Kilpailutus

Liittynyt
4 Heinäkuu 2006
Viestit
310
Unohdin mainita, että autokatsastuksien kohdalla nimenomaan väitettiin hintojen LASKEVAN. Toisin kuitenkin kävi. Kun en tunne VR OY:n kustannusrakennetta, en voi sanoa, olisiko yksityisen tuottama palvelu halvempaa tai kalliimpaa. Ennen olin kovasti matkustajaliikenteen privatisoinnin kannalla, mutta olen alkanut miettiä että nykyistä asianlaitaa voisi mieluummin korjata. En nimittäin usko, että monopolin purku laskisi hintoja.

Eiköhän se monopolin purku kuitenkin ennemmin laske kuin nosta. Toki on niin että Suomessa on monta toimialaa joissa kilpailu ei tosiasiallisesti toimi ollenkaan niin hyvin kuin kirjoissa voidaan olettaa mutta yleisesti on niin että mitä vapaampi kilpailu alalla vallitsee sitä kireämpi hintataso ja -kuri alalla on.
Autokatsastus on hivenen huono verrokki; autokatsastuksen vaatimukset ovat kasvaneet huomattavasti niistä ajoista kun vielä kruunu katsasti ajoneuvot joten käsittääkseni iso osa katsastustoiminnan hinnannoususta johtuu kiristyneistä testausvaatimuksista.

Yleisesti on niin että monopolit ovat tehottomia ja täydellinen vapaa kilpailu hurskasta teoriaa, mutta olisi toimiessaan kaikkien etu. Poikkeuksiakin on, väitetään esim. Suomen alkoholimonopolin olevan jopa kuluttajan etu koska esim. viinivalikoimat ovat laajemmat ja edullisemmat kuin mitä vapautetuilla markkinoilla arveltaisiin olevan sekä tarjolla koko valtakunnan alueella yhtäläisesti. Näin ei arvelujen mukaan olisi vapaan kilpailun tilanteessa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Yleisesti on niin että monopolit ovat tehottomia ja täydellinen vapaa kilpailu hurskasta teoriaa, mutta olisi toimiessaan kaikkien etu. Poikkeuksiakin on, väitetään esim. Suomen alkoholimonopolin olevan jopa kuluttajan etu koska esim. viinivalikoimat ovat laajemmat ja edullisemmat kuin mitä vapautetuilla markkinoilla arveltaisiin olevan sekä tarjolla koko valtakunnan alueella yhtäläisesti. Näin ei arvelujen mukaan olisi vapaan kilpailun tilanteessa.

Mitenkähän osuuskunnat? Niissähän palveluja tarvitsevat ihmiset perustavat yhdessä palveluja tuottavan osuuskunnan, joka ei tuota voittoa, vaan tarkoitus on palvella edullisesti jäseniä ja ulkopuolisia hieman kalliimmalla. Tämä voisi toimia katsastuksessakin?
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Sähkömarkkinat ovat tästä oiva esimerkki: Ennen IVO:n tehtävä oli tuottaa mahdollisimman edullisesti sähköä suomalaisille. Nyt IVO:n tehtävä Fortumina on tuottaa rahaa sijoittajille ja firman johdolle myymällä mahdollisimman kalliilla sähköä Suomalaisille.

Mitenkähän osuuskunnat? Niissähän palveluja tarvitsevat ihmiset perustavat yhdessä palveluja tuottavan osuuskunnan, joka ei tuota voittoa, vaan tarkoitus on palvella edullisesti jäseniä ja ulkopuolisia hieman kalliimmalla. Tämä voisi toimia katsastuksessakin?

Fortum ja katsastus pitäisi kansallistaa.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Fortum ja katsastus pitäisi kansallistaa.
Minusta hyvä periaate on se, että kilpailuttaminen tai kilpailu (ovat eri asiat) ovat hyvä asia, jos ne ovat hyväksi kuluttajalle. Ellei, sitten ei kumpaakaan tarvita.

Yleisesti kilpailu sopii tilanteeseen, jossa on olemassa aidot markkinat vaihtoehtoineen, joista yksi vaihtoehto on olla ostamatta. Yhteiskunnassa vaan on paljon ns. luonnollisia monopoleja, eli asioita, joita voi olla vain yksi. Sellaiset ovat parempia julkisen vallan hallinnassa.

Autokatsastus ja sähköverkko eivät kumpikaan ole aitojen markkinoiden asioita. Toisaalta ei ole myöskään liikennevakuuttaminen, jossa kuitenkin vakuutusyhtiöiden välinen kilpailu toimii. Se osoittaa, että kyse on myös käytännön sovellutuksesta.

