• Uutisviestien sisällöt mahdollisine virheineen ovat kyseisen sivuston käsialaa. Viestien linkit eivät välttämättä toimi, jos kyseisen sivuston ylläpitäjä on poistanut uutisen.

HKL: Myllypuron metroaseman eteläinen sisäänkäynti suljetaan korjauksen vuoksi

RSS

Botti
Liittynyt
10 Heinäkuu 2008
Viestit
8,800
myllypuro_etela%28netti%29.jpg
Myllypuron metroaseman eteläinen sisäänkäynti Myllyaukiolla suljetaan tiistaina 28. heinäkuuta lippuhallin peruskorjauksen vuoksi. Samaan aikaan avataan uusittu sisäänkäynti aseman pohjoispäässä Jauhokujan sillalla. Eteläisen lippuhallin peruskorjaus valmistuu kesällä 2016.
Lippuhallin peruskorjauksen aikana laituritasolle on kulkuyhteys aseman pohjoispäästä Jauhokujan sillan sisäänkäynnistä sekä Myllypurontieltä työnaikaisten portaiden kautta. Esteetön kulkuyhteys on Jauhokujan sillan sisäänkäynnillä.
Lippuhallin peruskorjauksessa laituritasolle rakennetaan uusi kolmen liukuportaan yhteys ja nykyinen hissi uusitaan. Lippuhallin sisätilojen huonejärjestys muuttuu siten, että esimerkiksi kioski laajenee nykyistä suuremmaksi. Lisäksi lippuhallin talotekniikka ja yleisö-wc:t uusitaan. Eteläinen lippuhalli on suljettuna peruskorjauksen ajan kesään 2016 saakka.
Pohjoinen sisäänkäynti avataan 28. heinäkuuta
Aseman uusi pohjoinen sisäänkäynti Jauhokujan sillalla avataan tiistaina 28. heinäkuuta. Vanha sisäänkäynti Myllypurontiellä purettiin kokonaisuudessaan viime syksynä. Uusi sisäänkäynti ja lippuhalli on rakennettu Jauhokujan sillan yhteyteen, lähelle Myllypuron terveysasemaa. Lippuhallista pääsee laituritasolle kahdella hissillä ja kiinteitä portaita pitkin.
Lippuhallien rakennustyöt ovat osa Myllypuron aseman peruskorjausurakkaa. Peruskorjauksessa uusitaan myös laiturialueen laatoitus, kalusteet, valaistus ja katos sekä rakennetaan laiturikatoksen ulkoreunoille lasiseinät. Aseman esteettömyys paranee, kun eteläiselle sisäänkäynnille rakennetaan liukuportaat kiinteiden portaiden tilalle ja pohjoisella sisäänkäynnillä on kaksi hissiä entisen yhden hissin sijasta.
Metroaseman ympäristöä kohennetaan uusimalla muun muassa aseman pintarakenteita sekä siistimällä viheralueita ja luiskia. Liityntäliikenteen polkupyöräpaikkoja parannetaan ja lisätään.
Metroaseman peruskorjaus valmistuu kesällä 2016. Asema pysyy avoinna koko remontin ajan.


Lue uutinen HKL:n sivuilta...
 
Takaisin
Ylös