VRLeaks

Riittääkö sinulle tämä kopio Olavi Huotarin mailista, vai jänkätäänkö lisää?

--

Morjens!

Tässä muutama kuva 50 %:n kokoisena mutta edelleen kovasti pakattuna. Mihinkään kaupalliseen käyttöön ei luonnollisesti saa käyttää ja jos laitat mihinkään muuten esille niin kuvaajan nimi on mainittava.

-Olavi-
 
Joskus en, mutta nyt kyllä luin (ja väittäisin, että myös useimmiten). Ja totta kai ymmärsin siitä, että oli muitakin syitä päätellä, että kuviin oli julkaisulupa. Mun pointtini silti ei siitä muutu: se ei vielä merkitse mitään, että kuvat olivat myös vaunut.orgissa. Eli miksi siis mainita sitä perusteena ollenkaan? Viestisi oli kuitenkin selkeästi: 1. Kuvat olivat myös vaunut.orgissa. 2. Lisäksi jotain muita syitä, miksi kuviin olisi julkaisulupa. Eihän tuosta voi päätellä muuta kuin, että tarkoitat että jo kohta 1 riittäisi siihen, että kuvat saa julkaista VRLeaksissa.

Ja ei, tämä ei tarkoita, että olisin missään vaiheessa epäillyt, ettei kuviin ole julkaisulupaa. Mun pointtini vain oli, että se, että kuvat ovat myös vaunut.orgissa, ei liity mitenkään siihen, saako niitä julkaista VRLeaksissa.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:27 ----------

Siis tiivistettynä keskustelu meni näin:

- VRLeaksilla lienee kuvaajan lupa kuvien julkaisuun?
- Samat kuvat löytyvät myös vaunut.orgista.
- [lisää tekstiä, joka ei mitenkään kumoa edellistä repliikkiä]

Siis kun kysytään, onko lupaa, vastataan että kuvat löytyvät vaunut.orgista. Päätelmä: vastaaja haluaa sanoa, että kuvien löytyminen vaunut.orgista indikoi, että on lupa.

Eli joko et lukenut viestiäni tai et ymmärtänyt sitä. Matkalainen kysyi että onko kuvien julkaisuun lupaa, totesin että "Samat kuvat löytyvät myös vaunut.orgista.". Olet oikeassa siinä mielessä etteivät ne liity mitenkään tähän, mainitsin tämän siksi että suurin osa on ne siellä nähnyt ja voivat ajatella että olisi sieltä kopioitu. Senpähän vuoksi lisäsin vielä näin "Lisäksi kun katsot kuvaa tarkemmin, huomaat ettei ole edes kopioitu vaunut.orgista koska kuvat ovat isommalla resoluutiolla kuin mitä vaunut.orgiin voi edes lisätä... Itse en oikein keksi mistä muualtakaan kyseiset kuvat on voitu saada kuin kuvaajalta..." Eli vaunut.orgissa on kuitenkin pienempi resoluutioiset kuvat kuin mitä VRLeaksillä josta voi päätellä etteivät kuvat ole sieltä vaan kuvaajalta itseltään saatuja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
VRLeaksin julkaisemat kuvat eivät liity vaunut.orgiin. Saimme alkuperäisotokset kuvaajalta, samoin kuin saimme kuvien julkaisuoikeudetkin, mikäli mainitsemme kunkin kuvan yhteydessä kuvaajan nimen ja lisäksi, mikäli emme käytä kuvia kaupallisiin tarkoituksiin.

Ihme sekoilua ja salaliittoteorioita jengillä. Eikö teillä ole muuta tekemistä? Paistaisitte vaikka italianpataa, kävisitte lenkillä tai yliopistolla. Koiran hankkiminen himaan on tietty myös yksi hyvä vinkki, mikäli tekemisen puutetta ilmenee liiaksi.

Kaikki ei todellakaan ole niin pahaa, miltä se ehkä aluksi näyttää.

Ei ollut tarkoitukseni salaliittoteoretisoida, kunhan halusin varmistaa että kuvaajan oikeudet toteutuvat (itsekin kun kuvaan harrastuksekseni). Pahoitteluni, jos vaikutti muulta. On varmasti kuvaajankin kannalta hienoa saada julkisuutta VRLeaksin kautta.

Eli joko et lukenut viestiäni tai et ymmärtänyt sitä. Matkalainen kysyi että onko kuvien julkaisuun lupaa, totesin että "Samat kuvat löytyvät myös vaunut.orgista.". Olet oikeassa siinä mielessä etteivät ne liity mitenkään tähän, mainitsin tämän siksi että suurin osa on ne siellä nähnyt ja voivat ajatella että olisi sieltä kopioitu. Senpähän vuoksi lisäsin vielä näin "Lisäksi kun katsot kuvaa tarkemmin, huomaat ettei ole edes kopioitu vaunut.orgista koska kuvat ovat isommalla resoluutiolla kuin mitä vaunut.orgiin voi edes lisätä... Itse en oikein keksi mistä muualtakaan kyseiset kuvat on voitu saada kuin kuvaajalta..." Eli vaunut.orgissa on kuitenkin pienempi resoluutioiset kuvat kuin mitä VRLeaksillä josta voi päätellä etteivät kuvat ole sieltä vaan kuvaajalta itseltään saatuja.

Vaikka kuvat olisi saanut suoraan kuvaajalta, ei se automaattisesti tarkoita julkaisulupaa. Näin itsekin, etteivät ne ole samoja kuin vaunut.orgissa, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne voisi olla muualla esillä tai päätyä jonkin välikäden kautta VRLeaksille tai päätyä vaikka suoraan VRLeaksille mutta ilman julkaisulupaa.

Ja korostan vielä: En syyttänyt ketään mistään, halusin varmistua, että kuvaajan oikeudet toteutuvat. Sain varmistuksen, ja olen tyytyväinen.
 
Jos pysytään vielä hetki sivuraiteella, on minusta täysin tyrmistyttävää miten innokkaasti eräät puolustavat jo tehdyn työn kateellista suojaamista kaikelta käytöltä. Valokuvan kun on ottanut ja kerran jakanut nettiin valokuvaajalla loppuu työt. Olen sen verran vanhanaikainen, että työn tekemisestä pitää maksaa palkkaa. Valmiiksi tehdystä työstä uuden palkan saaminen on ihmeellistä työn arvon väheksymistä: ei työn tekemättömyydestä pitäisi rahaa saada.
 
Jos pysytään vielä hetki sivuraiteella, on minusta täysin tyrmistyttävää miten innokkaasti eräät puolustavat jo tehdyn työn kateellista suojaamista kaikelta käytöltä. Valokuvan kun on ottanut ja kerran jakanut nettiin valokuvaajalla loppuu työt. Olen sen verran vanhanaikainen, että työn tekemisestä pitää maksaa palkkaa. Valmiiksi tehdystä työstä uuden palkan saaminen on ihmeellistä työn arvon väheksymistä: ei työn tekemättömyydestä pitäisi rahaa saada.

Ei täällä kukaan ole nähdäkseni ollut vaatimassa moninkertaista palkkaa yhden työn tekemisestä. Edo-kuvien nappaaja on tuskin saanut ensimmäistäkään palkkaa kuvistaan, ja siten - ainakin minusta - olisi erityisen turhauttavaa, jos niitä leviteltäisiin ilman lupaa jossain. VRLeaks voi olla amatöörikuvaajalle hyväkin paikka levittää omia kuviaan ilmaiseksi, VRLeaksilla kun kuitenkin on paljon lukijoita, jolloin kuvaajakin saa julkisuutta ja parhaimmillaan ehkä työtarjouksenkin.

Valokuvauksesta noin yleisemmin: Eipä ole maailmassa montakaan valokuvaajaa, joka on rikastunut työllään. Aika paljon vähemmän kuin esimerkiksi muusikoita. Valokuvien uudelleen julkaisuista maksettavat korvaukset eivät ole niin suuria kuin äkkispäätä voisi kuvitella, ja valokuvaajan on aika vaikea elättää itseään pelkästään kuviensa julkaisukorvauksilla. Lisäksi, yhden (julkaisukelpoisen) valokuvan ottamiseen voi hyvinkin kulua tuntikausia aikaa, sen lisäksi, että kuvan kehitykseen, kuvausjärjestelyihin yms. kuluvaa aikaa harvoin lasketaan mukaan ollenkaan. Mitä yritän tässä sanoa, on, että kuvan ensi julkaisusta maksettavaa korvausta voisi palkan sijaan pitää palkan ensimmäisenä osamaksueränä, ja (mahdollisia) uudelleenjulkaisukorvauksia loppuina osamaksuerinä. Taitava kuvaajahan saattaisi pian tienata kuukausipalkan verran rahaa kuukaudessa, hui!
 
Riittääkö sinulle tämä kopio Olavi Huotarin mailista, vai jänkätäänkö lisää?

