Ruotsalaisen oluen vahvuus

Liittynyt
18 Maaliskuu 2006
Viestit
2,001
Mitä taas en toivo että kopioitaisiin Ruotsista tänne, on kaupassa myytävän keskioluen laimentaminen folköliksi.

Ei se 3,5% NIIN laihaa ole, etteikö sitä voisi juoda. Suomessahan tämä taitaa olla jo keskioluen alaraja. Meillä oli kerran vieraita, jotka Helsingistä tullessaan toivat laatikollisen muistaakseni Heineken-olutta (4,7%). Eipä aikaakaan, kun illanvietossa lähikaupasta ostamani Prippsit alkoivat käydä paremmin kaupaksi, syyksi ilmoittivat, että enemmän siinä olut maistuu. 2,8% on sitten jo toinen tarina.

Uskoisin myös, että ruotsalainen juomakulttuuri on juuri tästä syystä enemmän painottunut viininjuontiin, nimittäin kun kerran sinne Systeemiin pitää mennä, jää se kalja ottamatta, kun viiniäkin on tarjolla. Ja näinhän itsekin mielummin teen. Käyn kerran viikossa Systeemissä ja ostan tarpeeksi viiniä, oluet jätän hyllylle. Eipä tapahtunut näin Suomessa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Ei se 3,5% NIIN laihaa ole, etteikö sitä voisi juoda. Suomessahan tämä taitaa olla jo keskioluen alaraja.
Miedoimmat keskioluet jota Suomessa myydään ovat tsekkiläiset tummat, kuten Velkopopovich, jotka ovat n 3,8% muistaakseni. Vaaleina joitakin merkkejä myydään 4,0 %:sina mutta suurin osa ovat vahvuudeltaan n 4,5%.

Jos Suomessa pitää raittiuden edistämiseksi jotain rajoituksia oluen saatavuuteen tehdä, niin mielummin sitten oluet pois kioskeista ja bensa-asemilta, ja vaikka mainoskielto, kuin että kiellettäisiin yli 3,5% oluiden myynti elintarvikekaupoissa.
Uskoisin myös, että ruotsalainen juomakulttuuri on juuri tästä syystä enemmän painottunut viininjuontiin, nimittäin kun kerran sinne Systeemiin pitää mennä, jää se kalja ottamatta, kun viiniäkin on tarjolla. Ja näinhän itsekin mielummin teen. Käyn kerran viikossa Systeemissä ja ostan tarpeeksi viiniä, oluet jätän hyllylle. Eipä tapahtunut näin Suomessa.

Viini ei sovi kaikille, on liian hapanta, alkaa närästää.

t. Rainer
 
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Jos Suomessa pitää raittiuden edistämiseksi jotain rajoituksia oluen saatavuuteen tehdä, niin mielummin sitten oluet pois kioskeista ja bensa-asemilta, ja vaikka mainoskielto, kuin että kiellettäisiin yli 3,5% oluiden myynti elintarvikekaupoissa.

Juurikin näin. Laimeamman kaljan ystävät voivat vaikka lantrailla kotonaan keskaria vedellä, tai käydä Ruotsista ostamassa "olutta".
 
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Juurikin näin. Laimeamman kaljan ystävät voivat vaikka lantrailla kotonaan keskaria vedellä, tai käydä Ruotsista ostamassa "olutta".

Ei vaan kyse onkin siitä, että sitä valmistetaan pienellä verotuksella (2,8% ilman verotusta), joten se on halpaa, ja että sitä saa ympäri vuorokauden eikä pelkästään välillä 9-21. Lisäksi kuten mainitsin, tämä riippuu myös oluesta, alkoholimäärä ei kerro mausta välttämättä mitään, eikä etenkään silloin, kun se ero ei ole jättiläismäinen. Suomalainen Koff-olut on vettä vaikkapa Pripps 3,5%:een verrattuna.