Tilaaja-tuottaja -malli näyttää olevan varsin hyvin toimiva ratkaisu. Aidot markkinat syntyvät tuottajayritysten ja julkisen vallan ostajaorganisaatioiden välille, vaikka aidot markkinat eivät voi syntyä tuottajayritysten ja kuluttajien välille.

Antero
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Minusta hyvä periaate on se, että kilpailuttaminen tai kilpailu (ovat eri asiat) ovat hyvä asia, jos ne ovat hyväksi kuluttajalle. Ellei, sitten ei kumpaakaan tarvita.

Kilpailu ei ole kovin monissa asioissa kuluttajalle edullista, vaikka näin markkinavoimat meille haluaisivat uskotella. Esimerkiksi kännykkäverkoissa ulkomaanpuhelut olivat kilpailusta huolimatta suhteettoman kalliita, ennen kuin EU tuli väliin ja asetti kattohinnat, joita puhelinyritykset alkoivatkin kirjaimellisesti noudattaa. Kilpailu ei siis toiminut huolimatta useista operaattoreista.

Kuluttajatuotemarkkinoilla kilpailu on johtanut laatutason laskuun, koska pitäähän tavaraa saada vastaisuudessakin myytyä ja halpa hinta houkuttaa ihmisiä toisaalta. Jos joku hammastahnatehdas osaisi tehdä sellaista tahnaa, jonka käsittelyn jälkeen ihmiset eivät enää koskaan tarvitsisi mitään hammastahnaa, miksi he tekisivät sitä? On paljon tuottoisampaa tehdä huonolaatuisempaa tahnaa, jota pitää käyttää joka päivä.

Laitteiden korjattavuus on myös vaikeutunut ja niiden toimintatekniikan avoimuus ulkopuolisille on tullut yhä huonommaksi. Tekniikkaa on vaikea korjata ja se vaatii erikoisosaamista. Korjauskaavioita jaetaan vain hyvään hintaan tarkasti valituille yhteistyökumppaneille, kun joskus niitä saatettiin antaa laitteiden ostajillekin. Varaosat ovat erikoistyyppisiä, kalliita ja niitä saa vain tietyn aikaa tuotteen valmistuksen jälkeen, jonka jälkeen korjaamisesta tulee mahdotonta. Osat on suojattu patenteilla, jotka ulottuvat pitkän aikaa tuotteen käyttöiän ulkopuolelle, ja muut eivät tiedä, kuinka ne toimivat, joten kilpailijat eivät voi tuottaa vastaavia osia.

Tilaaja-tuottaja -malli näyttää olevan varsin hyvin toimiva ratkaisu. Aidot markkinat syntyvät tuottajayritysten ja julkisen vallan ostajaorganisaatioiden välille, vaikka aidot markkinat eivät voi syntyä tuottajayritysten ja kuluttajien välille.

Tilaaja-tuottaja -malli vaatii toisaalta ikävän tarkat säännöt palvelulle ja aina löytyy porsaanreikiä. Jos kunta itse tuottaa palvelun, niin ei ole tarvetta kiertää sääntöjä ja saadaan juuri sellaista palvelua kuin halutaankin. Tilanteiden muuttuessa voidaan palvelua muuttaa maksamatta sakkomaksuja tuottajalle.

Kansallisessa järjestelmässä valtio tuottaa omakustannushintaan edullisia ja laadukkaita palveluita, kuten Helsingin Energia edullista sähköä kuntalaisille. Koska voittoa ei kerätä, niin tuotteet ovat edullisia. Tuottajan etu on myös se, että tuotteet kestävät mahdollisimman hyvin ja että niitä voi korjata. Valtio-omisteinen tuottaja voi myös halutessaan ottaa työllistämisen näkökohdat huomioon ja suosia automaation sijaan käsityötä.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Aito markkina tarkoittanee tilannetta missä markkinoilla esiintyvää kilpailua ei rajoita mikään ulkoinen este vaan kaikki esteet tai rajoitukset syntyisivät vain markkinoista itsestään. Ulkoisena esteenä esim. turvallisuus- tai laatumääräykset joilla karsitaan tarjoamastakaan mitään ehdot täyttämätöntä tuotetta ollen palvelu tai tavara. Aitoja ultrakapitalistisia markkinoita on maailmassa hyvin vähän rahallisesti mitattuna, sellaisiksi voitanee lukea esim. kehitysmaissa olevat torimarkkinat missä edes mädät hedelmät eivät ole kiellettyjä vaan markkina itsessään kilpailee ne pois. Sitä vastoin jollakin tavalla reguloituja markkinoita on maailmassa valtaosa, regulaatioksi voidaan nähdä esim. verojensuorittamisvelvoitteen täyttämisellä saatava lupa toimia markkinoilla.

Autokatsastus on kilpailtavissa oleva palvelu siinä missä sähkölaitekorjauskin. Molemmissa on olemassa alallepääsyvaatimus kuten LKV-tutkinto tai hygieniapassi eikä sitä nähdä kilpailunrajoituksena vaan laatukriteerinä toimia alalla. Tätä vaatimusta perustellaan sekä kanssakilpailijoiden että kuluttajien intressillä. Autokatsastuspalvelun tuottajan tulee kyetä täyttämään alan kriteerit mutta mikään ei estä perustamasta viereen vastaavaa laitosta erilaisilla työkaluilla ja siten kilpailemaan esim. investointikustannusten tms. määrällä. Sähkö-, vesi-, kaukolämpö-, data-, kaasuverkoissa asia on tyystin toinen koska sähköntoimittamisesta omassa erillisessä verkossa yksittäiselle asiakkaalle kulutuskynnys verkon rakentamiseen on todella korkea. Voi olla toki niin että Hyrynsalmelle ei montaa katsastusasemaa kannata investoida mutta Herttoniemeen niitä mahtuu jo joka kortteliin yksi.
Vastaavalla tavalla otsikon aiheessa rautatieliikenteessä on mahdollista kilpailla liikenteessä verkolla muttei juurikaan verkoilla itsessään rakentamalla viereen oma rautatie.

Luonnollisten monopolien määrä ei nähdäkseni ole yhteiskunnassa suuri. Esimerkinomaisesti yhteiskunnalla on mahdollisuus toimilupaehdoilla velvoittaa alalle kermankuorintaan tulevia postipalveluyrityksiä tuottamaan vakioehtoinen ja -hintainen postinkuljetuspalvelu kaikkialle maahan, hyrynsalmisillekin vaikka se herttoniemisiä harmittaisikin. Siten ei ole välttämätöntä että yhteiskunta on toimijana vaikkapa sähköntuotannossa a'la Fortum/IVO vaan se voi toimia markkinavalvojana ja -suitsijana kaikille tuottajille samoilla ehdoilla.

Aikaisempien yhteiskunnan luomien toimintojen yksi suuri ponnin on ollut toiminnan vahva pääomavaltainen luonne. Pääomien puuttuessa yhteiskunta on lähtenyt toimintaan mukaan toiminnan synnyttämiseksi Suomeen tai paikkakunnalle. Näin on esim. Rautaruukki Oyj:n tai Helsingin linja-autoilun osalta. Tilanne on aikaa sitten muuttunut niin että kuopan kaivamiseksi kyläyhteisöön voi kaivinkoneen ostaa joku toinenkin kuin Oulun kaupungin konekeskus, mutta nuo yhteiskunnalliset luomukset jatkavat eloaan vanhasta muistista vielä ilmeisen kauan. Huomattavaa kuitenkin on, etteivät ne yhteiskunnan omistamina voi toimia eri säännöillä markkinoilla kuin kukaan muukaan joten herää kysymys mitä eritystä hyvää yhteiskunnallinen omistaminen tuo tullessaan toimivaan markkinaan. Haikailu kekkoslovakialaiseen valtion rautatielaitosaikaan on kivaa nostalgiaa mutta niin ei vain voi tehdä. Se kulurakenne ei ole enää mahdollinen.

Luonnollisten monopolien osalta tilanne on sama vaikkakin hinnoittelun läpinäkyvyys on vaikea toteuttaa käytännössä verrokkien puuttuessa. On vaikea sanoa mikä olisi toisin toimitun vesijohtoverkkolaitoksen kulurakenne kun ei sellaista ole olemassakaan. Näinhän on nyt VR Oy:n osalta jonka monopoli ei suinkaan ole jakamaton eikä varsinkaan luonnollinen.

Itse otsikosta, eli rautatiemonopolien purkamisesta; RHK olisi se markkinavalvoja joka turvallisuus- ym. määräyksillään asettaisi alallaoloehdon eli valvomalla HyväJuna Oy:n kuljettajien ja kaluston ominaisuuksia HJ Oy:n omavalvonnan lisäksi päättäisi siitä onko HJ Oy kelvollinen toimimaan RHK:n verkolla. Ehtojen minimien täyttyessä jää HJ Oy:lle itselleen kysymys siitä millaisia "kuormaulottuvuuksia" se hankkii kalustoonsa, näinhän pk-seudun ostoliikennekin toimii.
Tämä asia lienee kuitenkin jo moneen otteeseen käsitelty tälläkin forumilla.

Se on minusta kokonaan toinen kysymys onko tilaaja-tuottaja-malli se tehokkain toteutus asiaan.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Kilpailu ei ole kovin monissa asioissa kuluttajalle edullista, vaikka näin markkinavoimat meille haluaisivat uskotella. Esimerkiksi kännykkäverkoissa ulkomaanpuhelut olivat kilpailusta huolimatta suhteettoman kalliita, ennen kuin EU tuli väliin ja asetti kattohinnat, joita puhelinyritykset alkoivatkin kirjaimellisesti noudattaa. Kilpailu ei siis toiminut huolimatta useista operaattoreista.

