twitter: sporakuski

Sopisi myös kategoriaan "raitiovaunut", mutta sisällöltään tänne offtopiciin. Helsingin raitioteillä sattuu ja tapahtuu.

http://twitter.com/sporakuski

Aika järkyttävää luettavaa. Ratikkakuski oikein kehuu kuinka hauskaa on pottuilla asiakkaille. Tuosta on asiakaspalvelu kaukana jos tahallaan neuvoo ulkomaalaisia vääriin paikkoihin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Raitioliikenneyksikössäkin on asiaan reagoitu ja lähetetty kuljettajille tiedote, että jos kirjoittaja on joku kuljettajista, niin olisi viisasta lopettaa kirjoittelu. Mutta vaikka kuljettajakunnassa onkin kaikenlaisia persoonallisuuksia, niin silti olisin ihmeissäni jos kirjoittaja paljastuisi palveluksessa olevaksi kuljettajaksi.
 
-Varsinainen sekopää.
-Kaikki on yhteiskunnan syytä.
-Teini, jolla ei ole mitään järkevää tekemistä.
-Teini-ikään henkisesti jämähtänyt vanhempi henkilö (niitähän riittää).
-Kuljettajakursseilta pudonnut.
-Lopputilin saanut.
Siinähän niitä on, joista valita. Kaksi viimeisintä ovat niitä erittäin, erittäin epätodennäköisiä vaihtoehtoja.
Taatusti ei ole palveluksessa oleva kuljettaja!!!
 
Myös minusta on ilmeistä että kyseessä ei ole oikea raitiovaunun kuljettaja. Paljastavaa on, että viestit käsittelevät 100% asiakas"palvelu"tilanteita. Itse olen nyt työskennellyt reilut kaksi vuotta kuljetusalalla (tavarapuolella kylläkin) ja voin sanoa että avautumista kuljettajien keskuudessa aiheuttavat a) asiakkaat, b) muut ammattikuskit silloin kuin heidän on pakko tai "pakko" oikoa mutkia, c) liikenne yleensä, eritoten "siviilikuskien" töppäilyt ja d) työnjohto noin periaatteesta.

Kyllä tuon jutun uskottavuus paranisi ihan kohisten jos mukana olisi yksikin maininta k*päisestä roskakuskista, risteyksessä törttöilevistä naisautoilijoista tai naureskelua parkkeratusta autostaan sivupeilin menettäneelle ääliölle. Itse nämä "palvelu"tapahtumat on kuvattu varsin realistisesti, joten kyseessä on todennäköisesti henkilö joka seuraa varsin tiiviisti raitiovaununkuljettajia työssään ja nuo postaukset perustunevat oikeiden tilanteiden havainnointiin. Väritettynä ja fantasioituina luonnollisesti, mutta osa saattaa olla aivan aitoja havaintoja.
 
Kyllä tuossa on ainakin yli puolet niin mahdottomalta tuntuvia kertomuksia, että tuskin on aito...
 
Takaisin
Ylös