• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HSL: Matkustajat kokevat lähijunaliikenteen turvalliseksi

Otsikon esittämä johtopäätös on virheellinen. Se, että vain 87% matkustajista kokee matkustamisen turvalliseksi, on uskomattoman surkea tulos. 13%, siis noin joka kahdeksas, ei koe lähijunaliikennettä turvalliseksi. Sitten, kun päästään jonnekin 98%:n tasolle, on aikaisintaan aika ruveta paukuttelemaan henkseleitä.
 
Minusta 87 % on hyvä tulos. Matkustajiltahan kysyttiin heidän kokemaansa turvallisuutta. Toki korkeampia lukuja voi tavoitella, mutta kaikki ei välttämättä ole liikenteen järjestämisestä kiinni. On otettava huomioon, että joukossamme on ihan merkittävästi ihmisiä, jotka pelkäävät omaa varjoansakin, oli syytä tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

On sosiaalipsykologisesti kiehtovaa, että julkisen palveluntuottajan sallitaan täysin kritiikittömästi mitata itseään laatukriteereillä ja sellaisilla niiden tavoitearvoilla, jotka yksityisen tahon esittäminä olisivat täysin naurettavia. Jos minä menisin esittämään töistäni, että on hyvä tulos, kun vain joka kahdeksas tapaus menee reisille, kehotusta kulkea kassan kautta ei tarvitsisi kovin monta millisekuntia odotella.

Jos kaikista lähijunamatkustajista vain otoksen mukainen 87% kokee liikenteen turvalliseksi, niin yöjunien osalta tulos on todennäköisesti ollut kerrassaan surkea.
 
Takaisin
Ylös