Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Näytetään tulokset 16-27/27

Viestiketju: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

  1. #16
    Knightrider avatar
    Liittynyt
    07.03.2009
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1403

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Max Näytä viesti
    Miksi pitäisi rakentaa mitään, kun Tikkurilassa on nykyinen I-junien kääntöraide?
    Hiekkaharjussa on liian vähän raiteita, jotta Kehäradan junat ja Keravan junat voitaisiin ajaa Tikkurilasta pohjoiseen toisistaan erillään poikkeustilanteissa (tai ihan muutenkin, häiriöherkkyyden vähentämisen kannalta). Neljättä raidetta (lännestä itään lukien) pitäisi jatkaa noin kilometrin verran siitä eteenpäin, jotta Kehäradan junat saisivat 5. ja 6. raiteet Tikkurilassa ja 4. & 5. raiteet Hiekkaharjussa omakseen. K-junat kulkisivat Tikkurilassa 3. ja 4. raidetta, Hiekkaharjussa 3. raidetta, eli tuon kilometrin pätkän reitti olisi yksiraiteinen. Se ei ole mikään ongelma 10 min vuorovälillä, kun mitkään muut junat eivät kolmosraidetta käyttäisi ja heti Kehäradan sillan jälkeen on Keravan kaupunkijunille ikioma raidepari. Varsinkin, kun nyt puhutaan poikkeusjärjestelyistä.
    Lainaus Alunperin kirjoittanut zige94 Näytä viesti
    Se että tiedottaminen on kehnoa, ei tarkoita että olisi huono järjestely.
    Tiedottaminen on osa järjestelyjä. Huonoa oli myös kaikki muu: matkustajakapasiteetti laski, vuoroja peruttiin, K-junalla matkustavat saivat hitaamman matkan ja ajetut vuorot kulkivat kaikki myöhässä. N-junat eivät voi ajaa K-junien aikatauluilla ja tämä myöhästytti vuoroja vielä entisestään. Junat seisoivat myös paljon asemien välillä, jolloin matkustajat jäivät "ansaan" eli esimerkiksi taksiin ei siitä tilanteesta voinut enää vaihtaa. Eli pahin mahdollinen skenaario.
    Lainaus Alunperin kirjoittanut Max Näytä viesti
    Ps. Mitä sä Kinightrider häpiset siitä et ajattelin noin Tapanilassa asuessani ja että kaikki Tapanilaiset ajattelee niin? Miksi ajattelisivat? Mitä eroa nykytilanteella vrt. HSL:lle ehdottamallani poikkeustilanteella olisi? Yhtä usein menisi silti juna Tapanilaan, ratakapasiteettia olisi poikkeustilanteen hallintaan tuplasti enemmän.
    Ehdotit matkustajakapasiteetin nostoa väliasemille (suuremmat junakokoonpanot, sama vuoroväli) ja vilkkaiden asemien vuorovälin harventamista 10 minuuttiin. Sain viestistä sellaisen kuvan, että tarkoitit tätä ratkaisua ihan lopulliseksi myös normaalitilanteessa. Ei ehdotuksesi poikkeustilanteessa olekaan millään tavalla huonompi kuin HSL:n poikkeusjärjestelyt, mutta nepä olivatkin mielestäni luokattomia. Samanlaiset järjestelyt tuntuvat olevan Keravan kaupunkiraiteilla tilanteesta riippumatta, aina samat ongelmat, tuntuu ettei kukaan kehitä näitä järjestelyitä etukäteen, vaan aina yllätytään ja mennään samalla kaavalla, joka ei toistamalla parane.

  2. #17
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1319

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Knightrider Näytä viesti
    K- ja I-junien kapasiteetti on molemmilla ihan täyskäytössä ruuhka-aikaan.
    Tuo ei kyllä minun havaintojeni perusteella pidä paikkaansa. Erityisesti kauimpana Helsingistä olevassa yksikössä tilaa on ruuhka-aikoinakin ruhtinaallisesti. Tästä syystä kävelenkin usein laiturin pohjoispäähän, vaikka se matkaani hieman pidentääkin.

