Kirjoitinkin, että on tehtävä ero kulutuksen ja tuhlaamisen välillä.
Se, että maailmassa on autotehtaita joiden kapasiteetti on suurempi kuin autojen todellinen tarve ei oikeuta tuottamaan verorahoilla autoja, joita ei tarvita. Autot, raitiovaunumatka ja lämmityshiili eivät ole aivan vertailukelpoisia asioita. Lämmityshiilen kuluttaminen ei ole tuhlaamista, koska ilman lämmitystä ei tulla toimeen. Raitiovaunumatka Munkkiniemestä keskustaan on hyödyllinen tapa tehdä matka, vaikka ei välttämätön. Sen sijaan matkan tekeminen autolla, vaikka raitiovaunukin kulkee, on tarpeetonta ja tuhlaamista, eikä sitä pyhitä se, että muuten autoteollisuuden ylikapasiteetti niin koneina kuin työvoimanakin jää jouten.
Minusta ratkaiseva laman ongelma on, ettei meillä osata jakaa työtä, ainoastaan toimeentuloa. Teknologian kehittyessä tuottavuus paranee, ja toimeentuloon tarvittava ihmistyön määrä vähenee. Työajan pitäisi siis lyhentyä, kuten se tekikin 1960-luvulle asti. Sillä keinolla työ ja kehityksen tuoma hyöty jaettiin kaikille.
Enään ei jaeta, vaan ihmiset jaetaan työtä tekeviin ja työtä vaille oleviin. Työtä tekevät elättävät kuitenkin kaikki. Työttömyyttä yritetään sitten hoitaa keksimällä työtä eli keksimällä tehtäväksi erinäisiä tarpeettomia asioita. Se nostaa bruttokansantuotetta ja siten väitetään sen olevan jopa talousteoreettisesti oikein. Turhan työn tekemisellä voidaan tietenkin nostaa jossain määrin aineellista elintasoa, mutta ei rajattomasti. Sillä ei ihmisten hyvinvointi lisäänny siitä, että he vaihtavat käytettyjä asioita uusiin ilman, että uudesta on mitään hyötyä entiseen nähden. Paitsi se, että keinotekoisesti tehdään vanhasta käyttökelvoton, kuten esimerkiksi analogisesta televisiovastaanottimesta.
Antero