Tampereen suurhallihanke

Liittynyt
25 Kesäkuu 2005
Viestit
2,271
Kylläpäs Aamulehti taas uutisoi (tai paremminkin aivopesi) eilen ja tänään aiheesta voimakkaasti. Kuitenkin veikkaan ja erityisesti toivon todella, ettei moista rumilusta koskaan rakenneta. Sellaiselle ei ole mitään tarvetta nykytilanteessa, jossa typerät kiekkokisat voidaan järjestää Turussa ja Helsingissä, jossa sille löytyy jo tilat.

Toisekseen jalkapallo on harrastajamäärissä Suomessa se isoin laji, mutta Tampereella tämän lajin harrastuspuitteet ovat edelleen melko keskinkertaisella tasolla. On se vaan kummallista että rahaa löytyy kiekkoeliitin taskuista kaikkeen turhuuteen syytää. En kyllä haluaisi olla veronmaksaja kaupungissa, johon moinen rumilus rakennetaan kaupunkikuvaakin pilaamaan. Ei olisi kivaa katsella aseman laiturilta etelään, jos näköalaa rumentaa kuvissa esitetty jättimäinen kärpäsensilmä.
 
On se vaan kummallista että rahaa löytyy kiekkoeliitin taskuista kaikkeen turhuuteen syytää. En kyllä haluaisi olla veronmaksaja kaupungissa, johon moinen rumilus rakennetaan kaupunkikuvaakin pilaamaan. Ei olisi kivaa katsella aseman laiturilta etelään, jos näköalaa rumentaa kuvissa esitetty jättimäinen kärpäsensilmä.

Jos veronmaksajat eivät joudu osallistumaan rahoitukseen, niin ei tämä suunnitelma mielestäni niitä huonoimpia ole. Sijainti on hyvä nimenomaan joukkoliikenteen kannalta, ratapiha ei nykyisellään erityisesti kaunista kaupunkia ja kieltämättä rata katkaisee ikävästi kaupunkirakenteen. Myös ajatus hallista megakonserttien pitopaikkana on järkevä. 200 km ympyrä Tampere keskipisteenä on väestöltään suurempi kuin vastaava ympyrä Helsinki tai Turku keskipisteenä, ja jos junalla pääsee suoraan hallin ovelle, niin tuohan on ihan toimiva ja realistinen ratkaisu.

Mieleen tulee välittömästi tosin kysymys miksei samantien kateta koko laiturialuetta ja tehdä yhdistettyä matkakeskusta + kauppakeskusta radan päälle. Tosin linja-autoasema on nyt saneerattu, joten vähän tempoilevaa olisi jos nyt päätettäisiin sen siirrosta: pikemminkin asemat pitäisi kytkeä toisiinsa tunnelilla tai vastaavalla ratkaisulla.

Suuri rakennusmassa tosin vähän mietityttää. Kummallista logiikkaa että joissain paikoissa kaupunkikuvasta ollaan niin huolissaan että mitään ei ikinä saisi tehdä ja toisissa taas tehtäisiin surutta valtava rakennusmassa keskeiselle paikalle. Ei se massa sinänsä tosin välttämättä ole ongelma (kyllä se varmaan saataisiin mahtumaan) vaan pikemminkin se, että tämän megahankkeen rinnalla urputus yhden tornihotellin kaupunkikuvaa rumentavasta vaikutuksesta näyttäytyy ihan naurettavana näpertelynä.
 
Ja jos halli rakennetaan keskelle kaupunkia, sille löytyy muutakin käyttöä. Nyt suuri osa messuista on Pirkkahallissa, joka on varsin huonojen joukkoliikenneyhteyksien päässä. Suurhalli keskustassa mahdollistaisi tapahtumien järjestämisen keskellä kaupunkia.
 
Enpä usko että hallille löytyisi tarpeeksi käyttöä. Kuinkas usein Suomessa on minkäänlaisia massatapahtumia, jotka hallin täyttäisi? Ei kovinkaan usein. Ja kannattaa huomioida, että jääkiekon mm-kisat eivät ole massatapahtuma, halli ei tulisi täyteen kuin niissä muutamassa Suomen pelissä. Kiekko ei ole kansainvälisesti kovinkaan paljoa kiinnostusta herättävä laji. Halli ei myöskään tulisi liigapeleissä läheskään täyteen - tamperelaisseurojen katsojakeskiarvotkin olivat kuluneella kaudella 5000 nurkilla...

Tulisi paljon halvemmaksi remontoida Hakametsän halli. Samalla vältettäisiin tällaisen suuruudenhullun hankkeen rakennus- ja ylläpitokustannukset, jotka olisivat kuitenkin turhan korkeat. Halli ei varmasti myöskään kiekkokisojen jälkeen olisi kovinkaan suurella käyttöasteella (eikä siis edes sen aikana), kun suurtapatumat menisivät edelleen enimmäkseen Helsinkiin ja Turkuun. Kaksi tämän kaltaista hallia riittää aivan hyvin Suomen tarpeisiin. Ei Helsinkiin ja Turkuun ole kovin pitkä matka kiekkokisoja ym. katsomaan...

Ei muutenkaan pitäisi antaa rahapohatoiden ehdoin tahdoin rumentaa kaupunkiympäristöämme umpityperillä ja suuruudenhulluilla hankkeillaan.
 
Ja jos halli rakennetaan keskelle kaupunkia, sille löytyy muutakin käyttöä. Nyt suuri osa messuista on Pirkkahallissa, joka on varsin huonojen joukkoliikenneyhteyksien päässä. Suurhalli keskustassa mahdollistaisi tapahtumien järjestämisen keskellä kaupunkia.
Kyllä Pirkkahalliin aina on järjestetty lisävuoroja busseilla sen mukaan kun on tarpeen ollut. Hyvänä esimerkkinä oli kesän 2005 farmari-messut. Siellä ei myöskään ole parkkiongelmia siinä mittakaavassa, mitä olisi keskustassa. Ja mitähän muka tuo mahdollinen muu käyttö olisi?

On myös huomioitava, että keskusta on mennyt tukkoon aiemminkin, mm. eräiden veikkausliiga-pelien ja Suomen maajoukkueen karsintapelien aikaan. Nämä pelit pelattiin siis Ratinassa.
 
Enpä usko että hallille löytyisi tarpeeksi käyttöä. Kuinkas usein Suomessa on minkäänlaisia massatapahtumia, jotka hallin täyttäisi? Ei kovinkaan usein. [...] Tulisi paljon halvemmaksi remontoida Hakametsän halli. Samalla vältettäisiin tällaisen suuruudenhullun hankkeen rakennus- ja ylläpitokustannukset, jotka olisivat kuitenkin turhan korkeat. Halli ei varmasti myöskään kiekkokisojen jälkeen olisi kovinkaan suurella käyttöasteella (eikä siis edes sen aikana), kun suurtapatumat menisivät edelleen enimmäkseen Helsinkiin ja Turkuun. Kaksi tämän kaltaista hallia riittää aivan hyvin Suomen tarpeisiin. Ei Helsinkiin ja Turkuun ole kovin pitkä matka kiekkokisoja ym. katsomaan...

Toisaalta vanha viisaus "if you build it, they will come" toimii toisinaan. Sijainti on sen verran hyvä, että veikkaan että erilaisia messuja, konferensseja ja vastaavia saattaisi löytyä paljon nykyistä enemmän. Ainakin Pirkkahallista siirtyisi kaikenlaista messutapahtumaa keskustaan ja Pirkkahalli puolestaan jäisi urheilukäyttöön nykyistä enemmän. Synergiaa olisi myös Tampere-talon ja yliopiston tilojen kanssa. Kapasiteettia olisi niin paljon että Tampere voisi isännöidä maailmanluokan huippukokouksia ja konferensseja.