Kyseessä on oligopoli koska tarjoajia on vain muutamia. Ongelma ei ole että kilpailu olisi itsessään huono tapa tuottaa edullisia hintoja ja hyvää laatua asiakkaille vaan siitä että tässä markkinatilanteessa kilpailua ei ole tarpeeksi.

Kuluttajatuotemarkkinoilla kilpailu on johtanut laatutason laskuun, koska pitäähän tavaraa saada vastaisuudessakin myytyä ja halpa hinta houkuttaa ihmisiä toisaalta. Jos joku hammastahnatehdas osaisi tehdä sellaista tahnaa, jonka käsittelyn jälkeen ihmiset eivät enää koskaan tarvitsisi mitään hammastahnaa, miksi he tekisivät sitä? On paljon tuottoisampaa tehdä huonolaatuisempaa tahnaa, jota pitää käyttää joka päivä.

Tässäkin kyseessä on joko markkinoiden toimimattomuus tai sitten se että kuluttajat oikeasti preferoivat huonolaatuisempaa tavaraa (vaikka se vaikuttaakin pinnallisesti järjettömältä ajatukselta). Ensinnäkin, voi olla että markkinoille tulolle on esteitä jolloin olemassa olevat valmistajat ovat suojatussa asemassa eikä kilpailu toimi kunnolla: tarvittavien koneiden ja laitteiden tai IPR:n hinta estää sitä. Toisaalta voi olla että uusi ihmetahna olisi niin kallis kertakäsittely, että ihmiset preferoivat jatkuvaa tavallista tahnankäyttöä.

Laitteiden korjattavuus on myös vaikeutunut ja niiden toimintatekniikan avoimuus ulkopuolisille on tullut yhä huonommaksi. Tekniikkaa on vaikea korjata ja se vaatii erikoisosaamista. Korjauskaavioita jaetaan vain hyvään hintaan tarkasti valituille yhteistyökumppaneille, kun joskus niitä saatettiin antaa laitteiden ostajillekin. Varaosat ovat erikoistyyppisiä, kalliita ja niitä saa vain tietyn aikaa tuotteen valmistuksen jälkeen, jonka jälkeen korjaamisesta tulee mahdotonta. Osat on suojattu patenteilla, jotka ulottuvat pitkän aikaa tuotteen käyttöiän ulkopuolelle, ja muut eivät tiedä, kuinka ne toimivat, joten kilpailijat eivät voi tuottaa vastaavia osia.

Tässä on kyseessä tuotteen differoimisstrategian soveltaminen. Commodity-tuote on altis avoimelle kilpailulle, mutta valmistaja voi differoida tuotettaan siten että se ei suoraan vertaudu substituuttina toisiin tuotteisiin, jolloin kilpailu on rajoitetumpaa. Erityistapauksena voidaan tuotteeseen rakentaa kaikenlaisia koukutusmekanismeja, joilla pyritään nk. customer lock-in efektiin eli siihen että kerran valinnan tehtyään asiakas on kiinni juuri yhden valmistajan arvoketjussa ja silloin tuo valmistaja on rajoitetusti monopoliasemassa, kun vaihtaakseen toimittajaa asiakkaan pitäisi vaihtaa aika paljon muutakin. Tämän toimivuus perustuu siihen, että asiakas tekee valintansa lyhyen aikavälin arvion perusteella näkemättä mitä kaikkea muuta valinnan taakse piiloutuu vähän pidemmällä aikavälillä. Koukutusmekanismeja on useita, kuten epästandardit osat, immateriaalioikeudet jne., ja tyypillisesti tämä johtaa siihen että jälkimarkkinapalvelut kuten huolto ja varaosat ovat suhteellisen kalliita ja tuottavat valmistajalle tyypillisesti jopa paremman katteen kuin itse tuotteen myynti alunperin.

Tilaaja-tuottaja -malli vaatii toisaalta ikävän tarkat säännöt palvelulle ja aina löytyy porsaanreikiä. Jos kunta itse tuottaa palvelun, niin ei ole tarvetta kiertää sääntöjä ja saadaan juuri sellaista palvelua kuin halutaankin. Tilanteiden muuttuessa voidaan palvelua muuttaa maksamatta sakkomaksuja tuottajalle.

Eikö ole nimenomaan hyvä että säännöt on kirjattu ylös ja sitten niiden puitteissa voidaan millä tahansa sallitulla keinoilla hakea säästöjä? Jos kunta tuottaa itse palvelun, niin sitten mikään ei pakota tehostamaan toimintaa.

Kansallisessa järjestelmässä valtio tuottaa omakustannushintaan edullisia ja laadukkaita palveluita, kuten Helsingin Energia edullista sähköä kuntalaisille. Koska voittoa ei kerätä, niin tuotteet ovat edullisia. Tuottajan etu on myös se, että tuotteet kestävät mahdollisimman hyvin ja että niitä voi korjata. Valtio-omisteinen tuottaja voi myös halutessaan ottaa työllistämisen näkökohdat huomioon ja suosia automaation sijaan käsityötä.

Kokemukset julkisvetoisesta taloudesta eivät tue näitä näkemyksiä. Muutenhan Neuvostoliitto olisi ollut mallivaltio ja tehokkuuden esikuva. Ei voiton keruun välttäminen ole se mikä pitää hinnat edullisina. Ilman kilpailua sitävastoin ei ole mitään vertailukohtaa, joten voidaan väittää että palvelu tuotetaan edullisimmalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Rakenteisiin kertyy läskiä ja tehottomuutta. Puutteellisen kilpailun oloissa taas hinnat ovat korkeat ja myyjät keräävät uskomattomat voitot. Vain riittävän täydellinen kilpailu takaa että kuluttaja pääsee nauttimaan edullisesta hintatasosta ja laadukkaista palveluista.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Mitenkähän osuuskunnat? Niissähän palveluja tarvitsevat ihmiset perustavat yhdessä palveluja tuottavan osuuskunnan, joka ei tuota voittoa, vaan tarkoitus on palvella edullisesti jäseniä ja ulkopuolisia hieman kalliimmalla. Tämä voisi toimia katsastuksessakin?
Autokatsastus on yksityiselle delegoitua viranomaistoimintaa, enkä näe siinä oikein potentiaalia osuustoiminnalle. Ehkä SOK:kin voisi ylläpitää katsastuskonttoria, mutta tosiaan lähinnä osuuskunnan tai niiden keskuskunnan osana, ei erillisenä osuuskuntana.

Haikailu kekkoslovakialaiseen valtion rautatielaitosaikaan on kivaa nostalgiaa mutta niin ei vain voi tehdä. Se kulurakenne ei ole enää mahdollinen.
Minusta pitää eritellä, mitkä Valtionrautateiden kulurakenteessa olivat turhaa tuhlausta ja mitkä ulkoisia hyötyjä tuottavia (ei välttämättä taloudellisia).

Turhaa oli esimerkiksi vastaremontoitujen lättähattujen ajaminen suoraan sulattoon ja paikallisliikenteen tuhoaminen toisaalta täysin tarpeettomilla pysähdyksillä ja toisaalta taas liian huonolla vuorotarjonnalla (kalustokulut juoksivat kuitenkin, vaikka kalustoa seisotettiin).

Hyötyjä tuotti esimerkiksi asemien pitäminen miehitettyinä ja VR:n omat puutarhurit. Sen jälkeen kun VR lopetti puutarhauksen, on käytössä olevienkin asema-alueiden ulkoasu kärsinyt paljon. Korkeintaan nurmi ajetaan, kukkaistutuksia ja taidokkaita puiden ja pensaiden leikkauksia ei enää harrasteta. Samoin asemien lopettaminen on hiljentänyt monta kylää. Asemakylien henkireikänä olleet rautatieasemat olivat lähdön ja saapumisen paikkoja, joissa asemamies junien lähettämisen ohella myi lippuja ja jopa hoiti postimestarin virkaa.

VR:n peruja on myös Malus hyvingiensis, rautatieomenapuu. Joita muuten viime kesänä myytiin Tampereen Nekalassa Rauta-Otran puutarhamyymälässä sattuvasti pistoraiteen kiskojen päällä. :)

Nykyään rautatielaitoksen aikainen tunnelma saataisiin kyllä markkinaehtoisestikin aikaan. Puutarhaukseen tarvittaisiin ehkä valtion tai kunnan tukea (työllistäminen?), mutta rautatieasemien kaupallistaminen ei ole mikään ongelma. Kun valtio myy/vuokraa omistamiaan rautatiekiinteistöjä, pitäisi suosia rautatieasemayrittäjyyttä: junalippujen myynnin ja mahdollisen asiamiespostin hoitamisen lisäksi tuloja toisi vaikkapa asemakahvilan (jossa myytäisiin myös matkaevästä) tai pienen elintarvikekioskin ylläpito. Edelleen harkitsen itse vakavasti tällaista elinkeinoa, jos joskus tarjoutuu tilaisuus. Rautatieasemassa asuminen ei vielä toisi sitä tyydytystä, mitä aseman pito elävänä ihmisten kohtaamispaikkana toisi.

Vielä jos kauko-ohjaus menisi pois muodista ja rautatieasemille palaisi junanlähettäjät, niin oijoi! :) Harva asia rautateillä on yhtä pittoreskia kuin junanlähettäjä virka-asussa näyttämässä Aja-opastetta vihreällä lipulla ohiajavalle junalle.

