Helsinki-väylä - liikenteen uusi tuleminen

Minusta on varsin ikävää, että varsinainen asia hukkuu trollailun sekaan. Ei kai sellainen ole tämän foorumin tarkoitus, että ärsytetään kilvan toisiamme?
 
Ei kai sellainen ole tämän foorumin tarkoitus, että ärsytetään kilvan toisiamme?

Anteeksi kun menen aiheesta eli Helsinki-väylästä ohi, mutta vristo vei tuolla kommentilla sanat suustani. Kyllä tämä meininki on mennyt aika hurjaksi täällä foorumilla. Joskus on jopa tullut kehuttua tämän henkeä, kun normaalit käytösnormit on aika hyvin pitäneet. Aikanaan homma toimi paljon paremmin kuin joillain muilla saiteilla, joita olen seuraillut.

Mä olen viimeaikoina suhteellisen harvoin ehtinyt täällä vierailemaan. Kyllä sen silti huomaa, että aika sisäänpäinlämpiäväksi homma on mennyt. Ehkä samoja aiheita on pureskeltu samalla köörillä niin paljon, että luu näkyy ja jostain pitää repiä numeroa vaikka väkisin?

Asioista voi ja saakin olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin ei saisi mennä. Asioista keskusteleminen ja erimieltä oleminenkin voi ja sen pitäisi sujua ilman ärsyttämisiä yms.

Ja tää on kuitenkin runsaasta sisällöstään huolimatta vain nettifoorumi, ei siis koko elämä! Suosittelen kaikille käyttämään koeluontoisesti pienen osan foorumiajasta vaikkapa rapsakkaan hölköttelyyn raikkaassa ulkoilmassa niin nämä asiat asettunevat oikeaan ja niille kuuluviin mittasuhteisiinsa:)
 
Vs: Nimimerkin käyttö

Välttääkseni olkiukkoja kysyn ensin, mihin pyrit?

Minulla oli kahtalaiset pyrkimykset. Ensinnäkin halusi lähettää autoilijat kaupungista lähiöihin tai maaseudulle on minusta täysin Suomessa olevan lainsäädännön vastainen - piti siitä tai ei, ja halusin kiinnittää huomiota siihen.

Toisaalta minusta noissa kahdessa eri lainauksessa on ristiriita toimintatavassasi, johon halusin kiinnittää huomiota. Kun joku demokraattisesti päätetty asia miellyttää sinua (tässä tapauksessa museoraitiovaunut), sanot asiaa kritisoiville, että asia on yhteisesti näin päätetty ja siihen on tyydyttävä. Sitten kun oletkin eri mieltä demokraattisen päätöksen (autoilun vapaus) kanssa, ovat kommenttisi asiasta pahasti ristiriidassa nykyisen lainsäädännön kanssa.

Helsinki-väylään sinänsä en ota kantaa. Minäkin piirtelin joskus teini-ikäisenä samanlaisia motarivisioita HKL:n linjakarttojen päälle.
 
Vs: Nimimerkin käyttö

Minulla oli kahtalaiset pyrkimykset. Ensinnäkin halusi lähettää autoilijat kaupungista lähiöihin tai maaseudulle on minusta täysin Suomessa olevan lainsäädännön vastainen - piti siitä tai ei, ja halusin kiinnittää huomiota siihen.

Ihan näin ohimennen vähän aihetta hipoen:
Mielestäni pyyntö tai kehotus siitä, että autot jätettäisiin kaikkien yhteiseksi hyväksi kaupungin ulkopuolelle ei mitenkään ole lainvastainen. Muutenhan tietullit tai kävelykadutkin lähenisivät jo perusoikeuksien polkemista. Korttelikaupungit ovat yleensä ajalta ennen autoja eikä sovellu laisinkaan nykyisille liikennemäärille katutilan ja yleisen viihtyvyyden takia. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa (mahdollisesti lähitulevaisuudessa) tämä ei ole enää mielipideasia, vaan siihen tulee ihan konkreettisia esteitä. Jos kysytään kantakaupungista autoilusta niiltä, jotka kantakaupungissa asuu, en usko demokraattisesti päätetyn tilanteen enää vastaavan yleistä mielipidettä. Jos Helsinki olisi jaettu useaan vaalipiiriin, voisi tilanne olla toinen. Tämän takia joissakin kaupungeissa on erillisiä kaupunginosavaltuustoja.

Minäkin piirtelin joskus teini-ikäisenä samanlaisia motarivisioita HKL:n linjakarttojen päälle.

Pyhäinhäväistys! :shock:
 
Ei pidä ymmärtää väärin. Minäkin kannatan tietulleja eli ruuhkamaksuja. On mielestäni väärin että ihmiset joutuvat maksamaan joukkoliikenneväylien käyttämisestä, mutta autoilijoiden ei tarvitse maksaa autoväylien käyttämisestä. Se on perustuslain ja mm. yhdenvertaisuuslain vastaista. Tietullit tulisi toteuttaa kaikille sisääntuloväylille, ja kehälle, mutta siten että että yksi maksukerta riittää sädeväylään sekä kehään. Helsinki-väylälle voisi laittaa lisämaksun, vaikka olisi jo maksanut säteestä tai kehästä. Eli siten että Helsinki-väylästä on myös maksettava vaikka ei olisi tullut/mennyt säteeltä tai kehältä.

Tietullit ja ruuhkamaksut tuovat myös kääntöpuolen, niiden oikeuttamiseksi yhteiskunta on lähes velvollinen panostamaan uusiin autoväylähankkeisiin. Keskustatunneli (ja Helsinki-väylä) olisi hyvä ja riittävä kertakorvaus.
 
Tietullit ja ruuhkamaksut tuovat myös kääntöpuolen, niiden oikeuttamiseksi yhteiskunta on lähes velvollinen panostamaan uusiin autoväylähankkeisiin.

Eiköhän autoilijat ennemminkin ole velkaa yhteiskunnalle. Mielestäni velka pitää ensin maksaa ennen kuin voi ottaa uutta lainaa.
 
No ei tuollaisella perusteella voi olla ottamatta kantaa tai tekemättä parannuksia

i) pääkaupunkiseudun liikenneväylien ruuhkiin
ii) keskustan katuverkon hitauteen
iii) raitioliikenteen hitauteen
 
Tietullit ja ruuhkamaksut tuovat myös kääntöpuolen, niiden oikeuttamiseksi yhteiskunta on lähes velvollinen panostamaan uusiin autoväylähankkeisiin. Keskustatunneli (ja Helsinki-väylä) olisi hyvä ja riittävä kertakorvaus.

Tietullien tuottama raha ei automaattisesti ole korvamerkitty pelkkiin autoiluhankkeisiin, ellei näin päätetä kunnallispolitiikassa.

Tietullien käyttöönotto nykyisen varsinkin poikittaisliikenteen osalta täysin ontuvalla joukkoliikennepalvelulla ei ole helppo asia.

Ensin on laitettava ihan perusaiat kuntoon raitioliikenteestä sekä bussiikenteessä (varsinkin runkolinjat). Nykyinen linjasto niin kapasiteettinsa kuin toimintakulttuurinsa vuoksi ei kykene käsittelemään luotettavasti lisää matkustajia. (Esimerkiksi Jokeri, h58, pääväylien raitiolinjat ym. eivät nykyisellään mahdollista ruuhka-aikaan suurempaa matkustajamäärää, koska kapasiteetti on jo loppunut.)

Kun joukkoliikenne on edes siedettävällä tasolla mahdollistaen autoilijoiden ohjaamisen joukkoliikenteeseen, voidaan hyvin periä tietulleja jonka rahat käytetään joukkoliikenteen palvelutason edelleenkehittämiseen.

Tällöin se, jolle ei joukkoliikenne kelpaa maksaa siitä, että hukkaa kaupunkitilaa. Vastaavasti niille, joille joukkoliikenne ei nykyisin ole kilpailukykyinen vaihtoehto, pystytään tekemään se houkuttelevammaksi.
 
Ei voi ajatella että tietullimaksut olisi korvamerkitty myöskään joukkoliikennehankkeisiin. Vaikka olenkin sitä mieltä että joukkoliikennehankkeiden rahoitusta pitäisi lisätä.

Joukkoliikenteen kapasiteetissa on varaa kasvulle. Ja joukkoliikenteen verkko on kattava, vaikka paikoin ei kovin laadukas tai nopea.

Täytyy miettiä, mikä on todellinen realistinen määrä kuinka paljon joukkoliikenteen käyttöosuutta voi kasvattaa. Se ei ole paljoa. Ja se on ennestään korkea.

Ei ole perusteita vain joukkoliikenteen kehittämiseen siten ettei autoväyliin enää panosteta.

Helsinki-väylä on oikea ratkaisu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Se merkittävästi nopeuttaa niin yksityisautoilua kuin joukkoliikennettäkin, Helsingissä että seudulla. Keskustan kävelyalueita voi lisätä runsaasti. Sekä esim. Mannerheimintietä keskustassa voisi kaventaa ja tehdä siitä esplanadi-tyyppisen kadun.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 8:43 ----------

No niin, nyt olen saanut hintalapputietoja:

Helsinki-väylä maksanee noin 750 milj. euroa. Tämä sisältää:

i) Keskustatunnelin
ii) Vapaudenkadun Veturitielle saakka

Jos halutaan haara Esplanadille, se lisää kustannuksia noin 45-55 miljoonaa euroa.

Rakentaminen jakautuu 10 vuodelle. Todellinen vuosikustannus on silloin vain noin 75 milj. euroa.
 
Olen sanonut keskustatunnelin ja Vapaudenkadun tulevan framille lähivuosina. Ja tähän haluan uskoa.
 
Keskustatunnelista puhutaankin jo; onhan se jo esiintynyt Helsingin Kokoomuspäättäjien puheissa.
 
Höpö höpö. Myös SDP:ssa ja Vihreissä on kannatusta keskustatunnelille.

Keskustatunnelia on myös ajateltu rahoitettavan yksityisellä rahalla, ulkomaisella että kotimaisella. Sekä myös 3-5 euron käyttömaksuilla.
 
Takaisin
Ylös