• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Malmin terminaalin toimivuutta testattiin

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
Laiturikentta%CC%88-600-px.gif
Remontissa olevan Ylä-Malmin bussiterminaalin toimivuutta testattiin tiistaina neljän bussin ja kauko-ohjattavan helikopterikameran avulla. Koeajoilla haluttiin selvittää, miten bussit mahtuvat saapumaan pysäkeilleen, lähtemään niiltä ja ohittamaan toinen toisensa liikkumisen muuttuessa uusien laiturisuunnitelmien mukaiseksi.
Ylä-Malmin bussiterminaalin vanhat laiturikorokkeet ovat saaneet väistyä toukokuun puolivälissä alkaneessa remontissa. Aikaisemmin pysäkkien reuna oli kaareva, mikä esti bussien ajoa kiveyksen reunaan sekä vaikeutti ovien avaamista. Terminaalin remontissa laiturit muutetaan suoriksi ja ne erotetaan toisistaan pienten hammastusten avulla. Tiistaisessa HKL:n, HSL:n ja HKR:n testissä selvitettiin, kuinka lähelle rakennettavaa koroketta bussit saadaan pysähtymään ja miten paljon niille jää liikkumavaraa, kun edessä, takana ja sivulla on muita busseja. Laiturit oli piirretty maahan sinisellä värillä, ja testi osoitti, että laskennallinen malli piti melko hyvin paikkansa: ajolinjat toimivat myös käytännössä.
Testauksessa käytettiin apuna multikopteria eli kauko-ohjattavaa helikopterikameraa, jonka lintuperspektiivistä antamaa kuvaa voitiin seurata ja tallentaa maan pinnalla. Kamera on normaalisti rakennusviraston käytössä vesikattojen kuvaamisessa ja niiden korjaustarpeiden inventoimisessa.
Ylä-Malmin bussiterminaalin kunnostustyö kestää elokuun alkupäiviin asti. Terminaalin viereisellä sillalla, Kirkonkyläntiellä ja Latokartanontiellä, tehtävät kunnostustyöt jatkuvat vuoden loppuun asti. Malmista on tulossa keskeinen joukkoliikenteen solmukohta ja vaihtopaikka, jossa siirrytään liikennevälineestä toiseen. Malmi on yksi uuden Kehäradan suurimmista asemista, ja Malmin bussiterminaalin kautta alkaa syysliikenteen alkaessa kulkea uusi itä-länsi-suuntainen bussilinja, runkolinja 560. Terminaalin ja sen viereisen sillan kunnostamisen tavoitteena on parantaa matkanteon sujuvuutta liikenteen ja matkustajamäärien lisääntyessä. Terminaaliremontin tilaaja on HKL, ja toteuttavana urakoitsijana toimii Kreate Oy.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös