Liikennesuunnittelijaksi?

Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja HAMK:n koulutuksesta. Sivustolla on pitkä lista koulutuksen sisällöstä, mutta mitä liikennepolitiikan, älykkään liikenteen yms. kurssit käytännössä pitävät sisällään? Miten paljon koulutuksessa keskitytään joukkoliikenteen suunnitteluun?
 
Koulutusohjelma on tosiaan alkanut vuonna 2008 jolloin itse siellä aloitin. Opiskelua leimaa luonnollisesti vapaus ja oman työpanoksen kautta oppiminen. Ilmapiiri opiskelijoiden keskuudessa on mielestäni erittäin hyvä, johtuen osaltaan koulutusohjelmaan hakeutuvien yhteisestä kiinnostuksesta eli liikenteestä. Koulutusohjelman ensimmäinen opinnäytetyö tulee valmistumaan tämän vuoden puolella tietyömaiden väliaikaisten liikennejärjestelyjen turvallisuuteen liittyen.

Täysin uutta koulutusohjelmaa luotaessa starttivaikeuksilta ei ole vältytty, mutta vuodesta 2012 eteenpäin täältä tulee kyllä valmistumaan hyvin monipuolisia liikenteen osaajia. Työtilanne ei tällä hetkellä näytä ihan loistavalta, mutta toivottavasti jatkossa työnantajat heräävät palkkaamaan myös meikäläisiä. Itse etsin vielä kuumeisesti kesätyöpaikkaa tälle kesälle.

Pääaineen opiskelja valitsee liikennesuunnittelun ja älykkäiden liikennejärjestelmien väliltä. Ainakin tähän mennessä homma on mennyt niin, että opiskelija ottaa myös toisen mukaan sivuaineena ja lukee sitä yhtä paljon kuin pääainetta. Pääaine/sivuaine jaottelulla siis enemmänkin profiloidutaan paperilla.

Ohjelmassa opiskeltaviin kursseihin voi tutustua tarkemmin TÄSTÄ. (Toivottavasti linkki toimii, jotain mätää tuossa Soleopsiin linkkaamisessa. Jos linkki ei toimi niin sinne pääsee myös tästä Opetussuunnitelmat -> AMK-tutkintoon johtava -> Liikennealan ko. -> Ryhmän opintojaksot)

Joukkoliikenteen suunnitteluun meillä on ollut yksi 5op kurssi, mutta aihealuetta tietysti sivutaan jatkuvasti esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun kursseilla. Lisäksi älykkäiden liikennejärjestelmien pääainevalinta sisältää joukkoliikenteeseen kohdistettuja telematiikka- ja simulointiopintoja. Tuo joukkoliikenteen suunnittelun kurssi oli ehdottomasti yksi parhaista mitä on vielä eteen tullut. Mukana oli useita osaavia vierailevia luennoitsijoita, jotka toivat hyvin laajalti näkemystä ja kokemusta esille joukkoliikenteen suunnittelusta. Kurssilla tehtiin myös laajahko linjastosuunnitteluharjoitus pääkaupunkiseudulle.

Jos nyt jotain tästä jäi vielä mietityttämään niin vastailen kyllä mielelläni. ;)
 
Takaisin
Ylös