Siirtoajo

Epa

Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Viestit
201
Pop-musiikin instrumentaalit kappaleet muistuttavat joukkoliikenteessä havaittavia kaluston siirtoajoja. Sanoittamaton jazz ja viihdemusiikki siivittävät tehokkaasti radion ohjelmavirtaa kohti tasatunnin uutisia. Linja-autojen matkustajattomat siirtoajot puolestaan kuuluvat suomalaisten kaupunkien paikallisliikenteessä päivittäiseen katukuvaan.

Joukkoliikenteen harrastajan kannalta Suomen kiinnostavimpiin siirtoajoihin kuuluvat museojunien ja -vetureiden harvinaiset liikkeet rataverkolla sekä sinisten pikajunavaunujen ja tsekkiläisten kiskobussien huoltomatkat maakunnista Helsingin Ilmalaan. Teknisesti on mahdollista myös pendolino-yksiköiden kuljettaminen Oulun ja Kajaanin välisellä rataosuudella, jolla junatyyppi ei aikataulun mukaisesti liikennöi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Teknisesti on mahdollista myös pendolino-yksiköiden kuljettaminen Oulun ja Kajaanin välisellä rataosuudella, jolla junatyyppi ei aikataulun mukaisesti liikennöi.

Tätä olenkin miettinyt. Eikös hyvä kalustokierto olisi se, että Pendolino ajaisi Helsingistä Kajaanin kautta Ouluun ja tulisi Pohjanmaan rataa takaisin. Kajaanin ja Oulun välillä voitaisiin ajaa ilman pysähdyksiä, jolloin yksikkö saataisiin nopeammin Ouluun ja nopea yhteys Kajaanin ja Oulun välille.
 
Tätä olenkin miettinyt. Eikös hyvä kalustokierto olisi se, että Pendolino ajaisi Helsingistä Kajaanin kautta Ouluun ja tulisi Pohjanmaan rataa takaisin. Kajaanin ja Oulun välillä voitaisiin ajaa ilman pysähdyksiä, jolloin yksikkö saataisiin nopeammin Ouluun ja nopea yhteys Kajaanin ja Oulun välille.
Tässä on nyt se ongelma, että Pendolino palaisi Helsinkiin väärin päin.
 
Tässä on nyt se ongelma, että Pendolino palaisi Helsinkiin väärin päin.

On ainakin kerran tehty suunnitellusti Pendon siirtoajo Savo-Kainuusta (Pohjois-)Pohjanmaan kautta Uudellemaalle ja tapahtuma on valokuvattu Kontiomäellä vaunut.orgiin. Silloin runko piti kääntää Kontiomäen/Matkalan/Mutkalan kolmioraiteella rungon oikeaan asentoon saattamiseksi, kuten TEP70 asiantuntevasti edellä kertoi.
 
Kun juna on väärin päin, Business-luokka meneekin junan peräpäähän eli kauas poistumispaikasta. Hups!
 
Kun juna on väärin päin, Business-luokka meneekin junan peräpäähän eli kauas poistumispaikasta. Hups!

Liituraitamiehillä on siis jaloissa vikaa, siksi he siis haluavat päästä mahdollisimman vähällä kävelyllä! Proletariaatti kävelköön, kunhan herrat pääsevät suoraan perille vaivaa näkemättä. Osinkoja kuittailemalla on helppoa elääkin, kun muut tekevät työt näiden kapitalistiparasiittien elellessä toisten selkänahasta kaapimalla. Osingot otetaan tietysti Sveitsiin, jolloin verojakaan ei tarvitse maksaa.
 
Proletariaatti kävelköön, kunhan herrat pääsevät suoraan perille vaivaa näkemättä.
Ei tässä nyt tarvitse yhteiskunnallista luokkajakoa nähdä. Bisnesluokassa matkustavat bisneslipun maksaneet, ja sille rahalle pitäisi saada jotain vastinettakin. IC-junien bisnesluokassa ei saa lipulle juuri mitään vastinetta (kahvin ja päivän talouslehdet saa paljon halvemmalla assan ärrältä), mutta Pendolinoissa kaiketi penkkien laatu on astetta parempi kuin kakkosluokassa. Sen lisäksi on mukavaa, jos luxusvaunuun ei tarvitse koko laiturinmittaa talsia.

Ongelman voisi kiertää viemällä Kontiomäen jälkeen pendo vähän matkaa Vartiuksen/Ämmänsaaren suuntaan ja kääntää Matkalan vaihteen kohdalla juna toiseen suuntaan.
 
Sen lisäksi on mukavaa, jos luxusvaunuun ei tarvitse koko laiturinmittaa talsia.
Aivan samalla tavalla muutkin junan palvelut ovat eri kohdassa junaa, missä niiden pitäisi olla. Asettaisi jonkinmoiset haasteet matkustajainformaatiolle, jos Pendolino-rungot olisivat rataverkolla täysin sattumanvaraisissa asennoissa. Informaatiojärjestelmän täytyisi tietää, että tässä junassa onkin nyt juuri runko #13, joka kääntyi viime viikolla ympäri. Perjantai-iltapäivän tuplapendolinon saapuessa vaikkapa Tampereelle saattaisi laiturilla olla melkoinen hässäkkä, kun junan vaunut saattavat olla missä tahansa näistä järjestyksistä:

12-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
12-11-10-9-8-7-1-2-3-4-5-6
7-8-9-10-11-12-1-2-3-4-5-6
7-8-9-10-11-12-6-5-4-3-2-1

Voi sitä kiukkuisen palautteen määrää, mikä tästäkin tulisi. :)
 
Liituraitamiehillä on siis jaloissa vikaa, siksi he siis haluavat päästä mahdollisimman vähällä kävelyllä! Proletariaatti kävelköön, kunhan herrat pääsevät suoraan perille vaivaa näkemättä.

Niin no. Sehän businessluokan korkeammassa lipun hinnassa on ideana - saada parempaa palvelua.
 
Paitsi TEP70:n mainitsemalle matkustajainformaatiolle tulee ongelmia, rohkenen epäillä myös muiden järjestelmien heittävän ainakin alkuvaiheessa häränpyllyä odotuksien rikkoutuessa. Miten mahtavat Pendon tietokoneet pärjäävän jos kaksi yksikköä yhdistetään peput tai naamat vastakkain? Miten vaunut numeroituvat?
 
Joukkoliikenteen harrastajan kannalta Suomen kiinnostavimpiin siirtoajoihin kuuluvat ... sinisten pikajunavaunujen ja tsekkiläisten kiskobussien huoltomatkat maakunnista Helsingin Ilmalaan.

Joskus aiemmin on kerrottu, että kiskobussit huolletaan Pieksämäellä ja siniset vaunut Turussa. Eikö asia olekaan niin?
 
Takaisin
Ylös