Siitä huolimatta kauppojen hyllyt ei täällä pursua 6- tai 12-packeja saati sitten koreja, eikä niitä myöskään litratolkulla osteta, kuten entisen lähikauppani, Vallilan S-marketin hyllyiltä. Kulttuuriero siis, eikä mikään ihan pieni sellainen olekaan. Näitä ei rajoituksilla ja kielloilla muuteta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Lisäksi kuten mainitsin, tämä riippuu myös oluesta, alkoholimäärä ei kerro mausta välttämättä mitään, eikä etenkään silloin, kun se ero ei ole jättiläismäinen. Suomalainen Koff-olut on vettä vaikkapa Pripps 3,5%:een verrattuna.
Kai mun pitää kokeilla Prippsiä sitten vaihteeen vuoksi joskus. Mutta sitä taitaa saada vain meidän alkoissa terästettynä export-versiona ? Mutta jos Koffi tai Lappari laimennettaisiin 3,5%:seksi, niin sitten vasta kuravedestä puhuttaisiin.

Siitä huolimatta kauppojen hyllyt ei täällä pursua 6- tai 12-packeja saati sitten koreja, eikä niitä myöskään litratolkulla osteta, kuten entisen lähikauppani, Vallilan S-marketin hyllyiltä. Kulttuuriero siis, eikä mikään ihan pieni sellainen olekaan. Näitä ei rajoituksilla ja kielloilla muuteta.

Vaikuttaisiko kultuurieroon myös se, missä kaupunginossassa Stokiksessa asut? Jos asuisit Tenstassa tai Rinkebyssä, niin varmaan siellä kannettaisiin marketeista ulos Prippsiä korikaupalla?

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Vaikuttaisiko kultuurieroon myös se, missä kaupunginossassa Stokiksessa asut? Jos asuisit Tenstassa tai Rinkebyssä, niin varmaan siellä kannettaisiin marketeista ulos Prippsiä korikaupalla?

Vaikuttaa toki, joskaan Tenstan ja Rinkebyn tapauksissa ei ihan näinkään, sillä näissä asuu niin paljon sellaisten uskontokuntien edustajia, että alkoholia ei pahemmin käytetä.

Mutta totta on, että kun tästä lähtee kahden eri suunnan Systembolagetiin, ostetaan Globenin kupeessa huomattavasti enemmän viiniä ja likööriä, kun taas päinvastaisessa suunnassa, mutta yhtä kaukana kotoani eli Farstassa ostetaan enempi olutta ja siideriä. Farstassa tosin ostajien kieli on useimmiten suomi tai puola.

Mutta jokatapauksessa esimerkiksi Södermalmilla Ringenin Systeemin edessä jonoa on aina perjantaisin keskipäivän 20 metriä liikkeen ulkopuolella ja vartija päästää ihmisiä sisään sitä mukaan, kun tilaa vapautuu. Kassajonot ovat aina kolmella neljällä kassalla myymälän takaseinään saakka. Viiniä tuollakin enimmäkseen ostetaan, sekä nuoret että vanhat.
 
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Vaikuttaa toki, joskaan Tenstan ja Rinkebyn tapauksissa ei ihan näinkään, sillä näissä asuu niin paljon sellaisten uskontokuntien edustajia, että alkoholia ei pahemmin käytetä.
No niinpä tietenkin, mutta eikö siellä asu ollenkaan pohjoismaalaisia joille kalja maistuu?

Mutta jokatapauksessa esimerkiksi Södermalmilla Ringenin Systeemin edessä jonoa on aina perjantaisin keskipäivän 20 metriä liikkeen ulkopuolella ja vartija päästää ihmisiä sisään sitä mukaan, kun tilaa vapautuu. Kassajonot ovat aina kolmella neljällä kassalla myymälän takaseinään saakka. Viiniä tuollakin enimmäkseen ostetaan, sekä nuoret että vanhat.
Siis onko tämä joku vitsi, että Ruotsissa Systemit ovat kuin 80-luvulta, niin pieniä että pitää oikein jonottaa että pääsee sisään, ja menevätkö ne niin aikaisin kiinni että pitää tulla jo keskellä päivää jonottamaan?

t. Rainer
 
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

No niinpä tietenkin, mutta eikö siellä asu ollenkaan pohjoismaalaisia joille kalja maistuu?

Kyllä maistuu, muttei siinä määrin kuin suomalaisille.


Siis onko tämä joku vitsi, että Ruotsissa Systemit ovat kuin 80-luvulta, niin pieniä että pitää oikein jonottaa että pääsee sisään, ja menevätkö ne niin aikaisin kiinni että pitää tulla jo keskellä päivää jonottamaan?

