HS siirtyi tabloidiin

Liittynyt
4 Lokakuu 2009
Viestit
3,220
Helsingin Sanomat siirtyi eilen, tiistaina 8.1.2013, tabloid-aikakauteen. Mitä mieltä olette tästä uudistuksesta?

Omasta mielestäni tabloid-kokoista lehteä on helpompi ja kätevämpi lukea, etenkin silloin kun ei ole pöydän ääressä. Lehden jaottelu osiin on myös onnistunut hyvin, lehteä on kätevä lukea osa kerrallaan. Olihan tämä tietysti mahdollista jo vanhan lehden aikaan, mutta nyt kun yhden osan kaikki sivut on nidottu yhteen, ei sivut putoile välistä tai mene muutenkaan sekaisin. Ulkoasukin on parempi kuin vanhassa lehdessä.

Ja kyllä Hesari on aina Hesari, ilmestyy se sitten broadsheetinä tai tabloidina. :)
 
Ja kyllä Hesari on aina Hesari, ilmestyy se sitten broadsheetinä tai tabloidina. :)

Tämä tässä uudistuksessa onkin hyvä pitää mielessä. Julkaisun journalistinen laatu ei muuttunut yhtään mihinkään, joten minulla ei edelleenkään ole syytä lukea sitä. Oikeastaan broadsheetin ystävänä vain yksi vielä vähemmän.
 
Tämä tässä uudistuksessa onkin hyvä pitää mielessä. Julkaisun journalistinen laatu ei muuttunut yhtään mihinkään, joten minulla ei edelleenkään ole syytä lukea sitä. Oikeastaan broadsheetin ystävänä vain yksi vielä vähemmän.

Niin, itsekään en ota kantaa sisältöön, ainoastaan ulkoasuun ja lehden lukuominaisuuksiin. ;)
 
No ei sentään, Hesari oli ennen kunnollisen kokoinen lehti, nyt se muistuttaa kalpeata Iltalehteä ilman juoru etusivua.

Tosin nyt kannattaa tuoreiltaan tarkkailla luetaanko Hesaria enemmän joukkoliikennevälineissä kuin aikaisemmin. Veikkaan että luetaan, ainakin jonkin verran. Tuskin kai kukaan esim. ruuhkabussissa yritti lukea broadsheetiä?
 
Tämä tässä uudistuksessa onkin hyvä pitää mielessä. Julkaisun journalistinen laatu ei muuttunut yhtään mihinkään, joten minulla ei edelleenkään ole syytä lukea sitä. Oikeastaan broadsheetin ystävänä vain yksi vielä vähemmän.

Näin mäkin ajattelen. Luin lehteä 25 vuotta ja omaan kämppään muutettuani ehdin olla tilaajanakin 14 vuotta, mutta syksyllä sain tarpeekseni ja irtisanoin tilaukseni. Oikein nauratti, kun hs.fi kirjoitti jotain sellaista, että vaikka lehden koko muuttuu niin sisältö on silti tuttua HS-laatua. Niinpä niin. Pitäkäähän lehtenne ja lukekaa saimaannorpista. :)
 
Hyvä uudistus. Tabloidia on helpompi käsitellä, ja lukea juuri siellä missä pöytää ei ole. Tabloid-formaatti myöskin säästää luontoa broadsheettiin verrattuna.
 
Uusi järkevämpi koko sai minut tilaamaan lehden ekaa kertaa eläessäni. Kuukauden tilaus kokeeksi. Lapsuuden kotiin lehti joskus tuli, mutta en tykännyt lukea sitä edes pöydällä, kun lehti levähti kuin leppäsen eväät aina pitkin keittiötä :D Tykkään
 
Tabloid-formaatti myöskin säästää luontoa broadsheettiin verrattuna.

Oletko varma? Viime lauantain Hesarissa oli laskujeni mukaan 40 broadsheet-sivua. Tämän keskiviikon Hesarissa taas 64 tabloid-sivua, joka paperinkäytön kannalta vastannee noin 32 broadsheet-sivua. Sivuja olisi siis suhteellisesti vähemmän. Tosin en osaa sanoa ovatko lauantain ja keskiviikon lehdet ylipäänsä sisällön määrän kannalta vertailukelpoisia. Jos ovat niin luontoa säästyy, mutta sisältöä on samalla rahalla vähemmän. Jos suhde on oikeasti lähempänä 1:2 niin sitten luontoa ei säästy, mutta sisältöä saa samalla rahalla saman verran. Tarkkaan ottaen luonnon säästämiseen täytyisi kai huomioida myös miten leveät siivut paperia menee hukkaan kun arkit leikataan oikeaan kokoon. Ja kun tabloid-Hesari on nidottu niin suurissa määrissä tuntuu ympäristövaikutuksissa jo niittien paino (kuljetuksissa) ja niihin kuluva metalli (raaka-aineen käyttö, kuljetus jne.). Tällä hetkellä yleisvaikutelma on että luontoa saattaisi säästyä, mutta en pidä asiaa loppuun asti selvitettynä.
 
Tabloid-formaatti myöskin säästää luontoa broadsheettiin verrattuna.


En minä ainakaan näe mitään järkevää syytä, miten se säästäisi. Tekstin koko ei muutu, ja tuskin kuvienkaan. Yksi broadsheet-sivu vain taitetaan nyt kahdelle tabloid-sivulle.

---------- Viestit yhdistetty klo 19:23 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:22 ----------

Tarkkaan ottaen luonnon säästämiseen täytyisi kai huomioida myös miten leveät siivut paperia menee hukkaan kun arkit leikataan oikeaan kokoon.

Sanomalehdet painetaan rullalle. Hesaria ei puhtaaksileikata. NYT-liite kyllä leikattiin ainakin ennen. En ole uusinta inkarnaatiota paperilla nähnyt, mutta sen erottaa siitä, onko väriä reunoille asti vai ei.
 
Niin, no, täytyy seurata sivumäärää. Lauantain lehti on yleensä paksumpi kuin keskiviikon lehti. Sikäli kyllä oli uusi tai vanha formaatti, niin ei HS niin paksu ole mitä aikoinaan, silloin kun mainosmäärät eivät olleet vielä pienentyneet.
 
Viime lauantain Hesarissa oli laskujeni mukaan 40 broadsheet-sivua. Tämän keskiviikon Hesarissa taas 64 tabloid-sivua, joka paperinkäytön kannalta vastannee noin 32 broadsheet-sivua. Sivuja olisi siis suhteellisesti vähemmän. Tosin en osaa sanoa ovatko lauantain ja keskiviikon lehdet ylipäänsä sisällön määrän kannalta vertailukelpoisia.

Siihen olen ollut kiinnittävinäni huomiota tabloidissa, että koko aukeaman mainoksia ei ole vissiin ollut (vielä) lainkaan. Isot mainokset ja mainosliitteet olivat broadshit-koossa tapana yhtenään, myös keskellä viikkoa. Hieno parannus olisi tuo mainosten vähentyminen. Itselläni on mainosten jakokieltomääräys postilaatikossa, mutta kieltoa kierrettiin aikaisemmin taitavasti laittamalla ne turhakkeet sanomalehden väliin.
 
Isot mainokset ja mainosliitteet olivat broadshit-koossa tapana yhtenään, myös keskellä viikkoa.

Isoista mainoksista en tiedä, mutta eihän sivukoon vaihto mainosliitteisiin millään tavoin vaikuta, kun eivät ne liitteet broadsheet-koossa kai koskaan ole olleet, vaan tabloidina tai A4:nä.
 
Tämä tässä uudistuksessa onkin hyvä pitää mielessä. Julkaisun journalistinen laatu ei muuttunut yhtään mihinkään, joten minulla ei edelleenkään ole syytä lukea sitä.

Itselleni ensimmäisiä tabloid-hesareita lukiessa on kunnolla auennut, kuinka vähän tasokasta ja luettavaa journalismia lehdessä ylimalkaan on. Kun juttuja on vähemmän per aukeama (koska aukeama on pienempi) aktualisoituu kiinnostavan sisällön puute jatkuvana sivujenkääntelynä. Lehden taso tuskin mihinkään on huonontunut, mutta nyt kun lehti on muodoltaan vertailukelpoinen valtaosan muista lehdistä kanssa niin sisällön puute tulee paremmin eteen. Kun nykyinen opiskelijatilaukseni loppuu myöhemmin tänä vuonna ja pitäisi siirtyä maksamaan täyttä hintaa niin taitaa jäädä tilaus uusimatta.

Tästä valituksestani huolimatta tabloidi on huomattavasti helpompi luettava enkä jää broadsheetiä formaattina kaipaamaan.
 
Takaisin
Ylös