Vaikken missään nimessä ole itse urheiluihmisiä niin tämä projekti kuulostaa houkuttelevalta nimenomaan jos se toteutuu yksityisenä hankkeena eikä veronmaksajien kukkarolla käydä. Jos näin on, niin riskin kantavat sijoittajat eikä siis ole relevanttia kantaa murhetta "turhan korkeista ylläpitokustannuksista".

Sitäpaitsi kuka sanoo että suurtapahtumat menisivät automaattisesti Helsinkiin tai Turkuun, jos Tampereella olisi tällainen halli? Helsinkiin voisi toki mennäkin, mutta veikkaan että Turku olisi aika heikoilla tämän rinnalla. Onhan se toki ihan se ja sama matkustaako joku Turusta Tampereelle vai Tampereelta Turkuun konserttiin, kun matka on sama kumpaankin suuntaan, mutta jos matkustaakin Jyväskylästä, Kuopiosta tai Seinäjoelta siihen konserttiin, niin Tampereelle on puolet lyhyempi matka. Tästä seuraa todellakin, että sen mainitun 200 km säteen sisälle mahtuu eniten ihmisiä, jos keskipiste on Tampereella.

Helsingillä on toki oma vetovoimansa mm. lentoyhteyksien ja suuren oman populaation ansiosta, mutta jos kriteeri on puhtaasti tuo 200 km ympyrä niin Tampere päihittää sijaintina jopa Helsingin. Se onko tuo relevantti kriteeri riippuu yksittäisten konsertissakävijöiden matkustuskynnyksestä. Todennäköisesti Helsingistä on keskimäärin korkeampi kynnys lähteä muualle konserttiin kuin lähteä yhtä kaukaa muualta Helsinkiin. Mutta riittävän ainutlaatuiseen konserttiin matkustettaisiin kyllä Helsingistäkin muualle.

Tuo 200 km ympyrä on muuten jotain mitä voisi kutsua myös nimellä Ryanair-kriteeri. Sillä perusteella Ryanair päätyi Pirkkalaan eikä Vantaalle tai muualle. Käytäntö on osoittanut, että se ei ole täysin huuhaata vaan ihan toimiva kriteeri tiettyihin tarkoituksiin. Ryanairillä riittää matkustajia, vaikka alkuaikoina monet povasivat ettei löytyisi.
 
Olen erittäin iloinen tästä hankkeesta. Harmi, että hallitila tuntuu äkkiä ajatellen kovin pieneltä, mutta kaipa suunnitelmat voivat vielä kokoa kasvattaa. On myös kaupunkikuvallisesti hieno ratkaisu peittää näillä rakennelmilla erittäin rumaa raideverkkoa.
Seuraava ajatus voisi olla peittää lisää rumia kohtia ja rakentaa kaupungin päälle vaikka uusi lentoasema pitkine kiitoteineen.
 
On myös kaupunkikuvallisesti hieno ratkaisu peittää näillä rakennelmilla erittäin rumaa raideverkkoa.
Seuraava ajatus voisi olla peittää lisää rumia kohtia ja rakentaa kaupungin päälle vaikka uusi lentoasema pitkine kiitoteineen.
Raideverkon rumuus on makuasia, itse tykkään rautatien estetiikasta jopa sepelipohjaisena, betonipölkyillä ja sähköistettynä, ja näkymä Sorin sillalta etelään on ihan miellyttävä. Silti mahdollinen rakennusprojekti ei haittaa, sen kun rakennetaan!
Viimeinen lauseesi laittaa koko viestisi outoon valoon: oletko tosissasi tuota mieltä, vai onko koko viesti sarkastinen? :???:
 
Olisihan se hienoa kun Ilves ja Tappara eivät joutuisi jakamaan samaa kotikenttää, vaan saataisiin kunnon rintamalinjoja. Helsingissäkin IFK pelaa edelleen perinteikkäässä "DDR-hallissa".
 
Ketjun avaaja päästelee sellaisia aivopieruja, että en malta olla kommentoimatta muutamia kohtia.

Enpä usko että hallille löytyisi tarpeeksi käyttöä.
Kyseessä ei ole (sinun) uskon asia. Yksityiset investorit kyllä osaavat laskea asian, älä siis huoli.

Kuinkas usein Suomessa on minkäänlaisia massatapahtumia, jotka hallin täyttäisi? Ei kovinkaan usein. Ja kannattaa huomioida, että jääkiekon mm-kisat eivät ole massatapahtuma, halli ei tulisi täyteen kuin niissä muutamassa Suomen pelissä. Kiekko ei ole kansainvälisesti kovinkaan paljoa kiinnostusta herättävä laji.
Hallia ei rakenneta jääkiekon mm-kisoja varten. Oleellista ei myöskään ole se, kuinka monta kertaa halli saadaan täyteen. Esimerkiksi jääkiekon sm-liigan normaali runkosarjan ottelu on jo sellaisenaan massatapahtuma. Edellä mainittuja massatapahtumia on Tampereella vuodessa nykyisin noin 60.

Halli ei myöskään tulisi liigapeleissä läheskään täyteen - tamperelaisseurojen katsojakeskiarvotkin olivat kuluneella kaudella 5000 nurkilla...
Kuten edellä mainittu, hallin täyteen saaminen ei tietenkään voi olla mikään itseisarvo. Viimeisten vuosien katsojakeskiarvot ovat melko lähellä Hakametsän hallin edes kohtuullisen hyvien istumapaikkojen määrää. Samoin tuolla määrällä Hakametsän halli vielä jotenkin toimii esimerkiksi erätaukojen aikana. Siis jos tarkoitus on ehtiä hakemaan evästä erätauon aikana ja ehtiä omalle paikalleen ennen seuraavan erän alkua. On täysin selvää, että katsojakeskiarvot nousisivat. Uutuuden huumassa huomattavasti, mutta myös pidemmällä aikavälillä.

Tulisi paljon halvemmaksi remontoida Hakametsän halli.
Astuit lopullisesti miinaan. Ehdottamassasi tapauksessa Hakametsän halli remontoitaisiin veronmaksajien rahoilla, kuten tähänkin asti on tehty. Hallin remontoimiseen on upotettu pelkästään 2000-luvulla miljoonia euroa. Hakametsän halli on Tampereen Tilakeskus liikelaitoksen kontolla. Hakametsän remontti siis kilpailee samoista rahoista kuin esimerkiksi koulut, päiväkodit jne.

Halli ei varmasti myöskään kiekkokisojen jälkeen olisi kovinkaan suurella käyttöasteella (eikä siis edes sen aikana), kun suurtapatumat menisivät edelleen enimmäkseen Helsinkiin ja Turkuun. Kaksi tämän kaltaista hallia riittää aivan hyvin Suomen tarpeisiin.
Investorit kyllä osaavat laskea asian, älä siis huoli. Lisäksi on todettu, että Tampere nousisi automaattisesti Suomen toiseksi tapahtumapaikaksi pelkästään jo sijaintinsa ansiosta. Turun halli on rakennettu kauas keskustasta, jonka turkulaiset ovat itsekin todenneet virheeksi.

Mainitaan nyt vielä, että en ole varsinainen jääkiekon ystävä. Olen käynyt muutaman viimeisen vuoden aikana ainoastaan parissa jääkiekko-ottelussa. Hakametsän olosuhteet eivät varsinaisesti saa palaamaan hallille. Uudessa, keskustassa sijaitsevassa hallissa tulisi epäilemättä käytyä huomattavasti useammin, sillä oletuksella etteivät lippujen hinnat enää oleellisesti nykyisestä nousisi.

Monien muiden syiden lisäksi nyt ehdotetulla paikalla joukkoliikenteen asema vahvistuisi ja katuraitiotien rakentamiselle olisi taas yksi peruste lisää.

Haluan myös asua kaupungissa joka kehittyy ja joka tarjoaa asukkailleen mahdollisuuksia erilaisiin elämyksiin.
 