Ei mitään vitsiä. Systeemit ovat saman kokoisia kuin Alkot ja menevät vain tuntia aiemmin kiinni. Viinakauppojen jonot johtuu siitä, että markettein olut ei kansalle ilmeisesti kelpaa niin hyvin kuin alkoholimonopolin tarjonta. En siis tarkoita olutvalikoimaa, vaan lähinnä viinejä.

Täällä siis panostetaan illanviettoon eikä pelkästään haeta Olvin mäyräkoiraa läheisestä Prismasta.
 
Vs: Kampin terminaali länsimetron jälkeen

Ei mitään vitsiä. Systeemit ovat saman kokoisia kuin Alkot ja menevät vain tuntia aiemmin kiinni. Viinakauppojen jonot johtuu siitä, että markettein olut ei kansalle ilmeisesti kelpaa niin hyvin kuin alkoholimonopolin tarjonta. En siis tarkoita olutvalikoimaa, vaan lähinnä viinejä.
Sellaiseksi se varmaan menisi meilläkin, jos elettäisiin 30 vuotta niin että ruokakaupasta saa vain folköliä tai lättöliä.

Täällä siis panostetaan illanviettoon eikä pelkästään haeta Olvin mäyräkoiraa läheisestä Prismasta.
Mulla on sellainen käsitys, että Suomessa aika monet hakevat samaan illanviettoon sekä vinkkua Alkosta että mäyräkoiria Prismoista. Mutta sitten ovat myös ne kohtuulinjalla pysyvät, jotka hakevat markettien hyvin varustellusita oluthyllyistä ulkomaisia merkkioluita.

Mulla on myös sellainen käsitys, että mäyräkoirien rahtaamisvillitys on jatkumoa sille kun v:sta 1995 alkaen sai Viron matkoilta tuoda melko rajattomasti olutta, ja sitä myös tuotiin. Suomalaiset panimot ja kaupat vastasivat kilpailuun hinnoittelemalla keskikaljan suurpakkaukset niin halvaksi, että mäyräkoiria ja 24 tölkin laatikoita alkoi saada Suomen marketeista käytännössä yhtä halvalla kuin Virosta, ja sen jälkeen on vallinnut jonkinlainen "kauhun tasapaino" vaikka sosiaali- ja terveysministeriö on yrittänyt tehdä kaikkensa sen loppumiseksi.

Eikö Ruotsissa Tanskan vastaisella rajalla rahdata ollenkaan Carlsbergiä laatikkokaupalla, vai ovatko viinit ja akvaviitit ne suosikkituliaiset?

t. Rainer
 
Älä lyö, folkkööliä läikkyy

Kohta voisi heittää tämän olutkeskustelun offtopiciin.
Mun puolestani mode saa heittää vaikka heti!


Ei vaan kyse onkin siitä, että sitä valmistetaan pienellä verotuksella (2,8% ilman verotusta), joten se on halpaa, ja että sitä saa ympäri vuorokauden eikä pelkästään välillä 9-21.
Saahan Suomessakin I-olutta ja mietoa lonkeroa (enintään 2,8 til-%) huoltikselta 24/7 ja onhan se melkein puolet halvempaakin. Jos ei ole tarkoituksena vetää päätä täyteen, niin kyllä ykkösolut toimii saunakaljana ja mieto lonkero janojuomana. Itse asiassa muuten Alkoholilain määrittelyn mukaan nämä eivät edes ole alkoholijuomia!

Alkoholilaki sanoi:
3 § (4.1.2001/1)

Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

— —

3) alkoholittomalla juomalla nautittavaksi tarkoitettua juomaa, joka sisältää enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia

Farstassa tosin ostajien kieli on useimmiten suomi tai puola.
Kiintoisaa. Onko siis tuolla korvakuulolta suomi yhtä yleinen kieli kuin ruotsi Forumin-Stockan-Erottajan akselilla tai Westendissä? Tietääkö joku, onko olemassa tilastoa suomalaisten osuudesta Tukholman osa-alueittain?
 
Vs: Älä lyö, folkkööliä läikkyy

Saahan Suomessakin I-olutta ja mietoa lonkeroa (enintään 2,8 til-%) huoltikselta 24/7 ja onhan se melkein puolet halvempaakin. Jos ei ole tarkoituksena vetää päätä täyteen, niin kyllä ykkösolut toimii saunakaljana ja mieto lonkero janojuomana. Itse asiassa muuten Alkoholilain määrittelyn mukaan nämä eivät edes ole alkoholijuomia!