  3. #18

    Liittynyt
    28.05.2010
    Sijainti
    Turku
    Viestejä
    3319

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Miska Näytä viesti

    Vahvistan Miskan havainnot paikkaansa pitäviksi, on kyse minkälaisista tilanteista tahansa. Pasilan puoleiset yksiköt on aina tyhjiä ja tilavempia. Ja men uskallan näitä vahvistaa? No sanotaanko vaikka et Tapanilassa tuli asuttua 7 vuotta ja töissäkin junien parissa 2 vuotta josta vika vuosi muualla asuen, eli 8v kokemus.

    Knightrider ei joko ymmärrä viestejä oikein tai haluaa tehdä kaiken vaikeimman kautta. Nykysysteemi toimii hyvin, jonka vuoksi sitä käytetään. Kehäradan alkaessa pitää tehdä erilainen suunnitelma tottakai.

    Ps. Miksi yrität työntää Kehäradan junia Hiekkaharjun vitoselle? Se kun on pussiraide, johon on pääsy ainoastaan Tikkurilan suunnalta. Lisäksi se nyt ei merkittävästi asioita haittaa jos K- ja Kehäradan junat ajaa Havukosken ja Tikkurilan välillä samaa raidetta. Kyse on n. 3 km matkasta, tai jopa vähemmän. Myöskin poikkeustilanteet vaihtelee huomattavasti. Poikkeustilanteet on suunniteltu ns. häiriökortittain, eli useammat suunnitelmat ja poikkeustilanteesta riippuen käytetään häiriökortti X:ää.
    Viimeisin muokkaaja zige94; 17.05.2015 kello 20:25.

  4. #19
    jodo avatar
    Liittynyt
    05.03.2008
    Viestejä
    335

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Onko Knightrider tutustunut Hanalan vaihdetyömaahan ja siihen mitä sillä saadaan aikaan K- ja N-junien kannalta?

  5. #20
    Max
    Max ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    26.08.2008
    Viestejä
    1004

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Panehan Knightrider lainaukset kuntoon, taitaa olla zige94 jota siteeraat minun nimelläni...

    Ja tosiaan Tikkurilassa on kaupunkiradan junille käytössä raiteet 4, 5 ja 6. Niistä tuo keskimmäinen raide 5 on menestyksekkäästi toiminut I-junien kääntöpaikkana jo kymmenisen vuotta. Siitä on yhteys molemmissa päissä molemmille viereisille raiteille. Noin 2,5 km siitä pohjoiseen erkanee kehärata. Toki se voi jossain äärimmäisessä poikkeustilanteessa olla ongelma, mutta eivätkös ne lumen ym. aiheuttamat hidasteet, joiden takia vuoroja perutaan, ole yleensä Helsingin päässä?

  6. #21

    Liittynyt
    22.08.2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1732

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Max Näytä viesti
    Ja tosiaan Tikkurilassa on kaupunkiradan junille käytössä raiteet 4, 5 ja 6.
    Tällä hetkellä joo, mutta Kehäradan auettua alkanee jossain vaiheessa Tikkurilan vaihdeyhteysremppa, jonka seurauksena kaukoliikenne saa raiteet 1-4 ja kaupunkiradalle jää 5 ja 6.

  7. #22
    Max
    Max ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    26.08.2008
    Viestejä
    1004

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tlajunen Näytä viesti
    Tällä hetkellä joo, mutta Kehäradan auettua alkanee jossain vaiheessa Tikkurilan vaihdeyhteysremppa, jonka seurauksena kaukoliikenne saa raiteet 1-4 ja kaupunkiradalle jää 5 ja 6.
    Raiteita 7 ja 8 ei siis ilmeisesti olla tekemässä samalla? Asemaa rakennettaessahan niille on jätetty tila.

  8. #23

    Liittynyt
    22.08.2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1732

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Max Näytä viesti
    Raiteita 7 ja 8 ei siis ilmeisesti olla tekemässä samalla? Asemaa rakennettaessahan niille on jätetty tila.
    Ne lienevät vuorossa vasta siinä vaiheessa, jos pääradan raidemäärä nostetaan neljästä kuuteen.