Kyseessä on oligopoli koska tarjoajia on vain muutamia. Ongelma ei ole että kilpailu olisi itsessään huono tapa tuottaa edullisia hintoja ja hyvää laatua asiakkaille vaan siitä että tässä markkinatilanteessa kilpailua ei ole tarpeeksi.
Telealallakin infrastruktuuri olisi pitänyt pitää julkisten ja osuustoiminnallisten telelaitosten omaisuutena. Puhtaasti markkinoiden kannalta ajateltuna ei ole mikään ongelma esimerkiksi sulkea tappiollisia, kiinteitä televerkkoja maaseudulta ja korvaten ne substituuteilla (langattomat verkot). Kansalaisen näkökulmasta kuitenkin tässä sorsitaan yhden verkkopalvelutarjoajan varassa olevaa kansalaista, jolla ei ole vaihtoehtoa. Ei voi kilpailuttaa ADSL- ja lankapuhelinliittymän verkkoa, vaikka operaattorin voi. Langaton tekniikka on halvempaa, mutta myös pidemmät vasteajat ja siinä on tiheämmin häiriöitä. Toki langatonta verkkoa ei vaivaa johtojen päälle kaatuilevat puut, mutta niitä on kuitenkin harvoin.


Kokemukset julkisvetoisesta taloudesta eivät tue näitä näkemyksiä. Muutenhan Neuvostoliitto olisi ollut mallivaltio ja tehokkuuden esikuva. Ei voiton keruun välttäminen ole se mikä pitää hinnat edullisina. Ilman kilpailua sitävastoin ei ole mitään vertailukohtaa, joten voidaan väittää että palvelu tuotetaan edullisimmalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Rakenteisiin kertyy läskiä ja tehottomuutta. Puutteellisen kilpailun oloissa taas hinnat ovat korkeat ja myyjät keräävät uskomattomat voitot. Vain riittävän täydellinen kilpailu takaa että kuluttaja pääsee nauttimaan edullisesta hintatasosta ja laadukkaista palveluista.
Jotenkin tuntuu, että loppuaikojen SNTL oli tehokkaampi talous kuin nyky-Venäjän Federaatio. Valokuvista päätellen loppuaikojen Neuvostoliitto oli ainakin esteettisempi kuin nykyinen rappeutunut Venäjä, jossa luhistumispisteessä olevan neuvostokolossin seinässä on iso Cokiksen mainos. Venäjällä ongelmana ei taida kuitenkaan olla kapitalismi sinänsä vaan oligopolit: entiset valtion kombinaatit yksityistettiin, ja pyrkyrit keräsivät isot omaisuudet.

Neuvostoliitto tai Itä-Saksa ilman kansan sortoa ja ainaista hyödykepulaa olisi ollut varsin ihanteellinen yhteiskunta. Infrastruktuuriltaan nämä toki jäivät länsimaita jälkeen mm. insentiivin puutteen vuoksi. Sen sijaan sosiaali- ja terveyshuolto ja koulutus on ollut monessa sosialistimaassa hyvinkin edistyksellinen. Esimerkiksi Castron Kuubassa lukutaito ja terveys on paljon korkeammalla tasolla kuin muualla Latinalaisessa Amerikassa – jopa kansainvälisesti boikotista huolimatta.

Nähtäväksi jää, kestääkö Putinin ja Medvedevin Venäjä. Putin nauttii kansansuosiota, mutta kuinka pitkään?
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Jotenkin tuntuu, että loppuaikojen SNTL oli tehokkaampi talous kuin nyky-Venäjän Federaatio. Valokuvista päätellen loppuaikojen Neuvostoliitto oli ainakin esteettisempi kuin nykyinen rappeutunut Venäjä, jossa luhistumispisteessä olevan neuvostokolossin seinässä on iso Cokiksen mainos. Venäjällä ongelmana ei taida kuitenkaan olla kapitalismi sinänsä vaan oligopolit: entiset valtion kombinaatit yksityistettiin, ja pyrkyrit keräsivät isot omaisuudet.
Huh! Aika uskalias heitto. Täytyy nyt muistaa, että Neuvostoliiton huippuhetket elettiin jo joskus 1950/60-luvuilla ja sen jälkeen mentiin alaspäin, vaikka ulospäin vielä onnistuttiin pitämään jonkinlaisia kulisseja pystyssä. Tehokkuus ei todellakaan parantunut loppua kohti, päinvastoin.

Jotkut ongelmat ovat tänä päivänä aivan samoja kuin neuvostoaikana. Venäjä ei 20 vuodessa ole onnistunut rakentamaan mitään erityisen vetovoimaista vientiteollisuutta, vaan maa elää edelleen raaka-aineiden viennillä. Venäläiset tuotteet kelpaavat toisten IVY-maiden markkinoille, mutta eivät juuri muualle. En muista lapsuudestani muita kuuluisia neuvostotuotteita kuin Ladat eivätkä nekään olleet kaikkien suosiossa. Ja Ladatkin perustuivat Fiatin osaamiseen.

Hyödyttömien tavaroiden tuottaminen valtion määräyksestä on sentään pääosin loppunut. Tänä päivänä toimivat yritykset sentään tuottavat tuotteita, joilla on kysyntää edes kotimarkkinoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Neuvostoliitto tai Itä-Saksa ilman kansan sortoa ja ainaista hyödykepulaa olisi ollut varsin ihanteellinen yhteiskunta. Infrastruktuuriltaan nämä toki jäivät länsimaita jälkeen mm. insentiivin puutteen vuoksi. Sen sijaan sosiaali- ja terveyshuolto ja koulutus on ollut monessa sosialistimaassa hyvinkin edistyksellinen. Esimerkiksi Castron Kuubassa lukutaito ja terveys on paljon korkeammalla tasolla kuin muualla Latinalaisessa Amerikassa – jopa kansainvälisesti boikotista huolimatta.

Rohkenen olla vahvasti eri mieltä.

Miksiköhän siellä oli se hyödykepula? Mahtaisiko olla jotain tekemistä talousjärjestelmän kanssa?

Ja jostain syystä terveydenhuollosta huolimatta ei kansa Kuubassa liene pitänyt maataan paratiisina. Sosialistinen järjestelmä ei kerta kaikkiaan kykene tyydyttämään kansalaisten tarpeita. USA:n Kuuban-boikotti on toki pahentanut tilannetta, mutta perussyy kurjuuteen ei löydy USA:sta vaan sosialismista.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Huh! Aika uskalias heitto. Täytyy nyt muistaa, että Neuvostoliiton huippuhetket elettiin jo joskus 1950/60-luvuilla ja sen jälkeen mentiin alaspäin, vaikka ulospäin vielä onnistuttiin pitämään jonkinlaisia kulisseja pystyssä. Tehokkuus ei todellakaan parantunut loppua kohti, päinvastoin.
OK. Olen ollut siinä käsityksessä, että Gorban aikoina saatiin oikeita uudistuksia aikaan, jotka sitten Jeltsinin aikaan osittain hukattiin oligarkkien hyväksi.

Jotkut ongelmat ovat tänä päivänä aivan samoja kuin neuvostoaikana. Venäjä ei 20 vuodessa ole onnistunut rakentamaan mitään erityisen vetovoimaista vientiteollisuutta, vaan maa elää edelleen raaka-aineiden viennillä. Venäläiset tuotteet kelpaavat toisten IVY-maiden markkinoille, mutta eivät juuri muualle. En muista lapsuudestani muita kuuluisia neuvostotuotteita kuin Ladat eivätkä nekään olleet kaikkien suosiossa. Ja Ladatkin perustuivat Fiatin osaamiseen.
Novotšerkasskin sähköveturit (Sr1) ovat ehkä parasta Made in USSR-tuontia Suomeen, ja ovat edelleen käytössä. Siperian susi ei ole ollut mikään susi.

Eipä kyllä tule mieleen mitään nykyvenäläistä tuotetta, mikä olisi erityisen laadukas, ja jota tuotaisiin Suomeen.

Rohkenen olla vahvasti eri mieltä.

Miksiköhän siellä oli se hyödykepula? Mahtaisiko olla jotain tekemistä talousjärjestelmän kanssa?
Viisivuotissuunnitelmat ja kankea valtiojohtoisuus oli enemmänkin ongelma, ei niinkään sosialismi tai kommunismi sinänsä. Esimerkiksi Itä-Saksassa vallitseva "yritysmuoto" oli VEB eli Volkseignete Betrieb, "Kansan omistama laitos". Jos VEB:t olisivat olleet AEB:eitä (Arbeiterseignete Betrieb) eli työläisten omistamia osuuskuntia, olisi kommunismi toteutunut kunnolla, kun työläisillä olisi ollut myös vastuu omasta toimeentulostaan osuuskunnan jäseninä. Poliittisesti vaihtoehdottomassa Itä-Saksassa eivät valtion omistamat VEB:t olleet todellisuudessa kansan omistamia vaan puolueelle lojaalien ihmisten (eli niiden toisia tasa-arvoisempien) hallinnassa.

Ja jostain syystä terveydenhuollosta huolimatta ei kansa Kuubassa liene pitänyt maataan paratiisina. Sosialistinen järjestelmä ei kerta kaikkiaan kykene tyydyttämään kansalaisten tarpeita.
Monet lähtevät Kuubasta pakolaiseksi Floridaan, mutta toiset jopa tykkäävät nykytilanteesta. Suurin ongelma Kuubassa ja muissa sosialistissa/kommunistissa maissa (ja sellaiseksi itseään väittävissä maissa, kuten Kiinassa) on ihmisoikeuksien, varsinkin sananvapauden polkeminen. Ainakaan nykyinen länsimaiden punavihreä vasemmisto ei tällaista hyväksy, enkä voi käsittää, minkä takia juuri työväenliikkeestä lähteneen sosialismin poliittisen ja talousjärjestelmänsä pohjaksi ottaneissa maissa näitä perusoikeuksia poljetaan.

USA:n Kuuban-boikotti on toki pahentanut tilannetta, mutta perussyy kurjuuteen ei löydy USA:sta vaan sosialismista.
Jäänee nähtäväksi, pelastaako markkinatalous Kuuban kurjuudelta. Benchmarkkina voi vertailla muita Karibianmeren banaanivaltioita ja Kuubaa.

Parasta sosialismia on omasta mielestäni pohjoismainen hyvinvointivaltio. Pidetään ihmisistä huolta, mutta ei karsinassa saati vankina omassa maassaan. Annetaan mahdollisuus yrittää ja epäonnistua, mutta verotetaan kohtuuttoman suuria tuloja rankalla kädellä.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Eipä kyllä tule mieleen mitään nykyvenäläistä tuotetta, mikä olisi erityisen laadukas, ja jota tuotaisiin Suomeen.

Ei, eikä sellaista tule todennäköisesti kehittymäänkään. Venäjä on suuri maa, ja sillä on suuret sisämarkkinat. Tuleva kehitys Venäjän teollisuudessa on melko varmasti sitä, että ulkomaista tuontia korvataan kotimaisilla tuotteilla. Venäjän vientituotteeksi riittää energia. Siinä sillä on merkittävä suhteellinen etu ja jolla se voi tuoda paljon erikoistavaraa.
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Parasta sosialismia on omasta mielestäni pohjoismainen hyvinvointivaltio. Pidetään ihmisistä huolta, mutta ei karsinassa saati vankina omassa maassaan. Annetaan mahdollisuus yrittää ja epäonnistua, mutta verotetaan kohtuuttoman suuria tuloja rankalla kädellä.

= uusi määritelmä sosialismille:)
 
Vs: Näkökohtia rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamismahdollisuuksista

Jotenkin tuntuu, että loppuaikojen SNTL oli tehokkaampi talous kuin nyky-Venäjän Federaatio. Valokuvista päätellen loppuaikojen Neuvostoliitto oli ainakin esteettisempi kuin nykyinen rappeutunut Venäjä, jossa luhistumispisteessä olevan neuvostokolossin seinässä on iso Cokiksen mainos. Venäjällä ongelmana ei taida kuitenkaan olla kapitalismi sinänsä vaan oligopolit: entiset valtion kombinaatit yksityistettiin, ja pyrkyrit keräsivät isot omaisuudet.

Sosialismi oli hieno idea ja sen sijaan, että yhden epäonnistuneen kokeilun tuloksena se heitettäisiin historian roskatynnyriin, voisi sitä ideaa aivan hyvin elvyttää nykyaikaan. Kapitalismi tarvitsi sosialismia ja sosialismi tarvitsi kapitalismia. Kapitalismi vältti pahimmat ylilyönnit ja sosialismia oli pakko harjoittaa tietyssä mittakaavassa, koska Neuvostoliiton uhka väijyi alati ilmassa, jos väki ei olisi tyytyväistä harjoitettuun politiikkaan. Kun kapitalismilta hävisi ideologinen kilpailija, alkoi hillitön hurjastelu. Venäjälläkin alettiin toteuttaa kapitalismia kovempana kuin edes Yhdysvalloissa tohdittiin tehdä, tuloerot olivat valtavia. Lopulta kävi kuten hurjastellessa usein käy ennen pitkää, törmättiin täydellä vauhdilla seinään.

Kapitalismi vaatisi uskottavia ideologisia kilpailijoita, jotta se yrittäisi tarjota ihmisille parastaan, eikä markkinataloutta toteuttava yhteiskunta laiskistuisi paikoilleen ja jähmettyisi vanhoille urilleen. Sosialismi, ekoanarkismi ja muut yhteiskuntamallit voisivat olla hyviä tällaisia kilpailijoita kapitalismille. Ihmisten liikkumisvapauden säilyessä kukin voisi valita haluamaansa yhteiskuntamallia toteuttavan yhteiskunnan ja ihmiset olisivat tyytyväisempiä, kuin nykyisessä vaihtoehdottomuuden maailmassa, jossa kapitalismi on se yksi ainoa totuus.
 
Takaisin
Ylös