden rapistumista tarjoamalla ihmisille mahdollisuus terveelliseen ruokaan ja liikuntaan. Työllisyyden kannaltakin tämä olisi menestyksellistä, kun työttömyyden ja ikääntymisen riivaamiin syrjäkuntiinkin alkaisi tulla uutta ravintola- ja liikuntatoimintaa. Köyhien suosimat epäterveelliset 5 euron pizzeriat ja hampurilaispaikat korvautuisivat terveellisen ruoan paikoilla. Nämä ravintolat ja liikuntapaikat voisivat olla sosiaalisia yrityksiä, jolloin niihin pystyttäisiin työllistämään sellaista väkeä, joka on pitkäaikaistyöttömyyden "kovaa ydintä".