  9. #24
    PepeB avatar
    Liittynyt
    31.12.2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    333

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tlajunen Näytä viesti
    Ne lienevät vuorossa vasta siinä vaiheessa, jos pääradan raidemäärä nostetaan neljästä kuuteen.
    Pasila-Riihimäki suunnitelman toteutus on kaiketi vaatimuksena tälle, vähintäänkin.

  10. #25
    Knightrider avatar
    Liittynyt
    07.03.2009
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    1403

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Miska Näytä viesti
    Tuo ei kyllä minun havaintojeni perusteella pidä paikkaansa. Erityisesti kauimpana Helsingistä olevassa yksikössä tilaa on ruuhka-aikoinakin ruhtinaallisesti. Tästä syystä kävelenkin usein laiturin pohjoispäähän, vaikka se matkaani hieman pidentääkin.
    Tuo ei johdu siitä että junia olisi liikaa, vaan siitä etteivät matkustajat täytä junaa tasaisesti, kun laiturille pääsee vain eteläpäästä.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut zige94 Näytä viesti

    Knightrider ei joko ymmärrä viestejä oikein tai haluaa tehdä kaiken vaikeimman kautta. Nykysysteemi toimii hyvin, jonka vuoksi sitä käytetään. Kehäradan alkaessa pitää tehdä erilainen suunnitelma tottakai.
    Heh heh. Kehäradan avaamiseen onkin niin pitkä aika?
    Lainaus Alunperin kirjoittanut zige94 Näytä viesti

    Ps. Miksi yrität työntää Kehäradan junia Hiekkaharjun vitoselle? Se kun on pussiraide, johon on pääsy ainoastaan Tikkurilan suunnalta.
    Lue uudestaan, ehdotin raiteen pidentämistä haarautumiskohtaan asti.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Max Näytä viesti
    Raiteita 7 ja 8 ei siis ilmeisesti olla tekemässä samalla? Asemaa rakennettaessahan niille on jätetty tila.
    Luulisi vaihderempan tuovan synergiaetuja, jos uudet raiteet tehtäisiin Tikkurilan kohdalla valmiiksi.

  11. #26
    PepeB avatar
    Liittynyt
    31.12.2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    333

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Knightrider Näytä viesti
    Tuo ei johdu siitä että junia olisi liikaa, vaan siitä etteivät matkustajat täytä junaa tasaisesti, kun laiturille pääsee vain eteläpäästä.
    Niin eli kapasiteettia on todellakin tarpeeksi ja hieman yli. Hyvä, että kumoat omat perustelusi.

  12. #27

    Liittynyt
    11.03.2006
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    245

    oletus Vs: I ja K-junat peruttu iltapäiväliikenteessä 15.5.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Knightrider Näytä viesti
    Lue uudestaan, ehdotin raiteen pidentämistä haarautumiskohtaan asti.
    Hiekkaharjun pussiraide 5 on raiteiden 3 ja 4 välissä alikulun eteläpuolella, ja sen päätepuskimen takana on portaikko alikulkuun. Pussiraidetta ei voi jatkaa alikulun ja 3-4-laiturin läpi vaan pitäisi tehdä kokonaan uusi kuudes raide raiteen 4 itäpuolelle.

    Toki alikulun eteläpuolelta voi purkaa kapean 5-4-laiturin ja yhdistää nykyinen raide 5 jatkumaan nykyisen raiteen 4 pohjoispäähän, ja nykyisen raiteen 4 eteläpää taas itäiselle lisäraiteelle. Mutta taitaisi tuon hintalappu olla suurempi. En sen kummemmin tähän osaa ottaa kantaa.

Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12

Vastaavia viestiketjuja

  1. HSL: Pääradan lähijunat I ja K peruttu aamuliikenteessä 13.5.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 13.05.2015, 06:10
  2. HSL: I-junat perutaan, K-junat korvataan N-junilla maanantaina 20.2.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 19.02.2012, 23:30
  3. HSL: Z-junat peruttu
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 15.08.2011, 18:40
  4. HSL: G, K, I-junat peruttu aamulla 17.6.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 17.06.2011, 07:10
  5. HSL: Helsingin keskustan iltapäiväliikenteessä viivästyksiä 21.4.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 20.04.2010, 16:00

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •