• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Kirjasto menee metroon

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Kirjastometro-Helmet_nettiin.gif
Oodeja kirjastolle
Kirjaston metrovaunun numero on 113, ja sen tunnistaa vaunun seinien teksteistä, jotka kertovat kirjastosta. Matkustajat voivat kirjoittaa teksteistä sanataidetta - Oodeja kirjastolle - ja lähettää ne kirjaston some-kanaviin kaikkien luettavaksi. Oodi voi olla esimerkiksi riimi, runo, haiku, ajatus tai mikä vain.
Kaikki oodit osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa oman kirjaston, eli iPadin, johon on valmiiksi ladattu e-kirjoja sekä kirjaston e-palvelut.
Maanantaisin äänikirjojen kuuntelua
Maanantaisin kirjastovaunuissa kuunnellaan äänikirjoja.

Äänikirjoja voi kuulla 11.5., 18.5., 25.5., 1.6. klo 14 - 15.
Keskiviikkoisin kärrykirjasto ja ohjelmaa
Kirjastokeskiviikkoina 6.5., 13.5., 20.5. ja 27.5. vaunussa kulkee kirjastokärry, josta voi lainata matkalukemista. Kirjastovaunussa kuullaan myös ääneen luettuna scifinovelleja sekä tarinoita ihmisten kohtaamisesta.

Lisäksi kuvataiteilija Mirka Kinnula maalaa ja runoilija Anne Mölsä kirjoittaa muotokuvia matkustajista.
Koko kuukauden ohjelma löytyy HelMet.fi:stä. HKL:n Taidelinjan ohjelma päivittyy osoitteessa www.taidelinja.fi.
Kirjastometro toteutetaan Helsingin kaupunginkirjaston ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen HKL:n yhteistyönä. HKL viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlia ja sen kunniaksi toteuttaa Taidelinja-nimellä kulkevan kulttuurifestivaalin.
Kirjasto haluaa nostaa metrovaunulla esiin laajaa tarjontaansa sekä monipuolisia palvelujaan ja tuoda kirjaston ihmisten luo.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös