Lämpeneekö maapallo ja miten?

Kyllähän se pupuruoan syöminen sopii kirjoituspöytäihmisille. Mutta meitäkin vielä on, jotka tekevät ruumiillista työtä. Alkaa lapa tärisemään, jos vain "ituja pureksii".

Jos tarkoitat, että lihaksisto kärsisi kasvissyönnistä, niin mainittakoon, että soijassa on enemmän proteinia kuin lihassa, eli ruumilliseen työhön kasvissyönti ei oikein vaikuta. Tätä voi toki käyttää aina tekosyynä. Jännä muuten sinänsä, että soijarehua syötetään nautakarjalle, jolloin proteini- ja hivennainemäärä pienenee ilman hyötyä. Milloinkohan maailma oppii?

Jos puhutaan yleensä puutoksista, niin kasvissyöjillä voi toki esiintyä sinkin puutetta, mutta tämä menee jo sitten vegaaniosastolle, nimittäin juustosta ja kanamunasta sitä irtoaa hyvin, vaikka lihaa ei söisikään. Vegaanitkaan ei tosin ihan sinkittä jää, sillä länsimaissakin pääasiallisiin sinkkilähteisiin kuuluu mm. viljatuotteet.

Eli ruumillinenkin työ keventyy ruokavalion mukana. Ei sille mitään voi, mutta näin on todettu.
 
Antti Heikkilän painavaa sanaa ravinnosta hänen blogistaan.

Täydellinen kieltäytymien eläinperäisestä ei oikein kanna loogisesti. Vegaanien mielestä kasvit eivät kuulu elämään, joten niitä voi tappaa rauhassa syömällä.
Kasvissyönnille on olemassa erilaisia perusteita:

  • eettiset syyt (haluttomuus osallistua tuntevien olioiden tappamiseen ja esim. periaate, että jos ei pystyisi tappamaan syödäkseen, ei suostu myöskään ostamaan teurastettua eläintä)
  • uskonnolliset syyt (varsinkin kaukoidän uskonnoissa)
  • terveydelliset syyt
  • ekologiset syyt
Kasvissyönti on välttämätöntä ihmiselle. Pelkällä liharavinnolla ei elä. Fruitaristit syövät vain kasvien marjoja, hedelmiä, siemeniä jne. syötäväksi "nimenomaisesti tarkoitettuja" osia, joiden syönti on siis kasvinkin etu.

Kun päätös kasvisateriasta pohjautuu uskontoon, on se mielestäni perustuslain vastainen. Miten voidaan pakottaa kaikki koululaiset noudattamaan jonkun uskonnon dieettisääntöä?
"Pakotetaanhan" lapset nykyäänkin syömään mm. pinaattikeittoa, -lättyjä, puuroa jne. kasvisruokia, jossain jopa kesäkeittoa (yksi p-skimmista kasvisruuista ikinä imho).
Kolmelle suurelle uskonnolle kristinuskolle, juutalaisuudelle ja islamille on yhteistä lihansyönti. Siis näiden kolmen uskonnon mukaan lihansyönti ei ole synti, vaan Jumalan antama lahja, josta kullakin on omat erityiset sääntönsä.
Toisaalta 5. käsky...

Sitten hieman tieteen puolelle eli siitä, kuinka terveellistä tuo kasvisravinto á la veganismi oikein on.

Kasvavien lasten tulisi saada kaikki rakennusaineet ravinnosta. Lapsi tarvitsee muun muassa proteiinia 1-2 g painokiloa kohden. Liha on täydellinen proteiinin lähde. Kasvissyöjä sitä vastoin joutuu rakentamaan proteiiniannoksensa useammasta eri lajista. Koululaisten kasviskuppi ei pysty takaamaan riittävää proteiinin saantia. Jo yksinomaan tästä syystä on suorastaan rikollista pakottaa lapset pelkkään kasvisravintoon.
Nyt tulee ammattimieheltä niin syvää tuubaa, että... Tässä vähän proteiinitietoutta: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_foods_by_protein_content

Kasvisyöjälapset jäävät usein kasvussa jälkeen verrattuna lihaa syöviin. Kasvissyöjillä tavataan tavallisesti puutosta proteiineista, sinkistä, raudasta, kuparista, kalkista, D-vitamiinista, B12-vitamiinista ja A-vitamiinista
B12 on vegaaniravinnon heikko lenkki, mutta maidon ruokavalioonsa hyväksyvä (esim. Stadin kasvisruokapäivänäkin saa yhä maitoa) saa tarvitsemansa B12-vitamiinit. D-vitamiinilisää suositellaan myös sekasyöjille, Wikin mukaan A-vitamiiniä saa mm. tummista hedelmistä ja lehtisalaatista.

Loppuihin vastaan, jos ehdin. Nyt on kiirettä yksivuotiaan kanssa...
 
Toisaalta 5. käsky...

Eli koska Käskyt koskevat myös eläimiä, pitäisi samoin kristillisiä periaatteita noudattavan esivallankin ruveta syyttämään susia murhasta, kun ne käyvät syömässä lampaita? Vai millä periaatteella rajaat, että Käskyissä käsketään vain ihmisiä, mutta tappaminen sisältää kuitenkin eläimet?

Oikeastihan Raamatussa ei ole mitään indikaatiota, että eläinten hengiltä päästäminen olisi samaa tappamista kuin ihmisten. Valitettavasti en tunne muinaishepreaa, että osaisin sanoa, onko alkutekstissä eroa. Yleensähän Raamatussa eläimiä vain teurastetaan, ei tapeta. Ja erotellaan siellä eläimiin sekaantuminenkin aviorikoksista.
 
Jos tarkoitat, että lihaksisto kärsisi kasvissyönnistä, niin mainittakoon, että soijassa on enemmän proteinia kuin lihassa, eli ruumilliseen työhön kasvissyönti ei oikein vaikuta. Tätä voi toki käyttää aina tekosyynä. Jännä muuten sinänsä, että soijarehua syötetään nautakarjalle, jolloin proteini- ja hivennainemäärä pienenee ilman hyötyä. Milloinkohan maailma oppii?

Gm-soija on ehkä halvinta proteiinia, siksi sitä syötetään nautakarjalle. Ei siitä voi vielä päätellä, että ihmisen kannattaisi rakentaa proteiininsaantinsa soijan varaan. Soijapapu itsessään on melkoista roskaa. Sen sisältämä proteiini on heikkolaatuista, tärkeitä aminohappoja puuttuu. Soijaproteiinilisäravinteissa ongelmaa ei prosessoinnin vuoksi ole, mutta edelleen parempiakin proteiinilähteitä on. Jos on varaa syödä parempaa, kannattaa syödä parempaa.

Soijaa pidetiin joskus viime vuosisadalla superfoodina, joka lähestulkoon ratkaisee kaikki maailman ongelmat. Mitä enemmän sitä on tutkittu, sitä enemmän on löydetty ongelmia. Itse en pidä järin fiksuna kulkea etujoukoissa mitä tulee ravitsemukseen, mutta kuka mitenkin.
 
Eli koska Käskyt koskevat myös eläimiä, pitäisi samoin kristillisiä periaatteita noudattavan esivallankin ruveta syyttämään susia murhasta, kun ne käyvät syömässä lampaita? Vai millä periaatteella rajaat, että Käskyissä käsketään vain ihmisiä, mutta tappaminen sisältää kuitenkin eläimet?

Oikeastihan Raamatussa ei ole mitään indikaatiota, että eläinten hengiltä päästäminen olisi samaa tappamista kuin ihmisten. Valitettavasti en tunne muinaishepreaa, että osaisin sanoa, onko alkutekstissä eroa. Yleensähän Raamatussa eläimiä vain teurastetaan, ei tapeta. Ja erotellaan siellä eläimiin sekaantuminenkin aviorikoksista.
Ylipäänsä kiellot syödä jotain, esimerkiksi omia amputoitua jäseniä, ovat ihan itsenäisiä sääntöjä jotka eivät vaadi mitään sen kummempia perusteluja. Meillä nyt vaan on semmoinen suhde omiin jäseniimme, tai lemmikkieläimiin, että niitä ei syödä. Eikä siis niin että deduktiivisesti päädytään jostain korkeammasta ei saa tappaa prinsiipistä mutkien kautta siihen että jotain ei saa syödä.
 
Soijaproteiinilisäravinteissa ongelmaa ei prosessoinnin vuoksi ole, mutta edelleen parempiakin proteiinilähteitä on. Jos on varaa syödä parempaa, kannattaa syödä parempaa.

Niin kasvissyönnissä kuin lihansyönnissä tietenkin kaiken a ja o syödä monipuolisesti. Ei soija mitään maailmaa paranna, mutta on yksi esimerkki lihaa terveellisemmistä proteininlähteistä, rajusti prosessoituna tai ei. Itse syön sieniproteinivalmisteita huomattavasti enemmän kuin soijaa. Saa nähdä, milloin siitä sitten löytyy terveysriskit. On aika sama, mitä haitta-aineita kasveista löytyy, sillä lihako se ongelmaton ravinto on? :D

---------- Viesti lisätty kello 13:20 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:11 ----------

Eikä siis niin että deduktiivisesti päädytään jostain korkeammasta ei saa tappaa prinsiipistä mutkien kautta siihen että jotain ei saa syödä.

Siinä on kuitenkin eroa, syödäänkö kuollut/kuoleva tai pyydystetty eläin, vai kasvatetaanko miljardeja eläimiä ympäri maailmaa karjana, ja näiden ainoana tarkoituksena tulla syödyksi ja lypsetyksi. Vielä muutama vuosikymmen takaperin lehmäkin oli kotieläin. Ne, jotka on maalla silloin kasvaneet, eivät välttämättä ymmärrä, miten paljon asia on muuttunut. Nyt puhutaan isosta bisneksestä, jossa ei välitetä, nyljetäänkö eläin elävältä vai ei, sillä tuotannon tehokkuus ratkaisee enemmän kuin säädökset ja laki.
 
Kyllähän se pupuruoan syöminen sopii kirjoituspöytäihmisille. Mutta meitäkin vielä on, jotka tekevät ruumiillista työtä. Alkaa lapa tärisemään, jos vain "ituja pureksii".
Kehonrakennuskin onnistuu kasvisruualla.

Eli koska Käskyt koskevat myös eläimiä, pitäisi samoin kristillisiä periaatteita noudattavan esivallankin ruveta syyttämään susia murhasta, kun ne käyvät syömässä lampaita? Vai millä periaatteella rajaat, että Käskyissä käsketään vain ihmisiä, mutta tappaminen sisältää kuitenkin eläimet?

Oikeastihan Raamatussa ei ole mitään indikaatiota, että eläinten hengiltä päästäminen olisi samaa tappamista kuin ihmisten. Valitettavasti en tunne muinaishepreaa, että osaisin sanoa, onko alkutekstissä eroa.
Ai niin. Alunperinhän käskyt koskivat vain juutalaisia, ja käsky "Älä tapa" tarkoitti "älä tapa juutalaista". Muista niin väliä.

Gm-soija on ehkä halvinta proteiinia, siksi sitä syötetään nautakarjalle. Ei siitä voi vielä päätellä, että ihmisen kannattaisi rakentaa proteiininsaantinsa soijan varaan. Soijapapu itsessään on melkoista roskaa. Sen sisältämä proteiini on heikkolaatuista, tärkeitä aminohappoja puuttuu. Soijaproteiinilisäravinteissa ongelmaa ei prosessoinnin vuoksi ole, mutta edelleen parempiakin proteiinilähteitä on. Jos on varaa syödä parempaa, kannattaa syödä parempaa.
Soija -> Lehmä -> Paisti -- missä vaiheessa se jalostuu roskasta joksikin välttämättömyydeksi?

Pelkällä soijallakaan ei toki elä, erinomainen proteiinin ja kaikkien ihmisen tarvitsemien amino- ja rasvahappojen (omega) lähde on sen hyötykasvin siemen, jonka tieteellinen nimi on Cannabis sativa.
 
Suomessa paljon viimeaikoina lisääntynyt pellava on myös yksi mainio omegan lähde. Pellava sisältää runsaasti sekä omega 6- että omega 3-rasvahappoja. Omega 3:a pellavasta saa yli tuplasti hampunsiemeneen verrattuna.
 
Siinä on kuitenkin eroa, syödäänkö kuollut/kuoleva tai pyydystetty eläin, vai kasvatetaanko miljardeja eläimiä ympäri maailmaa karjana, ja näiden ainoana tarkoituksena tulla syödyksi ja lypsetyksi. Vielä muutama vuosikymmen takaperin lehmäkin oli kotieläin. Ne, jotka on maalla silloin kasvaneet, eivät välttämättä ymmärrä, miten paljon asia on muuttunut. Nyt puhutaan isosta bisneksestä, jossa ei välitetä, nyljetäänkö eläin elävältä vai ei, sillä tuotannon tehokkuus ratkaisee enemmän kuin säädökset ja laki.
Tämä on hyvä argumentti syödä muuten kuin tehokasvatettua lihaa.
 
Toisaalta 5. käsky...

Room. 14:2-3

Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia.

Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.