Kun ei vain tahdo tuota tuotetta löytyä varsinkaan huoltiksilta eikä oikein kaupoistakaan. Nimimerkillä usein hakenut ja tuotetta kysynyt.
 
Vs: Älä lyö, folkkööliä läikkyy

Saahan Suomessakin I-olutta ja mietoa lonkeroa (enintään 2,8 til-%) huoltikselta 24/7 ja onhan se melkein puolet halvempaakin.

Saa toki, mutta 3,5 on jo yllättävän paljon siitä enemmän ja sitä saa tilattua pizzataksista, jos ei jaksa kiskalle tai jos kiska on kaukana. En siis itse harrasta tällaista :)

Kiintoisaa. Onko siis tuolla korvakuulolta suomi yhtä yleinen kieli kuin ruotsi Forumin-Stockan-Erottajan akselilla tai Westendissä? Tietääkö joku, onko olemassa tilastoa suomalaisten osuudesta Tukholman osa-alueittain?

On toisinaan paljon yleisempääkin kuulla täällä suomea kuin pääkaupunkiseudulla ruotsia. Koko Ruotsissa asuu ainakin 440 000 suomenkielistä ihmistä ja nämä taitavat keskittyä pääosin Lappiin ja Tukholman seudulle.

Wikipediasta löytyy tietoa kieliryhmästä. Huomatkaa kartta, joka näyttää Tukholman läänissäkin olevan paljon kuntia, joissa suomenkielisten osuus on ainakin 8%.
 
Saahan Ruotsin alkoissa eli systeemeissä myös folkööliä tukevampaa tavaraa ja ihan sopuhintaan, esimerkiksi tuoreen hinnaston mukaan 8,30 kruunua puolen litran purkki Sofieron julöliä, 5,2 %, Forexin kurssin mukaan 76 eurocenttiä!

Pitää paikkansa, ja vaikka kaikissa myymälöissä valikoima ei ole päätähuimaava, on myös tuontioluet kohtuuhintaisia. Esimerkiksi makoisan brittiläisen ale-juoman saa parillakymmenellä kruunulla, kun Suomen Alkossa joutuu pulittamaan halvimmillaan noin 3,5 €.

Otetaan esimerkiksi Fuller's Golden Pride, jota saa Ruotsista 4.88 €/l (Yahoo! Finance), tästä saa maksaa Suomessa 9,62 €/l. Otin litrahinnan esimerkkiin, koska pullot ovat erikokoiset Systemissä ja Alkossa.
 
Pitää paikkansa, ja vaikka kaikissa myymälöissä valikoima ei ole päätähuimaava, on myös tuontioluet kohtuuhintaisia. Esimerkiksi makoisan brittiläisen ale-juoman saa parillakymmenellä kruunulla, kun Suomen Alkossa joutuu pulittamaan halvimmillaan noin 3,5 €.
Kävin itsekin muutama kuukausi sitten tukholmalaisessa Systembolagetissa ja olin ällistynyt hintatasosta. Olin luullut, että alkoholi on Ruotsin "holhousyhteiskunnassa" kielletty hedelmä ja hinnoittelu sen mukaista. Mitä vielä! Tuontioluet ovat tosiaan kohtuuhintaisia Systembolagetissa, kannattaisiko harrastaa olutturismia Ruotsiin - ja ostaa oluensa laivan sijasta maissa sijaitsevasta alkoholimyymälästä? ;)

Ja mitä tulee aiempaan keskusteluun alkoholitilavuuden vaikutuksesta oluenmakuun, niin eipä alkoholin määrä aina vaikuta makuun. Minulle maistuu niin:
* Suomalaista keskiolutta laimeampi Velkopopovicky Kozel (http://olutopas.info/?olut=253)
* Suomalaisen keskioluen vahvuinen Newcastle Brown Ale (http://olutopas.info/beers.php?olut=75)
* Jopa IV A -olutta vahvemmat belgialaiset oluet (en nyt keksi mitään esimerkkiä tähän)
Tosin nämähän ovat niitä kuuluisia makuasioisa, joista ei voi tunnetusti kiistellä, mutta niistä voidaan aina keskustella. :D
 
Takaisin
Ylös