Suurhallin sijaintipaikka on erinomainen, lähellä keskustaa ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. Suunniteltu kansirakenne ja samaan yhteyteen rakennettavat muutkin rakennukset yhdistävät myös hyvin nykyisin rautatien voimakkaasti jakavan keskusta-alueen. Lisäksi suunnitellulle paikalle rakentaminen rajoittaa tehokkaasti kaikenlaisia nimbyilyilmiöitä, joita Sorsapuiston kohdalla alkoi jo ponnahdella esiin suunnasta jos toisesta.

Yksityiset tahot toteuttavat hankkeen, joten veronmaksajillakaan ei pitäisi olla valittamista. Ja vaikka kaupunki osallistuukin jonkin verran mm. tieinfran rakentamiseen alueella, niin nämä rahat palautuvat kaupungille kiinteistöveroina.

Ainoa pieni miinus hallissa on sen koko. Alustavien suunnitelmien mukaisesti hallin pitäisi vetää n. 10 000 ihmistä. Tämä kapasiteetti riittää mainiosti Tapparalle ja Ilvekselle, mutta suurtapahtumille se on auttamatta liian pieni. Hallin kapasiteetin pitäisi olla n. 14 000-15 000, jotta se voisi tosissaan haastaa Jaffalan suurtapahtumien tavoittelussa. Tampere on sijainniltaan huomattavasti paremmassa paikassa kuin helsinki, kun puhutaan esim. sen kokoluokan konserteista, jotka keräävät yleisönsä koko Suomesta. Maailmantähdille on sitä paitsi täysin yhdentekevää kummassa käpykylässä he settinsä vetävät.

Uskoisin ja toivon että myös sijoittajat uskovat, että monitoimihallin pyörittäminen Tampereella on kannattavaa. Jaffala ainakin pyörii ihan kohtuullisesti, vaikka siellä ei ole kuin yksi kiekkojoukkue takomassa euroja perusliiketoimintaan. Tampereella hallissa olisi jo tuplamäärä tapahtumia pelkästään jääkiekosta. Nähdäkseni monitoimihallin talous perustuu huomattavassa määrin myös muihin tapahtumiin kuin kiekkoon, ja sen takia Tampereella olisikin syytä lähteä haastamaan Jaffalaa kunnolla tekemällä hallista riittävän suuri. Ristiriitaiseksi tämän asian osaltaan tekee tosin se, että yhtenä hallin puuhamiehenä on Harkimo, jolla saattaa olla oma lehmä ojassa siinä, että uusi halli ei muodostu liian kovaksi kilpailijaksi Jaffalalle.
 
Ainoa pieni miinus hallissa on sen koko. Alustavien suunnitelmien mukaisesti hallin pitäisi vetää n. 10 000 ihmistä. Tämä kapasiteetti riittää mainiosti Tapparalle ja Ilvekselle, mutta suurtapahtumille se on auttamatta liian pieni. Hallin kapasiteetin pitäisi olla n. 14 000-15 000, jotta se voisi tosissaan haastaa Jaffalan suurtapahtumien tavoittelussa. Tampere on sijainniltaan huomattavasti paremmassa paikassa kuin helsinki, kun puhutaan esim. sen kokoluokan konserteista, jotka keräävät yleisönsä koko Suomesta. Maailmantähdille on sitä paitsi täysin yhdentekevää kummassa käpykylässä he settinsä vetävät.

Minä en usko, että Tampereen hallia kannattaa tehdä kooltaan 10000 henkeä jääkiekko-ottelussa kokoa suuremmaksi, muuten se on tärkeimmälle käyttäjälleen eli SM-liigan jääkiekolle liian suuri. 10000 hengen konsertit riittävät houkuttelemaan merkittäviä artisteja Tampereellekin.

Ja vaikka Tampereelle rakennettaisiinkin nyt Hartwall areenaa suurempi halli joka valmistuisi vuodeksi 2012, se tuskin olisi Suomen suurin sisähalli kauhean pitkään. Olympiastadion on tulossa tiensä päähän ja varsin todennäköisesti korvataan 40000-50000 katsojan sisästadionilla seuraavan 20 vuoden aikana. Tukholmassa on jo iso halli rakenteilla ja valmistuu vuonna 2012; http://en.wikipedia.org/wiki/Swedbank_Arena,_Solna. Eiköhän Suomessakin tuon hankkeen valmistuttua kiinnostus uuteen stadioniin herää.
 
Kyseessä ei ole (sinun) uskon asia. Yksityiset investorit kyllä osaavat laskea asian, älä siis huoli.
Niin varmaan osaavatkin, ja sen takia hallia ei ole tähän päivään mennessä rakennettu. Enkä usko että rakennetaan. Mihin kustannuslaskelmat tällä kertaa oikein perustuvat?
Hallia ei rakenneta jääkiekon mm-kisoja varten. Oleellista ei myöskään ole se, kuinka monta kertaa halli saadaan täyteen. Esimerkiksi jääkiekon sm-liigan normaali runkosarjan ottelu on jo sellaisenaan massatapahtuma.
Kyllä taitaa olla oleellista siinä vaiheessa, kun halutaan peittää/kattaa hallin rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvia kuluja. Jääkiekon SM-liigaottelu ei ole kovinkaan kummoinen massatapahtuma. Keski-Euroopassa jalkapallon liigapelit vetävät usein vähintään 15000-20000 katsojaa lehtereille.

On täysin selvää, että katsojakeskiarvot nousisivat. Uutuuden huumassa huomattavasti, mutta myös pidemmällä aikavälillä.
Entä jos tamperelaisseuroilla menee huonosti? Entä jos jompi kumpi putoaa joskus mestikseen? Ei varmaankaan houkuttele enää siinä vaiheessa.

Astuit lopullisesti miinaan. Ehdottamassasi tapauksessa Hakametsän halli remontoitaisiin veronmaksajien rahoilla, kuten tähänkin asti on tehty.
Mutta ovatko hallia puuhavat yksityiset sijoittajat valmiita pyörittämään hallia tappiolla, mikäli kaykin niin että kiekko-otteluiden katsojamäärät romahtavat syystä tai toisesta - tai jos halliin ei saada tarpeeksi tapahtumia. Yhteiskunnan ei kuitenkaan tulisi missään tapauksessa subventoida millään tavalla moisen hallin ylläpitoa.

Lisäksi on todettu, että Tampere nousisi automaattisesti Suomen toiseksi tapahtumapaikaksi pelkästään jo sijaintinsa ansiosta. Turun halli on rakennettu kauas keskustasta, jonka turkulaiset ovat itsekin todenneet virheeksi. --
Uudessa, keskustassa sijaitsevassa hallissa tulisi epäilemättä käytyä huomattavasti useammin, sillä oletuksella etteivät lippujen hinnat enää oleellisesti nykyisestä nousisi. --
Monien muiden syiden lisäksi nyt ehdotetulla paikalla joukkoliikenteen asema vahvistuisi ja katuraitiotien rakentamiselle olisi taas yksi peruste lisää.
Voidaanko väittää, että Tampereen ulkopuolelta halliin tulevat saapuisivat sinne pikaratikalla? Näin ollen mikä logiikka on siinä, että hallin rakentaminen perustelee pikaratikan rakentamisen? Pikemminkin käy aina niin, että hallissa järjestettävät harvat massatapahtumat tukkivat koko keskustan, koska suuri osa yleisöstä saapuu sinne kauempaa omalla autolla. Muistissa on hyvin eräs Suomi-Azerbaidzhan -ottelu ratinassa, jota saapui seuraamaan 25000 ihmistä, ja Ratinan seutu oli täysin tukossa ennen ottelua ja sen jälkeen - siitäkin huolimatta että merkittävä osa yleisöstä saapui sinne tilausbusseilla ja muilla joukkoliikennevälineillä.

Tampere ei tarvitse täman kaltaista hallia. Pirkkahalli ja Hakametsän halli ovat nykytilanteessa aivan riittäviä kaikkiin suurtapahtumien järjestämiseen. Varsinkin Pirkkahallia on viime aikoina voimakkaasti kehitetty suurtapahtumien järjestamistä varten ja on kapasiteetiltaan riittävä. Lisäksi ehdotettu paikka mahdolliselle hallille on liikenteen kannalta erittäin ongelmallinen ja mielestäni kaupunkikuvaa rumentava. Aseman/yliopiston/tullin alue on jo nykyisellään liian täyteen rakennettu.
 
Minä en usko, että Tampereen hallia kannattaa tehdä kooltaan 10000 henkeä jääkiekko-ottelussa kokoa suuremmaksi, muuten se on tärkeimmälle käyttäjälleen eli SM-liigan jääkiekolle liian suuri. 10000 hengen konsertit riittävät houkuttelemaan merkittäviä artisteja Tampereellekin.

Pääsääntöisesti SM-liiga peleihin riittää varsin hyvin 10 000 kapasiteetin halli. Osa paikallispeleistä ja playoff-matseista saattaisi tosin vetää halliin enemmänkin porukkaa. Konserttien kohdalla asia on kuitenkin toisin. Suomessa on muutamia ohjelmatoimistoja , jotka tuovat härmään todella isoja kansainvälisiä starboja. Muistelisin että olen lukenut näiden toimistojen edustajien lausuntoja, joissa he ovat todenneet, että Tampere (toisin kuin Turku) olisi erittäin hyvä paikka järjestää maailmanluokan konsertteja, jos vain fasiliteetit olisivat kunnossa. Tämän takia Tampereella olisi nyt todella hyvä tilaisuus lähteä haastamaan Jaffala Suomen ykkösviihdeareenan tittelistä.

Nähdäkseni Tampereen monitoimiareenasta on joka tapauksessa tulossa rakenteeltaan samankaltainen kuin Jaffala, eli kaksi katsomokerrosta ja välissä aitiot. Pohdiskelun arvoinen asia voisi olla se, että rakennettaisiin tällainen 14 000 - 15 000 kapasiteetin halli, johon tehtäisiin siirrettävä välikatto katsomokerrosten väliin. Näin ollen pienemmissä SM-liiga peleissä ja muissa tapahtumissa välikatto olisi käytössä, kun taas isommissa peleissä ja suurtapahtumissa välikatto olisi vedettynä syrjään.

Ja vaikka Tampereelle rakennettaisiinkin nyt Hartwall areenaa suurempi halli joka valmistuisi vuodeksi 2012, se tuskin olisi Suomen suurin sisähalli kauhean pitkään. Olympiastadion on tulossa tiensä päähän ja varsin todennäköisesti korvataan 40000-50000 katsojan sisästadionilla seuraavan 20 vuoden aikana. Tukholmassa on jo iso halli rakenteilla ja valmistuu vuonna 2012; http://en.wikipedia.org/wiki/Swedbank_Arena,_Solna. Eiköhän Suomessakin tuon hankkeen valmistuttua kiinnostus uuteen stadioniin herää.

Itse en oikein jaksa uskoa tähän. Jos Tampereelle rakennettaisiin nyt Suomen suurin halli, niin uskoisin että ihan heti ei sitä suurempaa härmään nouse. Stadikka ei ole tulossa tiensä päähän, vaan päinvastoin se tullaan FIFAn vaatimuksesta remppaamaan kentän osalta maajoukkuepelien vaatimukset täyttäväksi. Stadikan vajaan 40 000 kapasiteetti riittää mainiosti Suomen tarpeisiin.

Ruotsia en nyt tässä tapauksessa pitäisi kovinkaan hyvänä vertailukohtana. Solnan uusi areena on tulossa ensisijaisesti maajoukkueen käyttöön. Ja ikävä kyllä hurrien ja Suomen jalkapallomaajoukkueiden vertailu millä mittarilla tahansa on meidän kannalta aika karua luettavaa.
 
Takaisin
Ylös