En mä ymmärrä, miksi itse haluat jänkätä asiasta. En mä ole missään vaiheessa väittänyt, ettei lupaa kuvien käyttöön ole. Mene nyt lukemaan aikaisemmat viestini vielä uudelleen niin monta kertaa, että itsekin huomaat asian. Kuten jo ihan ensimmäisessä viestissäni sanoin, halusin vain täsmentää, että sillä, että kuvat on julkaistu vaunut.orgissa, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko julkaisulupaa vai ei. Ja siinä vaiheessa toki oletin, että käyttölupa on saatu muuten.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:41 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:35 ----------

Eli joko et lukenut viestiäni tai et ymmärtänyt sitä. Matkalainen kysyi että onko kuvien julkaisuun lupaa, totesin että "Samat kuvat löytyvät myös vaunut.orgista.". Olet oikeassa siinä mielessä etteivät ne liity mitenkään tähän, mainitsin tämän siksi että suurin osa on ne siellä nähnyt ja voivat ajatella että olisi sieltä kopioitu.

Luin viestisi. Usko nyt sanaani siitä äläkä väitä vastaan. Minulla ei ole mitään tarvetta valehdella asiassa. Ja myös ymmärsin viestisi, mutta tein vain siitä tulkinnan, jota et tarkoittanut. Mutta tulkintani ei ollut väärä.

Ja erityisesti kannattaa huomioida, että tämä on foorumi: täällä kirjoitetaan foorumin kaikille lukijoille. Olin alusta alkaen sitä mieltä, että merkitys, jonka viestiisi teit, oli melko varmasti tahaton. Mutta halusin täsmentää asian nimenomaan kaikille lukijoille. En nyt vain tällä kertaa käyttänyt mitään metatekstiä siinä, että "et varmaan tarkoittanut tätä, mutta viestistäsi voisi tehdä sen tulkinnan, että tarkoitat, että --". Koska se on täysin turhaa itse asian kannalta. Tarkoitukseni oli vain lyhyesti täsmentää itse asia ja jättää se sikseen. Nymanin sanaa käyttääkseni, en uskonut että asiasta pitäisi "jänkätä".
 
Rautatieharrastussivusto Vaunut.orgin käyttäjä kyseli jonkinlaisten todistusten perään liittyen tähän tuoreimpaan artikkeliin Edo-vaunuihin liittyen:

Kyselin VRLeaksiltä jonkinlaista todistusaineistoa uutisen tueksi, ettei tarvitsisi uskoa pelkkiä väitteitä. Vastaukseksi sain, että "VRLeaksin juttuihin kannattaa aina suhtautua terveellä lähdekriittisyydellä, kuten minkä tahansa muunkin median esittämiin väittämiin."

Viesti kokonaisuudessaan asiayhteydessään: http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,5755.msg39183.html#msg39183
 

Uuden hinnoittelun tultua voimaan syynäsin itsekin aika tarkkaan käyttämieni reittien hinnat eri viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina. Lopputulema oli, että yhtä tyhjän kanssa on tuo nyt aloitettu kysynnän mukainen hinnoittelu. Hinnat vaihtelevat niin vähän, että en usko, että ne ohjaavat ketään "hiljaisen ajan" vuoroon, lukuunottamatta ehkä jotain neuroottisen nuukaa tyyppiä joka haluaa säästää lyhyellä matkalla euron. Blogiin linkatuissa Facebook-vastauksissa VR toteaa tämän itsekin aika selvästi:

"Käytännössä siis samalle päivälle suosittu aamun lähtö Helsinki - Oulu hinta esimerkiksi 81 euroa ja illalla vähemmän suosittu lähtö 74 euroa."

Seitsemän euron hintaero ei tuossa summassa vielä ohjaa ketään minnekään, väitän. Helsinki - Oulu -välin matka-aika on kuutisen tuntia, missä tilanteessa useimmille lähtö tai perille saapuminen oman päiväohjelman kannalta tolkullliseen aikaan on helposti muutaman euron arvoinen asia. Jos olisi tarkoitus saada hiljaisten junavuorojen täyttöastetta paremmaksi, alennuksen pitäisi olla luokkaa 30 - 50 %.
 
Liikenne- ja viestintäministeriö päätti, että lähijunaliikenteeseen ei tule muutoksia ainakaan ennen vuotta 2016. Näin ollen myös Y-junan liikenne säilyy ainakin siihen saakka nykyisen kaltaisena.

VRLeaksin uutinen
 
Takaisin
Ylös