;)
 
Linkin takaa yksiselitteisesti: Kehonrakennus on pitkäjännitteinen urheilulaji. Vuosikausia kestävä kuvanveistäjän kaltainen kehon muokkaus pyrkii kasvattamaan lihaksia ja poistamaan rasvaa. Urakka kulminoituu muutamaan kilpailupäivään, jolloin urheilijat poseeraavat postimerkin kokoisissa uimahousuissa.
Kehonrakennus on aivan jotain muuta kuin päivittäinen ruumiillinen työ. Itse asiassa kehonrakennuksella ei ole mitään tekemistä pitkäaikaisen rasituksen, jaksamisen, sitkeyden ja rasituksesta taas seuraavaksi päiväksi toipumisen kanssa!
 
Suomessa paljon viimeaikoina lisääntynyt pellava on myös yksi mainio omegan lähde. Pellava sisältää runsaasti sekä omega 6- että omega 3-rasvahappoja. Omega 3:a pellavasta saa yli tuplasti hampunsiemeneen verrattuna.
Pellava on toinen hyvä rasvahappokasvi joo. Siinä on kuitenkin vähemmän omega-6-happoja. Pellavasta puuttuu gammalinoleenihappo, jolla saattaa olla tulehduksia ehkäisevä vaikutus (tutkimukset aiheesta ristiriitaisia). Hampussa taas vähemmän omega-kolmosta.

Viisas syökin molempia, jolloin saa varmasti kaikkia välttämättömiä rasvahappoja. Eli niinkuin vanhassa laskiaisrimpsussa, pitkiä pellavia ja hienoja hamppuja! :)

Mitä yrität sanoa? Että ravintoaineiden jalostusta ei ravintoketjussa tapahdu?
Ei, vaan esitin kysymyksen. Jos syötetään ns. tuotantoeläimelle heikkolaatuista rehua, minkälaisen prosessin kautta siitä eläimen lihasta tulee ihmisravintoa, jossa on kaikki tarvittavat hivenaineet, joita kasvisruuassa ei ole?
 
Käytännössä heikosti. Nykyistä äärimmilleen viritettyä lihantuotantoa vaivaa siinä mielessä sama ongelma kuin ihmistä: eläimet eivät saa luonnollista ruokaa, sitä mitä ne ovat vuosituhansia tottuneet syömään ja mitä niiden ruuansulatus on kehittynyt parhaiten hyödyntämään, vaan niille syötetään ravintoa, jonka tarkoitus on ainoastaan kasvattaa ja lihottaa eläintä mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvalla.

Eikä tuo ongelma muuten rajoitu ainoastaan lihantuotantoon, vaan ihan kaikkeen elintarviketuotantoon. Typellä sekä fosfaatilla lasivillassa tehokasvatettu tomaatti ei ole sen häävimpi kuin maissilla tehokasvatettu nauta.
 
Kehonrakennus on aivan jotain muuta kuin päivittäinen ruumiillinen työ. Itse asiassa kehonrakennuksella ei ole mitään tekemistä pitkäaikaisen rasituksen, jaksamisen, sitkeyden ja rasituksesta taas seuraavaksi päiväksi toipumisen kanssa!
Kuinkakohan kehonrakentajat sitten saavat ne veistokselliset lihaksensa, jos eivät päivittäisellä ruumiillisella työllä? (Vinkki: vastaus löytyy termistä "kehonrakennus"). Kehonrakentajalla on toki aivan eri pyrkimykset kuin sillä paljon porutun raskaan ruumiillisen työn tekijällä* sillä kehonrakentaja pyrkii kasvattamaan mahdollisimman suuren lihasmassan, kun taas ns. "oikean työn" tekijän lihaksilta vaaditaan koon sijaan kestävyyttä. Riippumatta siitä kumpaan pyritään avain on kuitenkin tasapainoinen ruokavalio, johon kuuluu proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja oikeassa suhteessa. Sillä, onko proteiinin lähteenä liha vai kasvi, sieni tai joku muu ei ole varsinaista merkitystä.

Proteiininlähteissä on kuitenkin pieniä eroja sen suhteen, kuinka helppoa ihmisen elimistön on niitä käsitellä. Ja "yllättäen" liha ei ole paras proteiinin lähde: maidon heraproteiini on tutkitusti kaikkein helpoimmin käsiteltävä proteiinin muoto ihmisen elimistölle.

* = Kuinkakohan moni muuten nyky-yhteiskunnassa ylipäänsä tekee ruumiillista työtä? Oman käsitykseni mukaan pääosa ihmisistä työskentelee nykyään asiakaspalvelutehtävissä tai toimistossa...
 
Takaisin
Ylös